maanantai 18. syyskuuta 2017

Taksit ja kuskit Ecuadorissa - erilainen työmuoto

Taksit ja taksikuskit ovat osa Ecuadorissa elämistä. Täällä minimimaksu on 1,50 USD ja sillä pääsee varsin pitkälle kaupungin sisällä, tietysti riippuen liikenteestä. Mielenkiintoisena piirteenä, taksit ovat täällä aina keltaisia, ainakin lailliset taksit.


Yleensä kokemukseni ovat olleet hyvin positiivisia. Ecuadorilainen taksikuski haluaa keskustella asiakkaansa kanssa. Puheenaiheet vaihtelevat säästä politiikkaan ja välillä hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin. Useimmiten minulta kysytään mistä olen kotoisin ja miksi olen saapunut Ecuadoriin ja/tai mitä täällä teen. Se on monesti hyvä avaus todistamiseen. Siitä on helppo tehdä vastakysymys, saanko kertoa sinulle tarinan ja sitten aloittaa keskustelu Raamatun tarinan pohjalta.




Joihinkin kuskeihin minulla on jo pitempiaikainen ystävyyssuhde. Käytän samaa taksifirmaa aina sairaalalla käydessäni ja kuskit olivat jo ehtineet huolestua kun minua ei näkynyt pitkään. Kun kerroin heille olleeni Suomessa muistivat he minun ennen matkaani tosiaan maininneet että lähtisin tapaamaan perhettä ja ystäviä synnyinmaahani.


Sitten sain kuulla laihtuneeni lisää ja yhteenvedon Quiton ja maan poliittisesta tilanteesta sekä säästä. Sairaalalle päästyäni toivottelimme vielä kuskin kanssa toisillemme hyvää päivää ja toistelimme miten mukava oli nähdä pitkästä aikaa ja siunasimme toisiamme.




Jännittävin kyyti täällä Quitossa ehkä oli Pacto-kirkon seurakuntatyöntekijäkoulutuksesta kotiin palatessani. Kuultuaan minun olevan lähetystyöntekijä kuskiin alkoi kertoa tulleensa vasta vankilassa uskoon. Kävi ilmi että hänet oli alle puoli vuotta päästetty vankilasta vapaaksi hyvän käytöksen tähden ja vain kaksi kuukautta sitten hän oli joutua takaisin rikottuaan ehdonalaistaan. 


Kuski kertoi taistelevansa alkoholi- ja huumeriippuvuutta vastaan. Hän oli jäänyt kiinni poliisin ratsiassa laittoman aseen hallussapidosta. Hyvä puoli asiassa oli ettei poliisi koskaan saanut selville että hän oli käyttänyt kyseistä asetta ryöstääkseen asiakkaitaan. 


Täytyy sanoa että oli järkytys kuulla istuvansa rikollisen kyydissä joka oli tavannut ryöstää juuri asiakkaitaan. Kun hän huomasi järkytyksenä, mies kiirehti nopeasti sanomaan että poliisi oli takavarikoinut aseen eikä hän enää kulkenut aseiden kanssa, se olisi rikkonut myös hänen ehdonalaisuutensa sääntöjä vastaan. 




Vankilassa hän oli kuullut siellä käyvien evankelikaalisen seurakunnan edustajien todistusta ja tullut uskoon. Jumala oli tehnyt vaikutuksen nuoreen mieheen, samoin hänen muuttava voimansa. Mutta vankilasta ulospäästyä vanhoista tavoista ja ystävistä erossa pysyminen ei ollutkaan niin helppoa.


Siksi vain kolmen kuukauden jälkeen vapautuksestaan poliisi oli löytänyt hänet kadulta vanhan kaveriporukan keskeltä alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänen lapsensa äiti oli rukoillut poliisia antamaan vielä yhden mahdollisuuden ja luvannut vahtia ettei laukeamista uudelleen tapahtuisi.




Miehelle uskoontulo oli selkeästi tärkeä tapahtuma ja vaikka hän välillä sortuikin kehumaan sitä miten kova jätkä oli ennen ollut ja miten vielä kovempien jätkien, ja rikollisten, seurassa hän oli elämänsä viettänyt, oli kuitenkin tarinan juonena se että Jumala oli muuttanut hänen elämänsä. Ja hän tahtoi nyt tämän muutoksen pysyväksi.


Tämä taksikuski pyysi monta kertaa minua muistamaan itseään ja rukoilemaan puolestaan. Tahto seurata Jumalaa oli kova mutta kiusaukset tuntuivat välillä ylipääsemättömiltä. Muistakaa tekin häntä, ja muita taksikuskeja täällä, rukouksissanne.



Kuvien taksit ja niiden kuskit eivät millään tavalla liity blogipostaukseen.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Epäonnistuminenkin On Onnistumista Oppimisessa - STS Guatemala - Osa 4

Perjantaina 04.08. koulutuksen alkaessa olin myökky ylirasittuneita hermoja. Minun oli tarkoitus kertoa neljä eri tarinaa, kaikki ulkoa, ilman minkäänlaisia muistiapuja. Olin aivan varma etten millään onnistuisi. Ja yksi suuria hämmästyksenaiheitani oli että Jumala tuntui puhuvan minulle siitä että minun oli opittava epäonnistumaan.
Minä kerron tarinaa Johanneksen evankeliumin yhdeksännestä luvusta.
 Ajatus epäonnistumisesta ei tuntunut mitenkään mukavalta. Ensinnäkin koska ei ole mukava epäonnistua, varsinkaan toisten edessä. Toisekseen koska minun ei tarvinnut maksaa ravitsemuksesta tai majoituksesta lainkaan, koska osallistuin koulutukseen kouluttajien avustajana. Joten tunsin että minun oli annettava jotain vastinetta heidän sijoitukselleen.

Jumala antoi rauhan kun oli minun vuoroni kertoa tarina, vaikka ensi alkuun tuntuikin etten millään pystyisi sitä tekemään.
Kauhun keskellä perjantai-ilta meni ohi. En oikein tajunnut yhtään mitään siitä mitä muut puhuivat koska jännitin omia osuuksiani niin paljon. Ihmeellisesti kun oma vuoroni tuli, Jumala kantoi ja tarinat vain luistivat minusta välittämättä. Sain jopa onnitteluja siitä miten hyvin meni.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

 Majoitukseemme palattuamme Angelica, STSn lähetystyöntekijä Meksikossa, onnitteli minua vielä ennen nukkumaanmenoa ja sanoi että nyt ei tarvitse enää jännittää. Olin jo hänelle kertonut hermoistani ja koko tiimi oli rukoillut niiden puolesta. Valitettavasti totesin hänelle etten hermoile enää perjantain puolesta, nyt minua jännittää miten lauantai menee.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Lauantai-aamuna heräsin ehkä vielä hermostuneempana. Yritin vakuuttaa itselleni että kaikki menee hyvin, mutta minun oli vielä kerrottava yksi tarina, joka oli kaikkein pisin ja vaikein. Ja lisäksi minun olisi vedettävä yhtä ryhmää jossa kouluttaisin tulevia tarinankertojia.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Taas kerran muiden kertomukset ja ohjeet menivät ohi korvieni kun vain hermoilin omaa vuoroani. Tarina meni hyvin, mutta kun oli vuoro vetää tiimityötä tuntui että kaikki epäonnistui ja epäonnistumisetkin epäonnistuivat. Ensinnäkin tiimini tuli yksi mies myöhässä, hän ei ollut lainkaan mukana perjantai-illan ja lauantai-aamun koulutuksissa, eikä siis tiennyt menetelmästä yhtään mitään. Toiseksi ryhmäni kaksi muuta nuorta miestä olivat uskomattoman ujoja, lattareiksi täysin epäsosiaalisia ja he puhuivatkin niin hiljaisella äänellä että jouduin pyytämään vähän väliä että he toistaisivat uudelleen mitä he olivat sanoneet.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.
 Ryhmätyön ideana oli että ryhmän jäsenet kaikki kertoisivat vuorollaan Raamatun tarinan toiselle ryhmälle. Ensimmäiseksi ilmoittautui Odilio, joka oli siis tullut myöhässä eikä tiennyt mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Hän ei oppinut Raamatun tarinaa ulkoa vaan luki sen Raamatusta ja sitten hän unohti mitä seuraavaksi oli tarkoitus tehdä ja minun piti toistaa hänelle ohjeita jatkuvasti ja keskeyttää hänet kun hän alkoi puhua aivan muista asioista.


Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Käytyämme ryhmässä läpi toisen kertomuksen, kumpikaan ujoista pojista ei olisi tahtonut millään kertoa sitä toiselle ryhmälle. Tarina oli kertomus siitä miten Pietari ja Johannes paransivat ramman miehen Apostolien tekojen kolmannesta luvusta. Viimein toinen pojista, joka oli itse ollut auto-onnettomuudessa ja käveli vieläkin kainalosauvojen avulla, tunsi että kertomus kosketti häntä henkilökohtaisesti ja päätti yrittää. Valitettavasti hän ei muistanut kertomusta ulkoa ja unohti miten keskustelua sen jälkeen piti johtaa. 

Kun kävimme hänen kanssaan läpi hänen kokemustaan jälkeenpäin hänen kasvonsa kuitenkin loistivat ja hän kertoi minulle haluavansa jatkaa Raamatun kertomusten jakamista. Tarinalla oli ollut niin suuri henkilökohtainen merkitys hänelle.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Huolimatta tästä lähdin lauantai-iltana hyvin väsyneenä ja masentuneena kohti asumispaikkaamme. Olin sinä päivänä totisesti saanut aikamoisen koulutuksen epäonnistumisesta. Mutta ihmeellisintä on että vaikka minä epäonnistuin totaalisesti, Jumala oli silti voitollinen koko ajan.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.
 Sunnuntaina edellisiltainen poika ei enää palannut. Hänen jalkansa oli turvonnut kokopäiväisen istumisen tuloksena ja lääkäri oli määrännyt hänet vuodelepoon. Tiimissäni oli siis enää Odilio, joka taas kerran onnistui myöhästymään, ja koko ryhmän kaikkein hiljaisin poika, Fernando.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.


Kävimme yhdessä viikonlopun viimeisen Raamatunkertomuksen läpi ja sitten kysyin Fernandolta haluaisiko hän jakaa sen toiselle ryhmälle. Koska muita vaihtoehtoja ei ollut. Hän oli hyvin epäileväinen alkuun mutta päätti yrittää lopulta. Opettelimme yhdessä läpi kertomusta, siihen liittyviä ilmeitä ja liikkeitä ja keskustelun vetämistä toisessa ryhmässä.

Angelina ja Alex selittävät tarinan valmistamisen ja kertomisen eroja.

Tuntui että rämmimme suolla, mistään ei tullut mitään. Lähetin vain välillä tekstiviestejä taivaaseen apua huutaen. Minä en tähän pysty, tee Sinä.

Ennen tarinan kertomista toisessa ryhmässä meillä oli pieni tauko jolloin ehdin rukoilla ja viedä asian Jumalan eteen. Minä olin valmis jatkamaan epäonnistumisen opettelua. Toivoin vain ettei Fernandon tarvitsisi epäonnistua yhdessä minun kanssani.

Kurssin pääkouluttaja Bryan Irlannista piti esimerkin viidenminuutin tarinasta. Miten voit kertoa Raamatun tarinan viidessä minuutissa ja tehdä merkityksellisiä kysymyksiä ja löytää aarteita siitä.

Kun oli aika lähteä toiseen ryhmään, Fernandoa ei näkynyt missään. Olin jo aivan varma että hän oli karannut paikalta kun hän myöhässä ilmestyi vakavan näköisenä pihalta. Menimme meille kuuluvaan ryhmään ja rukouksen aikana hän luki vielä kerran kertomuksensa läpi Raamatusta, yrittäen muistaa sen kokonaan.
Hermot pettivät valitettavasti Fernandon ja hän ei muistanut tarinaa vaan jouduin sen useamman kerran hänelle muistuttamaan. 
Tarina ei ollut helppo, se oli kertomus siitä miten Saul menetti kuninkuutensa 1 Samuelin kirjasta. Sitten kesken keskustelun johtamisen jotakin tapahtui ja Fernando alkoi oikeasti johtaa keskustelua. Minä istuin penkissäni hiljaa ja näin vain miten Raamatun tarina kosketti ihmisiä, ryhmän jäsenet, kaksi keski-ikäistä naista, alkoivat jakaa omia kokemuksiaan siitä miten he olivat kapinoineet ylpeydessään Jumalaa vastaan.

Yksi ryhmistä dramatisoi sokean Bartimeuksen tarinan. STS-menetelmä toimii myös draaman tukena.

 Sitten tapahtui ihme, isäntäperheen keskimmäinen tytär Rocío oli ryhmässämme. Koko koulutuksen ajan hän oli istunut paikallaan käsivarret ristissä ja silmiään pyöritellen. Nyt Fernandon kysyessä häneltä oliko hänellä samanlaisia kokemuksia Rocío istuutui kunnolla tuolilleen ja alkoi kertoa siitä miten hän oli kapinoinut Jumalaa vastaan kun hänen äitinsä oli sairastunut syöpään vähän yli vuosi sitten. Ja miten hän oli kapinoinut vanhempiaan vastaan ja ollut ylpeä vaikka oli tiennyt että se on väärin, vielä kun Jumala oli parantanut hänen äitinsä syövästä. Ja miten hänen oli aika päästää irti siitä kapinasta ja ylpeydestä joka aiheutti sen.

Minun ryhmäni dramatisoi tarinan leskestä ja öljyastioista. Kommenttina oli ettei koskaan ole ollut yhtä onnellisen ja nauravan näköisiä tulevia orjia.

Koulutuksen loputtua kuulin että Fernando oli mennyt tauolla ulos soittaakseen isälleen joka asui toisella paikkakunnalla. Hän oli itse sydämessään kapinoinut isäänsä vastaan joka oli jättänyt perheensä ja muuttanut muualle. Fernando oli vastuussa äidistään ja siskoistaan ja oli perheessä ainoa joka oli töissä ja ansaitsi rahaa. Meidän käydessämme läpi Raamatun kertomusta Saulista hän oli tuntenut että Jumala kutsui häntä tilille hänen ylpeydestään ja asenteestaan isäänsä kohtaan. Siksi hän soitti isälleen sopiakseen asiat ja he olivat molemmat puhelinsoiton aikana pyytäneet toisiltaan anteeksi.
Jumala on uskollinen, Hän pitää sanansa.

STS Guatemalan peruskurssin ja jatkokurssin (malkein kaikki) osallistujat yhteiskuvassa.

Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

1 Korinttilaisille 1:9

maanantai 4. syyskuuta 2017

Taisteluja ja Vastoinkäymisiä - STS matka Guatemalaan - Osa 3

STS koulutukseen lähtö tuntui kotona mahdottomalle. Kävimme pojan kanssa ennen sitä psykologilla ja psykiatrilla, mies oli kiukkuinen siitä että olisin lähdössä pois heti sen jälkeen kun olin vasta palannut Suomesta. Samalla Jumala puhui sydämelleni että Hänellä oli asiat hoidossa. Minun piti jättää ne Hänen käteensä ja luottaa.

Jatkokoulutuksessa - kuvassa edessä sinisessä paidassa mam-kansaan kuuluva pastori Abel, hänen vasemmalla puolellaan Rosy El Salvadorista, Rosyn takana Elizabeth, isäntäperheemme ensimmäinen tytär. Pöydän toisella puolella pastoriopiskelija, mam-kansaan kuuluva Orbin ja oikealla puolella Angelina, filippiiniläis-usalainen lähetystyöntekijä Meksikossa.
Minun poissaollessani poika sai lisää isä-aikaa ja heidän suhteensa selkeästi on syventynyt ja kasvanut. Samoin pojan luottamus isää kohtaan ja siihen että isä todella rakastaa häntä ja välittää hänestä.

Jatkokurssi pidettiin isäntäperheen autotallissa. Lattia oli kalteva joten sai pelätä kaatuuko tuoli selälleen jos istui matalammalla puolella pöytää. Kuvassa vasemmalla Mauricio, ihana veljemme Hondurasista, pöydän päässä Angelina, hänen oikealla puolellaan Elizabeth, Elizabethin oikealla puolella Rosy ja oikealla musta lippis päässään meidän isäntämme Mario.
Avio-ongelmiin sain selkeän sanan Jumalalta, Hän toi meidät uudelleen yhteen ja Hänen tarkoituksensa on että olemme yhdessä. Minun pitää vain luottaa, mikä on minulle kaikkein vaikeinta tässä maailmassa. Mutta itse olen rukoillut että voisin antaa koko elämäni täydellisesti Jumalalle ja luottaa Häneen kaikessa.

Kurssimme johtaja, irlantilainen Bryan, ohjeistaa miten kertoa Raamatun kertomuksia. Vaaleanpunaisessa paidassa vasemmalla Mauricio, edessä usalainen Alex joka on ollut lähetystyössä Ecuadorissa.
Minä en ollut ainoa jolle kurssille tulo tai siellä olo oli vaikeaa. Kurssimme johtaja, irlantilainen Bryan, sairastui malariaan ja oireet puhkesivat kurssin aikana. Hän oli ennen Guatemalan kurssia käynyt Etelä-Afrikassa pitämässä STS-peruskurssin ja ilmeisesti saanut sieltä taudin.  Lisäksi hänellä oli vatsaoireita ja hän joutui syömään useampaa lääkettä kurssin aikana.
Onneksi Bryan sai paikalliselta lääkäriltä lääkkeet jotka selkeästi kohensivat hänen kuntoaan jo muutamassa päivässä. 

Bryan malaria-kuumepiikin valloissa.

Kun hän oli parantunut aloimme me muut sitten sairastua, ilmestyi erilaisia flunssia, päänsärkyjä ja itselleni alkoi oireilla vanha niskavamma jonka ansiosta niskanikama painaa hermoa. Lopulta se meni niin pahaksi että oikean puolen kädestä ja jalasta alkoi kadota tuntoaisti ja ne olivat kuin nukuksissa.

Päivät olivat pitkiä eikä millään jaksanut istua koko aikaa. Tässä kuvassa vasemmalla hondurasilainen Nilda, aivan ihana sisar josta jäi monta ihanaa muistoa. Hänen vierellään punaisessa hameessa Rosy, pöydän takana seisoo Angelina. Kuvassa edessä oikealla vihreässä paidassa Costa Ricasta kotoisin oleva Luis ja pöydän päässä istuu Elizabeth.

Koko kurssin ajan taistelimme ongelmallista kommunikaatiota vastaan. Jotenkin tieto ei ollut mennyt perille tai se oli vääristynyt matkan aikana ja kurssin alkamis- ja loppumisajoissa oli sekaannuksia. Samoin kuin päivämäärissä, keston pituudessa, jne.

Vasemmalla istuva isäntämme Mario kertoi Raamatun tarinen, hänen mentorinaan toimi Mauricio joka puolestaan saa mentorointiohjeita Bryanilta.

Kurssin aikana tapahtui myös kaikkein surullisin taistelu. Yksi hondurasilaisista sai uutisen kotoaan että hänen neljätoistavuotias pikkusisarensa oli raiskattu sähkökatkoksen aikana heidän kotikaupungissaan. Edwin joutui viimein matkustamaan kotiin ja jättämään kurssin kesken voidakseen auttaa sisartaan ja äitiään ja hoitaakseen tyttäriään joista hänen äitinsä oli huolehtinut, jotta hänen vaimonsa voisi käydä töissä.

Minä ja isäntäperheen keskimmäinen tytär Rocío.

Taistelu ei ole yksinkertaista ja se voi olla hyvin tuskallista. Meidän tulee kuitenkin muistaa että lopulta se on jo voitettu. Kukaan ei voi voittaa meitä jos olemme Herrassa, eikä kukaan ole suurempi tai voimakkaampi kuin meidän Jumalamme.

Takana valkoisessa paidassa isäntämme Mario. Isäntäperhe piti meistä loistavaa huolta ja osoitti anteliaisuutta kaikessa. Keskellä Bryan ja oikealla hänen vaimonsa Ami, eli Amarylis.

Minulle ehkä vaikeimpia olivat yöt. Meitä oli samassa huoneessa neljä naista. Yöllä oli aina melua, joko ulkoa tai sitten samasta huoneesta tai muualtapäin taloa. Jos nukuin jalat ikkunaan päin, niillä oli kylmä mutta muuten oli kuuma. Jos nukuin pää ikkunaan päin, lämpötila tuntui mukavalta mutta niskakipu paheni.

Elizabeth harjoittelee Raamatun tarinan kertomista pienryhmässään. Häntä kuuntelevat Alex, Nilda ja Luis.

Tai oikeastaan kaikkein vaikeimpia olivat aamut. Minä en ole aamuihminen, jokainen joka tuntee minut tietää sen. Ja nyt piti herätä kuudelta tai aikaisemmin, seistä jonossa vessan edessä että pääsisi pesemään hampaat ja suihkuun. Viimein aloin käydä illalla ennen nukkumaan menoa suihkussa, joka luultavasti aiheutti niskaongelmat. Mutta samalla se myös hepotti nukkumista, koska oli viileämpi olo eikä tarvinnut nousta aamulla niin aikaiseen.

Rocío harjoittelee Raamatun tarinan kertomista. Häntä kuuntelevat Bryan, Mauricio ja yksi peruskurssilainen.
Mutta ihmeellisesti Jumalan armo kantoi kaiken tämän keskellä. Kestin aamuherätykset ja nukuin kaiken keskellä ja sain levättyä. Kun alkoi tuntua sille että tarvitsin edes hetken omaa aikaa, huone olikin sopivasti tyhjänä tai sain puikahdettua pihalle jonnekin missä pystyin olemaan yksin. Ja muiden jatkuva seura ei tuntunut niin pahalta kuin kuvittelin. Oli mukava olla siskojen ja veljien seurassa. Ja kun oikein paha koti-ikävä iski sain Minnyn (isäntäperheen chihuahan pennun) syliin tai Abigail (isäntäperheen nuorin tytär) tuli viereen. 

Minä ja Abi, eli Abigail. Isäntäperheen nuorin tytär.
Yksi parhaista hetkistä koko koulutuksessa oli kun olin keskittynyt lukemaan kirjaa iPadiltä ja Rocío (isäntäperheen keskimmäinen tytär) tuli yllättäen halaamaan minua ja kuiskasi korvaani: Minä sitten rakastan sinua niin paljon.

Abigail leikkii Minnyn, chihuahua pennun, kanssa.


31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Roomalaisille 8:31-39

maanantai 28. elokuuta 2017

Simply The Story Guatemalassa - Osa 2

STS, Simply TheStory, eli Vain Kertomus-järjestö on kehittänyt menetelmän jolla voidaan opettaa Raamattua ihmisille jotka eivät osaa lukea, joiden lukutaito on heikko tai jotka mieluummin oppivat muulla tavalla kuin lukemisen kautta.

Aamupala keskustelua ja suunnittelua, kuvassa minä (oikealla), Ami (keskellä) ja Angelica (vasemmalla).
Itselleni, joka tulen maasta ja kulttuurista jossa lukumisaste on hyvin korkea ja sitä kunnioitetaan paljon, sekä lisäksi nautin lukemisesta, tämä on ollut haaste. Samalla Jumala on herättänyt valtavan kutsun tätä menetelmää kohtaan. Onhan Ecuador ja koko Latinalainen Amerikka täynnä lukutaidottomia, heikosti lukevia ja valtavia määriä ihmisiä jotka eivät tahdo lukea vaan pitävät parempana jotain muuta tapaa oppia ja opiskella.

Minä kerron tarinaa, ei Raamatusta vaan kuvausta, eli lyhyttä tarinaa jolla ihmisille selkeytetään koulutuksessa STS-menetelmää.
STS on henkilökohtaisesti minulle rukousvastaus alkuperäiskansojen kanssa tehtävään työhön. Mutta se on hyvä työväline kehitysmaihin maaseudulla asuvien kanssa tehtävään työhön ja myös kaupunkien syrjäalueilla tehtävään työhön. USAlaisten tilastojen mukaan yli 80% heidän asukkaistaa on joko lukutaidottomia, heikosti lukevia tai ihmisiä jotka oppivat mielluummin muulla tavalla kuin lukemalla. Miten suuri tämä luku onkaan Ecuadorissa? Tai koko Latinalaisessa Amerikassa?

Osallistujia ja kouluttajia Guatemalan STS-peruskurssin ensimmäiseltä viikonlopulta.
Guatemalan koulutukseen kuului kaksi viikonloppua kestävä peruskoulutus ja viiden päivän pituinen jatkokoulutus. Peruskoulutuksessa sain olla mukana kouluttajana. Oli todella haastavaa opetella kaikki tarvittava materiaali ulkoa. Muistilappuja tai mitään apuja ei saanut olla. Kaikki piti olla riippumatonta paperista ja musteesta. Lisäksi jatkokoulutuksessa kerroin kaikille kurssinosallistujille ja opettajille Raamatun kertomuksen ja tein heille STS-mallin mukaisesti syventävät kysymykset ja johdin keskustelua. Jonka jälkeen kaikki tekemäni arvosteltiin ja käytiin läpi paikkapaikalta.

Luis kertoo STS-tarinaa perhosesta peruskurssin osaanottajille.
Henkilökohtaisesti suuri haasteeni on ollut koko elämäni ajan etten opi asioita ulkoa. Koulussa opettaja uhkaili että jäisin luokalleni kun en millään oppinut Isä Meidän rukousta. Vuosien ajan olen rukoillut että Jumala auttaisi minua oppimaan Raamatunkohtia ulkoa. Jumalalla on aikamoinen huumorintaju ja Guatemalassa olon aikana olen opiskellut Raamatunpaikkoja ulkoa oikein olan takaa, tosin vähän eri tavalla kuin ajattelin niitä oppivani. Toiveeni oli tietenkin että ne jotenkin itsestään tarttuisivat aivoihini yhden lukukerran jälkeen.

Bryan (peruskurssin ja jatkokurssin johtaja) kertoo STS-tarinaa ja antaa ohjeita miten tulemme toimimaan pienryhmissä.
Varsinainen loppukoe oli toisena viikonloppuna kun kerroin Johanneksen evankeliumista tarinan sokeasta miehestä ja johdin sitten paikalla olevat peruskurssilaiset sekä jatkokurssilaiset ja opettajat keskustelemaan tarinasta ja tein heille syventäviä kysymyksiä.

Angelinan (ensimmäinen oikealta) pienryhmä johon kuului myös Edwin Hondurasista (toinen oikealta) ja Mauricio (toinen vasemmalta), myöskin Hondurasista. Hondurasilaiset kävivät kanssamme myös jatkokoulutuksen.
Kokonaan tarina ja kysymykset kestivät melkein tunnin. Ihmeellisintä kaikessa oli, että tunsin selkeästi että Jumala kutsui minua kertomaan tarinan ja itse vapaaehtoisesti pyysin että saisin sen tehdä. Tarinan jälkeisessä keskustelussa kaksi ihmistä kertoi kyyneleet silmissään miten tarina oli heitä koskettanut ja pitivät oman todistuksensa siitä miten Jumala oli heidät vapauttanut omista tilanteistaan.

Jatkokoulutuksen ensimmäinen päivä. Kerroimme omasta elämästämme ja siitä miten Jumala kutsui meidät STSn työhön.
Myöhemmin myös Rosy, yksi jatkokurssilaisista ja huonekaverini, kertoi että tämä Raamatunpaikka oli hänelle henkilökohtaisesti lupaus jonka Jumala oli tehnyt, kun hän oli kahdeksanvuotiaana taistellut syövän kanssa. Hän oli silloin tukeutunut Jumalan lupaukseen vapauttaa hänet syövästä ja parantumisensa jälkeen, kun hänen toinen jalkansa jäi toista lyhyemmäksi, lupaukseen siitä että kaikella oli merkitystä. Tämäkin oli tapahtunut jotta Jumalan työt kirkastuivat Rosyn elämässä ja itse sain olla todistamassa tämän lupauksen täyttöön panoa. Rosy elää elämäänsä joka päivä Jumalan valtakunnan ja Hänen töidensä kunniaksi.

Aamullista ylistystä STS-jatkokoulutuksessa. Kuvassa Edwin (ensimmäinen vasemmalta), Orbin (mam-kansaan kuuluva guatemalainen nuori mies), Mauricio (seisoo oikealla vaaleanpunaisessa paidassa), Angelina (toinen oikealta) ja Rosy (oikealla etummaisena).
Oli suuri etuoikeus saada olla osallisena Jumalan toimintaa ja kertoa Hänen sanaansa muille ja nähdä miten se toimi ihmisten elämässä. Oli myös etuoikeus saada tulla ravituksi Jumalan sanalla ja antaa Hänen toimia minun omassa elämässäni.
 
Mam-kansaan kuuluva pastori, Abel, kuuntelee kun jatkokurssilaiset käyvät läpi hänen esittämäänsä Raamatun kertomusta ja kritisoivat hänen tapaansa käyttää STS-menetelmää.
”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”

Heprealaisille 4:12

maanantai 21. elokuuta 2017

Guatemalan STS matka - osa 1

Guatemalassa minua odotti kaksikerroksinen rivitaloasunto ja kuusihenkinen perhe kahden chihuahuan kanssa. Varsinaisen ihmeen kautta meitä oli isäntä perheen lisäksi majoittunut taloon kaksitoista henkeä.

Lentokentän ulkopuolella Guatemalassa. Oven ulkopuolella oli heti odottamassa iso ihmisjoukko joka piti valtavaa mölyä. Lisäksi paikalla oli ilmapallonmyyjiä ja kukkaismyyjiä. Mutta ei isäntäperheen edustajaa. Eikä minulla tietenkään ollut heidän puhelinnumeroaan. Onneksi Isä piti huolta ja pienen (vajaan puolen tunnin) odottelun jälkeen paikalle ilmestyi isäntämme Mario.
Perheen isä, Mario, äiti Mari Isabel sekä kolme tytärtä, Elizabet, Rocío ja Abigail ja tyttärien serkku nukkuivat vanhempien makuuhuoneessa. Elizabetin ja serkun yhteisessä makuuhuoneessa meitä oli majoittautuneena neljä naista. Minä, filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyössä Meksikossa, Hondurasilainen Nilda sekä El Salvadorista kotoisin oleva Rosy.

Selfie lenteokentän ulkopuolelta. Aikaa oli ihmetellä, kaivaa iPad esiin ja ottaa kuviakin. Ehdin myös keskustella avuliaan taksikuskin kanssa joka olisi halunnut soittaa isäntäperheelle että tulisivat jo vastaan. Mutta kun sitä puhelinnumeroa ei ollut.
Viereisessä Rocíon ja Abigailin makuuhuoneessa majailivat Mauricio ja Edwin Hondurasista, costa ricalainen Luis sekä David USAsta. Kakkoskerroksen tietokonenurkkauksessa nukkuivat myöskin USAlainen Alex ja Guatemalaiseen mam-heimoon kuuluvat Abel ja Orbin.

Minä ja huonekaverini. Vasemmalla punaisessa hameessa Rosy El Salvadorista, keskellä filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyöntekijä Meksikossa ja oikealla hondurasilainen Nilda. Ihania ja rakkaita sisaria joita on kova ikävä, ihan joka hetki.
Alakerran varastohuoneessa majailivat kurssin johtaja, irlantilainen Bryan, ja hänen dominikaanisesta tasavallasta kotoisen oleva vaimonsa, Ami.

Naisten huone Guatemalassa. Minun makuupaikkani oli ikkunan vieressä olevat patjat. Ne tunnistaa niiden vieressä olevasta matkalaukusta. Sinisen sängyn kohdalla nukkui Nilda Hondurasista, telttasänky vaihdettiin puhallettavaan retkipatjaan koska se oli niin epämukava. Vasemmalla olevalla vihreallä puhallettavalla patjalla nukkui Rosy El Salvadorista ja oikealla olevilla patjoilla nukkui filippiiniläis-usalainen Angelina. Kuvasta puuttuvat tietenkin loput matkalaukut sekä kengät ja kaikki muut tavarat joita meillä oli mukana.

Lämpötilat olivat ulkona päivän aikaan yli +30, sisällä oli vielä lämpöisempää, ilmastointia kun ei ollut. Sateiset päivät olivat erittäin tervetulleita koska niiden aikana ei sisälämpö kohonnut samalla tavalla. Meillä oli makuuhuoneen ikkunassa aina verhon lisäksi roikkumassa minun pussilakanani. Se ei ollut sisustuspäätös vaan yritys estää aurinkoa lämmittämästä huonetta saunaksi.

Isäntäperheemme asunto. Kaksi keskimmäistä ikkunaa kuuluvat heidän asuntoonsa. Oikein ja vasemmanpuoleiset ovat naapureiden asuntoja. Alhaalla autotallissa pidimme jatkokurssia.

Ensimmäisenä päivänä meitä oli huoneessa paikalla vain minä ja Angelina jonka jo tunsin Ecuadorin Bellavistan-kylässä tapahtuneesta STS-koulutuksesta. Nukkumaan mennessä katselin huonetta ja ihmettilin mihin oikein aioimme laittaa kaksi muuta naista. Miten he mahtuisivat pieneen huoneeseen kanssamme? Miten voisimme jakaa pienen tilan neljän naisen ja matkalaukkujen kesken? Ja miten koko konkkaronkka, naiset, miehet ja isäntäperhe, selviäisimme hengissä ja selväjärkisinä yhden ainoan suihkun kanssa?


Vihreä alue isäntäperheen asuinalueella. Siellä oli yleensä aamusta iltaan kuntoilijoita, lapsia tai perheitä. Elämänrytmiä oli mukava seurata.

Oli ihmeellistä nähdä miten sopu antoi sijaa. Naapurihuoneen miesten keskustelu aiheutti välillä närää, samoin se kun olin sopinut kaikkien kanssa että ensimmäinen suihkuvuoro, kello puoli kuusi aamulla olisi minun, ja sitten suihkussa olikin jo joku muu. Edwinin jatkuva ylistyslaulu, keskellä yötä ja aamu kuudelta, alkoi välillä häiritä ja naapurihuoneesta taas valitettiin että naistenhuoneesta kuului kuulemma kikatusta aamuyöhön saakka. Tietokonenurkassa välkkyi tietokoneen valo pitkälle yöhön ja vessa- ja kylpyvuoroissa oli aikamoinen sotviminen.

Isäntäperheemme asuinalue, Ciudad de Guatemalan nukkumalähiö.
Mutta kummallisesti kukaan ei harmistunut toiselleen. Jopa talossa kaikuva jatkuva öinen kuorsaus otettiin huumorilla. Samoin kuin se että joku oli jatkuvasti myöhässä aamupalapöydässä.

Emäntämme, Mari Isabel, ja hänen nuorin tyttärensä, Abigail, perheen olohuoneessa.
Isäntäperhe palveli meitä valtavalla rakkaudella ja saimme taistella jotta he suostuivat että mekin voisimme välillä tiskata astioita tai jopa laittaa ruokaa. Kun he tajusivat coca-cola riippuvaisuuteni, niin limpparia alkoi ilmestyä jopa aamupalapöytään. Jos koti-ikävi iski viereen istui Rocío tai Abigail, tai syliin tunki chihuahuan pentu Minny. Koskaan ei jäänyt vaille halausta, siunauksen toivotusta tai ystävällistä hymyä. Ei edes keskellä yötä ylhäällä kukkuessaan tai aamulla pöpperössä vessaan kulkiessa.

Perheen nuorin tytär, Abigail, ihastui kovasti iPadiini ja kävi ottamassa sillä selfieitä sekä pelaamassa pelejä. Kuvat ovat mukava muisto kurssin jälkeen.
Koko kurssi oli valtava siunaus ja etumakua siitä kun jonakin päivänä seisomme Jumalan edessä suurena joukkona veljiä ja sisaria, jokaisesta maasta, jokaisesta kansasta ja ylistämme Jumalaa jokaisella kielellä.

Minä ja hondurasilainen Nilda Amatitlan-järven edustalla. Mustat trikooni saivat monta ihmettelevää katsetta :)
Meillä oli kaikilla yhteinen kieli, espanja. Osa puhui myös enemmän ja vähemmän sujuvaa englantia. Mutta lisäksi oli kieliä joita kukaan muu ei puhunut. Ja vaikka toisilla olikin sama äidinkieli, isänmaa ja kulttuuri olivat hyvinkin erilaiset. Ja useamman kerran nauroimme sille miten yksi sana espanjaksi tarkoitti aivan muuta toisessa maassa, tai miten monia erilaisia sanoja eri maissa käytettiin samaa asiaa tarkoittaessaan.

Isäntäperheemme ja muutamat seurakuntalaiset veivät meidät piknikille ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.
Vain pieni esimaku siitä mitä on tulevaisuudessa edessä kun kaikki yhdessä, omanlaisinamme, ylistämme Jumalaa. Ja opimme rakastamaan toisiamme kieli- ja kultturimuurien yli.

Nauttimassa maisemista ja ateriasta Amatitlan-järven vierellä.
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Johanneksen ilmestys 7:9-10

Amatitlan-järvi Guatemalassa
STS, eli Simply The Story, Vain Tarina, on menetelmä joka perustuu Raamatun kertomusten suulliseen kertomiseen. STS menetelmä käyttää kysymyksiä ja keskustelua rohkaistakseen lukutaidottomia ja lukutaidollisia henkilöitä löytämään itse aarteita Raamatusta.

Isäntämme Mario (takana vasemmalla), koulutuksen johtaja Bryan (keskellä) ja hänen vaimonsa Ami (edessä oikealla).