Kootkaa aarteita taivaaseen

Onko minusta hyötyä, mihinkään tai kenellekään? Mitä tulosta minun elämäni tuottaa?

Tiedän että minun ei pidä etsiä tai kerätä aarteita täällä maan päällä mutta tahtoisin niin kovasti kerätä niitä taivaassa. Samalla ymmärrän että en voi tehdä sitä itse, kaikki tapahtuu Jumalan armosta. Ei minun voimallani, vaan hänen. Mutta mitä merkitystä minun elämälläni on jos en saa yrittää ja tehdä, jos en saa tuloksia ja jos en voi näyttää saavutuksiani?

Minulle juuri tämä välimaasto on hirvittävän vaikea ja raskas. Vuosien kivun ja kasvamisen jälkeen olen oppinut että minun ei tule kasvattaa aarteita maan päälle. Minun ei tule etsiä muiden hyväksyntää ja tehdä töitä jotta muut ihmiset olisivat tyytyväisiä minuun ja hyväksyisivät minut. Minun ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloani heidän silmissään. Tai nostaa asemaani ja tehdä itseäni paremmaksi hyvillä töillä, rukouksella ja paastolla.

Mutta entä Jumalan silmissä? Mitä tarkoittaa että minun tule kerätä aarteita taivaaseen mutta minun tulee luottaa Jumalan voimaan eikä tehdä sitä omissa voimissani? Miten voin selvittää tämän arvoituksen? Millä tavalla voin saada hyvän arvosanan? Kuulla Jumalalta taivaaseen saavuttuani olevani hyvä ja arvollinen palvelija joka on tehnyt hänen tahtonsa? Miten minä voisin suorittaa ja suorittaa tarpeeksi ja oikealla tavalla?

Mitä tarkoittaa että me voimme kerätä aarteita taivaaseen? Miten me voimme investoida iankaikkisuuteen?

Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
Mt 5:12

Uskonto oli tehnyt Jumalan kutsusta hänen palvelemiseensa rukouksen, paaston ja almujen antamisen kautta suorituskeskeistä ja hyväksyntää hakevaa. Vai tekeekö uskonto samaa edelleen? (Mt 6:1-18)

Jumalan läheisyyden etsiminen oli jäänyt pois ja tilalle oli tullut toiminnalla ja suorittamisella huomion ja omanarvon haku. Ihminen hakee merkitystä itselleen, ei Jumalasta, vaan uskonnollisesta toiminnasta jonka hän tekee näkyvästi toisten ihmisten edessä. Jolloin merkitys saadaan muilta ihmisiltä ja omista teoista.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Mt 6:19-21

Ihmiset hakevat julkisuutta. He haluavat huomiota sille miten he paastoavat, miten he rukoilevat ja antavat almuja. Jeesus osoittaa että ihmiset jotka näin tekevät, etsivät huomiota, hyväksyntää ja omaa arvoaa muilta ihmisiltä, ovat jo palkkansa ansainneet.

Kun taas ihminen joka pyyteettömästi, Jumalaa etsien ja ilman oman edun tavoittelua, tekee näitä samoja asioita, hänen palkkansa kertyy taivaaseen. Palkka on oleva suuri taivaassa. Isäsi palkitsee sinut, sanoo Jeesus ihmiselle joka pyyteettömästi etsii Jumalaa ja palvelee häntä rukoillen, almuja antaen ja paastoten.

Kyse on Jumalan ja meidän välisestämme suhteesta. Ei siitä huomiosta ja merkityksestä jonka voimme saada itsellemme toisilta ihmisiltä. Tai meidän suhteestamme muihin ihmisiin. Tai siitä miten hyvin me toimimme ja teemme asioita täällä maan päällä.

 Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: "Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin. Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?' Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni; ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'. Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?' Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Lk 12:16-21

Tässä asetetaan vastakkain se palkka jonka saa huomionhakuisesta ja itsekkäästä tekojen tekemisestä, itsekeskeisestä toiminnasta. Sekä se palkka jonka saa siitä että pyyteettömästi, aidoin sydämin, vilpittömästi etsii Jumalaa ja haluaa häntä palvella. Palkka joka kerääntyy taivaaseen kun Jumalaa etsien rukoilee, paastoaa ja antaa almuja.

Jeesus kertoo meille että nämä taivaaseen kerääntyvät aarteen eivät ole tuhoutuvia. Tämän maailman korruptio ja pahuus eivät saa niitä häviämään tai katoamaan. Nämä aarteet ovat iankaikkisia aarteita, ikuisuuteen meitä varten kertyneitä, ja ikuisuuden kestäviä, aarteita. Näitä aarteita Jeesus meitä kehoittaa keräämään, vastakohtana sille että tavoittelisimme omaa etua, etsisimme muiden ihmisten hyväksyntää tai kohottaisimme asemaamme tekoja tehden. 

Ymmärrän että tarpeeni syntyy minun sisältäni. Se johtuu omasta rikkinäisestä luonteestani, lapsuuden haavoista, repivistä elämäntilanteista, maailman hajoamisesta ja syntiinlakeamuksesta. Mutta se ei muuta sitä että minulla on tarve saada suorittaa, olla tarpeeksi hyvä, saada Jumalan huomio ja rakkaus itselleni olemalla tarpeeksi hyvä, tekemällä tarpeeksi ja olemalla kiltti ja tottelevainen.

En edes niinkään halua voitonseppelettä tai kunnian kruunua. En halua ylpeillä niillä toisten uskovien edessä, vaikka välillä se houkuttaakin. Mitä todella haluan, on tulla hyväksytyksi, saada levätä Jumalassa, olla tarpeeksi hyvä hänelle. Ja haluaisin tietää mitä minun on tehtävä jotta voisin sen saavuttaa?

Miksi on niin vaikea ymmärtää sydämellä sen minkä järki tajuaa? Miksi yhä uudelleen toistan samaa toimintatapaa ja haavoitan itseäni samalla tavalla, vuosi toisensa jälkeen? Miksi en voi luottaa? Antaa kaikkea vastuuta Jumalalle ja levätä hänessä? Miksi aina palaan siihen että haluan itse olla vallassa, hallita omaa elämääni ja sitä miten hyvin suoriudun Jumalan antamista tehtävistä? Miksi näen kaiken tehtävinä enkä elämänä? Miksi en voi nähdä että Jumalan kanssa suhteeni on kuin lapsen isänsä rinnalla, ei kuin orjan isäntänsä alla? Miksi en voi luottaa tuohon suhteeseen?

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
1 Kor 9:24-27

Korinttilaiskirjeessä Paavali kertoo omasta palvelutyöstään ja sen eri sävyistä. Hän kertoo kirjeessä esimerkiksi miten hän kaikille ihmisille pyrkii olemaan kaikkea evankeliumin tähden. Jotta ne jotka ovat lain alaisia, Paavali oli heille ikäänkuin lain alainen, jotta jotkut heistä tulisivat uskoon. Ja niille joilla lakia ei ole, hän on ikäänkuin ilman lakia vaikka hänellä onkin Kristuksen laki, jotta he voisivat tulla uskoon.

Paavalin evenkalioiti- ja toimintastrategia on kokonaisvaltaisesti kohdata ihminen niistä lähtökohdistä lähtien joissa ihminen itse on, jotta hän löytäisi Kristyksen luokse ja voisi tulla uskoon. Ja tässä toiminnassa, tässä työssään, Paavali on määrätietoinen.

Paavali ainakin kahdessa kohdassa kirjeissään puhuu omasta palvelutehtävästään, omasta Jumalalta saadusta työstään, käyttäen oman aikansa urheilutermejä. Käyttäen sen ajan urheilusta tuttuja termejä kielikuvallisesti, saadakseen ihmiset ymmärtämään itseään paremmin ja pystyisivät samaistumaan siihen mitä Paavali näillä kielikuvilla kertoo. Paavali pitää itsestään selvänä että kaikki lukijat ymmärtävät että kun urheilukilpailuissa juostaan, niin kaikki yrittävät voittaa mutta vain yksi voi sen tehdä ja saada voittajan seppeleen.

Paavali kuvailee itseään määrätietoisena kilpailijana joka ei vilkuile sivuille tai muihin kilpailijoihin. Hän keskittyy vain päämääräänsä ja juoksee sitä kohti, saavuttaakseensa sen. Ainoa millä on hänelle väliä on että tästä kilpailusta selvitään ja voittajan seppele saavutetaan.

Mikä tämä voittajan seppele Paavalin näkemyksissä on?

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
Fil 3:12-17

Paavali kuvailee omaa kutsumustyötään määrätietoisella kilpailulla. Tässäkin hän puhuu seppeleestä, voittopalkinnosta. Mutta vieläkään meille ei ole ihan tarkkaan tullut selville se mikä tämä palkinto on.

Toki Paavali sanoo jakeessa 14:

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.
Fil 3:14 (KR92)

Tässä kohdassa Paavali näyttää tarkoittavan voittopalkinnolla taivaaseen pääsemistä. Ja se on suunnattoman suuri voitto meille. Niin Jeesus omassa opetuksessaan kuin Paavali, myös tässä asiayhteydessä, tarkoittavat myös jotain muuta kuin taivaaseen pääsemistä, joka on jo pelkästään mittaamattoman arvokas aarre, tällä voittoseppeleellään.

Mitä enemmän pohdin näitä asioita, sitä enemmän katseeni keskittyy itseeni. Keskipisteekseni syntyy oma itseni ja omat suoritukseni. Tiedän että Jumala on maailman keskipiste, myös minun maailmani. Kun katseeni eksyy hänestä minuun itseeni, menen hukkaan. Jumala on kaikki, en minä itse.

Kiitos Herralle hänen sanastaan ja toisista uskovista jotka voivat minua nykäistä oikeaan suuntaan, muistuttaa totuudesta, siitä millä todella on väliä. Itseni ja omien töitteni tuijottaminen ei saa minua etenemään yhtään, jään vain jumiin paikalleen. Kun nostan katseeni Jumalaan, yksin häneen, voi liikkua eteenpäin. Siirtyä pois tästä paikasta joka tuottaa minulle niin paljon tuskaa. Ja kun saan elää hänen rakkaudessaan voin rakastaa muita ja sen rakkauden kantamana tuoda heitä lähemmäs Jumalaa. En minä vaan sinä, Kaikkivaltias Jumala, sinä olet maailman keskipiste.

Vastaus ei löydy minun sisältäni tai omista töistäni. Vastaus ei löydy muiden ihmisten hyväksynnästä. Vastaus löytyy kun heittäydyn sinun rakkautesi varaan. Se löytyy kun luotan siihen että sinä kannat ja kaikessa etsin sinua ja sinun rakkauttasi ja hyväksyntääsi.

Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!
Fil 4:1

Paavali osoittaa että hänen kunniaseppeleensä, kruunu joka hänen päähänsä lasketaan, ovat ihmiset. Kun Paavali arvioi omaa työtään ja menestystä siinä työssä, millään muulla tavalla hän ei sitä menestystä mittaa kuin tällä minkä hän Filippiläiskirjeessä mainitsee. Hänelle kunniaseppele ovat ne ihmiset jotka Paavalin julistuksen kautta olivat löytäneet Jeesuksen luokse ja eläneet hänen kanssaan.

Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?

1 Tess 2:19

Tessalonikalaiset olivat Paavalin kunniaseppele. Kun katsomme Paavalin kohdalla kokonaisuutena aarteiden keräämistä taivaaseen ja kunniaseppeleen saavuttamista, se liittyy hyvin läheisesti toisiin ihmisiin. Siihen liittyy Paavalin pyyteetön, väsymätön työ Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei omista intresseistä käsin, ei omaa etua ajatellen. Vaan sitä että muut saisivat löytää Jeesuksen. Ja kun sen aika on, näistä muista Paavali kokosydämisesti iloitsee että he ovat hänen voittoseppeleensä.

Meidän elämällämme on merkitystö, Paavali ymmärsi sen. Meidän elämällämme on moninkertaistava merkitys. Se mitä voimme täältä maailmasta mukanamme viedä on se mitä me tänne jätämme.

Se perintö jonka jätämme, elämän esimerkkinä, Kristuksen seuraajina, evankeliumin levittäjinä, se on mitä me voimme viedä mukanamme taivaaseen. Tämän me otamme myöhemmin mukaamme, Paavalin tavoin, ja näämme että tässä on meidän kruunumme, meidän kunniaseppeleemme.

Tämä on aarteiden keräämistä taivaaseen. Elämän suuntaamista Kristuksen mielen mukaan. Hänen antamiensa neuvojen ja ohjeiden mukaan elämistä. Ei lain oravanpyörän toteuttamisen pakosta vaan Kristuksen seuraamisen ilosta.

Se tekee meidän elämästämme merkityksellistä. Sen kautta kokoamme aarteita joihin tämä aika ei otetta saa, jotka kestävät. Meidän elämällämme tuomme kunnian Jumalalle, emme itsellemme. Meidän kunniamme on toissijaista ja joskus sillä ei ole sijaa lainkaan. Palkka on voittoseppele, aarre taivaassa.

Tämän palkan saamme nähdä jonakin päivänä taivaassa. Palkka on myös paikka taivaassa. Mutta suurempi palkka herättää meitä todellisuuteen, se herättää meitä iloitsemaan muista ihmisistä jotka löytävät Jeesuksen luokse, herättää meissä rakkauden toisiamme ja Jumalaa kohtaan. Ja saa meidän sydämemme lämpiämään ja palamaan rakkaudesta.

Ajan toisella puolella saamme nähdä, Kristuksen armosta, meidän oman vaelluksemme todelliset seuraukset niiden ihmisten elämissä jotka ovat meidän rinnallamme kulkeneet ja olleet meihin kytköksissä.

Anna minulle kunnian kruunu ja voittajanseppele kun saavun taivaaseen. Anna ne minulle sinun kädestäsi. Mutta ennen kaikkea anna minun tuntea sinun rakkautesi ja kuulla sinun sanasi että minä olen hyvä palveli, että minä kelpaan tällaisena kuin olen.