tiistai 1. elokuuta 2017

La Roldos - Meidän Kotikortteli

Tässä muutama kuva meidän kotikorttelistamme. Oikeastaan emme asu ihan La Roldosissa vaan San Juan de Cancagua nimisessä kaupunginosassa, mutta kukaan ei tunnista sitä ja meidän talomme on parin metrin päässä siitä mistä La Roldos alkaa, joten on helpompi sanoa että asumme La Roldosissa.

Kaupunginosalla on hyvin huono maine. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten La Roldos ja ylempänä sijaitseva Pisulí olivat vihoissa keskenään ja täällä käytiin kovia taisteluita seipäiden ja machetejen kera. Useat jopa kuolivat. Syynä vihanpitoon oli politiikka johon täällä suhtaudutaan hyvinkin kiihkeästi. Vieläkään La Roldosin ja Pisulin välit eivät ole aivan kunnossa.

Nykyään kaduilla ei enää taistella mutta koko Quitossa on vaarana sekä rikollisuus että huumeet. Kummankaan takia ei ole suositeltavaa liikkua ulkona pimeän tullen.

Näkymää Roldosin pääkadulle. Alhaalla pienenä näkyy Quitoa. Me emme siis virallisesti ihan ole osa Quitoa, paitsi kun verot pitää maksaa ;)

Sokeriruokomehuntekijä - Yksi korttelin kaupoista myy kaikkea sokeriruo'osta tehtyä. Tässä kone joka puristaa ruo'oista mehun. Se juodaan sitten suorilta mukista.

Lihakauppa pääkadulla. Kanan koivet ja päät ovat suurta herkkua täällä.

Kaikenlaista voi löytyä kaupan. Tällä kertaa ankan- tai hanhenpoikasia. Isot hanhet tuodaan mukana jotta voidaan vakuuttaa että tässä ovat vanhemmat. Useimmiten pikkuiset ovat kuitenkin ankanpoikasia.

Meidän Mikkis - eli Mikael serkkunsa Dayanan kanssa. Taustalla Bailarina haistelee jotain mielenkiintoista.

Grafiitit ja katukoirat ovat molemmat hyvin tavallinen näky Quitossa.

Kotikatumme - meidän talomme on tuo sininen jonka luona Mikkis ja Dayana minua odottavat.
Toivon että jatkatte rukousta perheemme puolesta. 

Huomenna 2 päivä elokuuta lähden Guatemalaan ”Simply The Story” (Vain Tarina) koulutukseen missä opetetaan Raamatun tarinoiden käyttöä lukutaidottomien ihmisten parissa. Tarinoita käytetään sekä evankeliointiin että opetukseen ja menetelmä olisi hyvin tarpeellinen täällä missä niin moni on käytännössä lukutaidoton tai lukee hyvin heikosti.

Pyytäisinkin rukousta jotta matkani menisi hyvin, että saapuisin turvallisesti perille ja oloni Guatemalassa menisi hyvin, samoin kuin paluumatka. Ja jotta Jumala voisi käyttää koulutusta työnsä hyväksi täällä Ecuadorissa. Samoin pyydän rukousta Napon ja Mikaelin puolesta jotka jäävät kotiin, että he olisivat turvassa ja Jumalan varjeluksessa eikä heiltä puuttuisi mitään.

Lupasin jo Suomessa ollessani postata kuvia Guatemalan matkasta Facebook-sivulleni Kiittäkää Ainaja Kaikesta. Jos tahdot nähdä kuvat ja kuulla muutenkin juttuja työstäni, klikkaa sivun nimeä. Kuvat tulen laittamaan FBiin Guatemalasta palattuani. Paluu on 15 elokuuta keskiyöllä, joten ihan heti kuvia ei ole tulossa. Jos Guatemalassa kuitenkin onnistun käyttämään nettiä yritän laittaa kuvia jo aikaisemmin. 

Lupaan myös postata reissusta ja koulutuksesta täällä blogissa vähän enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti