tiistai 12. syyskuuta 2017

Epäonnistuminenkin On Onnistumista Oppimisessa - STS Guatemala - Osa 4

Perjantaina 04.08. koulutuksen alkaessa olin myökky ylirasittuneita hermoja. Minun oli tarkoitus kertoa neljä eri tarinaa, kaikki ulkoa, ilman minkäänlaisia muistiapuja. Olin aivan varma etten millään onnistuisi. Ja yksi suuria hämmästyksenaiheitani oli että Jumala tuntui puhuvan minulle siitä että minun oli opittava epäonnistumaan.
Minä kerron tarinaa Johanneksen evankeliumin yhdeksännestä luvusta.
 Ajatus epäonnistumisesta ei tuntunut mitenkään mukavalta. Ensinnäkin koska ei ole mukava epäonnistua, varsinkaan toisten edessä. Toisekseen koska minun ei tarvinnut maksaa ravitsemuksesta tai majoituksesta lainkaan, koska osallistuin koulutukseen kouluttajien avustajana. Joten tunsin että minun oli annettava jotain vastinetta heidän sijoitukselleen.

Jumala antoi rauhan kun oli minun vuoroni kertoa tarina, vaikka ensi alkuun tuntuikin etten millään pystyisi sitä tekemään.
Kauhun keskellä perjantai-ilta meni ohi. En oikein tajunnut yhtään mitään siitä mitä muut puhuivat koska jännitin omia osuuksiani niin paljon. Ihmeellisesti kun oma vuoroni tuli, Jumala kantoi ja tarinat vain luistivat minusta välittämättä. Sain jopa onnitteluja siitä miten hyvin meni.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

 Majoitukseemme palattuamme Angelica, STSn lähetystyöntekijä Meksikossa, onnitteli minua vielä ennen nukkumaanmenoa ja sanoi että nyt ei tarvitse enää jännittää. Olin jo hänelle kertonut hermoistani ja koko tiimi oli rukoillut niiden puolesta. Valitettavasti totesin hänelle etten hermoile enää perjantain puolesta, nyt minua jännittää miten lauantai menee.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Lauantai-aamuna heräsin ehkä vielä hermostuneempana. Yritin vakuuttaa itselleni että kaikki menee hyvin, mutta minun oli vielä kerrottava yksi tarina, joka oli kaikkein pisin ja vaikein. Ja lisäksi minun olisi vedettävä yhtä ryhmää jossa kouluttaisin tulevia tarinankertojia.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Taas kerran muiden kertomukset ja ohjeet menivät ohi korvieni kun vain hermoilin omaa vuoroani. Tarina meni hyvin, mutta kun oli vuoro vetää tiimityötä tuntui että kaikki epäonnistui ja epäonnistumisetkin epäonnistuivat. Ensinnäkin tiimini tuli yksi mies myöhässä, hän ei ollut lainkaan mukana perjantai-illan ja lauantai-aamun koulutuksissa, eikä siis tiennyt menetelmästä yhtään mitään. Toiseksi ryhmäni kaksi muuta nuorta miestä olivat uskomattoman ujoja, lattareiksi täysin epäsosiaalisia ja he puhuivatkin niin hiljaisella äänellä että jouduin pyytämään vähän väliä että he toistaisivat uudelleen mitä he olivat sanoneet.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.
 Ryhmätyön ideana oli että ryhmän jäsenet kaikki kertoisivat vuorollaan Raamatun tarinan toiselle ryhmälle. Ensimmäiseksi ilmoittautui Odilio, joka oli siis tullut myöhässä eikä tiennyt mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Hän ei oppinut Raamatun tarinaa ulkoa vaan luki sen Raamatusta ja sitten hän unohti mitä seuraavaksi oli tarkoitus tehdä ja minun piti toistaa hänelle ohjeita jatkuvasti ja keskeyttää hänet kun hän alkoi puhua aivan muista asioista.


Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Käytyämme ryhmässä läpi toisen kertomuksen, kumpikaan ujoista pojista ei olisi tahtonut millään kertoa sitä toiselle ryhmälle. Tarina oli kertomus siitä miten Pietari ja Johannes paransivat ramman miehen Apostolien tekojen kolmannesta luvusta. Viimein toinen pojista, joka oli itse ollut auto-onnettomuudessa ja käveli vieläkin kainalosauvojen avulla, tunsi että kertomus kosketti häntä henkilökohtaisesti ja päätti yrittää. Valitettavasti hän ei muistanut kertomusta ulkoa ja unohti miten keskustelua sen jälkeen piti johtaa. 

Kun kävimme hänen kanssaan läpi hänen kokemustaan jälkeenpäin hänen kasvonsa kuitenkin loistivat ja hän kertoi minulle haluavansa jatkaa Raamatun kertomusten jakamista. Tarinalla oli ollut niin suuri henkilökohtainen merkitys hänelle.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Huolimatta tästä lähdin lauantai-iltana hyvin väsyneenä ja masentuneena kohti asumispaikkaamme. Olin sinä päivänä totisesti saanut aikamoisen koulutuksen epäonnistumisesta. Mutta ihmeellisintä on että vaikka minä epäonnistuin totaalisesti, Jumala oli silti voitollinen koko ajan.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.
 Sunnuntaina edellisiltainen poika ei enää palannut. Hänen jalkansa oli turvonnut kokopäiväisen istumisen tuloksena ja lääkäri oli määrännyt hänet vuodelepoon. Tiimissäni oli siis enää Odilio, joka taas kerran onnistui myöhästymään, ja koko ryhmän kaikkein hiljaisin poika, Fernando.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.


Kävimme yhdessä viikonlopun viimeisen Raamatunkertomuksen läpi ja sitten kysyin Fernandolta haluaisiko hän jakaa sen toiselle ryhmälle. Koska muita vaihtoehtoja ei ollut. Hän oli hyvin epäileväinen alkuun mutta päätti yrittää lopulta. Opettelimme yhdessä läpi kertomusta, siihen liittyviä ilmeitä ja liikkeitä ja keskustelun vetämistä toisessa ryhmässä.

Angelina ja Alex selittävät tarinan valmistamisen ja kertomisen eroja.

Tuntui että rämmimme suolla, mistään ei tullut mitään. Lähetin vain välillä tekstiviestejä taivaaseen apua huutaen. Minä en tähän pysty, tee Sinä.

Ennen tarinan kertomista toisessa ryhmässä meillä oli pieni tauko jolloin ehdin rukoilla ja viedä asian Jumalan eteen. Minä olin valmis jatkamaan epäonnistumisen opettelua. Toivoin vain ettei Fernandon tarvitsisi epäonnistua yhdessä minun kanssani.

Kurssin pääkouluttaja Bryan Irlannista piti esimerkin viidenminuutin tarinasta. Miten voit kertoa Raamatun tarinan viidessä minuutissa ja tehdä merkityksellisiä kysymyksiä ja löytää aarteita siitä.

Kun oli aika lähteä toiseen ryhmään, Fernandoa ei näkynyt missään. Olin jo aivan varma että hän oli karannut paikalta kun hän myöhässä ilmestyi vakavan näköisenä pihalta. Menimme meille kuuluvaan ryhmään ja rukouksen aikana hän luki vielä kerran kertomuksensa läpi Raamatusta, yrittäen muistaa sen kokonaan.
Hermot pettivät valitettavasti Fernandon ja hän ei muistanut tarinaa vaan jouduin sen useamman kerran hänelle muistuttamaan. 
Tarina ei ollut helppo, se oli kertomus siitä miten Saul menetti kuninkuutensa 1 Samuelin kirjasta. Sitten kesken keskustelun johtamisen jotakin tapahtui ja Fernando alkoi oikeasti johtaa keskustelua. Minä istuin penkissäni hiljaa ja näin vain miten Raamatun tarina kosketti ihmisiä, ryhmän jäsenet, kaksi keski-ikäistä naista, alkoivat jakaa omia kokemuksiaan siitä miten he olivat kapinoineet ylpeydessään Jumalaa vastaan.

Yksi ryhmistä dramatisoi sokean Bartimeuksen tarinan. STS-menetelmä toimii myös draaman tukena.

 Sitten tapahtui ihme, isäntäperheen keskimmäinen tytär Rocío oli ryhmässämme. Koko koulutuksen ajan hän oli istunut paikallaan käsivarret ristissä ja silmiään pyöritellen. Nyt Fernandon kysyessä häneltä oliko hänellä samanlaisia kokemuksia Rocío istuutui kunnolla tuolilleen ja alkoi kertoa siitä miten hän oli kapinoinut Jumalaa vastaan kun hänen äitinsä oli sairastunut syöpään vähän yli vuosi sitten. Ja miten hän oli kapinoinut vanhempiaan vastaan ja ollut ylpeä vaikka oli tiennyt että se on väärin, vielä kun Jumala oli parantanut hänen äitinsä syövästä. Ja miten hänen oli aika päästää irti siitä kapinasta ja ylpeydestä joka aiheutti sen.

Minun ryhmäni dramatisoi tarinan leskestä ja öljyastioista. Kommenttina oli ettei koskaan ole ollut yhtä onnellisen ja nauravan näköisiä tulevia orjia.

Koulutuksen loputtua kuulin että Fernando oli mennyt tauolla ulos soittaakseen isälleen joka asui toisella paikkakunnalla. Hän oli itse sydämessään kapinoinut isäänsä vastaan joka oli jättänyt perheensä ja muuttanut muualle. Fernando oli vastuussa äidistään ja siskoistaan ja oli perheessä ainoa joka oli töissä ja ansaitsi rahaa. Meidän käydessämme läpi Raamatun kertomusta Saulista hän oli tuntenut että Jumala kutsui häntä tilille hänen ylpeydestään ja asenteestaan isäänsä kohtaan. Siksi hän soitti isälleen sopiakseen asiat ja he olivat molemmat puhelinsoiton aikana pyytäneet toisiltaan anteeksi.
Jumala on uskollinen, Hän pitää sanansa.

STS Guatemalan peruskurssin ja jatkokurssin (malkein kaikki) osallistujat yhteiskuvassa.

Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

1 Korinttilaisille 1:9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti