OLEN JUMALAN LAPSI – MITÄ SE MINULLE MERKITSEE?

 Kirkkoisä Agustinus rukoili ”Suo, Herra, että tuntisin itseni, jotta voisin tuntea sinut.

Olen lukenut Peter Scazzeron kirjaa Tunneterve hengellisyys. Siinä hän sanoo ”Jotta pääsisi oman itsensä ytimeen, on seurattava Jumalaa kohti tuntematonta – sellaiseen suhteeseen hänen kanssaan, joka kääntää tämänhetkisen hengellisyytemme ylösalaisin. Jumala kutsuu meitä riisumaan yltämme kaikki valheelliset kerrokset, jotta todellinen, aito minämme tulisi esiin ja hänen istuttamansa ”todellisen minä siemenet” heräisivät meissä eloon”. Scazzero kirjoittaa myös että ”Pyhä Henki on annettu meille voimaksi, jotta olisimme vapaita olemaan aidosti oma itsemme Kristuksessa”.

Me elämme elämämme orjina. Olemme mielihalujemme orjia, ruumiimme halujen ja riippuvaisuuksien orjia sekä yhteiskunnan, yhteisömme, kasvinperheemme, seurakuntamme ja itse muodostamamme perheen odotusten orjia. Miksi niin monelle on niin vaikea sanoa kuka minä olen, ilman että käyttää relationaalisia termejä kuten sen ja sen mies/vaimo tai isä/äiti. Pystytkö kertomaan kuka olet käyttämättä ammattinimikettäsi, työpaikkasi tai opiskelupaikkasi nimeä? Voitko sanoa olevasi joku mainitsematta seurakuntaa jossa käyt ja uskonsuuntaasi? Tai kertomatta mahdollisia saavutuksiasi kuten julkaistuja kirjoja, kunniamainintoja, ihmisten kommentteja sinusta tai ilman että kehuskelet tapaamillasi kuuluisilla ihmisillä?

Kuka olen ilman vanhempiani, aviopuolisoani, lapsiani, työpaikkaani, koulutustani, seurakuntaani, asuinpaikkaani ja ystäväpiiriäni?

”Jeesus tunsi olonsa turvalliseksi Isänsä rakkaudessa, omassa itsessään, ja pystyi sen tähden kestämään suunnatonta painetta. Hän jätti lapsuudenperheensä ja puusepänpojalle asetetut odotukset, ja hänestä tuli omaa tietään kulkeva aikuinen... Koska Jeesuksella oli rakkauden yhteys Isäänsä, hänellä oli kypsä, terve ”todellinen minä”.” kirjoittaa Scazzero.

Jumalan lapsena oleminen, ja siksi tuleminen, tarkoittaa pysymistä uskollisena Jumalan luomalle todelliselle minällemme. Se tarkoittaa itseni erottamista ympäristön vaatimuksista ja äänistä ja sen kutsumuksen tunnistamista jonka Jumala on antanut juuri minulle. Jumalan lapsena oleminen tarkoittaa että kuuntelen Jumalaa sisimmässäni ja ymmärrän että hän on luonut minut ainutlaatuiseksi. Kun tunnen oman personaallisuuteni, tempperamenttini, mielihaluni, ajatukseni ja tunteeni, nämä kaikki auttavat minua löytöretkelläni yhä syvemmälle Jumalan lapseksi. Ihmiseksi joksi Jumala on minut luonut, vapaaksi sekä todellisista että kuvitelluista ympäristön paineista.

On totta että todellinen vapaus tulee elämäämme kun ymmärrämme että meidän ei tarvitse olla jotakin erityistä muiden silmissä koaska tiedämme olevamme riittävän hyviä ja rakastettuja omina itsenämme. Ja tämä voi tapahtua vain jos ymmärrämme oman identiteettimme Jumalan lapsina. Ja se voi tapahtua vain jos tunnemme itsemme ja käsitämme että olemme tällaisia koska Jumala loi meidät juuri tällaisiksi.

Hasidilainen tarina rabbi Zusyasta kertoo että ollessaan vanha mies rabbi Zusya sanoi ”Tulevassa maailmassa minulta ei kysytä, ”Mikset ollut Mooses?” Minulta kysytään, ”Mikset ollut Zusya?”.

Jumalan lapsena olemisen ydin on elää ja uida Jumalan syvän rakkauden virrassa. Se virta on niin valtava ettei sillä ole ääriä ja niin syvä ettei pohjaa voi koskaan löytää. Jumalan rakkaus ei lopu koskaan. Jumala rakkaus lapsiaan kohtaan on ääretön. Minä en voi koskaan käyttää Jumalan rakkautta loppuun, se ei voi lakata minun kohdallani, jos en sitä itse tahdo. Jumalalla on aina enemmän annettavaa.

Jeesus kutsuu meitä olemaan rauhantekijöitä mutta voidaksemme tuoda rauhan muille meidän on löydettävä rauha sisimmästämme ja tämä on mahdollista vain jos tunnemme Jumalan. Ja voimme tuntea Jumalan vain jos tunnemme itsemme. Johannes Krysostomos sanoi jo satoja vuosia sitten ”Kun löydät sydämesi oven, huomaat, että se on ovi Jumalan valtakuntaan.”

Voidaksemme olla rauhassa olla rauhassa oman itsemme kanssa meidän on tunnettava itsemme ja tunteaksemme itsemme meidän on tunnettava tunteemme. Scazzeron mukaan ”Suurimpia esteitä Jumalan tuntemisessa on oman itsetuntemuksemme puute”.

Tarvitsen tuntea tunteeni täyspainoisesti, sensuroimatta niitä. Silloin voin pohdiskella niitä ja tehdä päätöksen, mitä teen niiden suhteen. Tämä on yksi ensimmäisiä askelia Jumalan lapseudessa. Kieltäessämme kaikkein voimakkaimmat tunteemme olemme epärehellisiä itsellemme, muutumme uudelleen orjiksi ja suljemme avoimen oven joka johtaa Jumalan tuntemiseen ja vapauteen.

Me tarvitsemme ihmisiä jotka auttavat meitä matkan varrella todellisen minämme ja Jumalan tuntemiseen. Jotta ymmärtäisimme kuka minä, Jumalan lapsi, olen. Dietrich Bonhoeffer kirjoitti teoksessaan Yhteinen elämä ”Ken ei pysty olemaan yksin, varjelkoon itseään yhteisöltä. Ken ei kestä yhteisössä, varjelkoon itseään yksinololta”. Me tarvitsemme kristittyjen yhteyttä, raudan tulee hioa rautaa ja meidän tulee hyväksyä se. Ja samalla katsoa syvälle sisimpäämme, mitä se aiheuttaa meissä ja syvälle Jumalan armoon, mitä hän tahtoo meille tämän kautta sanoa.

Kun Chuch Yeager yritti ylittää äänivallin 1947, hänen esimiehensä, eversti Boyd, sanoi hänelle, ”Kukaan ei varmuudella tiedä, mitä tapahtuu, ennen kuin joku on ollut siellä. Chuch, lennät tuntemattomaan.”

Kukaan ei varmuudella tiedä kuka hän on, ennen kuin on ollut siellä. Lennämme kaikki kohti tuntematonta. Mutta koska lennämme Jumalan kanssa ja hän ohjaa meitä ja hän on luonut meidät, vapauttanut meidät orjuudesta ja ottanut lapsekseen, voimme olla varmoja että päämäärämme on hyvä, meille on varattu tulevaisuus ja toivo.

Peter Scazzero: Tunneterve Hengellisyys, Tunne-elämältään epäkypsä ei voi olla hengellisesti kypsä; päiväosakeyhtiö 2014