Ajatuksia Aabrahamista ja patriarkoista

Kaikki patriarkaaliset perheet Raamatussa ovat rikkinäisiä, hajallisia ja huonoja esimerkkejä. He välittivät synnilliset tapansa ja rikkinäisyytensä sukupolvelta toiselle. Esimerkki puhui vahvemmin kuin opetus.

Valehteleminen kulki sukupolvesta toiseen heidän suvussaan. Abraham valehteli kahdesti Saarasta. Valheet olivat tunnusomaisia Iisakin ja Rebekan avioliitolle. Jaakob valehteli lähes kaikille ja hänen nimensä tarkoittaa ”pettäjä”. Kymmenen Jaakobin pojista valehteli Joosefin kuolemasta, lavasti hautajaiset ja säilytti ”perhesalaisuuden” yli kymmenen vuoden ajan.

Patriarkkojen perhe-elämää varjosti suosikkijärjestelmä jokaisessa sukupolvessa. He eivät koskaan kohdelleet lapsiaan samalla tavalla tai edes esittäneet rakastavansa heitä yhtä paljon. Aabraham suosi Ismaelia ja Saara puolestaan Iisakia. Iisak suosi Eesauta ja Rebekka suosi Jaakobia. Jaakob suosi Joosefia kaikkien muiden ylitse ja myöhemmin Benjaminia.

Joka sukupolvessa veljesten välit katkesivat ja niitä varjosti kateus ja jopa viha. Aabrahamin poikien, Iisakin ja Ismaelin, välit katkesivat ja he asuivat kaukana toisistaan. Iisakin nuorempi poika Jaakob pakeni veljeään Eesauta koska pelkäsi hänen tappavan hänet ja oli täysin erossa hänestä vuosien ajan. Jaakobin poika Joosef joutui veljiensä pettämäksi kun he olivat kateellisia hänelle ja joutui eroon heistä yli kymmeneksi vuodeksi.

Jokaisessa sukupolvessa aviopuolisojen suhde on myös heikko. Aabraham sai avioliiton ulkopuolisen lapsen Hagarin kanssa. Iisakilla oli erittäin huono suhde Rebekkaan. Ja Jaakobilla oli kaksi vaimoa, siskokset joiden suhde oli riitaisa ja kateellinen, sekä kaksi jalkavaimoa.

Miten nämä ihmiset voivat toimia meille esimerkkinä? He ovat esimerkki huonoista avioliitoista, riitaisista väleistä, itsekkyydestä, kyvyttömyydestä rakastaa omia lapsiaan, kateellisuudesta ja siitä miten tuhota perhe-elämä ja miten meidän ei tulisi kasvattaa lapsiamme. He ovat myös esimerkillisiä siinä miten he eivät luottaneet Jumalaan vaan omaan oveluuteensa ja älykkyyteensä ja yrittivät omin keinoin saada Jumalan siunaukset itselleen. Miten Aabraham voi olla uskon sankari? Ehkä Iisakin syntymä tapahtui juuri siksi vasta hänen vanhuudessaan, koska vasta silloin hän oli oppinut luottamaan Jumalaan eikä omaan itseensä.

Miksi Jumala salli näiden tarinoiden kirjoittamisen Raamattuun? Miksi hän ei etsinyt parempia perheitä, täydellisempiä vanhempia, avioliittoja ja lapsia sekä sisaruksia? Miksi hän käytti ihmisiä jotka ovat aivan kuin me kaikki, kuten minä itse?

Onko Jumalan tarkoitus sanoa että hän voi käyttää minuakin? Ja että hän voi muuttaa meidän avioliittomme ja perheemme? Hän voi parantaa meidän haavamme ja tehdä meistä uusia. Meidän ei tule luottaa hienoon sukuumme, perheeseemme tai omiin ansioihimme, vaan Jumalaan. Siihen että hän voi luoda uutta minussakin ja tuoda elämää myös minun haavoittuneeseen menneisyyteeni ja nykyisyyteen. Hänelle ei mikään ole mahdotonta, en edes minä.

Kootkaa aarteita taivaaseen

Onko minusta hyötyä, mihinkään tai kenellekään? Mitä tulosta minun elämäni tuottaa?

Tiedän että minun ei pidä etsiä tai kerätä aarteita täällä maan päällä mutta tahtoisin niin kovasti kerätä niitä taivaassa. Samalla ymmärrän että en voi tehdä sitä itse, kaikki tapahtuu Jumalan armosta. Ei minun voimallani, vaan hänen. Mutta mitä merkitystä minun elämälläni on jos en saa yrittää ja tehdä, jos en saa tuloksia ja jos en voi näyttää saavutuksiani?

Minulle juuri tämä välimaasto on hirvittävän vaikea ja raskas. Vuosien kivun ja kasvamisen jälkeen olen oppinut että minun ei tule kasvattaa aarteita maan päälle. Minun ei tule etsiä muiden hyväksyntää ja tehdä töitä jotta muut ihmiset olisivat tyytyväisiä minuun ja hyväksyisivät minut. Minun ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloani heidän silmissään. Tai nostaa asemaani ja tehdä itseäni paremmaksi hyvillä töillä, rukouksella ja paastolla.

Mutta entä Jumalan silmissä? Mitä tarkoittaa että minun tule kerätä aarteita taivaaseen mutta minun tulee luottaa Jumalan voimaan eikä tehdä sitä omissa voimissani? Miten voin selvittää tämän arvoituksen? Millä tavalla voin saada hyvän arvosanan? Kuulla Jumalalta taivaaseen saavuttuani olevani hyvä ja arvollinen palvelija joka on tehnyt hänen tahtonsa? Miten minä voisin suorittaa ja suorittaa tarpeeksi ja oikealla tavalla?

Mitä tarkoittaa että me voimme kerätä aarteita taivaaseen? Miten me voimme investoida iankaikkisuuteen?

Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
Mt 5:12

Uskonto oli tehnyt Jumalan kutsusta hänen palvelemiseensa rukouksen, paaston ja almujen antamisen kautta suorituskeskeistä ja hyväksyntää hakevaa. Vai tekeekö uskonto samaa edelleen? (Mt 6:1-18)

Jumalan läheisyyden etsiminen oli jäänyt pois ja tilalle oli tullut toiminnalla ja suorittamisella huomion ja omanarvon haku. Ihminen hakee merkitystä itselleen, ei Jumalasta, vaan uskonnollisesta toiminnasta jonka hän tekee näkyvästi toisten ihmisten edessä. Jolloin merkitys saadaan muilta ihmisiltä ja omista teoista.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Mt 6:19-21

Ihmiset hakevat julkisuutta. He haluavat huomiota sille miten he paastoavat, miten he rukoilevat ja antavat almuja. Jeesus osoittaa että ihmiset jotka näin tekevät, etsivät huomiota, hyväksyntää ja omaa arvoaa muilta ihmisiltä, ovat jo palkkansa ansainneet.

Kun taas ihminen joka pyyteettömästi, Jumalaa etsien ja ilman oman edun tavoittelua, tekee näitä samoja asioita, hänen palkkansa kertyy taivaaseen. Palkka on oleva suuri taivaassa. Isäsi palkitsee sinut, sanoo Jeesus ihmiselle joka pyyteettömästi etsii Jumalaa ja palvelee häntä rukoillen, almuja antaen ja paastoten.

Kyse on Jumalan ja meidän välisestämme suhteesta. Ei siitä huomiosta ja merkityksestä jonka voimme saada itsellemme toisilta ihmisiltä. Tai meidän suhteestamme muihin ihmisiin. Tai siitä miten hyvin me toimimme ja teemme asioita täällä maan päällä.

 Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: "Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin. Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?' Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni; ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'. Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?' Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Lk 12:16-21

Tässä asetetaan vastakkain se palkka jonka saa huomionhakuisesta ja itsekkäästä tekojen tekemisestä, itsekeskeisestä toiminnasta. Sekä se palkka jonka saa siitä että pyyteettömästi, aidoin sydämin, vilpittömästi etsii Jumalaa ja haluaa häntä palvella. Palkka joka kerääntyy taivaaseen kun Jumalaa etsien rukoilee, paastoaa ja antaa almuja.

Jeesus kertoo meille että nämä taivaaseen kerääntyvät aarteen eivät ole tuhoutuvia. Tämän maailman korruptio ja pahuus eivät saa niitä häviämään tai katoamaan. Nämä aarteet ovat iankaikkisia aarteita, ikuisuuteen meitä varten kertyneitä, ja ikuisuuden kestäviä, aarteita. Näitä aarteita Jeesus meitä kehoittaa keräämään, vastakohtana sille että tavoittelisimme omaa etua, etsisimme muiden ihmisten hyväksyntää tai kohottaisimme asemaamme tekoja tehden. 

Ymmärrän että tarpeeni syntyy minun sisältäni. Se johtuu omasta rikkinäisestä luonteestani, lapsuuden haavoista, repivistä elämäntilanteista, maailman hajoamisesta ja syntiinlakeamuksesta. Mutta se ei muuta sitä että minulla on tarve saada suorittaa, olla tarpeeksi hyvä, saada Jumalan huomio ja rakkaus itselleni olemalla tarpeeksi hyvä, tekemällä tarpeeksi ja olemalla kiltti ja tottelevainen.

En edes niinkään halua voitonseppelettä tai kunnian kruunua. En halua ylpeillä niillä toisten uskovien edessä, vaikka välillä se houkuttaakin. Mitä todella haluan, on tulla hyväksytyksi, saada levätä Jumalassa, olla tarpeeksi hyvä hänelle. Ja haluaisin tietää mitä minun on tehtävä jotta voisin sen saavuttaa?

Miksi on niin vaikea ymmärtää sydämellä sen minkä järki tajuaa? Miksi yhä uudelleen toistan samaa toimintatapaa ja haavoitan itseäni samalla tavalla, vuosi toisensa jälkeen? Miksi en voi luottaa? Antaa kaikkea vastuuta Jumalalle ja levätä hänessä? Miksi aina palaan siihen että haluan itse olla vallassa, hallita omaa elämääni ja sitä miten hyvin suoriudun Jumalan antamista tehtävistä? Miksi näen kaiken tehtävinä enkä elämänä? Miksi en voi nähdä että Jumalan kanssa suhteeni on kuin lapsen isänsä rinnalla, ei kuin orjan isäntänsä alla? Miksi en voi luottaa tuohon suhteeseen?

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
1 Kor 9:24-27

Korinttilaiskirjeessä Paavali kertoo omasta palvelutyöstään ja sen eri sävyistä. Hän kertoo kirjeessä esimerkiksi miten hän kaikille ihmisille pyrkii olemaan kaikkea evankeliumin tähden. Jotta ne jotka ovat lain alaisia, Paavali oli heille ikäänkuin lain alainen, jotta jotkut heistä tulisivat uskoon. Ja niille joilla lakia ei ole, hän on ikäänkuin ilman lakia vaikka hänellä onkin Kristuksen laki, jotta he voisivat tulla uskoon.

Paavalin evenkalioiti- ja toimintastrategia on kokonaisvaltaisesti kohdata ihminen niistä lähtökohdistä lähtien joissa ihminen itse on, jotta hän löytäisi Kristyksen luokse ja voisi tulla uskoon. Ja tässä toiminnassa, tässä työssään, Paavali on määrätietoinen.

Paavali ainakin kahdessa kohdassa kirjeissään puhuu omasta palvelutehtävästään, omasta Jumalalta saadusta työstään, käyttäen oman aikansa urheilutermejä. Käyttäen sen ajan urheilusta tuttuja termejä kielikuvallisesti, saadakseen ihmiset ymmärtämään itseään paremmin ja pystyisivät samaistumaan siihen mitä Paavali näillä kielikuvilla kertoo. Paavali pitää itsestään selvänä että kaikki lukijat ymmärtävät että kun urheilukilpailuissa juostaan, niin kaikki yrittävät voittaa mutta vain yksi voi sen tehdä ja saada voittajan seppeleen.

Paavali kuvailee itseään määrätietoisena kilpailijana joka ei vilkuile sivuille tai muihin kilpailijoihin. Hän keskittyy vain päämääräänsä ja juoksee sitä kohti, saavuttaakseensa sen. Ainoa millä on hänelle väliä on että tästä kilpailusta selvitään ja voittajan seppele saavutetaan.

Mikä tämä voittajan seppele Paavalin näkemyksissä on?

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
Fil 3:12-17

Paavali kuvailee omaa kutsumustyötään määrätietoisella kilpailulla. Tässäkin hän puhuu seppeleestä, voittopalkinnosta. Mutta vieläkään meille ei ole ihan tarkkaan tullut selville se mikä tämä palkinto on.

Toki Paavali sanoo jakeessa 14:

Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.
Fil 3:14 (KR92)

Tässä kohdassa Paavali näyttää tarkoittavan voittopalkinnolla taivaaseen pääsemistä. Ja se on suunnattoman suuri voitto meille. Niin Jeesus omassa opetuksessaan kuin Paavali, myös tässä asiayhteydessä, tarkoittavat myös jotain muuta kuin taivaaseen pääsemistä, joka on jo pelkästään mittaamattoman arvokas aarre, tällä voittoseppeleellään.

Mitä enemmän pohdin näitä asioita, sitä enemmän katseeni keskittyy itseeni. Keskipisteekseni syntyy oma itseni ja omat suoritukseni. Tiedän että Jumala on maailman keskipiste, myös minun maailmani. Kun katseeni eksyy hänestä minuun itseeni, menen hukkaan. Jumala on kaikki, en minä itse.

Kiitos Herralle hänen sanastaan ja toisista uskovista jotka voivat minua nykäistä oikeaan suuntaan, muistuttaa totuudesta, siitä millä todella on väliä. Itseni ja omien töitteni tuijottaminen ei saa minua etenemään yhtään, jään vain jumiin paikalleen. Kun nostan katseeni Jumalaan, yksin häneen, voi liikkua eteenpäin. Siirtyä pois tästä paikasta joka tuottaa minulle niin paljon tuskaa. Ja kun saan elää hänen rakkaudessaan voin rakastaa muita ja sen rakkauden kantamana tuoda heitä lähemmäs Jumalaa. En minä vaan sinä, Kaikkivaltias Jumala, sinä olet maailman keskipiste.

Vastaus ei löydy minun sisältäni tai omista töistäni. Vastaus ei löydy muiden ihmisten hyväksynnästä. Vastaus löytyy kun heittäydyn sinun rakkautesi varaan. Se löytyy kun luotan siihen että sinä kannat ja kaikessa etsin sinua ja sinun rakkauttasi ja hyväksyntääsi.

Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!
Fil 4:1

Paavali osoittaa että hänen kunniaseppeleensä, kruunu joka hänen päähänsä lasketaan, ovat ihmiset. Kun Paavali arvioi omaa työtään ja menestystä siinä työssä, millään muulla tavalla hän ei sitä menestystä mittaa kuin tällä minkä hän Filippiläiskirjeessä mainitsee. Hänelle kunniaseppele ovat ne ihmiset jotka Paavalin julistuksen kautta olivat löytäneet Jeesuksen luokse ja eläneet hänen kanssaan.

Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?

1 Tess 2:19

Tessalonikalaiset olivat Paavalin kunniaseppele. Kun katsomme Paavalin kohdalla kokonaisuutena aarteiden keräämistä taivaaseen ja kunniaseppeleen saavuttamista, se liittyy hyvin läheisesti toisiin ihmisiin. Siihen liittyy Paavalin pyyteetön, väsymätön työ Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei omista intresseistä käsin, ei omaa etua ajatellen. Vaan sitä että muut saisivat löytää Jeesuksen. Ja kun sen aika on, näistä muista Paavali kokosydämisesti iloitsee että he ovat hänen voittoseppeleensä.

Meidän elämällämme on merkitystö, Paavali ymmärsi sen. Meidän elämällämme on moninkertaistava merkitys. Se mitä voimme täältä maailmasta mukanamme viedä on se mitä me tänne jätämme.

Se perintö jonka jätämme, elämän esimerkkinä, Kristuksen seuraajina, evankeliumin levittäjinä, se on mitä me voimme viedä mukanamme taivaaseen. Tämän me otamme myöhemmin mukaamme, Paavalin tavoin, ja näämme että tässä on meidän kruunumme, meidän kunniaseppeleemme.

Tämä on aarteiden keräämistä taivaaseen. Elämän suuntaamista Kristuksen mielen mukaan. Hänen antamiensa neuvojen ja ohjeiden mukaan elämistä. Ei lain oravanpyörän toteuttamisen pakosta vaan Kristuksen seuraamisen ilosta.

Se tekee meidän elämästämme merkityksellistä. Sen kautta kokoamme aarteita joihin tämä aika ei otetta saa, jotka kestävät. Meidän elämällämme tuomme kunnian Jumalalle, emme itsellemme. Meidän kunniamme on toissijaista ja joskus sillä ei ole sijaa lainkaan. Palkka on voittoseppele, aarre taivaassa.

Tämän palkan saamme nähdä jonakin päivänä taivaassa. Palkka on myös paikka taivaassa. Mutta suurempi palkka herättää meitä todellisuuteen, se herättää meitä iloitsemaan muista ihmisistä jotka löytävät Jeesuksen luokse, herättää meissä rakkauden toisiamme ja Jumalaa kohtaan. Ja saa meidän sydämemme lämpiämään ja palamaan rakkaudesta.

Ajan toisella puolella saamme nähdä, Kristuksen armosta, meidän oman vaelluksemme todelliset seuraukset niiden ihmisten elämissä jotka ovat meidän rinnallamme kulkeneet ja olleet meihin kytköksissä.

Anna minulle kunnian kruunu ja voittajanseppele kun saavun taivaaseen. Anna ne minulle sinun kädestäsi. Mutta ennen kaikkea anna minun tuntea sinun rakkautesi ja kuulla sinun sanasi että minä olen hyvä palveli, että minä kelpaan tällaisena kuin olen.

Ajatuksia Baabelin tornin juurella

Eikö olisikin hienoa olla oma jumalasi? Yhtä mahtava ja voimakas kuin meidän Luojamme? Tehdä omat päätökset ja säännöt ja noudattaa niitä oman tahtosi mukaan? Yltää taivaaseen ja istua siellä ja hallita ja tuomita kaikkea kuten sinä itse näet parhaaksi? Olla oman itsesi herra ja kuningas, ei kenenkään muun vallan alla?

Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

1 Moos 11:4

Minulle tulee ensimmäiseksi mieleen että taivas olisi aika täynnä kun kaikki nämä pikkuiset jumalat istuisivat siellä valtaistuimillaan ja määräilisivät kaikkea alapuolellaan olevaa. Seuraava ajatukseni on että tuloksena olisi varmasti aikamoinen kaaos täällä maan päällä. Ja sen jälkeen valtavat taistelut eri jumalien välillä kun nämä vaatisivat toisia kunnioittamaan heidän tahtoaan ja päätöksiään.

Eikö tämä ole aika hyvä kuva ihmiskunnan historiasta? Tärkeät miehet ja naiset kiipeävät korkeammalle, astuvat toistensa päälle, tallaavat muita jalkojensa alle, taistellessaan kaikkein korkeimmasta paikasta. Ja sitten he käskevät muita mielensä mukaan ja taistelevat toisia ylhäälle nousseita vastaan, ajaen toiset ihmiset kuolemaan ja tuhoon, samoin kuin maailman ympärillään ja alapuolellaan.

Tehkäämme itsellemme nimi. Kansakunnan nimi, valtion nimi, ihmisryhmän nimi, ihmisen nimi, nimi yli muiden joka on heitä hallitseva. Näyttäkäämme muille että me yllämme taivaaseen saakka, että me olemme heidän yläpuolellaan, että me olemme tärkeämpiä kuin kukaan muu, että minä olen kaikkein tärkein ja kaikkien muiden yläpuolella.

Minä olen muiden yläpuolella Facebookissa keskustellessani. Minä olen muiden yläpuolella työpaikallani. Minä olen muiden yläpuolella autoa ajaessani. Minä olen muiden yläpuolella kaikessa jonka teen, sanon tai kirjoitan. Minä olen tehnyt itselleni nimen ja minut tunnetaan yli kaiken maan.

Kuinka moni meistä elää tällä tavalla? Kuinka monesti me eksymme elämään tällä tavalla vaikka emme tahtoisi? Kuinka helppo on olla ylpeä ja kuinka vaikeaa onkaan todellinen nöyryys?

Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

1 Moos 11:5-9

Mutta vaikka torni ylettyy taivaaseen saakka, riippumatta siitä kuinka korkealla kiipeämme ja kurkotamme. Jumala on aina meidän yläpuolellamme. Hän astuu sivuun, meidän aistiemme ulkopuolelle, ulos meidän maailmastamme. Hänen paikkansa on aina kaikkein korkeimmalla, hän on kunnioitettu, kaikkivaltias, kaikkein suurin ja korkein.

Hän näkee meidät ja voi astua alas meidän luoksemme, mutta me pääsemme hänen luokseen vain jos hän kutsuu meidät vierelleen. Ja hän on ulkona meidän laatikostamme, meidän maailmastamme ja meidän olemassaolomme rajoista. Hän on niiden kaikkien yläpuolella ja kun me yritämme omilla keinoillamme kiivetä hänen luokseen, hän astuu alas ja tekee suunnitelmamme tyhjäksi.

Armossaan hän ei tuhoa meitä, kuten hän on luvannut. Hän teki liiton kaiken luomansa kanssa, kaiken elävän kanssa, ettei enää tuhoaisi maailmaa. Mutta Jumalalla ei ole vain yhtä korttia, hänellä ei ole vain yhtä tapaa käsitellä meitä. Hänen ymmärryksensä on meidän omamme yläpuolella ja Baabelissa hän päätti hajoittaa ihmiset yli kaiken maan ja sekoittaa kaiken maan kielen.

Enää ihmiset eivät olleet yksi ainoa yhtenäinen ryhmä vaan me jakaannuimme eri kieliryhmiin ja kulttuureihin. Mutta jokainen näistä on Jumalan luoma ja hänelle rakas. Vaikka yksi, Israelin kansa, onkin hänelle kaikkein rakkain. Ja me hänen adoptoinu lapsinaan, saamme olla osa hänen valittua kansaansa.

Jumala, auta minua ymmärtämään kuka minä olen ja kuka Sinä olet. Anna minulle todellista nöyryyttä ja terve kuva itsestäni ja kyvyistäni ja mahdollisuuksistani. Anna minun keskittyä Sinun lahjojesi käyttämiseen tavalla johon Sinä ne tarkoitit. Anna minun sydämeeni ilo siitä että saan elää Sinun luomakuntasi keskellä ja täytä kaipaukseni päästä yhtänä päivänä Sinun luoksesi, Sinun tahtomanasi aikana ja tavalla.

Teologia, seurakunta ja minä: Mitä on teologia ja mikä on sen merkitys seurakunnan ja uskovan elämälle

Alkukirkko ei ollut kristitty kirkko. He eivät kutsuneet itseään kristityiksi tai ajatelleet olevansa luomassa uutta uskontoa. He tunsivat kuuluvansa juutalaiseen maailmaan, juutalaiseen uskoon yhteen ainoaan Jumalaan ja Israelin kansan historiaan joka oli kulminoitunut Jeesuksen syntymässä, elämässä, kuolemassa ja ylösnousussa sekä taivaaseen nostamisessa.

Jeesuksen kuoleman jälkeen tämä juutalainen suuntaus alkoi levitä ympäri Välimerta ja laajemmalle. Sen jäseniksi tuli ei juutalasia, pakanoita joilla ei ollut juutalaista taustaa eivätkä he ymmärtäneet tai tunteneet ainoaa Jumalaa tai hänen kertomustaan joka alkoi maailman luomisessa tai sen tarkoitusta, yhdistää ihmiset uudelleen hänen kanssaan.

Sen sijaan nämä uudet Jeesuksen seuraajat, toivat mukanaan oman pakanallisen taustansa, historiansa ja uskomuksensa. Joten syntyi suuri paine kirjata ylös mikä oli tarkalleen Jeesuksen viesti ja mitä se tarkoitti hänen seuraajilleen. Opettaa oikeaa uskoa ja sen perusteita ja sitä mistä se syntyi ja miksi se oli niin tärkeää. Kertoa kaikille kuka todellinen yksi Jumala oli, kuka oli hänen poikansa Jeesus ja kuka oli Jumalan Pyhä Henki. Ja mitä tämä kaikki tarkoitti Jeesuksen seuraajille, juutalaisille yleensäkin sekä koko pakanamaailmalle heidän ympärillään ja maailman ääriin saakka.

Näin syntyi kristillinen teologia. Ne dogmat ja uskontunnustukset jotka me tunnemme ja joihin me uskomme. Jotka tahtovat julistaa ja kertoa, laittaa sanoiksi, ajatuksiksi ja käsitteiksi, meidän uskomme perusteet. Sen mikä erottaa meidät Jeesuksen seuraajat, kristityt, muista juutalaisista sekä pakanoista.

Teologia on keskeinen kristinuskolle, elintärkeä käsiterakenne joka ohjaa meitä lukemaan, kuulemaan ja ymmärtämään julistusta Jumalasta; Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Ja siitä miten hänen kertomuksensa liittyy koko maailman historiaan ja miten se koskettaa meitä kaikkia ja on ohjannut ja muuttanut maailmaa täydellisesti ja kuinka Jeesus oli se keskeinen tapahtuma koko maailmanhistoriassa jonka ympärillä kaikki muu pyörii.

Michael F. Birdin mukaan evankeliset seurakunnat ovat niitä, joiden julistuksen ja käytännön keskellä on evankeliumi. Evankelinen kirkko on evankeliumin luoma yhteisö, joka edistää ja saarnaa evankeliumia ja joka kehittää evankeliumia hengellisyydessään. Kirkon jäsenet pyrkivät elämään evankeliumin arvoista elämän. Heidän keskuksessaan on Jeesus Kristus, Herra joka on ilmoitettu evankeliumissa.

Teologia ei ole se mihin uskomme. Koska me uskomme Jumalaan. Mutta teologia yrittää auttaa meitä ymmärtämään Jumalaa ja hänen tarkoitustaan maailmalle ja meille. Siksi teologia käsittää, ei vain kristinuskon dogmat ja uskontunnustukset, koko meidän elämämme ja maailmankuvamme. Se yrittää selittää meille miksi maailma on sellainen jonka voimme omin silmin nähdä, mikä on maailman tarkoitus, synti ja suunta ja mitä se tarkoittaa minulle osana Jeesuksen ruumista, kirkkoa ja paikallista seurakuntaa, sekä henkilökohtaisesti, Jeesuksen seuraajana.

Alister E. McGrathin mukaan kristinuskon "suuremman kuvan" omaksuminen auttaa meitä ymmärtämään, että jokainen meistä, luotuna Jumalan kuvaksi, on tärkeä; ja että status ja varallisuus eivät tarkoita mitään verrattuna Jumalan tuntemisen rikkauksiin.

Ihannetilanteessa maailmanlaajuisella kirkolla ja paikallisilla seurakunnilla olisi täydellinen ymmärrys Jumalan tahdosta meitä kohtaan. Valitettavasti me olemme, lankeamuksen kautta, erotettuja Jumalasta ja vaikka Jeesus on yhdistänyt meidät uudelleen, olemme vasta prosessissa. Jumalan valtakunta on täällä ja tulossa, ymmärrys on meillä Pyhässä Hengessä mutta ei kokonaan, olemme Jumalan omia mutta vielä maailmassa, yhteydessä häneen ja erossa yhtä aikaa.

Joten ymmärryksemme ei ole täydellinen, kaikki me näemme vain heijastuksen, ymmärrämme vain osittain. Ja siksi teologia on niin tärkeää, erityisesti terveellinen, raamatullinen, perinteen ja meitä ympäröivän maailman, meidän kokemuksemme, huomioon ottava teologia.

Ei ole yksinkertaista saavuttaa tätä teologiaa. Ihmiset ovat työskennelleet tuhansien vuosien ajan ymmärtääkseen Jumalaa, hänen tahtoaan ja hänen sanaansa ja ilmestystään Pojassaan. Monia teorioita on kehitetty ja ajateltu, monia on juhlistettu ja unohdettu sitten muutaman vuoden tai vuosikymmenen jälkeen. Jotkin ovat kuitenkin säilyneet ja valloittaneet ihmisten sydämet, niissä tunnemme tuon jumalallisen heijastuksen, totuuden tuoksen, vilkaisun siihen kuka Jumala todella on ja miten me liitymme häneen. Thomas á Kempis (n. 1380-1471) kirjoitti hengellisessä klassikkossansa "Kristuksen seuraamisesta", kun näemme asiat oikeasta perspektiivistä "maailman kirkkaus häviää".

Ja teologia pyrkii siihen. Teologia ei ole joukko henkilökohtaisia uskonlausuntoja, vaanjulkisia lausuntoja ja käsityksiä kristillisen kirkon uskosta, jotka syntyivät varhaisissa uskoyhteisöissä, kun he pohtivat rikasta perintöään ja pyrkivät ilmaisemaan sen mahdollisimman ytimekkäästi.

Kristillinen teologia tiivistää kristillisen yhteisön laajemman pohdinnan siitä, kuinka Raamattua voisi ymmärtää parhaalla mahdollisella tavalla ja miten kutoa sen useita lankoja yhteen antaaksemme tyydyttävimmän ja todenmukaisimman kuvan uskosta. Mikään näistä säikeistä ei yksin riitä paljastamaan suurempaa kuvaa, joka kristillinen usko on.

Wayne Grudemin mukaan voimme ymmärtää kirkon tarkoituksen palveluksena Jumalalle, uskovien palvelemisena ja palveluksena maailmalle.

Suhteessa Jumalaan kirkon, ja paikallisen seurakunnan, tarkoitus on palvoa häntä. Palvonta kirkossa ei ole pelkästään valmistautumista johonkin muuhun. Ylistys ja palvonta sinänsä täyttävät kirkon tärkeimmän tarkoituksen Jumalaa kohtaan.

Raamatun mukaan seurakunnalla on velvollisuus kasvattaa niitä, jotka ovat jo uskovia, ja rakentaa heitä kypsyyteen uskossa. Olisi Uuden testamentin mallin vastaista on ajatella, että ainoa tavoitteemme ihmisten suhteen on tuoda heidät pelastavaan uskoon. Tavoitteenamme seurakuntana on oltava kaikkien kristittyjen esittäminen Jumalalle ”kypsinä Kristuksessa” (Kol. 1:28).

Jeesus käski opetuslapsiaan, että heidän tulisi "tehdä opetuslapsia kaikista kansoista" (Matt. 28:19). Tämä evankeliumin julistaminen on ensisijainen palvelumuoto joka kirkolla ja paikallisilla seurakunnilla on maailmaa kohtaan. Evankelioimistyön ohella meillä on myös armonpalvelus, diakoninen työ, johon kuuluu huolen pitäminen köyhistä ja tarvitsevista Herran nimessä.

Luulen että kirkon ja paikallisen seurakunnan suurin haaste on ensin löytää johtaja joka sekä tuntee tämän terveellisen, raamatullisen, perinteeseen ja kokemukseen pohjaavan teologian, että elää sitä omassa elämässään ja perheessään todeksi ja pystyy opettamaan sitä toisille. Me tarvitsemme johtajia ja pastoreita, seurakunnan vanhemmiston jäseniä, sekä muita seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia jotka ovat juurtuneet Jumalaan, häneen sanaansa, ilmestykseensä ja teologiaan. Me tarvitsemme myös laajempaa ymmärrystä siitä mitä teologia on, ettei sitä käsitetä vain opiksi jota saadaan teologisessa seminaarissa tai opistossa tai yliopistossa, vaan se nähdään kristillisenä maailmankuvana joka yrittää selittää meidän uskomme ja suhteemme yhteen Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, ja heidän tahtoonsa meidän elämissämme, siihen tarkoitukseen joka Jumalan kertomuksella maailmassa on.

Kristinusko auttaa meitä, ainakin osittain muutettamaan mielikuvituksellista näkemystä maailmastamme. Sen avulla voimme nähdä sen sellaisena kuin se todellisuudessa on sen sijaan, että se jäisimme itse rakennettuun harhojen maailmaan, riippumatta siitä kuinka lohdullista tämä voisi olla. Teologia tarjoaa meille merkityskehyksen, joka antaa meille mahdollisuuden tarkastella tuttuja asioita ja nähdä ne uudessa valossa, kun ymmärrämme niiden todellisen tärkeyden ja arvon.

Itse tuskailen tämän vastuun kanssa. Se tuntuu valtavalta, miten minä, joka en todellakaan ole ymmärtänyt kuin minimaalisen osan Jumalan olemuksesta tai tahdosta, voisin välittää sitä toisille. Onneksi Jumala ei pyydä meiltä täydellisyyttä vaan sydämen asennetta ja uskoa, luottamusta siihen että hän johdattaa meitä, joka hetki.

Parhaimmillaan kristillinen teologia voi tehdä kolme asiaa, jotka kaikki ovat luonnollisia ja asianmukaisia seurauksia Raamatun, dogmojen, uskontunnusten, perinteiden ja kokemusten pohtimisesta. Teologia sallii kristillisen yhteisön, seurakuntien, säilyttää erillisen identiteettinsä vahvistamalla sen ytimessä olevat ydinkäsitykset. Sen avulla kirkko voi katsoa ulospäin osoittamalla turvallisen henkisen perustan harjoittaa vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaamme. Ja se tarjoaa yksittäisille uskoville voimavaran tutkia edelleen omaa uskoaan, mikä antaa meille mahdollisuuden syventää kristillistä näkemystämme todellisuudesta. Kristillinen teologia siten sekä stimuloi että ravitsee kristillistä opetuslapsuutta.

Kun näemme asiat uudesta näkökulmasta, teologian näkökulmasta, ymmärrämme, että tämä ei ole vain erilainen tapa tarkastella maailmaa, vaan se on uskollinen ja kriittinen selitys sille, mitä maailma todella on. Kristilliseen opetuslapseuteen kuuluu pohtia uutta maailmaa, joka avautuu, kun katsomme teologian, dogmien ja uskontunnustusten kautta maailmaa ja itseämme ja tulemme näkemään sen uudella tavalla.

Minun työni Vapaakirkon lähetettynä työntekijänä Ecuadorissa on ollut hyvin vaihtelevaa. Olen saanut työskennellä diakonisella puolella, Jumalan käsinä ja jalkoina sekä evankelisessa työssä, opettaen Raamatun lukemista, tulkitsemista ja ymmärtämistä, ja oppien sitä samalla itse.

Samalla kun työtehtäväni ja vastuualueeni ovat vaihtuneet, olen oppinut enemmän Jumalasta ja hänen tahdostaan meitä kohtaan ja minun paikastani seurakunnassa. Olen tullut myös yhä vahvempaan vakaumukseen siitä että voidakseni tehdä tätä työtä minun on tunnettava paremmin teologiaa, kristinuskon perusteita ja niitä historiallisia totuuksia joista kristikunta on keskustellut, väitellyt ja mietiskellyt sitten Jeesuksen maailmaan tulon. Ja jopa sitä ennen.

John Websterin mukaan minkä tahansa kirkon opin täytyy alkaa kirkon teologisesta välttämättömyydestä ollakseen ekumeenisesti elinkelpoinen.

Kirkko on Hengen liikuttama, Hengen tuntema ja Hengen määrittelemä todellisuus ruumiina, jonka elävä sielu on elämän Henki. Kirkko ymmärretään Kristuksessa, samoin kuin Kristusta ymmärretään kirkossa.

Joten kirkon ja paikallisten seurakuntien on sijaittava Pojan ja Hengen kolminaisuuden työn jumalallisessa yhteydessa. Ja tämän rikkaan teologisen perustan ja paikallisten seurakuntien välillä ei voi olla eroa.

Ilman Raamattua ei voi olla teologiaa. Näin olen kokenut ja siksi tunnen että hyvä Raamatun tuntemus on ensimmäinen elinehto sekä seurakunnan johtajille että jokaiselle uskovalle. Itse tunnen kutsua opettajan työhön, sekä ammattinani että kirkon ja seurakunnan parissa. Jumala on kutsunut minut opettamaan hänestä ja hänen sanastaan. Joten ensimmäinen vaatimus on että tunnen Jumalan henkilökohtaisesti ja tunnen hänen sanansa. Mutta tunteakseni hänen sanansa, minua auttaa ja tukee tuo vuosituhantinen perinne Jumalan sanan sekä hänen Sanansa ilmestymisen tulkitsemisessa, sekä oma henkilökohtainen kokemukseni Jumalan läsnäolosta elämässäni ja seurakunnan kokemus Jumalan läsnäolosta.

Siksi uskon yhteisöllä on merkitystä. Kuvittele, että sinun seuraasi liittyy joukko ystäviä, kun ihailet näkymää edessäsi olevaan maisemaan. Kun alatte puhua toisillenne siitä, mitä näette, käy selväksi, että muut ovat huomanneet asioita, joita et olet nähnyt. Kun sinun huomiosi keskittyi yhteen asiaan, toisia kiehtoivatkin maiseman muut osat.

Kun puhut siitä, mitä kukin näitte, syntyy yhteisöllinen näkymä maisemaan, joka on paljon kattavampi ja luotettavampi kuin mikään yksittäinen kertomus siitä. Ryhmä ei vain näe enemmän kuin kukaan yksittäinen henkilö. Ryhmä voi myös korjata yksilön kertomuksen uskon maisemasta. Tarvitsemme siis kumulatiivisen, kattavan ja kriittisen selvityksen uskosta sen sijaan, että olisimme rajoittuneet yhden ihmisen usein hyvin subjektiiviseen käsitykseen asioista.

Espanjalainen kirjailija Teresa de Ávilan maamerkkiteoksessaan Sisäinen linna (1577) ehdottaa, että ajattelemme uskoa linnan tutkimisena. Saatuamme pääsyn sen sisälle kaipaamme, ja meidän on tarkoitus kaivat, tutkia linnan sisäpihoja ja huoneita yksi kerrallaan.

Teresa vaatii, että meidän on oltava varovaisia, ettemme koskaan rajoita kristillistä näkemystä todellisuudesta siihen, mitä olemme henkilökohtaisesti kokeneet, ymmärtäneet tai käsittäneet. Toiset, menneet ja nykyiset, kannustavat meitä menemään pidemmälle ja syvemmälle, avaamalla huoneet "sielun linnassa", kun tutkimme "Kristuksen rajattomia rikkauksia" (Ef. 3: 8).  Meidän kuuluu jäädä kiinni, jonkin sellaisen joka on suurempaa ja ihmeellisempää kuin alun perin ymmärrämme, heijastavaan asutukseen.

Tämä on se mitä Jumala on kutsunut minut siirtämään eteenpäin, olemaan lenkkinä tässä vuosituhantisessa kertomuksessa jota hän kertoo maailmankaikkeudelle ja osana hänen valtakuntansa laajenemista ja ilmestymistä täydellisesti tänne maailman päälle.

Kuinka sitten voimme käyttää teologiaa oman henkilökohtaisen uskomme kehittämiseen sekä sen laajuuden että syvyyden suhteen?

Yksi tärkeä tapa on nähdä teologian kartoittavan uskon maisemaa ja kutsuvan meitä tutkimaan sitä täysin, tietäen että maisemassa on osia, jotka jäävät tuntemattomiksi. Katson teologian kutsuvan minua tutkimaan sitä, mitä en ole vielä kohdannut, ja vahvistamaan sen, mitä en ole vielä ymmärtänyt.

Teologia on pyrkimys, siinä esitetään visio, jonka teologit kutsuvat meitä jakamaan, vaikka monet meistä tutkivat edelleen tämän vision yksittäisiä näkökohtia.

Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulisi nähdä kirkko ja paikallisseurakunta oppimisyhteisönä, jonka viisaudet ja oivallukset ylittävät kenenkään yksittäisen oivallukset tai viisauden. Muut, jotka kulkevat Jumalan tarinan läpi, voivat auttaa meitä matkustaessamme heidän kanssaan. Mutta eivät vain meidän ympärillämme olevat ja meidän kanssamme kulkevat voi auttaa meitä. Ne, jotka ovat tehneet uskonmatkan meiltä, voivat myös auttaa meitä, kun teemme saman pyhiinvaelluksen. He esittivät samoja kysymyksiä kuin me, ja heidän vastauksensa voivat rohkaista meitä kamppailussamme tänään.

Kuten suuri keskiaikainen teologi John Salisbury totesi, istumme jättiläisten harteilla. Näemme enemmän ja kauempana olevia asioita kuin he tekivät, ei siksi, että näkökykymme on ylivoimainen tai siksi, että olemme pitempiä kuin he olivat, vaan siksi, että ne nostavat meidät hartioilleen ja heidän suuri kasvunsa lisää meidän pituuttamme ja näköalaamme.

Meidän on myös muistettava, mitä Millard J. Erickson on sanonut, Raamatun maailma ja tämä nykyinen maailma ovat hyvin erilaisia. On tärkeää sanoa evankeliumin sanoma termeillä, jotka ymmärretään nykymaailmassa. Monet teologit ovat yrittäneet tehdä tämän tehdäkseen viestistä maukasta nykyajan mielelle. Jotkut teologit eivät ole muuttaneet pelkästään ilmaisumuotoa, vaan myös sisältöä. Kristillisen sanoman ajattelun tavoitteena on säilyttää sisällön ja raamatullinen oppi samalla, kun sanoma on ymmärrettävämpi nykyään.

Keskimääräinen kristitty, jopa kirkossa säännöllisesti käyvä, asuu kahdessa eri maailmassa. Sunnuntaina tällainen ihminen elää maailmassa, jossa kirveenpäät kelluvat, joet pysähtyvät kuin padot, aasit puhuvat, ihmiset kävelevät vetten päällä, kuolleet ihmiset heräävät eloon jopa päiviä kuoleman jälkeen ja neitsyt äidille syntyy lapsi.

Mutta loppuviikon aikana kristitty toimii hyvin erilaisessa ilmapiirissä. Täällä tekniikka, nykyaikaisten tieteellisten löytöjen sovellukset, ovat normi. Kuinka kauan tällaista skitsofreniaa voidaan ylläpitää? Mitä meidän on säilytettävä jotta ylläpitäisimme todellista kristillisyyttä ja pysyisimme todella kristittyinä?

Kirkon opin ja sen teologian on puhuttava seurakunnalle siten, että Kristuksen kehotus totta: "Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa." (Ef. 6:10).

Kristillisen teologian opiskelu ja jakaminen tarkoittaa siis sekä sen vahvistamista, jonka me olemme jo löytäneet ja johon me luottamme, että asettaa tavoiteen Jumalan ja Kristuksen arvostuksen laajentamiselle. Se muistuttaa meitä sekä siitä mitä tiedämme että siitä mitä meidän on vielä löydettävä. Teologia ei ehkä tarjoa meille lopullista selitysta "Kristuksen rajattomista rikkauksista", mutta se tarjoaa puitteet näiden löytämiselle ja arvostamiselle osana kristillisen opetuslapsuuden jatkuvaa prosessia. Itse sitoudun siis jatkamaan tätä tutkimusmatkaa!

Lähteet:

á Kempis, Tuomas: Kristuksen seuraamisesta (De Imitatione Christi); Kirjapaja; 2006.

Bird, Michael F.: Evangelical Theology, A Biblical and Systematic Introduction; Second Edition; Zondervan Academic; 2020.

de Avila, Teresa: Sisäinen linna (Castillo Interior o Las Moradas); The Interior Castle. – The Collected Works of St. Teresa of Avila. Vol. 2. Transl. Kieran Kavanaugh & Otilio Rodrigues. Washington, D.C. : ICS Publications. 1980.

Erickson, Millard J.: Christian Theology; Third Edition; Baker Academic; 2013.

Grudem, Wayne: Systematic Theology, An Introduction to Biblical Doctrine; Second Edition; Zondervan Academic; 2020.

McGrath, Alister, E.: Mere Discipleship, Growing in Wisdom and Hope; Baker Books; 2018.

Webster, John: The Oxford Handbook of Systematic Theology; Oxford University Press; 2007.

Wright, N. T.: Paul, A biography; Harper One; 2018.

Ajatuksia sateenkaaren alla

Mitä sateenkaari tarkoittaa? Mitä Jumala on luvannut meille? Ovatko hänen lupauksensa totta, tänään, meidän kaikkien elämässämme?

Ja Jumala puhui Nooalle ja hänen pojillensa, jotka olivat hänen kanssansa, sanoen:  "Katso, minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa ja kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka luonanne ovat, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien metsäeläinten kanssa, jotka luonanne ovat, kaikkien kanssa, jotka arkista lähtivät, kaikkien maan eläinten kanssa. Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele."

1 Moos 9:8-11

Jumala teki liiton Nooan, hänen poikiensa kanssa ja heidän jälkeläistensä kanssa. Mutta tämä liitto pitää sisällään myös kaikki elävät olennot jotka Jumala on luonut. Jumala on tehnyt liittonsa lintujen, lampaiden, koirien ja kissojen kanssa sekä kaikkien hänen luomiensa elävien olentojen kanssa.

Me olemme Jumalan kuva tässä maailmassa. Meidät on laitettu tänne heijastamaan hänen luontoaan, sitä kuka hän on. Meidät on tehty rakastamaan maailmaa ja hänen luotujaan kuten Jumala rakastaa niitä. Ja Jumala on tehnyt liiton kaikkien hänen luomiensa elävien olentojen kanssa. Jumala on luvannut pitää huolta jokaisesta hänen luomastaan olennosta ja tämä vastuu on annettu hänen käsilleen, jaloilleen, silmilleen ja korvilleen täällä maan päällä, meille ihmisille jotka uskomme häneen. Meille on annettu vastuu pitää huoli kaikista elävistä olennoista jotka Jumala on luonut.

Minulle tämä on tuonut paljon huolta. Mitä se tarkoittaa omassa elämässäni? Aikaisemmin samassa luvussa Jumala antaa luvan syödä hänen luomiaan eläimiä. Mutta tarkoittaako se että voin jatkossakin mennä markettiin ja ostaa huoletta broilerin tai jauhelihaa? Onko minulla vastuu siitä miten nämä eläimet on kasvatettu ja miten niitä on kohdeltu? Onko minulla vastuuta siitä että niillä on ollut hyvä elämä ja kuolemassaan ne eivät ole kärsineet? Ja jos en voi varmistaa tätä, voinko silti syödä niiden lihaa huoletta?

Minulle tämä on tarkoittanut että olen alkanut etsiä tuottajia jotka pitävät parempaa huolta eläimistään. Pienempiä tiloja ja vastuullisia kasvattajia, paikkoja joissa eläimet elävät eläimellistä elämää, kuten Jumala on niiden tarkoittavan elävän.

Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat: minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä. Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä, muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa. Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on." Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on".

1 Moos 9:12-17

Kuinka monta kertaa Jumala toistaa sen että liitto on tehty kaikkien elävien olentojen välillä, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on. Tässä jaejaksossa se toistuu neljä kertaa mutta Jumala sanoo saman myös edellisessä jaejaksossa. Jumalan lupaus pitää huolta ihmisistä ja olla tuhoamatta häntä on tiukasti sidottu kaikkiin muihin eläviin olentoihin. Jumala tekee lupauksen yhtälailla jäniksille ja karhuille kuin ihmiselle, sioille ja hevosille sekä kottaraisille ja merikotkille.

Jumala, auta minua muistamaan että Sinä et luonut maailmaa vain ihmisille vaan Sinä loit ihmiset pitämään huolta maailmasta ja sinun luoduistasi. Anna minun olla Sinun kuvasi sinun luotujesi, kaikkien elävien olentojen keskellä, ja rakastaa niitä Sinun rakkaudellasi. Anna minun nähdä ne kuin Sinä ne näet ja olla todistajana siitä liitosta jonka Sinä teit ihmisten, Sinun seuraajiesi kanssa, ja kaikkien luotujesi kanssa.

Rakasta Herraa sinun Jumalaasi

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Matt 22:36-38

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.

5 Moos 6:4-5

Viime viikkojen ajan kipuillessani elämäni, perheeni ja maailman tapahtumien kanssa olen joutunut kasvotusten itseni kanssa ja opettelemaan tuntemaan parammin itseäni, sekä sydäntäni, sieluani ja mieltäni. Toisaalta palaan kirkkoisä Agustinuksen sanoihin, ”Suo, Herra, että tuntisin itseni, jotta voisin tuntea sinut.” Mitä paremmin tunnen itseni, sitä paremmin voin tuntea Jumalaa.

Tunnen jotenkuten sydämeni, omat päätökseni ja osan motiiveista niiden taustalla. Ehkä tutuimmaksi minulle on tullut mieleni, ajatukseni ja oma logiikkani, se miten selitän maailmaa ympärilläni. Mutta se mitä en tunne on sieluni, en tunnista omia tunteitani ja niiden merkitystä omalle ruumiilleni.

Tiedän teorian, tunteet aiheuttavat erilaisia ruumiillisia reaktioita. Tulee pää kipeäksi, vatsaan koskee, hartian jäykistyvät, voi olla selän kanssa ongelmia ja terveys muutenkin reistailla. Mutta että oikeasti tietäisin ja tunnistaisin ne tunteet näiden fyysisten oireiden taustalla on ollut minulle mahdottomuus. 

Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.

Jesaja 1:5

Suoraan sanottuna en ole osannut edes tunnistaa koko ruumista omakseni. Se on ollut aina vähän sellainen puoliksi minun omani, ei koskaan tarpeeksi hyvä, kaunis, terve tai hyvä kuntoinen. Aina vähän rempallaan ja hoidon ja kuntoutuksen tarpeessa. Aina pitäisi korjata jotakin ja aina löytyy jotakin josta en pidä ja jota en tahtoisi omakseni tunnistaa.

Minä en ole ruumiini tai kehoni, se on vain se kehikko ympärilläni jossa todellinen minuuteni, mieleni ja sydämeni ratsastavat. Joka toteuttaa käskyjä joita mieleni ja sydämeni sille antavat, joko hyvin tai huonosti. Se on vain se joka näkyy ja ulkonäöllä ei ole väliä. Ulkoisella ei ole väliä, sisäinen on se todella tärkeä asia. Minun mieleni ja sydämeni ovat ne joilla on väliä. 

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.

Psalmien 51:12

Ja sydämeni tilalla käyttäisin mieluummin sanaa tahtoni koska nykykielessä sydämen merkitys on yleensä tunteiden keskus. Ja tunteet ovat se osa minua josta olen ollut todella hukassa. Jos ruumiini ei ole tuntunut osalta minua, niin tunteet eivät edes ole olleet olemassa. Niitä ei ole ollut eikä niillä ole ollut mitään merkitystä.

Tunteet vaihtelevat, ne ovat ailahtelevaisia, niihin ei voi luottaa, ne eivät ole todellisuutta, ne ovat vain tunteita.

Mutta minä itse olen myös tunteeni!

Olen oma ruumiini!

Minun tunteeni ovat minun, ne ovat osa minua. Ja minun ruumiini on minun, se on osa minua. Ja sillä ei ole yhtään mitään väliä mitä muut sanovat.

Nämä sanat ovat viimeinkin nousseet sisältäni ja olen voinut tunnistaa itseni sekä ruumiissani että tunteissani, sielussani, ei vain mielessäni ja sydämessäni, eli tahdossani.

Miten tämä liittyy Jumalan palvelemiseen?

Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."

Jesaja 6:10

Ihan ensimmäiseksi voin tunnustaa etten ole palvellut Jumalaa sielullani, koska en ole tunnustanut sen osan olemassaoloa itsessäni. Välillä vuosien varrella Pyhä Henki on herätellyt jotakin ja vastahakoisesti olen suostunut myöntämään että minullakin on jotain tuollaista mutta heti kun on ollut mahdollista olen sen piilottanut uudestaan jonnekin tajuntani, tai alitajuntani, viimeiseen nurkkaan.

Olen harjoitellut Jumalan rakastamista kaikesta sydämestäni. En ole siinä mitenkään täydellinen tai erityisen osaavainen, mutta se on mitä olen eniten harjoitellut. Välillä todella kovalla kurilla ja omalla yrittämisellä tuoden Jumalan eteen päätökseni ja tapani elää elämääni.

Ankaruus ja armottomuus ovat monesti, vuosien varralle, olleet osa kristillisyyttäni ja uskoani Jumalaan. Salatussa sydämessäni olen uskonut ankaraan, auktoriteettiseen Jumalaan joka on suorastaan armoton omiaan kohtaan. Ja joka vaatii jatkuvia suorituksia jotta hän voisi hyväksyä minut.

Vähitellen kerroksia pois kuoriessani olen tajunnut että tuo ankara ja armoton, auktoriteettinen jumala, onkin oma luomukseni ja sillä ei monessa suhteessa ole laisinkaan tekemistä oikein, Raamatun elävän Jumalan kanssa.

Rehellisesti sanottuna, olen eksyksissä kuin pieni lapsi. Onneksi Jeesus on kutsunut meitä lapsen kaltaisiksi, tulemaan Jumalan luokse kuin pieni lapsi isänsä luokse. Onneksi, koska se on ainoa mihin minä kykenen. Ja onneksi meille on annettu avuksi ja oppaaksi Pyhä Henki ja voin jättää nämä huolet Jumalan käsiin.

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.

Snl 4:23

Mieltäni olen myös vuosien varrella hionut, varsinaiseksi rauta-ansaksi tai vanteeksi ympärilleni. Olen luonut teräksisen mielen joka pakotti minut niin ahtaaseen paikkaan että siellä ei ollut minulle enää tilaa elää ja hengittää, saati tilaa elävälle Jumalalle. Jouduin tekemääni ansaan yksin ja joka hetki mieleni vaati minulta yhä suurempia uhrauksia ja tarkempia sääntöjä, siihen saakka että edes sängystä ylös nouseminen aamulla tai ovesta ulkomaailmaan lähtö olivat minulle mahdottomia tekoja.

Jouduin oman tahtoni vangiksi koska olin muodostanut maailman jossa kaikki riippui minusta. Koko vastuu maailmasta ja sen pyörimisestä oli minulla ja jos en suorittanut tehtävääni täydellisesti koko maailma romahtaisi.

Tarvitsin useamman vuoden parantumisprosessin päästäkseni ulos tästä itse tekemästäni ansasta. Tämä prosessi on meneillään edelleen. Mutta kaikkein tärkeintä oli myöntää että vastuu maailmasta ja sen pyörittämisestä oli Jumalalla. Maailmalla meni ihan hyvin ilman minua, kysymys oli meneekö minulla hyvin tässä maailmassa.

Rehellinen vastaus oli että ei, ei mennyt mitenkään hyvin. Ja siihen tarvitsin Jumalan hoitoa ja voimaa että pääsin eteenpäin ja saatoin alkaa elämään uudelleen.

En vieläkään tunne itseäni mitenkään hyvin. Joka päivä tulee vastaan uusia asioita joista iso osa on suorastaan ärsyttävän itsestään selviä tai lapsellisen helppoja. Olen useaan kertaan sanonut tämän prosessin aikana että inhoan aforismeja ja itsestään selviä totuuksia koska ne olevinaan tietää mutta oikeasti, ihan oikeasti sisälläni, en tiedä niitä laisinkaan, toistelen vain tyhjiä sanoja ja puoliksi opeteltuja totuuksia.

Sama on Raamatun kanssa. Olen kyllä aina tiennyt että Jumala on armollinen, niinhän Raamattukin sanoo ja kaikki pastorit kaikissa saarnoissaan ja kirjat ja kaikki. Mutta ymmärtää se armollisuus omalla osallani, antaa sen totuuden muuttaa minua, kun en edes tiedä kuka minä olen ja mistä minut löytää, se ei vain ole ollut mahdollista.

ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä –

Room 2:15

Enää en tahdo vahingoittaa itseäni. Tai tunne että armo ja anteeksianto ovat mahdollisia kaikille, paitsi minulle. Enää en yhtä paljon keskity ansaitsemaan Jumalan rakkautta vaan yritän ottaa sitä vastaan ja rakastaa itse häntä takaisin.

On hämmentävää perustaa suhde rakkauteen. Vielä hämmentävämpää on miettiä ja etsiä mistä se rakkaus tulee, mikä minussa vastaa Jumalan rakkauteen ja heijastaa sitä takaisin hänelle. Ja opetella ymmärtämään että voin luovuttaa jotakin Jumalalle vasta kun itse tunnistan sen.

Voin rakastaa Jumalaa koko sydämelläni, vain jos tunnen sen kokonaan. En tiedä onko se koskaan mahdollista mutta rakastan Jumalaa sillä osalla sydämestäni jonka jo tunnen. Rakastan häntä joka päivä enemmän ja syvemmältä sydämestäni koska päivittäin opin tuntemaan itseäni paremmin.

Se pikkuruinen osa sielustani joka on minulle tullut tutuksi on aika hassuna Jumalaan. Se ei voi kuin tanssia ja iloita Jumalan mukana koska se on päässyt vapaaksi ja saanut tulla tunnetuksi. Emmekö me kaikki tahdo että meidän olemassaolomme tunnustetaan ja meidät tunnetaan nimeltä. Tätä on minun sieluni tahtonut koko elämäni ajan.

Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

1 Kor 2:16

Minun usein ylipullistunut mieleni rakastaa myös Jumalaa, sitä mukaa kun siitä vapautuu tilaa itsensä ihastelulta. Tahto ei ole helppo luovuttaja, se pitää kiinni ja pinnistelee loppuun saakka, ainakin minun tahtoni. Mutta askel askeleelta olen ymmärtänyt että minä en oikeasti osaa, enkä ymmärrä itse. Minä näen vain osan, Jumala näkee kaiken. Ja Jumala tietää kaiken. Jumalan suunnitelmat ovat paremmat kuin minun omani ja minä voin luottaa niihin. Minä voin luottaa mieleni hänen rakastaviin ja ihmeellisiin käsiinsä.

 

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room 12:1-2