keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Raamatun kertomuksia ja koettelemuksia Paraguayssa


Anglikaaninen kirkko Asuncionissa.

Paraguayn kesä on kuuma ja kostea. 

Tammikuu on kuumin kuukausi eikä ole lainkaan tavatonta että lämpötila nousee +50 Celsiusta saakka. Joulukuussa oli ollut useampi päivä jolloin lämpöä oli +48 ja ihmiset odottivat tammikuusta todella kuumaa.

Rukouspyyntöni olikin jo etukäteen että lämpötilat eivät olisi noin kuumia ja ettei lämpö ainakaan nousi +40 saakka. Oleskeluaikanani lämpöisin päivä nousi +37. Minulla oli niin kuuma että tunsin pökertyväni kun taas paikalliset vetivät lämpöistä päälle uskomattoman kylmien kesäkelien keskellä.



Onneksi anglikaanisen kirkon koulun leiripaikalla, jossa kurssin pidimme, oli ilmastoidut luokkahuoneet. Päivällä pidimme kurssia avoimessa ruokalutilassa jossa oli vain yksi seinä ja korkea katto. Kun tuuli, se pääsi mukavasti läpi vilvoittamaan meitä. Valitettavasti keskipäivän jälkeen tuuli yleensä laantui ja kosteus alkoi kerääntyä, samalla kun ilma kävi koko ajan lämpimämmäksi.

Monesti tuntui että henkeni pelastivat nukkumatilojen ilmastointi sekä suihku. Kävin kaikkein kuumimpana aikana kastelemassa pääni ja välillä menin suihkuun vaatteet päällä. Tuntui ihan mukavalta kun ne kuivuivat kuumassa ilmassa vähitellen päälläni. Eikä tarvinnut pelätä vilustumista.



Paraguayn ihmeisiin kuuluivat myös valtavat myrkylliset sammakot joita hyppelehti leiripaikan nurmikoita pitkin illan pimennettyä. Osa niistä oli pienen jäniksen kokoisia. En ole moisia ikinä nähnyt. Lisäksi yöllä ihmettelin miksi joka puolella oli kissanpentuja, mutta kävikin ilmi että ne olivat pienempiä sammakoita joiden äännehdintä kuulosti ihan kissanpennun mau’unnalta.

Kuumuuden keskellä, ilman internetiä, tuli mieleeni olinkohan puraissut liian ison palan. Paraguaylaiset tuntuivat aivan erilaisilta kuin mikään muu Latinalaisen Amerikan kansa johon olen tutustunut. Minulla oli vaikeuksia sekä ilmaston että ihmisten kanssa.



Samalla vielä koulutuksesta vastaava lähetystyöntekijä oli unohtanut hankkia tarpeeksi ruokaa minulle. Paraguayssa syödään paljon vehnäjauhopitoisia ruokia, pastaa, leipää, suolaisia ja makeita leivonnaisia, mitä minä en pystynyt syömään. Joten parina päivänä ateriani oli riisikakkujeni lisäksi vain salaattia.

Pienryhmäni koostui ensin kolmesta tytöstä jotka kilpailivat keskenään kuka voisi olla hiljaa pisimmän aikaa. Raamatun kertomuksista ei tuntunut löytyvän mitään ja oli aivan mahdotonta kuvitella että tytöt kertoisivat niitä toisille ryhmille.



Jokainen uskaltautui kuitenkin omalla vuorollaan ja yksi tytöistä purskahti itkuun kesken kertomuksensa. Hän kertoi tarinan Paavalista vankilassa, miten hän oli todistanut uskostaan kuvernööri Feelixille ja yksi kuulijoista ihmetteli ääneen sitä miten Jumala armossaan antoi Feelixille mahdollisuuden katua. Tämä oli liikaa tarinankertojallemme, hän itse oli ollut hyvin vaikuttunut samasta asiasta heimomme kesken tarinasta keskustellessamme ja alkoi itkeä kokieassaan Jumalan armon niin syvästi.

Lopulta meillä kaikille kuulijoilla oli kyyneleet silmissä kun keskustelimme tarinasta. Miten rohkea Paavali olikaan ja miten paljon Jumala meitä kaikkia rakastaakaan. Nuorelle 18-vuotialle tytölle kokemus oli kuitenkin niin valtava ettei hän millään sen jälkeen halunnut suostua enää kertomaan tarinoita.



Rukoilimme kouluttajien kesken hänen puolestaan ja kun hän viimein suostui kertomaan toisen tarinan se vaikutti todella syvästi kuulijoihin ja sai hänet itsensä vihdoin vakuuttumaan että hän pystyi esiintymään julkisesti ja puhumaan Jumalan sanasta.

Pakollisen paaston, eristäymisen tunteen, vierastamisen, koti-ikävän ja jopa mykkyyden keskellä, kaikkein kuumimpana päivänä voin niin huonosti etten pystynyt oikein edes puhumaan, aloin ihmetellä oliko Jumala edes kutsunut minua Paraguayhin. Kun kuumuus vihdoin hellitti, aloin saada ruokaa ja koulutuksen yllä oleva vihollisen hyökkäys alkoi hellittää aloin vihdoin ymmärtää miksi olin siellä.



Sitä ennen saimme kokea kuitenkin kaikenlaista. Kurssimme johtaja astui aamulla herättyään huoneensa ovella myrkkykäärmeen päälle. Se ei onneksi kuitenkaan onnistunut puremaan häntä ja kurssilaiset tappoivat sen viimein, metsästettyään sitä ensin pitkin ja poikin huonetta. Samana iltana kurssin johtajan vaimo löysi sängystään elävän skorpioonin.

Skorppiooni - tässä jo kuolleena

Paraguaylaisilla miehillä on hyvin heikko itsetunto. Miehet ovat yleensä hyvin hiljaisia ja naiset ovat paljon aktiivisempia ja ottavat useammin johtavan aseman, myös seurakunnassa. Paraguayn STS-ryhmässä on ollut mukana vain yksi mies, nuori 18-vuotias poika, kaikki muut ovat naisia.



Koulutuksen aloitettuamme, suurin osa koulutettavista oli naisia, mutta sen kakkosvaiheessa paikalle saapui uusi ryhmä nuoria miehiä. Kun nämä miehet saapuivat alkoivat hyökkäykset meitä kohtaan.

Kurssin aikana saimme nähdä miten nämä miehet alkoivat puhua julkisesti ja ottaa vastuuta ja toimia johtajina. Rukoilettehan Paraguayn puolesta että nämä nuoret miesjohtajat voivat edelleen toimia vastuuasemissa seurakunnissa ja että he eivät menettäisi näkyään vaan toisivat lisää miehiä seurakuntaan mukaan.




Viimeisenä päivänä kun kurssi loppui, menin makuutiloihimme pakkaamaan tavaroitani ja löysin ison kuolleen torakan keskeltä tyynyäni. Siinä se makasi ketarat ojossa. Olimme juuri edellisenä päivänä käyneet ryhmässäni läpi kertomusta Paavalista Maltalla ja miten häntä puri myrkkykäärme ja Paavali vain ravisti sen kädestään pois.

Mielessäni tuhahdin että yksi torakka ei ole mitään käärmeeseen ja skorppiooniin verrattuna. Onko uskoni tosiaan niin heikko etten kestäisi mitään pahempaa. Puhein tästä vielä englantilaiselle lähetystyöntekijälle matkalla hänen kotiinsa. Yövyin hänen luonaan Paraguayassa ennen koulutusta ja sen jälkeen.



Saavuttuamme puolen yön maissa hänen kotiinsa löysimme hänen keittiöstään jättiläiskokoisen lentävän torakan. Se oli elossa ja hyvässä kunnossa, eikä millään tahtonut meidän antaa tappaa itseään. Vihdoin jahtasin sen kaapin alle jossa ensin tainnutin sen Bevin antamalla myrkyllä ja sitten siirsin kaapin pois paikaltaan ja hypin torakan päällä kunnes se oli palasina. Viimein lakaisin sen rikkalapioon ja heitin vessanpyttyyn ja vedin vielä vedet päälle. Sen jälkeen totesin että en minä tarvitsekaan niin suuria koettelemuksia, kyllä torakat ovat ihan tarpeeksi minun uskolleni tässä vaiheessa.


10 kommenttia:

  1. Huh, onpa siellä melkoisia vastustuksia. Herra Jeesus Sinua ja teitä kaikkia siunatkoon, varjelkoon pahalta, myrkkykäärmeiltä, skorpionien pistoilta. Kiitos, kun kerroit, millaista voi olla lähetystyöntekijän arki. Jeeusu vahvistakoon uskoasi, antakoon voimia ja viisautta. Ole siunattu!!!

    VastaaPoista
  2. Onpa aikamoinen kokemus! Tuosta kuumuudesta olen saanut osani työmatkoilla Qatarissa -- sielläkin ollut välillä yli 50 astetta ja pahimmillaan siihen päälle on iskenyt kuuma hiekkamyrsky...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy todeta että minusta ei ole niin kuumaan. Paraguayssa vielä lisänä oli mieletön kosteus joka sai tuntumaan että hengitti vettä eikä ilmaa. Hiekkamyrskykään ei varmaan auta hengittämisessä...

      Poista
  3. Lämpöä ja jos jonkinlaista menijää on tullut sinua vastaan Paraguayssa. On todella mielenkiintoista lukea lähetystyöntekijän kokemuksia, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  4. Hurjaa nuo myrkkykäärmeet ja skorpparit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hyvin niin kauan kuin ketää ei pistetä eikä purra :)

      Poista
  5. Huh, kaikki nuo ötökät! Kuumuus vaatii varmasti oman tottumisensa Pohjolan asukkaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kuumuuteen on todella hankala tottua. Ainakin kun se menee ihan extremeksi.

      Poista