perjantai 24. marraskuuta 2017

Torakkatanssiaiset - Toinen Erä

Manta, viralliselta nimeltään San Pablo de Manta, on noin 200 000 asukkaan kaupunki Manabin provinssissa Ecuadorissa Tyynenmeren rannikolla. Kaupungissa on maan suurin satama ja useita tonnikalatehtaita. Kaupunki perustettiin virallisesti 1922.

Mantassa on paljon kalastajia. Kalastusta tehdään sekä suurilla laivoilla että pienillä veneillä vain muutaman hengen voimin.

Mantan kaupungissa on kaksi hiekkarantaa ja useita hotelleja. Turismi on kalastuksen lisäksi tärkeä elinkeino.


Kun muutin rannikolle asumaan oli pakko hyväksyä että viemäreistä saapui taloon sisälle valtavia torakoita. Kerran odotin miestäni kotiin kotioven ulkopuolella, koska vessassa oli melkein kymmenensenttinen torakka. Hän saapui töistä kotiin ja tappoi torakan, en ole varmaan ikinä ollut yhtä kiitollinen, vaikka hän kovasti moittikin minun pelkuruuttani.

Se on vain torakka! Ota lattianharja ja tapa se!

Kuoleeko se varmasti vain lattiaharjalla?

Mieheni katsoi minua kuin vähäjärkistä ja lupasi että kyllä torakat kuolevat kun niitä hakkaa lattiaharjalla tai jollain muulla vastaavalla.

Lattiaharja kuulosti lupaavalta, siinähän on pitkä varsi joka takaa että saisin olla kaukana torakasta samalla kun tappaisin sen. Ei vahingossakaan pirskahtaisi torakkasaastetta minua päin!

Kun seuraava torakka ilmestyi, hakkasin sitä lattiaharjalla, sen harjoilla toisin sanottuna. Torakka sujahti harjasten väliin ja minä heitin harjan pihalle ja sen jälkeen en uskaltanut mennä sisälle enkä jäädä pihalle.

Hypi-kilju-heiluta käsivarsia-ja-juokse ympäriinsä-tanssiani esittäen soitin miehelleni töihin ja vaadin että hän saapuisi heti kotiin pelastamaan minut. Käsilaukku ja avaimet olivat sisällä joten en voinut lähteä edes ostoskeskukselle.

Manta oli Mantan kulttuurin keskus vuosista 500-1526 jKr. Sen alkuperäisasukkaat kutsuivat Mantaa nimellä Jocay, joka heidän kielellään tarkoitti "Kalojen koti".

Jocayn asukkaille oli tunnusomaista kotkannenä joka oli lävistetty nenärenkailla, he käyttivät myös korvakoruja. Jocayn asukkaat harjoittivat myös kallonlitistystä. 

Jocayn asukkaat olivat maanviljelijöitä. Heidän viljelmyksiään on löydetty Hojasin ja Jupen kukkuloilta. Miehet olivat metsästäjiä ja naiset keskittyivät maanviljelykseen. Jocayn asukkaat kävivät myös kauppaa laajalti ympäristössä.

Mieheni pinna ei sinä päivänä kestänyt kotiin saapumiseen. Kun selitin että olin hakannut torakkaa harjalla, kuten hän oli käskenyt. Mieheni kysyi millä osalla. Selitin että harjasosalla ja hän, uskomattoman kärsivällisesti ja sarkastisesti, totesi että ilman muuta se ei tappaisi torakkaa.

Hän käski minua ottamaan harjasta kiinni ja hakkaamaan reunalla. Minä vastasin että torakka oli vieläkin harjasten seassa enkä voisi mitenkään koskettaa harjaa. Hän totesi että ota varren päästä kiinni ja napauta sementtiä vasten niin että torakka lähtee irti.

Mieheni ohjeita, ja rauhoittavaa ääntä, kuunnellen napautin harjaa pihasementtiä vasten. Kiljuin hetken kun torakka lähti liikkeelle ja esitin hypi-kilju-heiluta käsivarsia-ja-juokse ympäriinsä-tanssini. Joka yllättävästi toimi.

Torakka säikähti maan tärähtelyä ja jähmettyi paikalleen ja tämä antoi minulle tarpeeksi aikaa ottaa uudestaan kiinni harjasta ja hakata sitä nyt harjan reunalla. Tanssiesitykseni aikana puhelu oli katkennut joten soitin uudelleen aviomiehelleen ja kehuskelin tappaneeni torakan ihan itse.

Hän kysyi rauhallisesti olinko aivan varma että torakka oli kuollut. Ne kun ovat varsin hyviä teeskentelemään kuollutta. On hyvin normaalia löytää selällään makaava "kuollut" torakka joka sitä lähestyessäsi hypähtääkin ympäri ja lähtee kivittämään karkuun.

Varovasti, harja kädessä, lähestyin torakkaa ja totesin että kyllä se ihan varmasti on kuollut. Mieheni kysyi että mistä tiesin sen. Koska se on ainakin viitenä kappaleena, totesin.

Manabí on yksi Ecuadorin 24 maakunnasta. Sen pääkaupunki on Portoviejo, pinta-ala 18 894 km² ja vuonna 2010 väkiluku oli 1 345 779. Manabí sijaitsee Tyynenmeren rannikolla. Siellä on ainutlaatuisia kuivia trooppisia metsiä ja upeita hiekkarantoja.

San Lorenzon ranta on kolme kilometriä pitkä ja siellä ovat yhdet Manabin provinssin isoimmista aalloista mikä tekee paikkakunnasta täydellisen surffaamiseen.

San Lorenzo on pieni paikkakunta Mantan kaupungista 32 km etelään päin. Paikka on hyvin turvallinen ja sopii hyvin lapsiperheille jotka haluavat nauttia rannasta ja auringosta rauhassa.

Jätin kuolleen torakan pihalle jotta voisin esitellä sen miehelleni hänen tultuaan kotiin. Jostain syystä mies ei innostunut metsästystrofeostani vaan vaati minua siivoamaan sen. Sitten hän totesi että toivoi minun pystyvän tappamaan seuraavan torakan aivan itse, soittamatta hänelle.

Hysteeriset torakka-puheluni kuulemma häiritsivät hänen työpäiväänsä ja aiheuttivat suurta iloa ja riemua työkaverien piirissä. 

Minun ainoa ajatukseni oli. Tuleeko meille torakoita vielä tulevaisuudessakin. Jotenkin olin voitonriemussani unohtanut tämän puolen aivan kokonaan.

Vuosien kuluessa, asuin kaikkiaan neljä vuotta rannikolla kunnes palasimme Andien pienempien ja harvinaisempien torakoiden pariin, totuin torakoihin niin paljon että pystyin tappamaan ne kengälläni. Jopa silloin kun kyseinen kenkä oli jalassani.

Aviomieheni tottui myös hysteerisiin tanssiesityksiini kun törmäsimme jossakin torakkaan. Hypin, pompin, loikin ja astuin päälle niin usein että torakoista oli pelkästään muruja jäljellä.

Opin jopa ottamaan kuolleen torakan käteeni, ilman että tarvitsin koko vessapaperirullallisen ja kumikäsineet, ja kantamaan sen vessapaperikääreessään vessaan jossa hävitin vesihautaan todisteet.

Monet Manabin provinssin asukkaista elävät kalastuksesta. Tyynen Valtameren rannalta löytyy useita pieniä kalastajakyliä joissa voi seurata kalastajien toimia ja ostaa heiltä tuoretta kalaa vaikka aamupalaksi.

Manabi on hyvin suurelta osin maaseutua. Ihmiset kulkevat vielä aaseilla ja hevosilla, tai muuleilla, kaupungille asioille ja elämä sujuu verkkaisen rauhallisesti.

Puerto Lopezin kanttooni on kuuluisa hiekkarannastaan sekä mahdollisuudesta käydä katsomassa valaita kun ne tekevät jokavuotisen vaelluksensa pohjoisesta etelään.

Kerro oma tarinasi. Onko sinulla fobiaa? Mikä se on?

8 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisia asioita. Olisi todella kiinnostavaa käydä tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ecuadorissa on valtavasti nähtävää, ihailtavaa ja nautittavaa. Toivottavasti pääset tulemaan!

      Poista
  2. Torakat on KAMALIA ja inhoan niitä. Muistan yhden Kreikan matkan, jossa ryntäsin housut kintuissa vessakopista ulos kun ryömi torakka. Ibitzalla taas näitä valtavia torakkalaumoja vaeltamassa vanhan kaupungin katuja kun ihmiset illalla vähenivät. Siellä kulki sellainen auto, joka myrkytti niitä. Nykissä törmäsin myös torakkaan naistenhuoneessa ja lähdin samantien pois. Ei niihin vaan totu. Ymmärrän hyvin tuon sinun reaktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niihin totu ja pahinta on että en edes halua tottua!

      Poista
  3. Torakoihin ei ole tosiaan näillä leveyksillä päässyt tottumaan :)

    Ihanat biitsikuvat! Ja nuo kalastus ym. alukset rennosti rantahiekalla näyttävät jännälle näin kun nousuvesikin on varsinaisesti ottaen "tuntematon" ominaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun oli kyllä hassu katsoa miten korkealla veneet olivat hiekalla. Sitten siihen tottui kun tajusi miten korkealle vesi myös nousi.

      Poista
  4. Minulla ei ole mitään suurta fobiaa. Toki on paljon asioita, joita vähän pelkään ja kammoksun. Torakoita pelkään enemmän kuin järjellä ajatellen olisi syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä järjellä ajatellen kummemmin pitäisi pelätä, mutta aina ei järki voita...

      Poista