maanantai 16. toukokuuta 2016

Ecuadorilaiset tukevat järistyksen uhreiksi joutuneita veljiään ja sisariaan

Quitosta, Ibarrasta ja ympäri Ecuadoria on lähetetty palomiehiä ja paloautoja avuksi Portoviejoon, Mantaan ja Pedernalesiin. Lisäksi kerätään vettä, ruokaa, peittoja ym. uhreille avuksi. Vaikeuksia tuottaa että pahiten vahingoittuneille alueille on hyvin hankalaa päästä viemään apua.


On uskomatonta nähdä miten ecuadorilaiset ovat itse vastanneet avunpyyntöön. Me menimme mieheni kanssa kauppaan ostamaan ruokaa ja vettä lahjoitettavaksi. Ostoskeskuksessa oli useampikin piste mihin saattoi jäättää oman lahjoituksensa ja marketissa oli myös paikka kassojen jälkeen johon pystyi suoraan jättämään ostamansa tuotteen YKn ruokapankkiohjelmaa varten. Lisäksi kaupasta oli ostettu kaikki vesi ja purkitettu sekä muu pitempään kestävä ruoka olivat todella vähissä. Monet ostivat isoja kärryllisiä ja kantoivat ostoksensa suoraan lahjoituspisteeseen. Itse marketit ja muut yrittäjät ovat myös antaneet oman tukensa, sekä rahassa että tuotteissa. Ihmiset haluavat auttaa.

Puistot Quitossa ovat keräyskeskuksia jonne ihmiset voivat tuoda lahjoituksiaan rannikkoa varten. Kuva El Comercio.

Ecuadorin taloudellisen ja sosiaalisen inkluusionministeriö, eli sosiaaliministeriö, kaupungit, kunnat, yksityiset yrittäjät, järjestöt, kirkot, seurakunnat ja yksityiset ihmiset ovat kaikki järjestäneet keräyksiä. Osa niistä on suunnattu suoraan jollekin ryhmälle tai kaupungille, toiset kuten valtion ja kaupunkien keräykset ovat hätäalueelle. Myös lemmikkieläimille kerätään apua ja etsitään uusia koteja.


Täällä puhutaan jatkuvasti sekä tiedotusvälineissä että ihan ihmisten kesken siitä miten kärsiviä veljiä ja sisaria pitää auttaa rannikolla. Moni ihminen on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi ja toiset ovat vieneet oman avustuksensa keräyspisteeseen ja jääneet sitten paikalle auttamaan, lajittelemaan ja pakkaamaan huomattuaan miten paljon työtä on. Ihmiset haluavat osoittaa välittävänsä.

Lahjoituksia on virrannut, varsinkin vettä ja pitkään säilyviä ruoka-aineita. Kuva El Comercio.

Toisaalta tämä on johtanut siihen että kriisialueelle on virrannut ihmisiä jotka ovat lähteneet paikanpäälle pelkällä sydämellä. Kun todellinen tilanne ja kärsimyksen määrä on auennut heille, on pelastajista tullut pelastettavia. Jopa useat lääkärit ja terveyden ammattilaiset ovat järkyttyneet näkemästään.

Tällä hetkellä vapaaehtoisten virtaa kriisialueelle yritetään rauhoittaa ja ihmisiä kehotetaan auttamaan omassa kaupungissaan ja lahjoittamaan joko tavaraa tai rahaa humanitäärisiin avustustoimiin. 

Tai vierailemaan vähemmän vaurioituneilla alueilla ihan turisteina. Monessa paikassa palvelut pelaavat mutta hotellit seisovat tyhjänä koska monia pelottaa mennä rannikolle. Jälkijäristykset ovat kuitenkin vähentyneet ja eivät ole enää yhtä vahvoja. Ja jokainen paikanpäällä kulutettu dollari auttaa ihmisiä ja taloutta eteenpäin.

Pacto-kirkko antaa humanitääristä tukea


Pacto-kirkon toimistosta Quitossa on tehty humanitäärisenavun keskus. Seurakunnat kerääväät tukea omilla alueillaan. Jopa intiaanikylissä ihmiset ovat etsineet tapoja joilla auttaa ja lahjoittavat ruokaa sekä vettä vaikka heillä itsellään on hyvin tiukkaa eivätkä rahat aina riitä edes syömiseen.


Pacto-kirkon kriisiavustusryhmä Manabissa. Kuvan on ottanut Pacto-kirkon työntekijä Isaac Ponce.
Pacto-kirkon tuella alueelle on lähetetty monen monta kuorma- ja rekka-autollista tukea, enimmäkseen vettä ja helposti lämmitettävää ruokaa. Keräys on vasta alullaan ja Quitosta koordinoidaan koko ajan lisää tukea. Samoin paikalla on kuusi pastoria jotka ovat koko ajan yhteydessä keskustoimistoon Quitossa ja kertovat tilanteesta paikan päällä, tieolosuhteista, tarpeista ja järjestävät lupia päästä jakamaan apua siellä missä sitä eniten tarvitaan.

Montecristin seurakunta sekä paikanpäälle lähetetyt Pacton edustajat ovat olleet koko ajan yhteydessä Montecristin kaupunginhallitukseen. Heidän avullaan on hankittu kutsu tulla paikalle tekemään humanitääristä tukea sekä saatu Pacto-kirkko ja sen säätiö FACE hallituksen listalle niistä järjestöistä joilla on lupa koordinoida itse oma apunsa. Ilman tätä lupaa paikalle tulevilta hallituksen edustajat takavarikoivat lahjoitukset ja jakavat ne omiensa mukana. Tämä tehdään koska monet yksityiset ihmiset ovat aiheuttaneet levottomuuksia yrittäessään jakaa apua sekä toiset käyttävät tilannetta hyväkseen myydäkseen tuotteita valtaviin hintoihin ja rahastaakseen katastrofilla.


Kuvan kriisiavusta on ottanut ruotsalainen lähetti Petter Hermanson.
Avustuskuormia on myös ryöstetty. Se on aiheuttanut paljon kiukkua maassa. Samoin kuin ihmiset jotka kriisialueella kiskovat jopa kymmenkertaisia hintoja ruoasta ja vedestä.

Estääkseen ryöstöjä tapahtumasta Pacto-kirkko on huolehtinut siitä että heidän avustuskuormansa ovat aina mukana poliisien ja armeijan saattamissa avustuskaravaaneissa. Tämä on myös helpottanut vaikeimmin vahingoittuneille paikoille pääsemistä.


Pacto on jakanut työnsä neljään eri alueeseen jota hallinnoi upo uusi kirkon Hätäkomitea. Työtä tahdotaan tehdä sekä lyhyt-, keski- että pitkäaikaisesti. Alueen uudelleen rakentaminen ja ihmisten kuntouttaminen tulee viemään vuosia eikä työtä haluta jättää kesken.

2 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, miten ihmisillä on auttamismieltä siellä, jopa köyhillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikki tahtovat auttaa. Suoraan sanottuna on olen ylpeä täkäläisistä ja siitä miten he jaksavat välittää ja etsiä uusia tapoja auttaa.

      Poista