Häpeä sai minut uskomaan että sisälläni oli hirviö. Minun todellinen minäni oli se hirviö ja jotta muut ihmiset eivät hylkäisi minua, lopettaisi minun rakastamistani ja jättäisi minua yksin, minun piti käyttää koko olemukseni peittävää naamiota joka piilotti todellisen minäni.
On valtavan raskasta kantaa häpeää sydämessään, on vielä
raskaampaa piilotella sitä jatkuvasti.
Häpeä on siitä ovela sairaus että se saa automaattisen
hermoston taistelemaan puolestaan. Kun edes ajattelet asiaa joka aiheuttaa
sinulle häpeää, sydämesi alkaa pamppailla, alat hikoilla, sinua alkaa ahdistaa
ja tahdot paeta tai piiloutua. Häpeä vakuuttaa sinulle että maailma on
vaarallinen. On vaarallista edes yrittää katsoa häpeää ja aivan mahdotonta
ikinä kertoa siitä kenellekään.
Häpeä on myös ovela koska se naamioituu toiseksi tunteeksi.
Se voi tuntea kiukulta, vihalta, katkeruudelta, surulta, yksinäisyydeltä,
kivulta ja niin monelta muulta asialta. Moni meistä joka on kantanut tai kantaa
häpeää sisimmässään ei edes tiedä että heidän hirviöllään on nimi ja se on
häpeä.
Häpeä vakuuttaa sinulle että kaikki on sinun vikaasi. Kaikki
mitä yrität epäonnistuu sinun tähtesi. Sinä olet vanhingoksi ihmisille
ympärilläsi. Sinä et ansaitse heitä. Ja sinun pitää koko ajan yrittää kovemmin,
tehdä enemmän ja olla parempi, koska vika on sinussa.
Minä kannoin häpeää sisimmässäni vuosikymmeniä. En edes
tunnistanut tunnetta ennen kuin joku muu sanoi minulle että tunnet häpeää. Ja
olin aivan varma että kaikki mitä häpeä kuiski minulle oli totta.
Häpeä sai minut sairastumaan ensin voimakkuuteen. Minun piti
olla aina valmiina, aina voimakas, aina kannatella toisia. Ja jos
sekunniksikaan väsyin tai menetin keskittymiseni, häpeä muistutti minua siitä
jatkuvasti. Joten kun sairastuin masennukseen, olin jo täysinoppinut häpeän
tulkitsija.
Tulkitsin kaikkien muiden ihmisten eleet, ilmeet ja
käyttäytymisen häpeän kautta. Etsin pienimpiäkin vihjeitä siitä että he olivat
pettyneet minuun ja jos niitä ei näkynyt, totesin että heidän täytyy teeskennellä
koska he ajattelevat että en kestä totuutta. Mikä oli heikkoutta ja aiheutti
minulle vielä enemmän häpeää.
Kun viimein väsyin ja en pystynyt kantamaan häpeää ja
pitämään yllä naamaria koin täydellisen romahduksen. Sairastuin masennukseen ja
ahdistukseen ja minulla alkoi olla paniikkioireita. Viimein ymmärsin että minun
on pakko hakea apua. Jumalan ääni huusi minulle vihdoinkin tarpeeksi kovaa että
se kuului häpeän melun yli.
Prosessi tuntui alkuun aivan mahdottomalta. Häpeä oli kuin
valtava lankavyyhti joka oli mennyt täysin sekasotkuun enkä millään voinut
löytää siitä alkua tai loppua. Tuntui että minulla ei ollut energiaa edes alkaa
etsiä. Ja häpeä vakuutti minulle että alun tai lopun löytyminen olisi
mahdollista ja sitäpaitsi se vain paljastaisi minun häpeäni koko maailmalle. Jotakin mitä
häpeävä ihminen ei ikinä koskaan tahdo tapahtuvan.
Mutta elämä oli mahdotonta jos en tehnyt jotakin. Minun oli
antauduttava prosessiin oman itseni ja perheeni tähden. Lopulta päätin että
mitä tahansa kauheaa sisältäni paljastuisikin, Jumalan avulla rakentaisin
itselleni uuden tulevaisuuden. Vaikka sitten ilman ketään muuta jos kaikki muut
todella hylkäisivät minut totuuden nähtyään. Olisihan minulla kuitenkin Jumala
jäljellä ja sairauteni keskellä olin viimeinkin vakuuttunut että hän on ainoa
jota tarvitsen.
Vyyhdin alun löytymisessä meni aikaa. Puhuimme terapeuttini kanssa monista asioista. Mitä tahdoin tulevaisuudelta. Minkä näin tavoitteenani. Mitä asioita halusin tehdä kun olin päässyt masennukseni ja ahdistukseni yli. Mutta kaikki tuo tuntui mahdottomalta koska häpeä vakuutti minulle että minulla ei ollut tulevaisuutta. Kun olisin käynyt asiani läpi, jäljellä ei olisi mitään.
Monesti matkan
varrella yhdessä terapeuttini kanssa kyselimme, miksi muut ihmiset saavat olla
heikkoja? Tai miksi Jumalan armo riittää muille ihmisille? Miksi Jumala
rakastaa muita? Miksi muut voivat ottaa tukea vastaan ilman häpeää? Mutta minä
en voi.
Nämä varsin itsestäänselvät asiat olivat minulle alkuun aivan mahdottomia ymmärtää. Kuten se että Jumala todella rakastaa minua ja että hänen armonsa riittää minullekin.
Kun viimeinkin uskalsin sanoittaa häpeääni, löysinkin pienin
tytön jolla oli liian paljon kannettavaa. Joka ei jaksanut vastuunsa alla. Joka
joutui huolehtimaan asioista jotka eivät olleet hänen kykyjensä rajoissa. Ja
joka kantoi vastuuta sisarestaan, pikkuveljestään ja vanhemmista sekä itsestään
ja kaikesta muusta. Ja tunsi että hänen piti olla se joka tekisi koko perheen
onnelliseksi ja pitäisi sen turvassa.
Oli surullista, ja helpottavaa, nähdä tuo pieni tyttö.
Sanoittaa hänen kipunsa, tuskansa, epävarmuutensa ja pelkonsa. Sekä häpeänsä
siitä että hän ei onnistunut vaikka hänen olisi pitänyt. Oli ihana päästä
lohduttamaan häntä ja kertoa hänelle että hän on hyvä, riittävä, rakastettava
ja taitava, juuri sellaisena kuin hän on. Hän oli juuri sitä mitä hän tahtoi
olla, ja jopa enemmän.
Ja kun pystyin päästämään irti sen pienen tytön kivusta, surusta
ja häpeästä, myös oma häpeäni ja sairauteni alkoivat poistua. Ymmärsin
viimeinkin että sisälläni ei ollut hirviötä, minä en ollut hirviö. Olin oma
itseni. Ja hirviö oli häpeä jonka olin poiminut mukaani elämän tiellä ja joka
oli tehnyt itselleen aivan liian mukavan kodin sisälleni.
Tänä päivänä ymmärrän ettei ole mitään niin suurta häpeää
etteikö Jumalan rakkaus ja armo olisi sitä suurempi. Ja että se häpeä jota
jokainen meistä kantaa, riippumatta syystä, on aivan liian suuri meille. Sen
hirviön voi taltuttaa vain Jumala. Ja vapauden siitä voi antaa meille vain
Jumala.
Hyvin kirjoitettu, tämä on kaikkien meidän kertomus, koska kukaan ei ole täydellinen, mutta jotkut kokevat tämän kaiken vielä paljon kipeämmin, koska heitä on syyllistetty kautta kasvuiän ja alitajunta muistaa sen koko ajan. Myös fyysiset oireet ovat monesti tosi vaikeat ja ne voivat jatkua pitkään vielä senkin jälkeen kun jo olet tiedostanut ongelman ja tajuat, että olet täysin hyväksytty Jumalan armon kautta.
VastaaPoistaNäinhän se on. Häpeä osaa kietoutua niin monen asian kanssa yhteen ja piiloutua ja maastoutua niin että sitä on vaikea havaita. Polku voi olla hyvinkin pitkä ja vaikea mutta varmasti kaiken työn ja vaivan arvoinen.
PoistaOle huoleti. Olet. Arvokas Jumalan lap si. Minusta kaikki häpeä on turhaa. Meillä kaikilla se joskus on. Kiitä siitä mitä teet. Siinä ei ole häpeää.
VastaaPoistaTämä on totuus, häpeä on turhaa ja oikea minämme on arvokas Jumalan lapsi. Sen todellinen ymmärtäminen vaan voi joskus olla hyvinkin pitkä ja kivulias tie.
PoistaKamerunin luterilaisen kirkon liturgiassa lauletaan joka kerta Room. 1:17 jossa rohkaistaan vapautumaan häpeästä.
VastaaPoistaTodella tärkeä viesti meille kaikille!
PoistaVähän sama kuin liika alkoholi.
VastaaPoistaVääristää maailmankuvan ja tapahtumat. Vaikka muutos on vain omassa päässä.