Simply The Story Guatemalassa - Osa 2

STS, Simply TheStory, eli Vain Kertomus-järjestö on kehittänyt menetelmän jolla voidaan opettaa Raamattua ihmisille jotka eivät osaa lukea, joiden lukutaito on heikko tai jotka mieluummin oppivat muulla tavalla kuin lukemisen kautta.

Aamupala keskustelua ja suunnittelua, kuvassa minä (oikealla), Ami (keskellä) ja Angelica (vasemmalla).

Itselleni, joka tulen maasta ja kulttuurista jossa lukumisaste on hyvin korkea ja sitä kunnioitetaan paljon, sekä lisäksi nautin lukemisesta, tämä on ollut haaste. Samalla Jumala on herättänyt valtavan kutsun tätä menetelmää kohtaan. Onhan Ecuador ja koko Latinalainen Amerikka täynnä lukutaidottomia, heikosti lukevia ja valtavia määriä ihmisiä jotka eivät tahdo lukea vaan pitävät parempana jotain muuta tapaa oppia ja opiskella.

Minä kerron tarinaa, ei Raamatusta vaan kuvausta, eli lyhyttä tarinaa jolla ihmisille selkeytetään koulutuksessa STS-menetelmää.

STS on henkilökohtaisesti minulle rukousvastaus alkuperäiskansojen kanssa tehtävään työhön. Mutta se on hyvä työväline kehitysmaihin maaseudulla asuvien kanssa tehtävään työhön ja myös kaupunkien syrjäalueilla tehtävään työhön. USAlaisten tilastojen mukaan yli 80% heidän asukkaistaa on joko lukutaidottomia, heikosti lukevia tai ihmisiä jotka oppivat mielluummin muulla tavalla kuin lukemalla. Miten suuri tämä luku onkaan Ecuadorissa? Tai koko Latinalaisessa Amerikassa?

Osallistujia ja kouluttajia Guatemalan STS-peruskurssin ensimmäiseltä viikonlopulta.

Guatemalan koulutukseen kuului kaksi viikonloppua kestävä peruskoulutus ja viiden päivän pituinen jatkokoulutus. Peruskoulutuksessa sain olla mukana kouluttajana. Oli todella haastavaa opetella kaikki tarvittava materiaali ulkoa. Muistilappuja tai mitään apuja ei saanut olla. Kaikki piti olla riippumatonta paperista ja musteesta. Lisäksi jatkokoulutuksessa kerroin kaikille kurssinosallistujille ja opettajille Raamatun kertomuksen ja tein heille STS-mallin mukaisesti syventävät kysymykset ja johdin keskustelua. Jonka jälkeen kaikki tekemäni arvosteltiin ja käytiin läpi paikkapaikalta.

Luis kertoo STS-tarinaa perhosesta peruskurssin osaanottajille.

Henkilökohtaisesti suuri haasteeni on ollut koko elämäni ajan etten opi asioita ulkoa. Koulussa opettaja uhkaili että jäisin luokalleni kun en millään oppinut Isä Meidän rukousta. Vuosien ajan olen rukoillut että Jumala auttaisi minua oppimaan Raamatunkohtia ulkoa. Jumalalla on aikamoinen huumorintaju ja Guatemalassa olon aikana olen opiskellut Raamatunpaikkoja ulkoa oikein olan takaa, tosin vähän eri tavalla kuin ajattelin niitä oppivani. Toiveeni oli tietenkin että ne jotenkin itsestään tarttuisivat aivoihini yhden lukukerran jälkeen.

Bryan (peruskurssin ja jatkokurssin johtaja) kertoo STS-tarinaa ja antaa ohjeita miten tulemme toimimaan pienryhmissä.

Varsinainen loppukoe oli toisena viikonloppuna kun kerroin Johanneksen evankeliumista tarinan sokeasta miehestä ja johdin sitten paikalla olevat peruskurssilaiset sekä jatkokurssilaiset ja opettajat keskustelemaan tarinasta ja tein heille syventäviä kysymyksiä.

Angelinan (ensimmäinen oikealta) pienryhmä johon kuului myös Edwin Hondurasista (toinen oikealta) ja Mauricio (toinen vasemmalta), myöskin Hondurasista. Hondurasilaiset kävivät kanssamme myös jatkokoulutuksen.

Kokonaan tarina ja kysymykset kestivät melkein tunnin. Ihmeellisintä kaikessa oli, että tunsin selkeästi että Jumala kutsui minua kertomaan tarinan ja itse vapaaehtoisesti pyysin että saisin sen tehdä. Tarinan jälkeisessä keskustelussa kaksi ihmistä kertoi kyyneleet silmissään miten tarina oli heitä koskettanut ja pitivät oman todistuksensa siitä miten Jumala oli heidät vapauttanut omista tilanteistaan.

Jatkokoulutuksen ensimmäinen päivä. Kerroimme omasta elämästämme ja siitä miten Jumala kutsui meidät STSn työhön.

Myöhemmin myös Rosy, yksi jatkokurssilaisista ja huonekaverini, kertoi että tämä Raamatunpaikka oli hänelle henkilökohtaisesti lupaus jonka Jumala oli tehnyt, kun hän oli kahdeksanvuotiaana taistellut syövän kanssa. Hän oli silloin tukeutunut Jumalan lupaukseen vapauttaa hänet syövästä ja parantumisensa jälkeen, kun hänen toinen jalkansa jäi toista lyhyemmäksi, lupaukseen siitä että kaikella oli merkitystä. Tämäkin oli tapahtunut jotta Jumalan työt kirkastuivat Rosyn elämässä ja itse sain olla todistamassa tämän lupauksen täyttöön panoa. Rosy elää elämäänsä joka päivä Jumalan valtakunnan ja Hänen töidensä kunniaksi.

Aamullista ylistystä STS-jatkokoulutuksessa. Kuvassa Edwin (ensimmäinen vasemmalta), Orbin (mam-kansaan kuuluva guatemalainen nuori mies), Mauricio (seisoo oikealla vaaleanpunaisessa paidassa), Angelina (toinen oikealta) ja Rosy (oikealla etummaisena).

Oli suuri etuoikeus saada olla osallisena Jumalan toimintaa ja kertoa Hänen sanaansa muille ja nähdä miten se toimi ihmisten elämässä. Oli myös etuoikeus saada tulla ravituksi Jumalan sanalla ja antaa Hänen toimia minun omassa elämässäni.

 

Mam-kansaan kuuluva pastori, Abel, kuuntelee kun jatkokurssilaiset käyvät läpi hänen esittämäänsä Raamatun kertomusta ja kritisoivat hänen tapaansa käyttää STS-menetelmää.

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”

Heprealaisille 4:12

Guatemalan STS matka - osa 1

Guatemalassa minua odotti kaksikerroksinen rivitaloasunto ja kuusihenkinen perhe kahden chihuahuan kanssa. Varsinaisen ihmeen kautta meitä oli isäntä perheen lisäksi majoittunut taloon kaksitoista henkeä.

Lentokentän ulkopuolella Guatemalassa. Oven ulkopuolella oli heti odottamassa iso ihmisjoukko joka piti valtavaa mölyä. Lisäksi paikalla oli ilmapallonmyyjiä ja kukkaismyyjiä. Mutta ei isäntäperheen edustajaa. Eikä minulla tietenkään ollut heidän puhelinnumeroaan. Onneksi Isä piti huolta ja pienen (vajaan puolen tunnin) odottelun jälkeen paikalle ilmestyi isäntämme Mario.

Perheen isä, Mario, äiti Mari Isabel sekä kolme tytärtä, Elizabet, Rocío ja Abigail ja tyttärien serkku nukkuivat vanhempien makuuhuoneessa. Elizabetin ja serkun yhteisessä makuuhuoneessa meitä oli majoittautuneena neljä naista. Minä, filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyössä Meksikossa, Hondurasilainen Nilda sekä El Salvadorista kotoisin oleva Rosy.

Selfie lenteokentän ulkopuolelta. Aikaa oli ihmetellä, kaivaa iPad esiin ja ottaa kuviakin. Ehdin myös keskustella avuliaan taksikuskin kanssa joka olisi halunnut soittaa isäntäperheelle että tulisivat jo vastaan. Mutta kun sitä puhelinnumeroa ei ollut.

Viereisessä Rocíon ja Abigailin makuuhuoneessa majailivat Mauricio ja Edwin Hondurasista, costa ricalainen Luis sekä David USAsta. Kakkoskerroksen tietokonenurkkauksessa nukkuivat myöskin USAlainen Alex ja Guatemalaiseen mam-heimoon kuuluvat Abel ja Orbin.

Minä ja huonekaverini. Vasemmalla punaisessa hameessa Rosy El Salvadorista, keskellä filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyöntekijä Meksikossa ja oikealla hondurasilainen Nilda. Ihania ja rakkaita sisaria joita on kova ikävä, ihan joka hetki.

Alakerran varastohuoneessa majailivat kurssin johtaja, irlantilainen Bryan, ja hänen dominikaanisesta tasavallasta kotoisen oleva vaimonsa, Ami.

Naisten huone Guatemalassa. Minun makuupaikkani oli ikkunan vieressä olevat patjat. Ne tunnistaa niiden vieressä olevasta matkalaukusta. Sinisen sängyn kohdalla nukkui Nilda Hondurasista, telttasänky vaihdettiin puhallettavaan retkipatjaan koska se oli niin epämukava. Vasemmalla olevalla vihreallä puhallettavalla patjalla nukkui Rosy El Salvadorista ja oikealla olevilla patjoilla nukkui filippiiniläis-usalainen Angelina. Kuvasta puuttuvat tietenkin loput matkalaukut sekä kengät ja kaikki muut tavarat joita meillä oli mukana.

Lämpötilat olivat ulkona päivän aikaan yli +30, sisällä oli vielä lämpöisempää, ilmastointia kun ei ollut. Sateiset päivät olivat erittäin tervetulleita koska niiden aikana ei sisälämpö kohonnut samalla tavalla. Meillä oli makuuhuoneen ikkunassa aina verhon lisäksi roikkumassa minun pussilakanani. Se ei ollut sisustuspäätös vaan yritys estää aurinkoa lämmittämästä huonetta saunaksi.

Isäntäperheemme asunto. Kaksi keskimmäistä ikkunaa kuuluvat heidän asuntoonsa. Oikein ja vasemmanpuoleiset ovat naapureiden asuntoja. Alhaalla autotallissa pidimme jatkokurssia.

Ensimmäisenä päivänä meitä oli huoneessa paikalla vain minä ja Angelina jonka jo tunsin Ecuadorin Bellavistan-kylässä tapahtuneesta STS-koulutuksesta. Nukkumaan mennessä katselin huonetta ja ihmettilin mihin oikein aioimme laittaa kaksi muuta naista. Miten he mahtuisivat pieneen huoneeseen kanssamme? Miten voisimme jakaa pienen tilan neljän naisen ja matkalaukkujen kesken? Ja miten koko konkkaronkka, naiset, miehet ja isäntäperhe, selviäisimme hengissä ja selväjärkisinä yhden ainoan suihkun kanssa?

Vihreä alue isäntäperheen asuinalueella. Siellä oli yleensä aamusta iltaan kuntoilijoita, lapsia tai perheitä. Elämänrytmiä oli mukava seurata.

Oli ihmeellistä nähdä miten sopu antoi sijaa. Naapurihuoneen miesten keskustelu aiheutti välillä närää, samoin se kun olin sopinut kaikkien kanssa että ensimmäinen suihkuvuoro, kello puoli kuusi aamulla olisi minun, ja sitten suihkussa olikin jo joku muu. Edwinin jatkuva ylistyslaulu, keskellä yötä ja aamu kuudelta, alkoi välillä häiritä ja naapurihuoneesta taas valitettiin että naistenhuoneesta kuului kuulemma kikatusta aamuyöhön saakka. Tietokonenurkassa välkkyi tietokoneen valo pitkälle yöhön ja vessa- ja kylpyvuoroissa oli aikamoinen sotviminen.

Isäntäperheemme asuinalue, Ciudad de Guatemalan nukkumalähiö.

Mutta kummallisesti kukaan ei harmistunut toiselleen. Jopa talossa kaikuva jatkuva öinen kuorsaus otettiin huumorilla. Samoin kuin se että joku oli jatkuvasti myöhässä aamupalapöydässä.

Emäntämme, Mari Isabel, ja hänen nuorin tyttärensä, Abigail, perheen olohuoneessa.

Isäntäperhe palveli meitä valtavalla rakkaudella ja saimme taistella jotta he suostuivat että mekin voisimme välillä tiskata astioita tai jopa laittaa ruokaa. Kun he tajusivat coca-cola riippuvaisuuteni, niin limpparia alkoi ilmestyä jopa aamupalapöytään. Jos koti-ikävi iski viereen istui Rocío tai Abigail, tai syliin tunki chihuahuan pentu Minny. Koskaan ei jäänyt vaille halausta, siunauksen toivotusta tai ystävällistä hymyä. Ei edes keskellä yötä ylhäällä kukkuessaan tai aamulla pöpperössä vessaan kulkiessa.

Perheen nuorin tytär, Abigail, ihastui kovasti iPadiini ja kävi ottamassa sillä selfieitä sekä pelaamassa pelejä. Kuvat ovat mukava muisto kurssin jälkeen.

Koko kurssi oli valtava siunaus ja etumakua siitä kun jonakin päivänä seisomme Jumalan edessä suurena joukkona veljiä ja sisaria, jokaisesta maasta, jokaisesta kansasta ja ylistämme Jumalaa jokaisella kielellä.

Minä ja hondurasilainen Nilda Amatitlan-järven edustalla. Mustat trikooni saivat monta ihmettelevää katsetta :)

Meillä oli kaikilla yhteinen kieli, espanja. Osa puhui myös enemmän ja vähemmän sujuvaa englantia. Mutta lisäksi oli kieliä joita kukaan muu ei puhunut. Ja vaikka toisilla olikin sama äidinkieli, isänmaa ja kulttuuri olivat hyvinkin erilaiset. Ja useamman kerran nauroimme sille miten yksi sana espanjaksi tarkoitti aivan muuta toisessa maassa, tai miten monia erilaisia sanoja eri maissa käytettiin samaa asiaa tarkoittaessaan.

Isäntäperheemme ja muutamat seurakuntalaiset veivät meidät piknikille ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.

Vain pieni esimaku siitä mitä on tulevaisuudessa edessä kun kaikki yhdessä, omanlaisinamme, ylistämme Jumalaa. Ja opimme rakastamaan toisiamme kieli- ja kultturimuurien yli.

Nauttimassa maisemista ja ateriasta Amatitlan-järven vierellä.

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Johanneksen ilmestys 7:9-10

Amatitlan-järvi Guatemalassa

STS, eli Simply The Story, Vain Tarina, on menetelmä joka perustuu Raamatun kertomusten suulliseen kertomiseen. STS menetelmä käyttää kysymyksiä ja keskustelua rohkaistakseen lukutaidottomia ja lukutaidollisia henkilöitä löytämään itse aarteita Raamatusta.

Isäntämme Mario (takana vasemmalla), koulutuksen johtaja Bryan (keskellä) ja hänen vaimonsa Ami (edessä oikealla).

La Roldos - Meidän Kotikortteli

Tässä muutama kuva meidän kotikorttelistamme. Oikeastaan emme asu ihan La Roldosissa vaan San Juan de Cancagua nimisessä kaupunginosassa, mutta kukaan ei tunnista sitä ja meidän talomme on parin metrin päässä siitä mistä La Roldos alkaa, joten on helpompi sanoa että asumme La Roldosissa.

Kaupunginosalla on hyvin huono maine. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten La Roldos ja ylempänä sijaitseva Pisulí olivat vihoissa keskenään ja täällä käytiin kovia taisteluita seipäiden ja machetejen kera. Useat jopa kuolivat. Syynä vihanpitoon oli politiikka johon täällä suhtaudutaan hyvinkin kiihkeästi. Vieläkään La Roldosin ja Pisulin välit eivät ole aivan kunnossa.

Nykyään kaduilla ei enää taistella mutta koko Quitossa on vaarana sekä rikollisuus että huumeet. Kummankaan takia ei ole suositeltavaa liikkua ulkona pimeän tullen.

Näkymää Roldosin pääkadulle. Alhaalla pienenä näkyy Quitoa. Me emme siis virallisesti ihan ole osa Quitoa, paitsi kun verot pitää maksaa ;)

Sokeriruokomehuntekijä - Yksi korttelin kaupoista myy kaikkea sokeriruo'osta tehtyä. Tässä kone joka puristaa ruo'oista mehun. Se juodaan sitten suorilta mukista.

Lihakauppa pääkadulla. Kanan koivet ja päät ovat suurta herkkua täällä.

Kaikenlaista voi löytyä kaupan. Tällä kertaa ankan- tai hanhenpoikasia. Isot hanhet tuodaan mukana jotta voidaan vakuuttaa että tässä ovat vanhemmat. Useimmiten pikkuiset ovat kuitenkin ankanpoikasia.

Meidän Mikkis - eli Mikael serkkunsa Dayanan kanssa. Taustalla Bailarina haistelee jotain mielenkiintoista.

Grafiitit ja katukoirat ovat molemmat hyvin tavallinen näky Quitossa.

Kotikatumme - meidän talomme on tuo sininen jonka luona Mikkis ja Dayana minua odottavat.

Toivon että jatkatte rukousta perheemme puolesta. 

Huomenna 2 päivä elokuuta lähden Guatemalaan ”Simply The Story” (Vain Tarina) koulutukseen missä opetetaan Raamatun tarinoiden käyttöä lukutaidottomien ihmisten parissa. Tarinoita käytetään sekä evankeliointiin että opetukseen ja menetelmä olisi hyvin tarpeellinen täällä missä niin moni on käytännössä lukutaidoton tai lukee hyvin heikosti.

Pyytäisinkin rukousta jotta matkani menisi hyvin, että saapuisin turvallisesti perille ja oloni Guatemalassa menisi hyvin, samoin kuin paluumatka. Ja jotta Jumala voisi käyttää koulutusta työnsä hyväksi täällä Ecuadorissa. Samoin pyydän rukousta Napon ja Mikaelin puolesta jotka jäävät kotiin, että he olisivat turvassa ja Jumalan varjeluksessa eikä heiltä puuttuisi mitään.

Lupasin jo Suomessa ollessani postata kuvia Guatemalan matkasta Facebook-sivulleni Kiittäkää Ainaja Kaikesta. Jos tahdot nähdä kuvat ja kuulla muutenkin juttuja työstäni, klikkaa sivun nimeä. Kuvat tulen laittamaan FBiin Guatemalasta palattuani. Paluu on 15 elokuuta keskiyöllä, joten ihan heti kuvia ei ole tulossa. Jos Guatemalassa kuitenkin onnistun käyttämään nettiä yritän laittaa kuvia jo aikaisemmin. 

Lupaan myös postata reissusta ja koulutuksesta täällä blogissa vähän enemmän.