Viikon Kuva Maailmalta 2 - Link Up Party

Viikon Kuva Maailmalta on uusi Link Up Party suomalaisille bloggaajille. 

Viime viikolla aloitimme testillä joka ylitti kaikki odotukseni. Toivon että saamme tästä Link-Up Partyn joka tuo yhteen bloggaamista ja valokuvaamista rakastavia sisällöntuottajia ja bloggaajia ja tekee meidän kaikkien blogeistamme entistä parempia. Ja lisäksi saa meidät tutustumaan uusiin ja mielenkiintoisiin blogeihin, paikkoihin ja ihmisiin.

Uusille ystäville!

Jätä linkki omaan blogipostaukseesi jossa on ainakin yksi kuva jostakin puolelta maailmaa ja liity muiden bloggaajien seuraan. Muista mainostaa postaustasi käyttäen hastagia #viikonkuvamaailmalta

Tällä viikolla aloitamme myös uuden perinteen. Valitsen jokaisesta Link-Up Partysta oman suosikkini. Eli Hostess' Favorite palkinnon voittajan.

Tämä on täysin subjektinen valinta joka perustuu minun mielipiteeseeni. Yritän kuitenkin aina perustella sen kaikille osallistujille.

Viikon Kuva Maailmalta 1 - Link Up Partyn kaikkien aikojen ensimmäisen Hostess Favorite palkinnon voittaja on

Suunnaton -blogi postauksellaan 

Huikea Albania, joka synnytti Suunnattoman matkablogin.

Suunnattoman postauksessa minua viehättivät valokuvat Albaniasta. Maasta löytyi sekä maisemaa että yksityiskohtia. Sama oli tarinan suhteen. Se sai minut todella haluamaan matkustaa Albaniaan ja päästä itse tutustumaan maahan.

Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa postaukseen!

Lisäksi joka viikko yksi blogipostaus voittaa Yleisön Suosikki palkinnon. Tämä palkinto perustuu tilastoihin, mikä on postaus joka on kaikkein eniten saanut klikkauksia. Eli joka on luettu kaikkein useimman kertaa ja josta siis te lukijat ja bloggaajaystäväni piditte kaikkein eniten.

Viikon Kuva Maailmalta 1 - Link Up Partyn kaikkien aikojen ensimmäisen Yleisön Suosikki palkinnon voittaja on 

Juha Vihman blogi KAUAS PÖLLÖT KARKAAVAT postauksellaan Tsernobylistä.

Haikean alakuloiset kuvat ja teksti jotka kertovat yhdestä kammottavimmista ihmisen aiheuttamista katastrofeista kiinnostivat selkeästi suurinta osaa Link Up Partyn osallistujista ja lukijoista.

Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa postaukseen!

Joki Sademetsän Sydämessä

Amatsonian alueessa on jotakin taianomaista.

Sademetsä on elossa, jopa agressiivisen elävä. Vihreä taistelee vihreää vastaan siitä kuka pääsee aurinkoon ja saa lisää elintilaa itselleen. 

Kasvit kiipeävät toistensa päälle. Kukkivat mitä villeimmissä väreissä ja muodoissa. Ne tuoksuvat herkulliselle tai kuvottavalle, mutta aina voimakkaasti.

Hyönteiset elävät stereoideilla. Kokoa on valtavasti, koppakuoriainen voi olla kymmenen senttiä pitkä ja kolmisarvinen. Toisten kanssa taistellaan ruoasta, elintilasta ja lisääntymismahdollisuuksista.

Eläimiä sademetsässä ei näe usein mutta ne kuulee ympärillään. Käärmeet saattavat lipua ohi jokea pitkin, roikkua oksasta tai kiemurrella polun poikki. Suurin osa ei välitä ihmisistä mutta liian lähelle ei kannata mennä tai päälle astua, ihan kaiken varalta.

Linnut huutavat,  laulavat, jotkin sirkuttavat ja toiset kiljuvat. Suurin osa lentää korkealla, ihmisten tavoittamattomissa. Rohkeimmat alemmissa kerroksissa ja pyrähtävät jopa istumaan läheiselle oksalle josta tuijottavat sinua.

Nisäkkäät piileksivät vehreyden keskellä ja elävät omaa elämäänsä. Suurin osa niistä on liikkeellä yöllä. Illalla, juuri ennen pimeää on ehkä paras hetki onnistua näkemään niitä. Silloin päivällä liikkujat palaavat takaisin kotiinsa ja yöeläimet lähtevät liikkeelle.

Elämällä on aivan oma rytminsä. Se on kuin joki joka kiemurtelee viidakon keskellä. Useimmiten se kulkee rauhallisesti, omaa tahtiaan, minne tahtoo, muista välittämättä.

Joskus se nousee korkealle ja vie kaiken mukanaan, hukuttaa kasvit ja eläimet sekä viljelykset ja romahduttaa rakennukset. Toisella kertaa se kuivuu yhä kapeammaksi ja matalammaksi, niin ettei kulkeminen onnistu mitenkään.

Joki antaa ruokaa ja vettä, se on kulkuväylä joka yhdistää ihmiset ja kylät toisiinsa ja myös erottaa ne toisistaan. Se on elinkeino ja ihmiset elävätkin joenrannalla, he ovat joki-ihmisiä.

Joella kulkiessa alla on ruskeaa vettä, ympärillä vihreää metsää ja yläpuolella kaartuu uskomattoman sininen taivas joka jatkuu ikuisuuteen. Välillä vierestä soljuu toinen kanootti jota tervehditään tai rannalla näkyy kylä jonka ihmisille huudellaan.

Useimmiten on vain joki, metsä ja taivas sekä hidas rytmi. Perillä ollaan ihan kohta. Kanootti tulee ihan heti. Jokapuolelle on ihan lyhyt matka. Se saattaa olla viisi minuuttia, vajaa tunti, koko päivä tai useampikin päivä.

Kanootin kuski lupaa viedä perille asti. Sitten huomataan ettei se onnistukaan. Joki on alhaalla. Sille ei kuski voi mitään. Tämän pitemmälle ei voi mennä.

Sinä jäät viidakon keskelle. Enää ei ole kuin ihan lyhyt matka. Seuraat vain polkua.Vain viisi muuttia, tai siis tunti. Ehkä vähän enemmän.

Rinkka selässä painaa ja aurinko paistaa. Onneksi ystävällinen kichwaintiaani tarjoaa sateenvarjonsa ja toinen vie rinkan perille mopollaan. Minä en uskalla kyytiin. Parempi kävellä hiljaa viidakon keskellä, varjon suojassa.

Perille pääsee joka tapauksessa. Ja ihmiset ovat tyytyväisiä. Emmehän me myöhästyneet kuin vähän yli kaksi tuntia. Sellaista se on täällä viidakossa. Aina ei voi tietää aikatauluja ihan tarkalleen.

Matkanvarrella kohtaan intiaaninaisen. Hän toruu minua koska emme soittaneet hänelle. Hän olisi hankkinut meille heti kanootin joka olisi tuonut meidät perille saakka.

Minulla ei ole hajuakaan kuka hän on mutta lupaan viedä viestin perille. Kylässä kerron mitä nainen sanoi ja minulle todetaan että onhan se näin. Nyt vaan ei tullut oikea puhelinnumero mukaan.

Sattuuhan sitä elämässä.

Kylässä minua odottavat kummilasten vanhemmat. Kerron heille tarinan tuhlaajapojasta, ensin tervehdittyäni heitä kichwaksi. Sen jälkeen vanhemmat haluavat ehdottomasti puhua minulle kichwaa.

Yritän ymmärtää parhaani mukaan. Aina se ei onnistu. Mutta tarina herättää keskustelua ja monia ajatuksia. Se on tärkeintä.

Kylässä on tuttu pastorintalo. Se on laudoista, paalujen päälle rakennettu hökkeli jossa seinät ylettyvät vyötärölleni. Ei sitä oikein taloksi voi kutsua.

Katto vuotaa ja termiitit ovat tehneet pesän makuuhuoneeseemme. Viritän hyttysverkon ja laitan makuualustan valmiiksi. Minulla on kaksi peittoa, toinen niistä toimii lakanana, toinen peittona.

Ruoka tehdään avotulen yllä. Kylpyvaihtoehtoina toimivat mutainen joki ja sadevesi. Ehdin kokeilla molempia vierailuni aikana. Viileä vesi on ihanan raikasta kuuman kosteassa ilmastossa.

Illalla tulee mentyä nukkumaan varsin nopeasti auringon laskettua. Täällä ei ole internettiä, kännykkä toimii yhdessä kohtaa kylää. Jos jaksaa seistä siinä ja taistella yhteyden puolesta. Minä en jaksa.

Aika menee tarinoita kertoessa, lasten kanssa leikkiessä ja kyläläisten kanssa keskustellessa. En ymmärrä puoliakaan siitä mitä he sanovat minulle. Mutta ei se mitään. Hekään eivät varmasti ymmärrä puoliakaan siitä mitä minä yritän heille sanoa.

Tärkeintä on että meillä on yhteys. Nauru raikaa kun hassu ulkomaalainen yrittää selittää jotakin. Naiset tarjoavat minulle yuca chichaa, kichwaksi lumu aswa.

Tapiokasta tehtyä juomaa joka on viidakon ruokavalion perusta. Mitään ei voi tehdä ennenkuin chichakulhollinen on juotu. On epäkohteliasta puhua sitä ennen. Keskustelun voi aloittaa kertomalla miten hyvää chicha oli.

Tällä kertaa se oli todella hyvää, vaikka naisten likaiset kädet kulhossa vähän kauhistuttavatkin. Vesi on joko sadevettä tai joesta. Sanon nopean rukouksen mielessäni ja nielaisen toisen kulhollisen.

Ihmiset ovat tyytyväisiä kun osaan käyttäytyä ja olen kohtelias.

Sunnuntaina sanomme hyvästit ja alkaa paluumatka pitkin jokea. Lauantaina satoi melkein koko päivän ja myrskysi. Yöllä heräsin kun oli kylmä ja päällimmäinen peitto oli kastunut läpi. Nyt joki on korkealla ja pääsemme heti kylästä liikkeelle.

Kanootin jälkeen ajamme muutaman tunnin autolla kunnes saavumme takaisin sivistyksen pariin, tai ainakin melkein. Viidakon keskellä on pieni kaupunki. Sielläkään ei kodissamme ole juoksevaa vettä. Mutta lämpöisessä on mukava peseytyä ämpäristä sadevedellä.

Talossa on kyllä muut kodin mukavuudet. On jääkaappi, hella ja sänky. Sähkökin toimii eikä yöllä ole liian kuuma jos jättää ikkunan auki.

Ulkona sirittävät sirkat ja kurnuttavat sammakot. Niiden lauluun on hyvä nukahtaa, samoin kuin pienessä viidakkokylässä. Muualla en koskaan nuku yhtä hyvin. Ei edes haittaa kun vähän sataa naamalle.

Viikon Kuva Maailmalta 1 - Link Up Party

Viikon Kuva Maailmalta on uusi Link Up Party suomalaisille bloggaajille.

Jätä linkki omaan blogipostaukseesi jossa on ainakin yksi kuva eri puolelta maailmaa ja liity muiden bloggaajien seuraan.

An InLinkz Link-up

Rauha, Rakkaus ja Oikeus

Rauha on suuri siunaus.

“Rauha” sanalla on valtava merkitys Raamatussa. Hepreankielinen sana ”Shalom” joka on käännetty kreikankielisellä sanalla ”eirene” tarkoittaa paljon muuta kuin vain sodan ja vihamielisyyden puute.

Rauha ei ole vain tiettyjen asiantilojen puutetta vaan Jumalan ja Hänen valtakuntansa länsäoloa.

Shalom tarkoittaa kokonaisena olemista, terveyttä, hyvinvointia, yhteyttä Jumalaan – jokaista siunausta ja hyvää asiaa.

Rauhaa personnallisuuden puitteissa on että kaikki kyvyt ovat käyttövalmiina. Älä koskaan ajattele että rauha on tylsyyttä tai pysähtyneisyyttä.

Terveys on fyysistä rauhaa, mutta terveys ei ole pysähtyneisyyttä. Päinvastoin, terveenä oleminen on fyysisen aktiviteetin täydellisyyttä.

Hyveellisyys on moraalista rauhaa, mutta hyveellisyys ei ole viattomuutta. Hyveellisyys on moraalisen aktiviteetin täydellisyyttä.

Pyhyys on henkistä rauhaa. Mutta pyhyys ei ole hiljaisuutta. Pyhyys on intensiivistä henkistä aktiviteettia.

Jumalan länsäolon ja olemuksen syvä ymmärtäminen täyttävät sinut sanomattomalla rauhalla.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Johannes 14:27

Daavid laulaa Jumalan rakkaudesta ja oikeudesta.

Me kristityt puhumme paljon Jumalan rakkaudesta mutta emme paljoakaan Hänen oikeudestaan, joka on aivan yhtä tärkeä.

Rakkaus ilman oikeutta ei ole oikeaa rakkautta. Jos rakkaus ei huolehdi oikeuden täyttymisestä se ei ole todellista. Koska todellinen rakkaus huutaa oikeuden puoleen.

Vain vilpittömillä on sija Jumalan luona. Vain he saavat palvella Häntä ja pysyä Hänen silmiensä alla. Panettelu, valheiden puhuminen, kopea katse ja ylpeä sydän ovat suun, sydämen ja tekojen syntejä. Ne tuovat meidät Jumalan oikeuden alaisiksi.

Kiitos Herralle rististä missä molemmat, sekä oikeus että rakkaus tapaavat ja sulautuvat toisiinsa.

Ristillä Jumala on sekä oikeamielinen että oikeuttaa ne jotka uskovat Häneen. Ilman ristiä me olisimme erillään Hänestä eikä meissä olisi Hänen rauhaansa.

Rakas Jeesus, kiitos Sinun uhristasi ja kiitos että sen ansiosta minut on oikeutettu Sinun edessäsi, olen vapaa synneistäni ja minulla on osuus Sinun rauhaasi. Auta minua tuomaan tämä rauhan, oikeuden ja rakkauden viesti koko maailmaan.

Aamen.

Kukat, Kuvaaminen ja Vieraanvaraisuus Viidakossa - Kiireettömiä Ajatuksia Kasveista

Rakastan kuvata kukkia. Ensinnäkin ne ovat kauniita mutta toiseksi ne eivät hypi edestakaisin tai lähde yhtäkkiä juoksemaan tai lentoon, kuten toiset suosikkini lapset ja eläimet.

Kukkien kuvaamisella on myös hyvä harjoitella muita kohteita varten. Kuvasta on helppo nähdä miten valaistus vaikuttaa kuvaan tai kuvan rajoittaminen. Olen oppinut monia tärkeitä asioita valokuvauksesta kukkia kuvatessani ja samalla nauttinut joka hetkestä.

Kun asuin Amatsonian alueella talomme takapuolella, meitä seuraavalla kadulla, oli pieni talo jossa oli aivan uskomattoman ihana puutarha. Kuljin usein sen ohitse ja jäin tuijottamaan kukkaryöppyjä ja erilaisia kukkivia kasveja jotka oli saatu mahdutettua pienelle tontille.

Vihdoin rohkaisin mieleni, otin kameran mukaan ja lähdin kuvaamaan. Parilla ensimmäisellä kerralla kaikki meni hyvin, onnistuin omasta mielestäni ottamaan kuvia piilosta tai kun omistajat eivät olleet paikalla.

Sitten kolmannella tai neljännellä kerralla talon ulko-ovesta astui ulos hymyilevä vanhempi nainen joka kysyi että pidinkö hänen kuvistaan. Syyllisen näköisenä roikutin kameraa kädessäni ja kerroin hänelle, että kyllä, pidin todella paljon hänen kukistaan.

Vielä leveämmin hymyillen hän käski minut sisälle puutarhaansa. Epäröiden avasin portin, tuntui että tunkeuduin jonkun yksityisalueelle ja oli hämmentävää että olin saanut siihen ihan luvan.

Jopa Hannu ja Kerttu välähtivät mielessäni. Aina ajattelin että minut houkuteltaisiin suklaalla turmioon mutta ne olivatkin kukat jotka saivat minut laittamaan henkeni vaaraan. 

Tai oikeastaan se on valokuvaus, kaikista on aina uskomattoman hauskaa miten suojelen kameraa, oman henkenikin uhalla. Tai menen paikkoihin mihin ei ole välttämättä järkevä mennä, vain saadakseni valokuvan juuri siitä oikeasta kulmasta.

Mistään ei kuitenkaan ilmestynyt tappajia, murhaajia, raiskaajia tai edes taskuvarkaita. Pelkästään ystävällinen pieni vanhempi nainen joka kertoi minulle tarinoita kukistaan. Samalla kun otin niistä kuvia niin paljon kuin vain ehdin.

Ja kun välillä keskityin kuvien ottamiseen niin että en ehtinyt kuunnella häntä, nainen oli vain tyytyväinen. Osoittihan minun huomioni hänen kukkiaan kohtaan vain enemmän niiden erinomaisuudesta.

Lopulta nainen kyllästyi ja lähti sisälle, tai niin luulin. Ja minä jäin pihalle.

Hetken kuluttua seurakseni saapui hieman minua nuorempi nainen, lasi kädessään. Hän ojensi lasin minulle ja kertoi äitinsä tehneen minulle mehua. Heidän oman pihansa guavapuun hedelmistä.

Join makean mehun kiitollisena, Amatsonian aurinko ja kosteus kantavat veronsa ja jatkuva nestayttäminen on tärkeää.

Mehun juotuani tytär lähti sisälle ja kehoitti minua jatkamaan kuvaamista. Hänen äitinsä ei kuulemma jaksanut enää olla auringossa. Itse onnistuin polttamaan itseni usean tunnin kuvaussession jälkeen niin että nahka lähti suikaleina irti seuraavana päivänä.

Muutama kuukausi myöhemmin palasin taas kuvaamaan taloa ja kukkia. Pihalle oli ilmestynyt uusia lajeja ja uusia kukkia.

Hetken aidan takana seistyäni pihalle ilmestyi tytär, mies seuranaan. Säikähdin ja olin lähteä pois kun he kutsuivat minut uudelleen pihalleen ja sanoivat heidän äitinsä käskeneen aina päästää minut pihalle kun tahdoin kuvata hänen kukkiaan.

Valitettavasti äiti ei itse ollut paikalla toivottamassa minua tervetulleeksi, mutta sain viipyä pihalla ja ottaa niin paljon kuvia kuin vain ikinä tahtoisin. Molemmat ilmestyivät välillä ovelle ja ikkunoihin minua vilkuilemaan kun otin valokuvia.

Parin tunnin päästä kuvattuani kukat mahdollisimman monesta kulmasta ja kun aurinko ei enää osunut pihalle ja valo alkoi häipyä, huusin kiitokseni ja lähdin kotia kohti.

Yksi asioista jota rakastan Ecuadorissa on ihmisten ystävällisyys ja välittömyys. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen, eikä viimeinen, kerta kun ventovieras avasi ovensa ja tarjosi minulle jotakin, odottamatta mitään takaisin.

Monesti mukana on uteliaisuutta. Olenhan aivan eri näköinen kuin kaikki muut, minulla on siis varmasti mielenkiintoinen tarina kerrottavana. Siitä kuka olen, mistä olen kotoisin ja miten olen Ecuadoriin päätynyt.

Ecuadorilaiset rakastavat kysellä sitä mitä ulkomaalaiset ovat mieltä heidän maastaan. Tai mikä on täällä parasta. Tai mistä pidät eniten. Kaikkein parasta on kun kerron että pidän ecuadorilaisista ja siitä miten ystävällisiä ja vieraanvaraisia he ovat. Se saa ihmiset oikein hehkumaan ilosta ja ylpeydestä.

Minulta kysellään aina miksi olen jäänyt tänne asumaan ja missä kaikkialla Ecuadorissa olen matkustanut ja asunut. Moni toteaa, kuullessaan kuinka monta vuotta olen jo asunut Ecuadorissa, että olen jo aivan ecuadorilainen. 

Mikä ei ole kohteliaisuus vain minulla vaan myös maalle.

Mutta uteliaisuuden lisäksi kyseessä on anteliaisuus ja avoimuus. Uusi ihminen on ystävä jota et vielä tunne. Ja on oikein ja hyvää jakaa toisen kanssa se mitä sinulla on.

Monesti kaikkein köyhimmät ovat kaikkein anteliaimpia. Mitä sanoa ihmiselle joka kerää hedelmäpuistaan hedelmät sinulle eikä halua mitään takaisin. Tai antaa sinulle viidakosta keräämänsä saniaiset jotka aikoi syödä lastensa kanssa ruoaksi.

Maksaa ei voi, ei edes ehdottaa sitä. Se olisi loukkaus. Kaikki on vain otettava vastaan ja muistettava kiittää monta kertaa. Ja annettava aikaa.

Kenelläkään ei ole koskaan kiire, varsinkaan viidakossa. Aikaa annetaan anteliaasti. Se on osa vieraanvaraisuutta.

Paras kiitos on viipyä hetkessä, antaa omasta ajastaan ja kertoa miten hienoa kaikki on. Ja herkullista. Jos vain mahdollista, syödä vähän jo siinä paikanpäällä, hymyillä ja kehua monta kertaa. Ja kärsiä mahatauti hiljaa kotona.

Onneksi kukkia ei voi syödä. Ja niistä saattoi rehellisesti sanoa että ne olivat aivan uskomattoman kauniita. Niin kauniita etten niitä varmasti unohda.