KUKA ON TÄMÄN BLOGIN TAKANA - NYT

MITÄ MEILLE KUULUU TÄLLÄ HETKELLÄ

Olen Joanna Sormunen ja opiskelen Suomen teologisessa opistossa lähetyslinjalla ja valmistaudun jatkamaan palvelemista Etelä-Amerikassa. Tarkoitukseni on palata kentälle 2024. Olen ollut Ecuadorissa Vapaakirkon projektityöntekijänä vuodesta 2012. Työskentelin alkuperäiskansojen, vammaisten, lasten ja nuorten, naisten sekä perheiden kanssa. Viimeisimpinä vuosina olen tehnyt Kertomus riittää työtä, jota tahdon jatkaa myös tulevaisuudessa.

Minuun on todella koskettanut miten Jumala käyttää sanaansa kohdatakseen hyvin erilaisia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Kun ihmisillä on mahdollisuus tutustua Raamattuun ja opiskella sitä, heidän elämänsä muuttuvat ja sen kautta heidän yhteisönsä, kylänsä ja kaupunkinsa.

Pojista Mikael on Suomessa opiskelemassa, ensin suomen kieltä ja sitten ammattia. Elvis puolestaan on kotona Ibarrassa ja opiskelee siellä psykologiaa yliopistossa.

 

POHDINTOJA MENNEESTÄ JA TULEVASTA

Kun olin lapsi me muutimme aina Suomen sisällä, pisin aika, jonka olen asunut samassa osoitteessa, on neljä vuotta, muuttoja elämässäni on ollut yli 50. Vaikka ne olivat lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki Suomen sisällä tunnistan silti itsessäni juurettomuuden. Minulle perhe on ollut se vakauden takaaja. Niin paljon jopa, että muutto toiselle mantereelle oli helpompi kuin jäädä Suomeen ilman perhettä.

On haastava ymmärtää, että vaikka perhesiteet ovat tiukat ja yhteyttä pidämme päivittäin niin nyt minä olen yhden hengen talous. Pojat asuvat omillaan ja minun aikani on nyt omaani. Pesä tuntuu tyhjältä ja samalla vastuun määrä on laskenut aivan dramaattisesti, tuntuu että vapaata aikaa on liiankin paljon.

Tuntuukin että Jumala nyt valmistelee minua siihen, kun palaan ”tavalliseen” elämään opiston ulkopuolella. Siellä olen myös yhden hengen talous, monena hetkenä varmasti yksinäinen, nyt perhe on entistä enemmän jaettu Suomen ja Ecuadorin välille, toisaalta taas useimmiten varmasti onnellinen omasta ajasta ja tilasta sekä siitä yhteydestä, jota saan nauttia perheenjäsenten, ystävien ja työtovereiden kanssa. Vielä en osaa aavistaa minkälaista tuo elämä tulee olemaan. Jotenkin arvelen, että tulen sitä elämään Ecuadorissa ja myös jossakin muualla. Jumalalla on omat suunnitelmansa ja voin luottaa niihin.

Samalla uskallan nyt huokaista kiitoksen siitä, että minun ei enää tarvitse huolehtia lapsista, ainakaan pienistä. Nyt voin nauttia heistä mutta vastuu ei enää ole minun harteillani. On hyvä olla yhden hengen talous ja vapaa elämään Jumalan kutsua todeksi.

 

MISSÄ OLEMME

Olen viimeinkin oppinut, että ihanteellista lähetystyöntekijää ei ole olemassa. Me kaikki olemme omanlaisiamme hajallisia ja epätäydellisiä ihmisiä ja voimme vain luottaa Jumalaan ja tehdä parhaamme.

Opinnot ja transitiovaihe elämässä ovat saaneet aikaan kovaa itsetutkiskelua ja oman elämän läpi käymistä ja on hienoa löytää sieltä asioita, joista olen onnellinen tai ylpeä ja huomata että olen pystynyt pääsemään eteenpäin kipeistä asioista ja miten paljon muutosta on tapahtunut. Samalla olen saanut toivoa, että tämä ei ole tässä vaan paljon on vielä edessä.

Voin vain kiittää Vapaakirkkoa siitä hoidosta ja huolenpidosta ja tuesta, jonka olen saanut. Se että minuun on luotettu kentällä, on myös ollut valtavan voimaannuttavaa. Minun täytyy kiittää lähetystoimiston väkeä koska olen voinut aina teihin luottaa luottaa ja tuntea, että todella välitätte ja haluatte tuntea minun tilanteeni ja tukea.

Uusi kulttuuri ja kieli eivät ole helppoja omaksua ja hyväksyä, edes silloin kun Jumala on kutsunut meidät sinne. Vaikka olen syntyperäisesti suomalainen, olen asunut Ecuadorissa isomman osan elämästäni kuin Suomessa. Monella tapaa olen siis uudelleen opettelemassa mitä tarkoittaa olla suomalainen ja minkälaista Suomessa eläminen. Mikaelille tämä on aivan ensimmäinen talvi. Voimme kuitenkin luottaa, että olemme täällä koska Jumala on tuonut meidät tänne.

LÄHETYSTYÖNTEKIJÄ KIELEN JA KULTTUURIN KESKELLÄ

Kulttuuri sisältää materiaalisen kulttuurin, tavat, arvot ja maailmankuvan. Yhteisö luo merkityksen, jolloin kieli ja kulttuuri ovat aina vuorovaikutuksessa. Oppiaksemme kielen me tarvitsemme ymmärtää kulttuuria ja jotta ymmärtäisimme kulttuuria, meidän tarvitsee osata kieltä.

Lähetystyöntekijöinä on tärkeää osata kohdekansan kieltä ja kulttuuria. Kieltä kannattaa oppia kontekstissa. Olemme itse vastuussa kielen oppimisesta. Kun otamme aktiivisesti vastuun siitä, että kehitymme kielen ja kulttuurin eri osa-alueilla, voimme ohjata itse oppimistamme.

Kielen ja kulttuurin oppiminen on tärkeää lähetystyöntekijän hyvinvoinnin, jaksamisen ja viihtymisen tähden. Se pohjautuu Kristuksen antamaan esimerkkiin, on tarpeellista evankeliumin välittämiseksi ja työstä suoriutumiseen.

Paras tapa oppia kieltä on kontekstissa. Kielen oppiminen on pyörä. Oma kokemus johtaa havaintoihin ja pohdintaan, joka puolestaan johtaa yleistysten muodostamiseen, joka johtaa testaamiseen uusissa tilanteissa, joka sitten johtaa omaan kokemukseen jne.

AIKUINEN OPPIJA ON ITSE VASTUUSSA OPPIMISESTAAN

Mikä vaikuttaa oppimiseen? Tai miten saavuttaa hyvä kielitaito? Olemalla vuorovaikutuksessa. Ymmärtämällä ensin ja puhumalla sen jälkeen. Kielen oppiminen on yhteisön jäsenyyteen kasvamista.

Kielen oppiminen on yhteisön jäsenyyteen kasvamista ja merkityksen neuvotteleminen on tärkeä osa kielen oppimista. Vuorovaikutus on keskeistä kielen oppimisessa. Puhumme lähikehityksen vyöhykkeestä, alueesta, jolta löytyy juuri meille sopiva vaikeusaste oppia kieltä. Ei liian helppo, eikä liian vaikea. Oppiminen sujuu parhaiten vuorovaikutuksessa, lähikehityksen vyöhykkeellä, avun kanssa ja neuvottelemisen kautta.

Optimaalinen tilanne oppia kieltä on, kun asiat, jotka osaan sanoa sisältyvät asioihin, jotka ymmärrän. Kun tunnen että on helpompi puhua kuin ymmärtää tulee hälytysvalojen alkaa syttyä ja on aika miettiä mikä oppimisprosessissa ei toimi ja mikä kompetenssialue on jäänyt liian vähälle.

Hyviä kielenoppimisen menetelmiä ovat esimerkiksi tarinat. Ne voivat olla tarinoita arkipäivästä, Raamatun kertomuksia tai lastentarinoita. Sanalistojen oppiminen ei useinkaan tue, vaan pikemminkin haittaa, kielen oppimista koska joillakin sanoilla ei ole vastinetta toisella kielellä ja sanat eivät tarkoita täysin samaa asiaa eri kielissä. Eri kielet myös ilmaisevat samat asiat eri tavalla, käyttäen kielioppia eri lailla.

OTA AIKAA, OLE VALMIS TEKEMÄÄN ITSESI NAURETTAVAKSI

Mielestäni meidän on tarpeen ottaa aikaa kielen ja kulttuurin oppimiselle. Monesti olemme niin tulosten hankkimisen huumassa, ettemme tajua miten tärkeää on ottaa aikaa ja opetella ensin kieli ja kulttuuri. Se ei ole vain meitä varten vaan myös paikalliset ihmiset tarvitsevat aikaa, jotta he voisivat arvioida meitä ihmisinä ja haluavatko he hyväksyä meidät osaksi yhteisöään ja omiin elämiinsä. Ilman tätä voimme saada tuloksia aikaan mutta me pysymme aina ulkopuolisina.

Kielen ja kulttuurin oppiminen, itsensä asettaminen haavoittuvaksi (lapsen asemaan ja ”naurettavaksi”) ja ajan ottaminen prosessia varten ovat loistava tapa yhteisöön sisälle pääsemiseen. Erityisesti alkuperäiskansojen parissa on merkittävää jos ”valkoinen ulkopuolinen” on valmis asettumaan lapsen ja oppijan asemaan ja kohtelemaan paikallisia opettajina ja aikuisina. Se osoittaa nöyryyttä tavalla, joka voidaan käytännössä ymmärtää sekä mahdollistaa kulttuuriin sisälle pääsemisen tavalla, joka ei mielestäni ole muuten mahdollista.

Mikä on totta? Tai totuus?

Kaikki mikä ei tapa – lihottaa. (Ecuador) Täytyy sanoa, että osittain yhdyn Karl Marxin mielipiteeseen filosofiasta. Jos vain puhumme, emme tee päätöksiä, emme toimi puheidemme mukaan, emmekä muutu, muuttuu puhe lopulta turhaksi ja tekosyyksi pysyä samana ja paeta todellista elämää.

Samalla ajattelen, että samoin kuin opimme historiasta, opimme myös filosofiasta, jos vain olemme valmiita oppimaan. Ja oppiminen vaatii muuttumista, rehellisyyttä itseään kohtaan ja totuuden hyväksymistä, vaikka se ei olisikaan itselleen miellyttävä. Historiasta ja filosofiasta voimme nähdä ihmisten virheet ja myös sen, milloin ihmiskunta on löytänyt jonkin tärkeän totuuden.

”Ihminen on kaiken mitta.” Tämä on se ääripää mihin pääsemme ilman Kristusta. Toisaalta se on myös totta. Jumala loi ihmisen maailmaan omaksi kuvakseen, omaksi edustajakseen maan päällä. Me olemme siis se mitta, jonka Jumala on tänne asettanut. Onneksi emme kuitenkaan ole niin yksin kuin Sartre ajatteli.

Filosofiset argumentit voivat olla valideja, mutta johtopäätös ei olekaan totta. Samoin johtopäätös voi olla totta mutta argumentit eivät olekaan kaikki valideja. Filosofiassa onkin tärkeää oppia tekemään ero, sen välillä mikä on validia, ja sen mikä on totta.

Kun tähän vielä liitetään se, että filosofisessa väittelyssä, tai melkein missä tahansa väittelyssä, voittaja on se, joka osaa esittää ja perustella oman kantansa parhaiten, ei se, joka on oikeassa. Voimme tulla tulokseen, että filosofia ei käsittele totuutta vaan erilaisia mahdollisia totuuksia.

Filosofia ei voi määrittää onko Raamattu esimerkiksi totta. Se voi sanoa, että monet Raamatun väittämistä ovat valideja ja totuuksia mutta se ei voi sanoa onko Jumala olemassa tai kuoliko Jeesus ristillä ja nousi uudelleen. Kun tähän lisätään se, että väittelyitä ja keskusteluja eivät voita tosiasiat vaan parhaat ja perustelluimmat argumentit, jotka on osattu esittää kuulijoihin eniten vetoavalla tavalla, voimme olla varmoja, että filosofia kertoo enemmän meistä ihmisistä kuin todellisesta maailmasta.

Toisaalta keskiajalta lähtien filosofit, filosofiset koulukunnat ja filosofiset aatteet, erinomainen esimerkki tästä on Kant, ovat saaneet Euroopassa ja läntisessä maailmassa vaikutteita kristinuskosta tai ne ovat vastustaneet kristinuskon periaatteita. 

Filosofia on siis myös osa ihmiskunnan keskustelua, siitä onko kristinusko totta ja tuleeko meidän elää sen mukaan mitä Jeesus on meille opettanut. Jos lähestymme filosofisia kysymyksiä rehellisesti ja avoimin mielin saatamme yllättyä totuudesta, jonka löydämme.

Meille uskoville on tarpeen osata käyttää filosofian antamia työkaluja. Totuus ja voima tulevat kuitenkin Jumalalta, ei meidän argumenteistamme, perusteistamme tai esiintymistavastamme. Tämä on hyvä muistaa nykypäivänä, joka on aivan yhtä huumaantunut hienoihin väittelytaitoihin kuin Paavalin aikainen maailma.