MITÄ ON USKO?
Heprealaiskirje 11:1
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (33/38)
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (92).
Mitä on luottamus?
Tarkoittaako luottamus sitä että meidän on tunnettava asia, eli tässä tapauksessa hänet, johon luotamme. Olisiko se muutoin enemmän tai vähemmän luulettelua?
Tarkoittaako se että meidän on tunnettava Jumala ennen kuin voimme uskoa häneen?
Mutta miten voimme tuntea hänet jos emme usko häneen?
Uskoon tulo on mahtava paradoksi. Me emme voi tulla Jumalan luo ilman uskoa,
kuten Paavali sanoo, mutta toisaalta me emme voi myöskään uskoa jos Jumala ei
anna meille ensin uskoa.
Voisiko tietyssä mielessä sen hetken, jossa ns. tulemme uskoon, ajatella sisältävän eräässä mielessä enemmän uskoa kuin monet muut sen jälkeen, koska emme tunne Häntä samalla tavalla kuin vaellettuamme vuosia Hänen seurassaan?
Luulen että sillä hetkellä kun tulemme uskoon uskomme on erilaista. Uskoontulo on hyppy pimeään, jotkut uskoon tullessaan myöntävät rukouksessa etteivät todella usko ja pyytävät että Jumala antaisi uskon.
Toisilla usko on jo syntynyt sydämessä. Siksi luulen että usko on erilaista ennen kuin henkilökohtainen suhde Jumalaan muodostuu ja hänet todella oppii tuntemaan.
Toisaalta vaikka olemme saaneet myöhemmin uskossa vahvistusta sille että Jumala on todella olemassa, henkilökohtaisen kokemuksen kautta, silti usko on edelleen lujaa luottamusta siihen mitä emme näe.
Emmehän täällä pysty vielä näkemään
Jumalaa ja hänen herrauttaan. Se ei ole niin paljon enää pimeässä hapuilua
koska olemme voineet nähdä mitä hän voi tehdä, omassa ja toisten elämässä,
mutta silti näemme vain kuin kuvastimessa.
Ehkä emme voi ymmärtää tätä ennen kuin Jumalan luona taivaassa mutta se on minusta hyvin kuvaavaa kaikelle mitä Jumala tekee, jollakin tavalla meidän täytyy olla aktiivisesti mukana että Jumala voi tehdä työnsä meissä ja tässä maailmassa, hän ei koskaan tee mitään pakolla.
Kun ihmiset olivat Jumalan kanssa Paratiisissa ei syntiinlankeemus ollut tapahtunut. Heillä oli täydellinen yhteys Jumalaan ja toistensa kanssa. He näkivät Jumalan kasvoista kasvoihin ja keskustelivat hänen kanssaan.
Sitten tapahtui syntiinlankeemus ja ihmiset eivät enää kyenneet olemaan Jumalan seurassa, eivät voineet katsoa häntä suoraan eivätkä tahtoneet hänen näkevän heidät. Tuo täydellinen yhteys meni poikki. Ja sen voi saada uudelleen vain Jeesuksen kautta.
Kun Jumala katsoo meihin hän näkee Jeesuksen, oman poikansa. Meidät nähdään Jeesuksen veren ja hänen uhrinsa läpi ja yhteys Jumalaan on mahdollista vain Jeesuksen kautta.
Ymmärtäisin että kun meillä on uudet taivasruumiit ja olemme Jumalan luona tämä rikki mennyt osa meistä korjataan samalla ja pystymme taas olemaan yhteydessä Jumalaan, katsomaan hänen kasvojaan ja kestämään hänen katsettaan meissä.
Mutta täällä maan päällä meillä on vain usko ja luottamus Jumalaan jota emme voi nähdä. Vanhassa käännöksessä puhutaan myös ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. Usko siis muokkaa myös meidän käyttäytymistämme, me ojentaudumme Jumalaa kohti kuin kukat aurinkoon päin.
Etsimme hänen kasvojaan ja luotamme häneen vaikka emme pysty häntä näkemään. Ja Jumalan rakkaus ja valo saa meidät kasvamaan, niin kuin aurinko kukat.
Samalla janoamme sitä hetkeä kun taivaassa voimme nähdä ja emme elä enää vain uskossa vaan myös näkemisessä ja kokemisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti