maanantai 4. huhtikuuta 2016

IPEE-kirkon seminaari Cayambessa

Osallistuin IPEE-kirkon seminaarin ensimmäiselle koulutusjaksolle Cayambessa. 

David Manzano IPEEn seminaarin johtaja toivotti opiskelijat tervetulleeksi.
Koulutus pidettiin viikonloppuna 25-27.3. pienessä Cayamben kaupungissa Ecuadorin pohjoisosassa. Valokuvia en kaupungista ehtinyt tällä kertaa ottaa, koulutus vei kaiken ajan ja energian.

Yksi kouluttajista kertoo seurakunnan toiminnan evaluoinnista.

Kaupunki on saanut nimensä Cayamben tulivuoren mukaan. Se on päiväntasaajan korkein vuori ja sen lumihuippu kiipeää yli 5000 metriin.

Ryhmätyötä tekemässä, taustalla Pacto-kirkon viisi toimintamuotoa. Sanan julistus, Koulutus, Palvelu, Yhteisöllisyys (Ehtoollinen) ja Hallinto.

Koulutus järjestettiin Pacto-kirkon (IPEE) johtajille ja tuleville pastoreille. On jännittävä katsoa minne Jumala minua johdattaa ja myös oli mahtavaa olla yhteydessä toisten uskovien kanssa.

Koulutusta eri evankelioiti-tavoista. Amerikkalaiset menetelmät tuntuivat välillä suoraan sanoen vähän oudoilta. Toisaalta, jotenkin se juttu on kai aloitettava. Vaikka itse en ehkä ihan yhtä suoraan osaisi uskoa "myydä".

Koulutuksen osallistujat olivat ympäri Ecuadoria. Olimme neljäs ja ylimääräinen koulutusryhmä. Varsinaiset ryhmät jotka oli jaettu Ecuadorin alueiden mukaan olivat jo käyneet koulutusjatkon läpi ja meidät, matti ja maija myöhäiset, oli ryhmitetty yhteen jotta voisimme myös osallistua. 

Meille opiskelijoille lahjoitettiin myös materiaalia.

Tulevaisuudessa jokaisen kuuluu mennä oman alueensa koulutukseen. Minä tulen osallistumaan Central ja Amazónico, eli Keskus ja Amatsoanian aluen koulutukseen.

Johtajuuskoulutuksen yhteydessä mietittiin ryhmissä minkälainen on hyvä johtaja ja mitä erilaisia johtajuustyyppejä on olemassa, täältä Etelä-Amerikan näkökulmasta.

Kaikkiaan eri alueita on kuusi. Pohjoinen, Kichwa, Keskus, Amatsonia, Pohjois-Rannikko ja Etelä-Rannikko. Kichwa ei ole maantieteellinen alue, toisin kuin muut. Vaan siihen kuuluvat Pacto-kirkon Kichwan-kieliset seurakunnat.

Homiletiikan opettajamme. Todella mielenkiintoinen aine ja hyvin opetettu. Nyt vain läksyjä tekemään.

Tahti oli kiivas. Aamulla aloitimme kello 8 aamupalalla ja kello 11 yöllä viimein lopetimme rukouksella ja ylistyksellä. Sen jälkeen sänkyyn että seuraavana päivänä jaksaisi nousta uudelleen.

Meitä oli paikalla yli 60. Kaikkiaan opiskelijoita on tänä vuonna yli 400.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti