Andit - La Avenida De Los Volcanes - Tulivuortentie Ecuadorissa

Kun saavuin Ecuadoriin tuntuivat ympärillä olevat vuoret ahdistavilta.

Quito on Andien laaksossa ja jokapuollella on vuoria. Etelään päin mennessä edessä näkyvät selvimmin Cotopaxi ja Illinizas mutta myös Rumiurcu ja Rumipamba. 

Oikealla ovat Guagua Pichicha ja hänen kaverinsa Rucu Pichincha. Vasemmalta löytyvät Antisana ja takaa Cayambe. 

Näiden kaikkien lisäksi on lukematon määrä pienempiä vuoria joiden nimiä en edes tiedä.

Alkuun oli vaikeaa kun horisontti tuntui katkeavan kesken. Tiellä oli aina jotakin, vihreitä vuortenseinämiä siis, tarkemmin sanottuna. Tai lumihuippuisia tulivuoria. 

Kauneutta oli valtavin määrin, mutta kaipasin sitä avaruutta mikä suomalaisessa järvimaisemassa on.

Kun Quitosta lähtee ajamaan etelään päin alkaa Avenida de los Volcanes, eli Tulivuortentie. Maantie kulkee useiden lumihuippuisten tulivuorten ohitse joiden korkeus on yli 5000 metriä. 

Molemmilla puolilla tietä, sekä edessä että takana, kohoaa henkeäsalpaavia näkymiä kun valkoisten huippujen keskellä avautuu ammottavia mustia kraaterinsuita, tilkkutäkkipeltoja ja lumoavia laaksoja.

Kaikkein parasta on kun matkaa pystyy tekemään rauhallisesti. Välillä voi pysähtyä ottamaan valokuvia yhdestä tai toisesta tulivuoresta, vuorenrinteestä tai huipusta. Laaksoja on myös hyvä ihailla, samoin kuin pieniä ja suurempia kaupunkeja jotka usein ilmestyvät eteen mutkan takaa tai laakson pohjalla.

Kesken matkan saattaa löytyä kohta jossa laakso laskeutuu alas, kohti Tyyntävaltamerta. 

Ympärillä nousevat vuoret, edessä Andien niitty jatkuu äärettömiin ja perillä alhaalla sen peittävät valkoiset pilvet joiden seasta kuuluu merilintujen alakuloista ääntelehtimistä. 

Ilmassa saattaa vaimeana tuntea, tai ainakin kuvitella tuntevansa, suolan tuoksun.

Matkaa ei saa tehdä liian kiireellä ettei tuo kaikki jää näkemättä. Jokaisella kylällä ja kaupungilla on oma viehätyksensä ja vetovoimansa. 

Kun maantieltä poikkeaa ja uskaltaa lähteä pikkuteille löytyy ennen Inkoja rakennettu vanha linnoitus, luonnonpuisto, konkistadorien rakentama kirkko, vesiputous, upea maisema tai jokin muu uskomaton aarre muistojen arkkuun.

Andien lisäksi olen asunut Ecuadorissa Tyynenvaltameren rannalla ja Amatsonian sademetsässä. Meren rannalla nautin parvekkeella katsellen kun valaat leikkivät meressä. 

Amatsoniassa katse lepää jokea seuraten ja metsän vehreyttä ihaillen.

Jokaisessa maisemassa on oma viehätyksensä. Enkä osaisi valita mikä niistä on minulle rakkain. Kaikki ovat erityisen merkityksellisiä.

Enää en koe Quitoa saartavia vuoria ahdistavana. Ne ovat koti minulle ja asun niiden keskellä turvassa tulivuoren vierellä.

Arca de Noe - Nooan Arkki, Erilainen Eläintarha Ecuadorissa

Arca de Noe, eli Nooan Arkki, on eläintarha Archidonan viidakkokaupungissa Ecuadorissa.

Monien vuosien ajan se on ollut meidän teinimme suosikkieläintarha. Olemme käyneet siellä lukemattomia kertoja. Nyt haaveenani on saada vietyä meidän nuorempi poikamme sinne.

Kuten kaikki ecuadorilaiset eläintarhat, Arca de Noe on villieläinten pelastuskeskus. Sinne viedään eläimet jotka on pelastettu salametsästäjiltä, salakuljettajilta, sirkuksista tai laittomista yksityisistä eläintarhoista.

Kun eläimet kuntoutuvat, ne palautetaan takaisin omalle asuinalueelleen. Jos ne eivät pysty enää elämään normaalia elämää villinä, ne sijoitetaan eläintarhoihin eripuolille Ecuadoria. Ja joskus jopa ulkomaille.

Ecuadorilaisissa eläintarhoissa on tavallisesti vain maassa esiintyviä omia eläinlajeja. Poikkeuksena ovat sirkuksista pelastetut eläimet. Siksi Arca de Noesta voi löytää lauman leijonia.

Ensimmäisen kerran ne nähdessäni olin suoraan sanottuna aika järkyttynyt. Leijonat ovat verkkoaidan takana. Ei ole mitään kuoppaa tai kummempaa turvaväliä.

Sieltä ne katselivat nälkäisen näköisenä sisareni lapsia jotka olivat meidän mukanamme eläintarhavierailulla.

Tähän lisäyksesi se, että osa eläintarhan charmia on meille ollut aina se että monet eläimet kulkevat eläintarhassa vapaana. Varsinkin apinat ja linnut, kuten papukaijat, päästetään ihan tarkoituksella irti jotta ne kuntoutuisivat ja tottuisivat vapaampaan elämään.

Toiset eläimet taas karkailevat häkeistä. Yleensä se ei ole mitenkään haitallista. Olemme useamman kerran paijailleet ja sylitelleet eri lajisia apinoita eläintarhavierailun yhteydessä. Kerran, silloin vielä pikkuinen, teini olisi aivan välttämättä halunnut ottaa chorongon poikasen mukaamme, se kun oli hänen mielestään aivan ihana.

Nenäkarhut ovat myös tulleet tällä tavalla tutuiksi. Samoin kuin käärmeet, joita teini kantaa aina mukanaan jos vain on mahdollisuus, papukaijat, tukaanit ja monet muut eläimet.

Palataksemme takaisin leijoniin. Tietäessäni miten helposti eläimet tässä kyseissä eläintarhassa lähtevät kävelylle kyllästyttyään häkkielämään. Ilmoisin siskonlapsille että emme ollenkaan pitäisi turhaa ääntä ja kävelisimme häkiltä hitaasti ja rauhallisesti taaksepäin.

Minkä jälkeen kaksi nuorempaa hihkaisivat, kääntyivät ympäri ja yrittivät lähteä juoksemaan. Kiskaisin molempia kädestä kiinni. Ja kävelimme hitaasta ja rauhallisesti, selkä edellä häkin luota mutkan taakse.

Myöhemmin keskustelin eläintarhan työntekijöiden kanssa ja he vakuuttivat että häkki on varmasti turvallinen. Ja urosleijona oli kuulemma kastroitu sirkuksessa ollessaan. Ja lisäksi leijonat ruokitaan niin hyvin että niillä ei ole tarvetta metsästää.

Koska kyseisestä vierailusta on kohta kymmenen vuotta eivätkä leijonat ole vielä karanneet häkistä tähän mennessä, uskallan suositella eläintarhaa muillekin.

Olemme itsekin käyneet eläintarhassa useamman kerran sen jälkeen ja nauttineet karkailevien eläinten seurasta. Sekä vapaana asuvista eläimistä.

Varsinaisten amatsonian alueen eläinten lisäksi eläintarhasta löytyy muunmuassa galapagos-kilpikonnia. Galapagossaaret kuuluvat Ecuadorille ja kilpikonnia onkin levitetty eläintarhoihin ympäri koko maata.

Teinistä kaikkein kiinnostavimpia kohteita ovat kuitenkin aina olleet apinat sekä erilaiset vapaana kulkevat eläimet. Aina vieraillessamme hän miettii minkä eläimen hän tällä kertaa saa syliinsä.

Itse pidän apinoiden lisäksi erilaisista papukaijoista. Niiden elämää on mielenkiintoista seurata kun ne lentelevät puusta puuhun.

Täällä opin myös että tukaanit ovat aikamoisia petolintuja. Ne tappavat pienemmät linnut, ja jopa nisäkkäät, isolla nokallaan ja syövät sitten ne ateriakseen.

Yksi minun suosikkipaikoistani on pieni bambumetsikkö aivan eläintarhan kiertopolun lopussa. Bambut kaartuvat yläpuolelle luoden taiomaisen tunteen ja lisäksi ne ovat yksi apinoiden suosikkipaikoista. Niiden juttelua voi aina kuulla ja temppuja seurata.

Ayangue - Täydellinen Pieni Poukama joka Kätkee Uimarannan Satumaan

Ayangue on pieni kalastajakylä, joka sijaitsee hevosenkengänmuotoisessa lahdessa. Ayanguen ranta tunnetaan kirkkaista ja lämpimistä vesistään, koralliriutista ja pikkukaupungin charmista. Ayangue on erinomainen paikka sukellusta harrastaville.

Ayangue sijaitsee Santa Elenan maakunnassa, 150 kilometrin päässä Guayaquilista. Rantakaupungin ilmasto on kuiva ja keskimääräinen vuotuinen lämpötila on 25-29 astetta.

Saavuimme Ayangueen vahingossa. Olimme vanhempieni kanssa yhdellä jouluakarkuunlämpöiseen-reissullamme ja etsimme uutta rantaa jolla emme olisi vielä ehtineet käydä.

Ajoimme Ecuadorin Ruta del Sol, Aurinkoreitti, maantietä pitkin Manabin provinssin halki eikä yksikään senkymmenistä ja sadoista hiekkarannoista tuntunut houkuttelevalta juuri sillä hetkellä. Pysähdyimme hetkeksi, yö siellä ja toinen täällä. Kunnes olimme ajaneet ulos koko provinssista ja saavuimme Santa Elenan provinssiin.

Tie alkoi kaartaa pois rannalta, kohti sisämaata. Säikähdimme että vaihtoehtomme olisivat lähteä kokonaan rannalta pois, ajaa takaisin tai pitemmälle eteenpäin. Missä olivat tutut Salinasin ja Playasin rannat.

Ayanguen tärkein vetokohde on maailmanluokan sukellusmahdollisuudet. Ayanguen suojatun lahden erittäin rauhallinen vesi tekee siitä erinomaisen sivuston vedenalaiseen urheiluun.

Ayanguen ja sen ympäristön historia on vasta hiljattain alettu tutkia. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana historioitsijat ja arkeologit ovat päätyneet tulokseen, että alueella on asunut käsityöläisväestöja jo vuonna 3000 eaa. Valdivian läheisyydessä sijaitseva arkeologinen museo dokumentoi näiden merenkulkijoiden historiaa.

Olimme jo päättäneet että viettäisimme uuden vuoden Playasissa. Ja tekesimme mutkan Puerto Morosin kautta jotta voisimme käydä mangrovesoilla ja delfiinejä katsomassa. Mutta meillä ei ollut minkäänlaista kiirettä päästä sinne asti vielä.

Vihdoimme saavuimme maantien haarukkaan. Vasemmalle ja sisämaahan jos tahdoimme jatkaa matkaa Guayaquiliin ja sieltä Salinakseen tai Playasiin. Oikealle jos tahdoimme mennä Ayangueen.

Emme olleen koskaan kuulleet Ayanguesta, mutta tie vei selvästi rantaa kohti. Joten käännyimme oikealle.

Ayanguen väestön tärkein elinkeino on käsitöiden tekeminen ja myyntiin. Niiden materiaalina käytetään korallia, simpukankuoria, balsapuuta ja kalan suomuja. Monet kalastajaperheet tekevät koruja ja matkamuistoja kivistä, simpukankuorista ja luista, jotka he ovat löytäneet Tyynenmeren vesiltä. 

Ayanguessa on myös laaja valikoima aitoja paikallisia ravintoloita. Niiden erikoisuus ovat oisterit jotka on kalastettu paikallisilta vesiltä ja myydään ja valmistetaan tuoreina.

Pienten kukkuloiden ohi ajettuamme, saavuimme vielä pienempään Yanguen rantakaupunkiin. Ensin säikähdettyämme hotellien hinnoista, päätimme ettemme tarvinneet huonetta aivan rannan vierestä.

Jatkoimme etsintöjämme ja päädyimme viimein viihtyisän, nelikerroksisen, puustarakennetun hotellin kahteen ylimpään huoneeseen. Hotelli oli todella mukava, huoneet olivat avarat ja meillä oli oma pitkä parveke riippumattoineen.

Hinta oli myös edullinen koska huoneemme katsoivat kaupunkiin päin, pois rannalta.

Alkuun pelkäsin että yöt olisivat liian kuumia ilman merituulta. Mutta huoneissamme oli ilmastointilaitteet. Aamupala ei kuulunut hintaan, mutta kuka sitä kaipasi kun rannalla oli ravintoloja rivissä ja paikallinen herkku, osteri, oli aivan uskomattoman edullinen.

Ayanguen ranta on pienipoukama jota ympäröivät rantakalliot. Niiden välistä kulkee kapea aukko, joten poukamassa ei ole paljoa aaltoja. Ranta sopii hyvin lapsiperheille rauhallisten vesiensä tähden.

Rantakaupunkiin saapuu myös paljon matkailijoita omilla laivoillaan ja veneillään. Poukama on luonnonsatama jonne on hyvä jättää saapua ankkuriin ja nauttia rannasta ja kaupungin antimista.

Ayanguessa ei ole isoja kauppoja, eikä yhtään kauppakeskusta. Koko kaupunki on keskittynyt palveluiden tarjoamiseen matkailijoille. Rannalta löytyy rivi meriravintoloita ja rantakadulla , joka johtaa kohti rantaa, on niitä vielä lisää.

Lisäksi paikalliset tarjoavat useita meriurheilumahdollisuuksia, kuten snorklaus ja sukeltaminen. Veneellä tai laivalla on mahdollista lähteä tutkimusmatkalle läheisille koralliriutoille jotka ovat täynnänsä Tyynenvaltameren eläimistöä.

Minulle eläin josta nautin kaikkein eniten oli maaiguaani. Ne pitivät Ayanguen lämpimästä ja kuivasti ilmastosta aivan yhtä paljon kuin minä ja niitä olikin joka puolella. Ja ne kasvoivat myös uskomattoman kokoisiksi.

Meidän hotellihuoneemme eivät ehkä tulleet merinäköalan kanssa. Mutta meillä oli aivan uskomaton näköala kaupungin katoilla eläviin ja aurinkoapalvoviin iguanoihin. Siellä ne kiipeilivät seiniä, kattoja ja puita pitkin, riitelivät, rakastelivat ja nauttivat auringosta.

En tiedä montako sataa kuvaa ehdin ottaa iguanoista vierailumme aikana.

Iguaanojen lisäksi lempiajanviettoani oli meressä pulikointi ja rannalla loikoilu. Ayanguen poukama on niin täydellisen muotoinen ja meri on niin tyyni ja kaunis että monesti tuli mieleeni että olimme elokuvasetissä emmekä oikeassa maisemassa.

Varsinkin auringonlaskun aikaan. En ole monessa paikassa nähnyt yhtä upeita auringonlaskuja kuin Ayanguessa.

Oli todellinen suru kun tuli aika lähteä eteenpäin. Lupasin itselleni palata vielä uudelleen. Pala sieluani jäi lepäämään Ayanguen rantahiekalla seuraavaa auringonlaskua odottaen.

Antisana - Tulivuori ja Ekologinen Reservaatti

Vuosien ajantyömatkani vei minut ohi Antisanan tulivuoren ja ekologisen suojelualueen. Antisana on majesteettinen ja salaperäinen tulivuori Ecuadorin Andien itäisellä, Amatsonasin, puolella. Antisanan huippu ylettyy 5758 metrin korkeudelle meren pinnan tasolta.

Yleensä tämä tarkoitti että minun piti nousta aamulla ennen kuutta, joskus jo viideltä tai vähän aikaisemmin. Sitten ajoin läpi Quiton kaupungin ja seitsemän jälkeen matka jatkui itään, kohti Amatsoniaa ja Andien itäisiä helmoja.

Paras asia näissä aikaisissa aamuissa oli mahdollisuus nähdä vähintään neljä lumihuippuista tulivuorta matkan varrella. Pohjoisessa kohosi Cayambe, etelässä Cotopaxi ja Illinizas ja idässä Antisana.

Antisana on aktiivinen, jäätiköiden peittämä stratovolcano. Se sijaitsee Ecuadorin Coordillera Realissa, Kuninkaallisessa Vuoristossa, Napon ja Pichinchan maakuntien välissä, noin 50 km kaakkoon Quitosta. 

Tulivuori sijaitsee Cotopaxin, Chacanan, Cayamben, Reventadorin ja Sumacon tulivuorien välillä. Antisanan jäätikkö on menettänyt vähintään 36 prosenttia sen alkuperäisestä massasta viimeisten 50 vuoden aikana. 

Jäätikkö on strategisesti tärkeä, ja se onkin kaikkein tutkituin näistä Andien huippuista. Sen korkeus mitataan vuosittain ja sen massa joka kuukausi. 

Antisanan jäätikkörungon sulaminen ja tulivuoren ympärillä sijaitsevat ylängöt ovat yksi tärkeimmistä juomaveden lähteistä Ecuadorin pääkaupungille, Quitolle.  Ylängöllä on useita lähteitä ja pieniä lampia jotka tuottavat osan Quiton vedestä.

Tien kulkieassa kohti itää, se alkoi Quiton ulkopuolella vähitellen nousta. Kunnes saavuimme páramolle, eli Andien ylängölle. Yli neljäntuhannen metrin korkeudelta avautui upea näköala Antisanan tulivuorelle ja luonnonsuojelualueelle.

Pilvettöminä päivinä pysäytin usein auton ja lähdin ulos ottamaan valokuvia. Siihen kannatti kuitenkin varautua. Korkealla on kylmää ja hapenpuute tekee liikkumisesta vaivalloista.

Antisanan tulivuori on Antisanan Ekologisen Suojelusalueen ydin. Suojelluihin alueihin kuuluu kallioita ja itäisiä Andien metsiä.

Tulivuoren aktiivisuus ja jäätiköiden hidas vetäytyminen ovat luoneet alueella vaikuttavia maisemia ja sitä pitävät kotinaan hyvin erilaiset villieläimet.

Antisanasta tuli rakas ystävä. Ensimmäisten vuotten aikana tie Quitosta Baezaan oli vanha hiekkatie. Vähän yli satakilometriä pitkään matkaan saattoi huonolla kelillä kulua jopa kuusi tuntia.

Myöhemmin tie päällystettiin ja kaikkein vaarallisimmalle kohdalle rakennettiin kiertotie. Enää vain turistit laskeutuvat vanhaa tietä pitkin Papallactan pieneen kaupunkiin joka sijaitsee yli 4000 metrin korkeudella.

Antisanan ekologinen suojelualue sijaitsee itäisen Cordillera-joen, Napon ja Pichinchan maakuntien välissä, ja se sisältää Andien metsät ja páramot, jotka sijaitsevat samannimisen tulivuoren tasangoilla ja juurella. Tämä suojelualue on lähellä Cayambe-Cocan ja Sumaco Napo-Galerasin kansallispuistoja.

Antisana-ekologinen reservi perustettiin heinäkuussa 1993 Ecuadorissa.  Antisana-säätiöllä on tärkeä rooli sen hallinnassa ja säilyttämisessä. Suojelualueella ja sen vaikutusalueella on tutkimushankkeiden lisäksi sosiaalisia hankkeita. 

Jotkut yhteisössä toteutetuista töistä ovat vaihtoehtoja perinteisille tuotantojärjestelyille, kuten taimenhautomot (Papallacta-Cosanga) tai orgaaninen vesiviljely.

Joinakin päivinä saatoin kokea kaikki vuodenajat yhden vuorokauden sisällä. Lähdin aamulla sademetsästä jossa oli +40 C ja kosteusarvot 90-100%. Matkustin Cordillera Azulin, Sinisten Vuorten halki, missä aina satoi ja lämpötila laski +20C ja sen alle.

Seuraavaksi saavuin Baezan kaupunkiin jossa lämpötila oli yleensä +20C yläpuolella. Ajaen pitkin kapeaa ja kiemuraista vuoristotietä, nyt Cordillera Realilla, Kuninkaallisella Vuoristolla saavuin vähitellen 4000 metrin korkeudelle.

Tällä korkeudella ämpötila laski lähelle nollaa tai alle, varsinkin iltaisin ja yöllä. Papallactan kaupungin ohitettuani ympärilläni alkoi näkyä valkoisia hiutaleita ja korkeimmalla kohdalla vuoristoa maassa oli useana kertana lunta.

Ylitettyäni vuoret alkoi alamäki kohti Quitoa. Silloin laskeuduin vähitellen 2800 metrin korkeudelle ja lämpötila alkoi taas nousta lähemmäs +20C tai sen yli.

Joskus ylhäällä vuorilla sataa niin paljon lunta ja tiet jäätyvät että liikenne pysähtyy ja autonkuljettajat, erityisesti rekkakuskit, joutuvat yöpymään autoissaan useamman vuorokauden. Odotellen lämpöisiä tuulia jotka saapuisivat sulattamaan lumen ja jään ja päästäisivät heidät jatkamaan matkaa.

Nastarenkaita ei Ecuadorissa tunneta.