tiistai 31. maaliskuuta 2020

Terveisiä Ibarrasta koronan keskeltä


Hei kaikki!
Terveisiä kotikaranteenista. Ecuadorissa on nyt ? varmistettua covid-19 tapausta ja ? kuolemaa, ? on tähän mennessä parantunut taudista. Hurjasti nousevat siis numerot koko ajan ja sairaanhoito täällä on kovilla.
Ibarrassa on ? tapausta, ainakin yksi niistä Bola Amarilla naapuristossa lähellä tätä samaa tietä alemmas muutama sataa metriä. Asuinalueemme asukkaat ovatkin huolissaan koska se on hyvin lähellä meitä ja ihmiset kulkevat paljon ja ovat tekemisessä toistensa kanssa ja täällä myös pussaillaan poskelle aina kun tervehditään tai miesten kesken kätellään. Rukousta tarvitaan että ihmiset voisivat luottaa Jumalaan ja jättää itsensä ja perheensä Hänen käsiinsä nyt ja aina.
Muuten asiat ovat hyvin. Minä ostin ruokaa kauhean määrän kotiin heti kun tuli aavistuskin karanteenista. Vessapaperiakin on, pikkuisenenemmän kuin normaalimäärä mutta sitä en viitsinyt hamstrata. Lisäksi kaupungin puolesta on palvelu mistä voi tilata kotiin torilta tuoreita ruoka-aineita ja kaupat ja ravintolat mainostavat koko ajan Facebookissa kotiintuotitarjouksiaan. Eli ei meillä ainakaan hätää ole.
Näillä näkymin erikoistila jatkuu 17.4. saakka mutta on hyvinkin mahdollista että sitä jatketaan pidemmälle. Olen aloittanut päivittäisen Raamatun opiskelun toisen lähetystyöntekijän kanssa Skypen kautta. Tarkoituksena on käydä Raamattu läpi kun kerta aikaa riittää, sukuluettelot, lait ja säännökset aiomme jättää väliin tällä kertaa.
Jos joku tahtoo ottaa yhteyttä minuun Skypellä, olen siellä Mikael Sevilla (Mikkiksen tili) ja email on mikaelsevilla@yahoo.com.
Pyytäisin myös että rukoilisitte isäni Teijon puolesta. Hänellä piti olla leikkaus keskiviikkona mutta nyt vanhemmilleni on ilmoitettu että häneltä otetaan ensin koronatesti ja heidän pitää olla eristyksissä ja testin pitää olla negatiivinen että leikkaus voidaan tehdä.
Siunausta ja varjelusta teille kaikille tämän kriisin keskellä, Jumala pitää meistä kaikista huolta Jeremias 29:11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti