KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA 2 KOR 4:7-9 OSA 1

 KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA

2 KOR 4:7-9

 

⁷ Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. ⁸ Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, ⁹ vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. (33/38)

 

⁷Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. ⁸Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, ⁹vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (92)

Johdanto

 

Kärsimys, kipu, pettymys, petetyksi ja hyljätyksi tuleminen ja jopa epätoivo ovat varmasti tuttuja kaikille krisityille ja palvelustyössä mukana oleville. Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali kertoo kokeneensa kaikkea tätä ja vielä enemmän, hänelle kärsimys on tuttu matkatoveri ja se on koko kirjeen läpi menevä teema. Minuun kirjeessä teki suurimman vaikutuksen Paavalin asenne kärsimystä kohtaan. Hän ei koskaan unohda olla kiitollinen, kärsimyksenkin keskellä, siitä mitä Jumala on tehnyt hänen elämässään. Kärsimyskin on olemassa vain sitä varten että Jumala voisi hänet pelastaa siitä ja käyttää sitä valtakuntansa ja työnsä edistämiseen. Se on asenne jonka tahdon myös itselleni ja että voisin aina kaikessa kiittää Jumalaa ja muistaa että tämä pieni kärsimys kestää vain hetken ja taivaassa kaikki todella tulee olemaan paremmin.

Lev Tolstoi kirjoittaa: "Maailma on edennyt kärsineiden toimesta". Me, jotka palvelemme muita Kristuksen seuraajia, kärsimme usein palveluksen aikana. Tällainen kärsimys voi vahingoittaa näkökulmiamme ja kiristää sekä suhteitamme Jumalaan että suhteitamme muihin seurakunnan ja kirkon jäseniin.

Mutta kuten Paavali mallintaa meille hänen toisessa korinttilaiskirjeessään, ahdistuksen ja tuskan ei tarvitse johtaa suhteiden hajoamiseen ja katkeruuteen. Kärsimys voi todella ajaa meidät Jumalan luokse, syvempään yhteyteen muiden kärsivien kanssa, ja jopa juhlistamaan ja nauttimaan Jumalan kannustuksesta, rohkaisuun jota voi kokea täysin vain ahdistukseen upotessa.

Kun Paavali kirjoitti toisen kirjeensä korinttilaisille, hän esitti runsaasti pohdintaa Jumalan lunastuksesta kärsimyksissä, se on koko kirjeen avain teema. Apostoli ja hänen työtoverinsa ovat kärsineet suuresti viimeaikaisista kokemuksista, ja emotionaaliset ja hengelliset haavat ovat edelleen tuoreita.

Katkeruuden ja katumisen sijasta apostoli tarjoaa kuitenkin yhden kauneimmista ja rakastetuimmista kirjeistä UTssa, kääntäen kärsimyksensä Jumalan kiitolauluksi ja vetoomukseksi kumppanuuden jatkumisesta Korintin kirkon kanssa.

Kiitoksen ja ylistyksen kautta apostoli avaa sydämensä korinttolaisille ja jakaa kärsimyksensä sekä rakentaa uutta perustusta hänen toivomalleen kehitykselle seurakunnassa. Paavali haluaa myös kirjeellään houkutella korinttilaiset takaisin vankkaan suhteeseen itsensä kanssa, heidän apostolinaan. Apostolin matkasuunnitelman muutos näyttää rasittaneen hänen suhdettaan joihinkin seurakunnan jäseniin. Tämän kirjeen kautta Paavali puolustaa nuhteettomuuttaan ja kutsuu korinttilaiset takaisin terveeseen suhteeseen itseensä kanssa.

Verbruggen ja Harrisin mukaan, kukaan ei ollut koskaan yhtä tietoinen kristinuskon paradoksaalisuudesta kuin Paavali. Ja ehkä mikään hänen kirjeistään ei sisällä enemmän paradokseja kuin 2 korinttolaiskirje. Lukuisilla paradoksillaan, sitten, jakeet 7–12 ovat tyypillisiä tälle kirjeelle ja Paavalin tyylille.

Valitsemassani jaejaksossa on yksi pääteemaa. 7-9; voima keskellä heikkoutta. Tekemässäni rakenteessa yhdistin jakeen 4:7 jakeisiin 4:3-7 teemalla Evankeliumi on kirkas ja peite on niissä joiden mielet on synti soikaissut. Ja 4:7 olen lisäksi laittanut teeman, Aarre on saviastioissa jotta se ei näyttäisi tulevan meistä, alle. Jakeet 4:8-12 jaoittelin teeman, Me olemme vainotut, ahdistuksessa ja kuolema tekee työtään meissä, alle. Jakeiden 4:8-9 teeman nimesin, Paavali on ahdingossa ja vainottu mutta ei tuhottu.

Valitsin nämä kolme jaetta yhdessä koske ne puhuvat mielestäni koko kirjeelle ja kaikille kristityille hyvin tärkeistä teemoista. Ensinnäkin aarre on meissä, me olemme heikkoja saviruukkuja joihin se on asetettu jotta se näkyisi paremmin ja emme voisi väittää että sen loiste tulisi meistä ja toisekseen vaikka olemme ahdingossa ja vainottuja, meitä ei ole tuhottu, Jumala on meidän kanssamme ja hän pelastaa meidät vainosta ja jopa varmasta tuhosta ja myös kärsimyksen keskellä voimme, ja meidän tulee, aina kiittää häntä.

Puhuessaan kirkkaasta palveluksesta, johon hänellä oli etuoikeus osallistua 3:7-11, ja Jumalan kirkkauden valosta, joka on loistanut hänen sydämessään 4:6, jakeissa 4:7-9 Paavali selittää mitä hän kokee kaiken tämän kärsimyksen ja heikkouden yhteydessä, hänellä on aarteensa saviruukussa. Hän toteaa tämän yleisenä periaatteena 4:7 ja havainnollistaa sitä 4:8-9.

2.Kor.3: ssa apostoli kiittää uuden liiton Hengen palvelusta, joka tuo elämän, toisin kuin laki, joka tuo kuoleman (3:6). Näissä jakeissa 4:7-9: ssä hän kääntää tämän kaavan nurinkurin julistaen, että kristillisen palvelijan "kuoleminen" ja "kuolema" luo perustan ihmisille kokea elämän antava Hengen palvelus. Toisin sanoen kärsimys, jonka Paavali kokee normaalina palvelutyönsä aikana, sen sijaan, että se mitätöisi hänen työnsä, toimii aitouden merkkinä, sillä hän seuraa ristiinnaulitun Herransa esimerkkiä.

Jaejakso alkaa kun 4:7 Paavali selittää silmiinpistävää kielikuvaa käyttäen, miksi Jumala käyttää ihmisten, ”saviastioiden” heikkoutta evankeliumin edistämiseksi. Hän tekee niin selventääkseen evankeliumin voiman todellisen lähteen, Jumalan itse.

Toiseksi, jakeissa 4:8-9 astoli on tehnyt ensimmäisen kirjeestä löytyvistä ”vaikeusluetteloista” (vrt. 6:4b-10; 11:23b-33; 12:10) kommunikoimaan sekä kärsimyksen normaaliudesta kristillisen palvelustyön kulussa että hänen kokemastaan pelastuksesta ja kestävyydestä, kun ihminen luottaa Jumalaan.
Thiseltonin mukaan seuraavat jakeet korostavat apostolien kärsimyksiä, jotka sittenkin kantavat evankeliumin ylittämättömät aarteet mukanaan. Emme voi auttaa vertaamaan Paavalin saviastiaa Jesajan 53 kärsivään palvelijaan, jota halveksittiin ja hylättiin, mutta joka kuitenkin suoritti tehtävänsä.

 

Jakeiden rakenne:

i. Aarre on saviastioissa jotta se ei näyttäisi tulevan meistä (4:7)

ii. Me olemme vainotut, ahdistuksessa ja kuolema tekee työtään meissä (4:8-9)

 

Lähteet:

Guthrie George H.; 2 Corinthians: Baker Exegetical Commentary on the New Testament; Baker Academic; 2015

Kruse Colin G.: 2 Corinthians: Tyndale New Testament Commentaries; IVP Academic; 2015

Thiselton Anthony C.; 2 Corinthians: A Short Exegetical and Pastoral Commentary; Cascade Books; 2019

Verbrugge Verlyn & Harris Murray J.; 1 and 2 Corinthians; Zondervan, 2017

 

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 2

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 3 

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 4 

2. Korinttolaiskirje 1:3 KIITOS JA TOIVO

 2. Korinttolaiskirje 1:3

KIITOS JA TOIVO

 

2. Korinttolaiskirjeen alussa Paavali tervehdystä seuraa kiitos, kuten on hänen normaali käytäntönsä. Monet kreikkalais-roomalaiset kirjeet sisältävät kiitoksia. Tämä kiitos on kahdessa osassa: kiitos Jumalan hoivasta (jakeet 3-7) ja kiitos Jumalalle vaikeuksista vapautumisesta (jakeet 8-11).

Tässä jakeessa apostoli käyttää harkitusti siunausta mallintaakseen korinttilaisille oikean kristillisen vastauksen kärsimykseen ja hän siunaa Jumalaa rohkaistuksesta, joka on koettu suuren vainon keskellä.

Paavali näyttää olevan tavattoman huolestunut omasta kokemuksestaan ​​keskittyen siihen, miten Jumala on rohkaissut häntä ja pyytää nyt rukousta itsensä puoleta.

Kun otetaan huomioon, mitä apostoli on viime aikoina kokenut, ei ole ihme, että hän keskittyy tuohon koettelemukseen ja pyytää rukousta.

Mutta tällä siunaamisella/kiitoksella on myös retorinen tarkoitus. Paavali haluaa, että korinttilaiset ymmärtävät näiden kokemusten olevan yksi syy muutoksiin hänen suunnitelmissaan. Jakeissa 8–11 kerrotun mukaan Paavalia on viime aikoina haastettu syvästi emotionaalisesti ja hän on fyysisesti järkyttynyt, kun hän on käynyt läpi kauhistuttavan intensiivisen vainon ajan. Apostoli kuvailee tätä kokemusta ylivoimaiseksi, se on tuonut hänet epätoivon partaalle ja  kyvyttömyyden tunteen. Kuolema näytti olevan välitön.

 

Siitä huolimatta, mitä hän on kokenut, Paavali aloittaa vaikean kirjeensä vaikealle seurakunnalle tänä vaikeana aikana palveluksessansa ylistämällä Jumalaa:

Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, (2 Kor 1:3; 33/38).

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! (2 Kor 1:3; 92)

Englanninkielinen sana "blessed” eli ”siunattu" (jae 3) on mielestäni oikeampi käännös, vaikka sana on menettänyt voimaansa liikakäytön vuoksi. Alkukielinen sana (eulogetos) tarkoittaa ylistyksen ja kiitoksen arvoista. Verbin ja sen muodon takia lause voidaan lukea joko huudahduksena Siunattu olkoon Jumala! tai Siunattu olkoon Jumala!

Ilmaisu on ominaista ajan juutalaisille rukouksille sekä juutalaisten palvonnalle ja synagogalle. Se tarkoittaa puhua hyvin, kuten Septuagintassa (LXX) ja Philossa. Juutalaisten kirjoitukset ovat hyvä tausta Paavalin siunaavalle ilmaisulle, tämä sanan ja verbin yhdistelmä on hyvin yleinen LXXssä ja ”Jumala”, tai ”Herra” tai molempien sanojen variaatiot yhdessä ilmaisevat että Jumala on siunauksen kohde. Joten kun Paavali sanoo että ”meidän Herramme Jumala”, hän käyttää termejä jotka ovat suoraan otettu tyypillisistä Jumalaa siunaavista ilmauksista pyhissä kirjoituksissa.

Suomalaisessa 33/38, sana on käännetty ”kiitetty” ja 92 käännöksessä ”ylistetty” joka on mielestäni parempi käännös vaikka ei aivan sama kuin englanninkielinen.

 

Miksi aloittaa kirje tällä kauniilla ja ylitsevuotavaisella siunauksella? Welborn ehdottaa että käyttäessään siunausta Paavali ei ainostaan ilmaise omaa sydämellistä ylistystään vaan myös opettaa korinttolaisia oikeasta kristillisesta suhtautumisesta kärsimykseen:

”Käyttäessään tätä verbimuotoa, Paavali kykenee löytämään tunteensa lähteen, ei korinttilaisten lahjakkuudessa vaan oman sydämensä täyteydessä, joka on ylitsevuotava yllättävän pelastuksen tähden. Kuten vanhan ajan psalmien kirjoittajat, Paavali julistaa Jumalan ”siunatuksi” hänen kärsimyksessä itse kokemansa lohdutuksen vuoksi.”

Welbornin mukaan Paavali käyttää siunausta lähtöpisteenä josta hän kehittää kirjettä dramaattisen muutoksen kautta ”epätoivosta” ”toivoon” ja ”surusta” ”rakkauteen” ja ”pelosta” ”iloon”. Näin omalla esimerkillään hän kutsuu korinttolaisia arvioimaan omaa suhtautumistaan olosuhteihin joissa he löytävät itsensä, haastaen heitä siunaamaan Jumalaa kärsimyksensä keskellä.

Siunauksen kohde on ”meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä”. Kun Paavali siunaa ”Jumalaa ja Isää” hän luo pehmeän siirron tervehdysten lopusta (jae 2) missä hän puhuu Jumalasta meidän Isästämme (”Jumalalta, meidän Isältämme” 33/38 ja ”Jumalan meidän Isämme” 92). Mutta toisin kuin yleisemmässä juutalaisuudessa, Paavali nimeää myös Herramme Jeesuksen. Samanlainen kristologiaan viittava versio formulasta löytyy myös muualta UTsta (Ef 1:3 ja 1 Piet 1:3).
 

Toinen korinttilaiskirje on syvästi ”Kristus-keskeinen”. Tämä Jeesuksen keskittyminen antaa vahvaa rohkaisua uskovalle joka on vaikeuksien keskellä ja on opettavainen meille. Kun me kärsimme, tarvitsemme keskittää ajatuksemme Jeesukseen ja rukoilla Herraamme Jeesusta joka myös kärsi mutta nyt hallitsee koko universumin Herrana. Kaikki viholliset jotka satuttavat meitä tullaan laittamaan hänen jalkojensa alle. Me jaamme Jeesuksen kanssa kärsimyksen kokemuksen ja myös olemme osallisia hänen herruudessaan ja hallituksessaan, tämän tulisi rohkaista meitä.

Paavali kuvaa Jeesusta nimellä, jota oikein kutsutaan hänen suosikkinimekseen, nimittäin Herra (vrt. Room. 1: 9 ja 1.Kor. 12: 3). Muinaisessa kreikkalais-roomalaisessa maailmassa "herra" (ho kyrios) oli se, jolle orja kuului, mutta joka oli myös vastuussa heidän hoidostaan.

Se oli siis termi, joka merkitsi paitsi orjan uskollisuutta, tottelevaisuutta ja sitoutumista, myös turvallisuutta ja vapautta, jos jollakin oli hyvä herra.

Koska Jumala tai Kristus huolehtii hänestä, tämä antaa vapauden tunteen itsestään välittämisestä. Tämä vapaus johtuu siitä, että sairauden tai kuoleman sattuessa, hyvä herra huolehtii orjasta ja hänen perheestään.

Rudolf Butmann kirjoittaa: "Vapaus syntyy jo siitä tosiasiasta, että uskovainen, koska on "lunastettu" ei enää kuulu "itselle" (1. Kor. 6:19). Hän ei enää huolehdi itsestään, omasta elämästään, mutta päästää tämän hoidon menemään antautuen täysin Jumalan armolle; hän tunnistaa itsensä Jumalan (tai Herran) omaisuudeksi ja elää Hänelle."

 

Paavali erityisesti korostaa että Jeesus on meidän omamme, ehkä painottaen hänen ja korinttilaisten yhteyttä Jeesuksen herrauden alla. Kuitenkin siunauksen keskipisteenä pysyy Isä, joka rohkaisee ja lohduttaa hänen omiaan.

Ilmaisut "laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala" (33/38) ja ”armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala” (92) ovat kuvaavia ja tarkoittavat myötätuntoista Isää, jolle on tunnusomaista armo. Ja tässä tapauksessa uusi ja vanha käännös ovat merkitykseltään hyvin samanlaisia, uudessa armo on korvannut vanhakantaisemman laupeus sanan.

Paavali kutsuu Jumalaa Isäksi, ja näin heijastaa Jeesuksen opetusta Jumalasta Abbana, rakas Isä. Jumalan isyydellä on rikas raamatullinen perinne. Jumalaa kutsutaan yhdeksi isäksi (Mal 2:10; Matt 23:9; 1 Kor 8:6; Ef 4:6) ja vielä intiimimmin Abbaksi (Markus 14:36; Rom 8:15; Gal 4:6). Hän iloitsee kutsuessaan omiansa lapsikseen (1 Joh 3:1) ja hyvänä isänä hän antaa pojilleen ja tyttärilleen heidän tarvitsemansa (Matt 6:25-34), sekä hyviä lahjoja (Luukas 11:11-13) ja kurittaa heitä ohjatakseen (Sananl 3:12 ja Hep 12:5-11).

Läheisyys, josta kristityt nauttivat Jumalan kanssa, johtuu Jeesuksen pojuudesta, ei ensisijaisesti Jumalan yleisestä hyväntahdosta kaikkia ihmisiä kohtaan.

 

Barnett kommentoi: "Paavalille on tärkeää todeta alusta alkaen, että Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, oli ’Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä’ ".

Kaiken lohdutuksen Jumala / runsaan lohdutuksen Jumala heijastaa kreikkalaista sanaa, jota Johanneksen evankeliumissa käytettiin tarkoituksella Paraklete- tai Pyhä Henki, kuten silloin kun jotkut versiot kääntävät sen "Lohduttajana". Se voi merkitä puollustamista, lohdutusta tai auttamista (jae 3).

Tämä lohdullinen Jumala "lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme" (jae 4).

Barrett kommentoi: "Kristitty olemassaolo, joka ilmenee selkeimmin apostolin elämässä, koostuu tästä paradoksaalisesta ahdistuksen ja lohdutetuksi tulemisen yhdistelmästä".

Paavalilla on varmasti mielessään rikas juutalainen perinne joka puhuu Jumalan rohkaisusta hänen omiaan kohtaan heidän kärsimystensä keskellä. Tästä perinteestä hän löytää lohtua hyväksyä vaikeudet mahdollisuutena nähdä Jumalan työ, sekä olosuhteissa että Jumalan omien sydämissä.

Kun me kohtaamme vaikeuksia elämässämme saatamme tuntea houkutusta epäillä Jumalan huolenpitoa tai että hän näkee meidät, saatamme tuntea että Jumala on hyljännyt meidät olosuhteidemme keskelle. Kuitenkin täällä 2 Kor 1:3 Paavali muistuttaa meitä Isän luonteesta, hän vastaa armolla ja laupeudella meidän huutoihimme, hänellä on isän luonnollinen huoli lastensa puoleen.

 

LÄHTEET:

 

Guthrie George H.: 2 Corinthians (Baker Exegetical Commentary on the New Testament); Baker Academics; 2015

Thiselton Anthony C.; 2 Corinthians: A Short Exegetical and Pastoral Commentary; Cascade Books; 2019