Guatemalan STS matka - osa 1

Guatemalassa minua odotti kaksikerroksinen rivitaloasunto ja kuusihenkinen perhe kahden chihuahuan kanssa. Varsinaisen ihmeen kautta meitä oli isäntä perheen lisäksi majoittunut taloon kaksitoista henkeä.

Lentokentän ulkopuolella Guatemalassa. Oven ulkopuolella oli heti odottamassa iso ihmisjoukko joka piti valtavaa mölyä. Lisäksi paikalla oli ilmapallonmyyjiä ja kukkaismyyjiä. Mutta ei isäntäperheen edustajaa. Eikä minulla tietenkään ollut heidän puhelinnumeroaan. Onneksi Isä piti huolta ja pienen (vajaan puolen tunnin) odottelun jälkeen paikalle ilmestyi isäntämme Mario.

Perheen isä, Mario, äiti Mari Isabel sekä kolme tytärtä, Elizabet, Rocío ja Abigail ja tyttärien serkku nukkuivat vanhempien makuuhuoneessa. Elizabetin ja serkun yhteisessä makuuhuoneessa meitä oli majoittautuneena neljä naista. Minä, filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyössä Meksikossa, Hondurasilainen Nilda sekä El Salvadorista kotoisin oleva Rosy.

Selfie lenteokentän ulkopuolelta. Aikaa oli ihmetellä, kaivaa iPad esiin ja ottaa kuviakin. Ehdin myös keskustella avuliaan taksikuskin kanssa joka olisi halunnut soittaa isäntäperheelle että tulisivat jo vastaan. Mutta kun sitä puhelinnumeroa ei ollut.

Viereisessä Rocíon ja Abigailin makuuhuoneessa majailivat Mauricio ja Edwin Hondurasista, costa ricalainen Luis sekä David USAsta. Kakkoskerroksen tietokonenurkkauksessa nukkuivat myöskin USAlainen Alex ja Guatemalaiseen mam-heimoon kuuluvat Abel ja Orbin.

Minä ja huonekaverini. Vasemmalla punaisessa hameessa Rosy El Salvadorista, keskellä filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyöntekijä Meksikossa ja oikealla hondurasilainen Nilda. Ihania ja rakkaita sisaria joita on kova ikävä, ihan joka hetki.

Alakerran varastohuoneessa majailivat kurssin johtaja, irlantilainen Bryan, ja hänen dominikaanisesta tasavallasta kotoisen oleva vaimonsa, Ami.

Naisten huone Guatemalassa. Minun makuupaikkani oli ikkunan vieressä olevat patjat. Ne tunnistaa niiden vieressä olevasta matkalaukusta. Sinisen sängyn kohdalla nukkui Nilda Hondurasista, telttasänky vaihdettiin puhallettavaan retkipatjaan koska se oli niin epämukava. Vasemmalla olevalla vihreallä puhallettavalla patjalla nukkui Rosy El Salvadorista ja oikealla olevilla patjoilla nukkui filippiiniläis-usalainen Angelina. Kuvasta puuttuvat tietenkin loput matkalaukut sekä kengät ja kaikki muut tavarat joita meillä oli mukana.

Lämpötilat olivat ulkona päivän aikaan yli +30, sisällä oli vielä lämpöisempää, ilmastointia kun ei ollut. Sateiset päivät olivat erittäin tervetulleita koska niiden aikana ei sisälämpö kohonnut samalla tavalla. Meillä oli makuuhuoneen ikkunassa aina verhon lisäksi roikkumassa minun pussilakanani. Se ei ollut sisustuspäätös vaan yritys estää aurinkoa lämmittämästä huonetta saunaksi.

Isäntäperheemme asunto. Kaksi keskimmäistä ikkunaa kuuluvat heidän asuntoonsa. Oikein ja vasemmanpuoleiset ovat naapureiden asuntoja. Alhaalla autotallissa pidimme jatkokurssia.

Ensimmäisenä päivänä meitä oli huoneessa paikalla vain minä ja Angelina jonka jo tunsin Ecuadorin Bellavistan-kylässä tapahtuneesta STS-koulutuksesta. Nukkumaan mennessä katselin huonetta ja ihmettilin mihin oikein aioimme laittaa kaksi muuta naista. Miten he mahtuisivat pieneen huoneeseen kanssamme? Miten voisimme jakaa pienen tilan neljän naisen ja matkalaukkujen kesken? Ja miten koko konkkaronkka, naiset, miehet ja isäntäperhe, selviäisimme hengissä ja selväjärkisinä yhden ainoan suihkun kanssa?

Vihreä alue isäntäperheen asuinalueella. Siellä oli yleensä aamusta iltaan kuntoilijoita, lapsia tai perheitä. Elämänrytmiä oli mukava seurata.

Oli ihmeellistä nähdä miten sopu antoi sijaa. Naapurihuoneen miesten keskustelu aiheutti välillä närää, samoin se kun olin sopinut kaikkien kanssa että ensimmäinen suihkuvuoro, kello puoli kuusi aamulla olisi minun, ja sitten suihkussa olikin jo joku muu. Edwinin jatkuva ylistyslaulu, keskellä yötä ja aamu kuudelta, alkoi välillä häiritä ja naapurihuoneesta taas valitettiin että naistenhuoneesta kuului kuulemma kikatusta aamuyöhön saakka. Tietokonenurkassa välkkyi tietokoneen valo pitkälle yöhön ja vessa- ja kylpyvuoroissa oli aikamoinen sotviminen.

Isäntäperheemme asuinalue, Ciudad de Guatemalan nukkumalähiö.

Mutta kummallisesti kukaan ei harmistunut toiselleen. Jopa talossa kaikuva jatkuva öinen kuorsaus otettiin huumorilla. Samoin kuin se että joku oli jatkuvasti myöhässä aamupalapöydässä.

Emäntämme, Mari Isabel, ja hänen nuorin tyttärensä, Abigail, perheen olohuoneessa.

Isäntäperhe palveli meitä valtavalla rakkaudella ja saimme taistella jotta he suostuivat että mekin voisimme välillä tiskata astioita tai jopa laittaa ruokaa. Kun he tajusivat coca-cola riippuvaisuuteni, niin limpparia alkoi ilmestyä jopa aamupalapöytään. Jos koti-ikävi iski viereen istui Rocío tai Abigail, tai syliin tunki chihuahuan pentu Minny. Koskaan ei jäänyt vaille halausta, siunauksen toivotusta tai ystävällistä hymyä. Ei edes keskellä yötä ylhäällä kukkuessaan tai aamulla pöpperössä vessaan kulkiessa.

Perheen nuorin tytär, Abigail, ihastui kovasti iPadiini ja kävi ottamassa sillä selfieitä sekä pelaamassa pelejä. Kuvat ovat mukava muisto kurssin jälkeen.

Koko kurssi oli valtava siunaus ja etumakua siitä kun jonakin päivänä seisomme Jumalan edessä suurena joukkona veljiä ja sisaria, jokaisesta maasta, jokaisesta kansasta ja ylistämme Jumalaa jokaisella kielellä.

Minä ja hondurasilainen Nilda Amatitlan-järven edustalla. Mustat trikooni saivat monta ihmettelevää katsetta :)

Meillä oli kaikilla yhteinen kieli, espanja. Osa puhui myös enemmän ja vähemmän sujuvaa englantia. Mutta lisäksi oli kieliä joita kukaan muu ei puhunut. Ja vaikka toisilla olikin sama äidinkieli, isänmaa ja kulttuuri olivat hyvinkin erilaiset. Ja useamman kerran nauroimme sille miten yksi sana espanjaksi tarkoitti aivan muuta toisessa maassa, tai miten monia erilaisia sanoja eri maissa käytettiin samaa asiaa tarkoittaessaan.

Isäntäperheemme ja muutamat seurakuntalaiset veivät meidät piknikille ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.

Vain pieni esimaku siitä mitä on tulevaisuudessa edessä kun kaikki yhdessä, omanlaisinamme, ylistämme Jumalaa. Ja opimme rakastamaan toisiamme kieli- ja kultturimuurien yli.

Nauttimassa maisemista ja ateriasta Amatitlan-järven vierellä.

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Johanneksen ilmestys 7:9-10

Amatitlan-järvi Guatemalassa

STS, eli Simply The Story, Vain Tarina, on menetelmä joka perustuu Raamatun kertomusten suulliseen kertomiseen. STS menetelmä käyttää kysymyksiä ja keskustelua rohkaistakseen lukutaidottomia ja lukutaidollisia henkilöitä löytämään itse aarteita Raamatusta.

Isäntämme Mario (takana vasemmalla), koulutuksen johtaja Bryan (keskellä) ja hänen vaimonsa Ami (edessä oikealla).