MITÄ MEILLE KUULUU TÄLLÄ HETKELLÄ
Olen Joanna Sormunen ja opiskelen Suomen teologisessa
opistossa lähetyslinjalla ja valmistaudun jatkamaan palvelemista
Etelä-Amerikassa. Tarkoitukseni on palata kentälle 2024. Olen ollut Ecuadorissa
Vapaakirkon projektityöntekijänä vuodesta 2012. Työskentelin
alkuperäiskansojen, vammaisten, lasten ja nuorten, naisten sekä perheiden
kanssa. Viimeisimpinä vuosina olen tehnyt Kertomus riittää työtä, jota tahdon
jatkaa myös tulevaisuudessa.
Minuun on todella koskettanut miten
Jumala käyttää sanaansa kohdatakseen hyvin erilaisia ihmisiä eri puolilla
maailmaa. Kun ihmisillä on mahdollisuus tutustua Raamattuun ja opiskella sitä,
heidän elämänsä muuttuvat ja sen kautta heidän yhteisönsä, kylänsä ja
kaupunkinsa.
Pojista Mikael on Suomessa opiskelemassa, ensin suomen
kieltä ja sitten ammattia. Elvis puolestaan on kotona Ibarrassa ja opiskelee
siellä psykologiaa yliopistossa.
POHDINTOJA MENNEESTÄ JA TULEVASTA
Kun olin lapsi me muutimme aina Suomen sisällä, pisin aika,
jonka olen asunut samassa osoitteessa, on neljä vuotta, muuttoja elämässäni on
ollut yli 50. Vaikka ne olivat lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki Suomen sisällä
tunnistan silti itsessäni juurettomuuden. Minulle perhe on ollut se vakauden
takaaja. Niin paljon jopa, että muutto toiselle mantereelle oli helpompi kuin
jäädä Suomeen ilman perhettä.
On haastava ymmärtää, että vaikka perhesiteet ovat tiukat ja
yhteyttä pidämme päivittäin niin nyt minä olen yhden hengen talous. Pojat
asuvat omillaan ja minun aikani on nyt omaani. Pesä tuntuu tyhjältä ja samalla
vastuun määrä on laskenut aivan dramaattisesti, tuntuu että vapaata aikaa on
liiankin paljon.
Tuntuukin että Jumala nyt valmistelee minua siihen, kun
palaan ”tavalliseen” elämään opiston ulkopuolella. Siellä olen myös yhden
hengen talous, monena hetkenä varmasti yksinäinen, nyt perhe on entistä enemmän
jaettu Suomen ja Ecuadorin välille, toisaalta taas useimmiten varmasti
onnellinen omasta ajasta ja tilasta sekä siitä yhteydestä, jota saan nauttia
perheenjäsenten, ystävien ja työtovereiden kanssa. Vielä en osaa aavistaa
minkälaista tuo elämä tulee olemaan. Jotenkin arvelen, että tulen sitä elämään
Ecuadorissa ja myös jossakin muualla. Jumalalla on omat suunnitelmansa ja voin
luottaa niihin.
Samalla uskallan nyt huokaista kiitoksen siitä, että minun
ei enää tarvitse huolehtia lapsista, ainakaan pienistä. Nyt voin nauttia heistä
mutta vastuu ei enää ole minun harteillani. On hyvä olla yhden hengen talous ja
vapaa elämään Jumalan kutsua todeksi.
MISSÄ OLEMME
Olen viimeinkin oppinut, että ihanteellista
lähetystyöntekijää ei ole olemassa. Me kaikki olemme omanlaisiamme hajallisia
ja epätäydellisiä ihmisiä ja voimme vain luottaa Jumalaan ja tehdä parhaamme.
Opinnot ja transitiovaihe elämässä ovat saaneet aikaan kovaa
itsetutkiskelua ja oman elämän läpi käymistä ja on hienoa löytää sieltä
asioita, joista olen onnellinen tai ylpeä ja huomata että olen pystynyt
pääsemään eteenpäin kipeistä asioista ja miten paljon muutosta on tapahtunut.
Samalla olen saanut toivoa, että tämä ei ole tässä vaan paljon on vielä edessä.
Voin vain kiittää Vapaakirkkoa siitä hoidosta ja
huolenpidosta ja tuesta, jonka olen saanut. Se että minuun on luotettu kentällä,
on myös ollut valtavan voimaannuttavaa. Minun täytyy kiittää lähetystoimiston
väkeä koska olen voinut aina teihin luottaa luottaa ja tuntea, että todella
välitätte ja haluatte tuntea minun tilanteeni ja tukea.
Uusi kulttuuri ja kieli eivät ole helppoja omaksua ja
hyväksyä, edes silloin kun Jumala on kutsunut meidät sinne. Vaikka olen
syntyperäisesti suomalainen, olen asunut Ecuadorissa isomman osan elämästäni
kuin Suomessa. Monella tapaa olen siis uudelleen opettelemassa mitä tarkoittaa
olla suomalainen ja minkälaista Suomessa eläminen. Mikaelille tämä on aivan
ensimmäinen talvi. Voimme kuitenkin luottaa, että olemme täällä koska Jumala on
tuonut meidät tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti