Evankelikaali hermeneutiikka – Pyhän Hengen antama tulkinta vs. kirjoittajan intentio 5

Tehtävän toinen puoli on Raamatun tulkinnan merkityksellisyys. Kuinka näillä historiallisilla teksteillä on merkitystä meille tänään, vai onko niillä mitään merkitystä? Tässä vaiheessa melkein kaikki riippuu tulkin olotuksista ja esiasenteesta. Tässä evankelikaali ja liberaali jakautuvat eri teille ja myös evankelikaalien eri kirkkokunnat. Ja tässä uskovan ja ei uskovan, kristityn ja ei-kristityn tutkijan, tekemä hermeneutiikka eroaa. Vaikka he lukevat samoja teksteja, tarkoittavat ne heille radikaalista erilaisia asioita.[JS1] 

Vanhoozerin ja Treierin mukaan evankelikaalinen hermeneutiikka joskus erehtyy jättäessään huomiotta kristillisen perinteen ja keskittyessään Raamatun kirkollisiin kuviin, keskusteluihin hallitusjärjestelmistä ja seurakunnallisiin huoliin. Useimmiten puuttuun hyvään hermeneutiikkan perustava teologinen perusta, ei vain käytännöllinen syy totella Jumalaa joka puhuu Raamatun kautta. Jos tämä puuttuu, olemme haavoittuvaisia voimakkaille johtajille ja muuttuville muodeille. Evankelikaalisuus voi kaatua jos kaikki perustuu vain intuitiiviseen ymmärtämiseen. Tarvitsemme, ei vain jakaa perusevankeliumia, vaan myös ymmärtää ja opettaa tätä evankeliumia syvemmin ja paremmin, tähän tarvitsemme evankelikaalista hermeneutiikkaa.[JS2] 

Greyn mukaan, evankelikaaliset hermeneuttiset lähestymistavat Raamatun lukemiseen yleensä näkevät tekstin historiallisen merkityksen selvittämisen hermeneutiikan ensisijaisena tavoitteena. He yrittävät eristää Raamatun tekstin kirjoittajan todennäköisen historiallisen kontekstin ja todennäköisen aikomuksen määrittääksen sen merkityksen.[JS3] 

Historiallisuuden lisäksi, evankelikaalin hermeneutiikan tulee ottaa huomioon kirjallisuuden laji jota Raamatun kirja tai sen osa edustaa. Thiseltonin mukaan niin monissa hermeneutiikan tutkimuksissa on taipumus yleistää merkitysongelmia, mukaan lukien se, ovatko merkitykset yhtä vai useampaa, tai jopa sitä, että raamatullinen kieli ilmaistaan kuvailevina lausekkeina, osoituksena tai puhetoimina, täsmentämättä mitä erityistä Raamatun kirjallisuuslaji, jota tutkimme.[JS4] 

Vaatimus että Raamatun luonne, kuten evankelikaalinen sen ymmärtää, on lukinnut siihen jonkin verran epäselvyyttä, akkomodaatiota ja monimuotoisuutta, saa jotkut ihmiset epätoivoisiksi, sanoo Fee. He etsiytyvät joko kohti fundamentalismin varmuutta tai liberalismin epäselvyyksiä. Minä valitsen, Feen kutsuman, radikaalin keskiosan. Jos Jumala antoi meille sanansa tällä tavalla, kuten uskon hänen tehnee, niin meidän tehtävämme on pitää kiinni molemmista todellisuuksista, sen ikuisuudesta ja historiallisesta erityisyydestä, yhtä voimakkaasti. Jos meillä ei ole aina täydellistä varmuutta merkityksestä tai sovellutuksesta, voimme varmaan siirtyä kohti korkeamman tason yhteisymmärrystä.[JS5] 

Feen mielestä tie parempaan yhteisymmärrykseen evankelikaalien, ja muiden kristittyjen kesken, on löydettävissä tekijän tarkoituksellisuudesta ja Pyhän Hengen tarkoituksellisuudesta. Tämä ei tarkoita että kaikilla kirjoilla ja sanoilla on sama tarkoitus. Runoudella on erilainen tarkoitus kuin lailla. Mutta kaikella ihmisen puheella on tarkoutus. Ja meidän on aloitettava tästä alkuperäisestä tarkoituksesta. Jumala ei puhunut ajattomia aforismeja, kuten Fee sanoo, vaan hän puhui iankaikkisen sanan. Tällä sanalla on erityinen tarkoitus sen historiallisesti erityisissä hetkissä. Eksegeettien ja teologien tehtävänä on löytää/kuulla tuo sana Jumalan alkuperäisen tarkoituksen kannalta. Kuten Fee sanoo, väittäisin että saman sanan, jolla on sama tarkoitus, pitäisi nyt puhua meille meidän omassa historiallisessa ympäristössämme. Sen sijaan, että pitäisimme tätä heikkoutena, meidän tulisi nähdä se Raamatun suurempana kirkkautena ja ylistää Jumalaa siitä. Se, että hän puhui niin suoraan heidän yhteyksissään, antaa meille toivoa että hän puhuu aina saman sanan kautta uudestaan ja uudestaan, meidän ja koko ihmiskunnan yksilölllisen historiallisen kontekstin kautta.[JS6] 

Greyn ehdottaa, että Raamatun merkitystä ei rajoita se, mikä on historiallisesti ja objektiivisesti totta. Raamatun tekstin historiallisen alkuperän ja totuuden määrittämisellä voi olla todella vähän merkitystä lukijalle. Tämä pätee erityisesti evankelisiin lukijoihin, jotka ovat vähemmän kiinnostuneita historiallisesta sijainnista kuin tekstin merkityksestä ja omaksumisesta. Vaikka kriittiset menetelmät voivat kertoa meille joitain tärkeitä asioita tekstistä (esim. sen synty- ja välityshistoria), ne eivät kuitenkaan voi kertoa meille kaikkea mikä on mielekästä tekstissä. Historiallisen totuuden merkitystä heikentävät edelleen korkeamman kritiikin tulokset, joissa raamatullisen kertomuksen elementit ovat osoittautuneet epähistoriallisiksi. Tällöin postmoderni lähestymistapa antaa evankelisille lukijoille mahdollisuuden arvostaa ja tulkita tekstiä riippumatta sen historiallisesta merkityksestä.[JS7] 

Totuus ei tämän näkemyksen mukaan rajoitu tai sijaitse yksinomaan siihen, mikä on historiallisesti "totta", vaan pikemminkin tekstin toiminnassa. Tähän sisältyy paitsi raamatullinen kertomus, jolla voi olla merkitystä historiallisesti kyseenalaisen kautta, myös Uuden testamentin tyypilliset tulkinnat Vanhasta testamentista. Esimerkiksi Cargal löytää raamatullisen esityksen siitä, että Pilatus pesee kätensä Matt. Tämän Pilatuksen toiminnan on tallentanut vain Matteus; muut evankeliumin kirjoittajat jättävät sen huomiotta. Cargal väittää: "Yksityiskohdalla on merkitystä sen toiminnan vuoksi, jota se käyttää Matteuksen kertomuksessa, joka sai hänet sisällyttämään jotain, mitä muut evankelistat unohtivat, koska he eivät pitäneet sitä erityisenä merkityksenä tai keksivät sitä nimenomaan tämän tehtävän suorittamiseksi. Postmodernistisesta näkökulmasta , on kysymys sen toiminnasta tarinassa, joka on merkittävämpi kuin sen historiallinen luotettavuus. "[JS8] 

Koska Jumala puhuu tekstin läpi lukijalle, se antaa tekstille tarkoituksen. Tämä mahdollistaa että usko ei perustu vain historialliselle elinkelpoisuudelle vaan myös Raamatun tekstin käyttökelpoisuudelle ja merkitykselle sen lukijalle.

Thiseltonin mukaan tämä on yksi suurimpia hermeneuttisia virheitä. Todennäköisesti suurin epäilys raamatullisesta totuudesta nousee väärästä käsityksestä, jonka mukaan Raamatun voi merkitä mitä tahansa. Meidän on vastustettava tätä soveltamalla kysymyksiä kontekstista, tyylilajista ja muodostumisesta. Meidän on oltava varovaisia moniarvoisuuden suhteen, erityisesti kun luemme hermeneuttisesti historiallisia kertomuksia tai teologisia totuuksia.[JS9] 

Kuitenkin postmodernismin nykyinen paradigman muutos pois objektiivisuuden väärinkäytöksistä tarjoaa evankelikaaliselle hermeneutiikalle mahdollisuuden tutkia dynaamisia ja moninkertaisia merkityksiä raamatullisen tekstin lukemisessa. Ehkä evankelisen hermeneutiikan pitäisi siirtyä fundamentalistis-liberaalin keskustelun ulkopuolelle ja osallistua postmodernismin nykykontekstiin ja tutkia sen hermeneetisia teorioita. Evankelisen hermeneutiikan on oltava yhä merkityksellisempi postmodernissa kontekstissa asuville ihmisille, jotta vältetään merkityksen menettäminen nykykulttuurissa. Tähän merkitykseen kuuluu sitoutuminen nykyisiin filosofisiin ja hermeneutisiin teorioihin.

Greyn mukaan Ellingtonin ehdottama samanlainen lähestymistapa hyödyntää narratiivista teologiaa ja käsittelee Raamattua tarinana, johon lukija kutsutaan. Tämä tarina-maailma esittelee oman maailmankuvansa, joka "väittää lukijan käsityksen todellisuudesta". Tämä lähestymistapa syrjäyttää historian kysymyksen keskittyen tekstin totuusväitteisiin, jotka näkyvät tarinan maailmasta. Ellington kyseenalaistaa kysymyksen: "Väitän, että raamatulliset kirjoittajat eivät ymmärtäneet eikä olleet kiinnostuneita kirjoittamaan historiaa tämän termin nykyaikaisessa merkityksessä. Kumpikaan eivät kuitenkaan olleet vain luovien tarinoiden kirjoittamisesta viittaamatta" todellisiin tapahtumiin ". [JS10]  

Missä sitten totuus on raamatullisessa kertomuksessa, ja miten siihen pääsee käsiksi ja omistetaan ...? " Raamatun tekstin postmodernisten tulkintateorioiden merkityksestä evankeliselle yhteisölle voidaan keskustella "teksteinä", jotka eivät rajoitu pelkästään Raamatun käyttöön, vaan myös kuvaavat evankelista yhteisöä "tekstinä". Yhteisö "tekstinä" luetaan vuorovaikutuksessa raamatullisen tekstin kanssa sen sijaan, että yhteisö olisi tulkinnan konteksti. Evankelinen hermeneutiikka on tulkitseva toiminta, jossa evankeliset etsivät ymmärrystä itsestään.

Meidän tulee olla varovaisia ylilyöntien suhteen, arvioida tarkasti erilaiset menetelmät ja samalla herkkiä Pyhän Hengen toiminnalle. Ei lainkaan helppo tehtävä ja siksi minusta onkin erityisen tärkeää ettei hermeneutiikkaa koskaan tehdä yksin vaan aina yhteydessä toisiin uskoviin.

---

 [JS1]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 46

 [JS2]Vanhoozer Kevin J. & Treier Daniel J.; Theology and the Mirror of Scripture: A Mere Evangelical Account; s. 18

 [JS3]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 84

 [JS4]Thiselton essee; Malcolm Malcolm R & Porter Stanley E toim.; The Future of Biblical Interpretation: Reponsible Plurality in Biblical Hermeneutics; s. 17

 [JS5]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 52

 [JS6]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 52

 [JS7]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 91

 [JS8]Cargal siteerattu Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 91

 [JS9]Thiselton essee; Malcolm Malcolm R & Porter Stanley E toim.; The Future of Biblical Interpretation: Reponsible Plurality in Biblical Hermeneutics; s. 23

 [JS10]Ellington siteerattu Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 93

Evankelikaali hermeneutiikka – Pyhän Hengen antama tulkinta vs. kirjoittajan intentio 4

 Kuten monet muut kristityt, jätin taakseni fundamentalismin lapsuuden ja valitsin ikuisen murrosiän, joka tarkoitti monien vuosien päämäärätöntä vaellusta seurakunnasta toiseen, kun etsin täydellisesti minulle sopivaa paikkaa. Samaan aikaan olin valmis mukautumaan täysin nykyajan populaarikulttuurin ja sen arvoihin.

Minusta tuli muodikkaan suvaitsevainen, usko oli henkilökohtainen asia ja sitä ei pitänyt äänekkäästi tuputtaa toisille vaan elää omassa yksityisyydessä. Samaan aikaan luin paljon kirjoja Raamatusta mutta en itse tahtonut avata Raamattua. Seurasin suosittuja kristillisiä muusikkoja ja kirjailijoita ja kopioin heidän mielipiteitään ilman mitään kritiikkiä, vaikka samalla julistin olevani originelli ajattelija.

Uskoin halpaan armoon, vastuuttomuuteen, rakastavaan Jumalaan joka aina olisi valmis ottamaan minut vastaan, käyttäydyin miten tahansa. Ja välillä minuun iski moraalinen krapula jonka aikana, väliaikaisesti, palasin takaisin lapsuuteni fundamentalismiin.

Kokeilin korkeakirkollisuutta, kävin katolilaisessa messussa ja jopa heidän retriitissään. Omistauduin sosiaaliselle työlle ja taistelin vammaisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta. Luin feminististä teologiaa ja innostuin mystisestä kristillisyydestä. Kahlasin läpi apologeetikan kirjoja, tutkin vapautuksen teologiaa ja kiinnostuin jopa uusortodoksisesta kristillisyydestä.

Yksi evankelikaalisen hermeneutiikan vaikeuksista liittyy Raamatun tekstien lukemiseen omasta kultuuriperspektiivistämme lähtien. Länsimainen mieli näyttää olevan paljon enemmän huolissaan tarkkuudesta ja oikeasta tavasta ilmaista ”totuus” kuin periaatteessa suulliset kulttuurit. Kyse ei ole siitä että he olivat epätarkkoja yksityiskohtien suhteen tai eivät välittäneet niistä, vaan että he näyttävät olevan paljon vähemmän huolissaan sanatarkasta raportoinnista tai kaikkien yksityiskohtien tarkasta luonteesta.

Kolmanneksi, luonteenomaista vakaumukselle siitä, että Raamattu on sekä inhimillistä että jumalallista, on tunnustus tiitä että se on monimuotoinen ja samalla olennaisen yksinäinen. Monimuotoisuus johtuu sen historiallisista erityispiirteistä, ykseys lopulta jumalallisesta alkuperästä. Mutta tämän yhtenäisyyden ja monimuotoisuuden ilmaiseminen on toinen alue jossa kaikki evankelikaalit eivät ole yhtä mieltä. Valitettavasti se on myös toinen alue, jossa eksegeetit ja dogmaatikot ovat liian usein ristiriidassa.

Perinteinen hermeneettinen periaate on tässä yhteydessä Raamatun analogia – Raamattu tulkitsee Raamatun, koska Jumala on sen perimmäinen kirjoittaja ja antaa sen vuoksi sille yhtenäisyyden.

Evankelikaalina haluaisin olla voimakkaasti tämän periaatteen puolella. Sen ongelma on kuinka tulkinnat ratkaistaan käytännössä. Eksegeetit ovat ymmärrettävästi huolissaan kun näkevät mahdollisen mutta eirttäin epätodennäköisen merkityksen asetettavan tekstille jotta se mukautuisi muihin teksteihin yhtenäisyyden vuoksi. Tämä on aivan liian usein seurauksena aikaisemmasta sitoutumisesta kyseisen yhtenäisyyden muotoon kuin itse ykseydestä. Ykseyden ymmärretään usein merkitsevän yhtenäisyyttä. Se että Raamattu saattaa paljastaa monenlaisia todistajia joistakin asioista on suljettu pois ennen kuin edes tarkastellaan tekstejä.

On vaikea sanoa tarkalleen milloin lapsuus loppuu ja teini-ikä alkaa, psyykessämme, tai hengellisesti. Samoin on vaikea näyttää tarkkaa päivämäärää jolloin aikuistuin ja jätin teini-iän taakseni, sekä muussa elämässäni että hengellisessä elämässäni. Tiedän että osana prosessia oli henkilökohtainen Raamatun tutkiminen ja rukouselämän vahvistuminen. Pyhällä Hengellä oli suuri osuutensa tässä, samoin arkielämän haasteilla joita jouduin kokemaan pikkuveljeni tehtyä itsemurhan ja myöhemmin aviomieheni pettäessä minua toisen naisen kanssa jolloin muutimme erilleen ja jäin yksin vastuuseen pojastamme, työni ja muun elämän lisäksi. Jossain vaiheessa ymmärsin että en selviä ilman Jumalaa ja että fundamentalismin ankara lakeja määräävä jumala ja halvan armon ja liberalismin suvaitsevainen ja aina rakastava jumala eivät kumpikaan voineet minua auttaa. Jäljelle jäi vain Raamatun Jumala ja sen myötä sain uudelleen rohkeuden etsiä itselleni seurakuntayhteys ja hyväksyä se, vaikka se ei ollutkaan täydellinen.

Mutta syvemmällä kuin vanhempani tai kirkkokunnallinen DNAni, tai edes syvemmällä kuin oma henkilökohtainen tarinani, on toinen tarina. Tarina luomisesta ja pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Ja tämä aikaisempi tarina on lopulta se joka määrittelee meidät. Samoin se joka määrittelee evankelikaalisen hermeneutiikan eivät ole tämänhetkiset tai historialliset ajattelusuunnat ja teoriat vaan evankeliumien viesti. Toisin sanottuna, inhimilliset sanat ja teot eivät ole lähtökohtamme vaan mikä määrittelee evankalikaalisen kristityn, teologian ja hermeneutiikan on Jumalan sana ja teot.

Vanhoozerin ja Treierin mukaan evankelikaalinen identiteetti ja Raamatulle uskollisuus ovat jatkuvan, yhteenpunoutuneen keskustelun aiheina. Vielä lisäksi keskustelun määrä ja voima vain lisääntyvät eivätkä vähenny.[JS1] 

Evankelikaalinen ajattelu on protesti modernismia vastaan, koska sen todellisuuden määrittely on hallitsevan maallisen ja modernin näkemyksen, mukaan lukien paranormaalin normatiivisen kokemuksen, tulkinnan ulkopuolella, sanoo Jacqueline Grey.[JS2] 

Gordon D. Feen mukaan kukatahansa tulkki tuo tekstiin aina huomattavan määrän kulttuurillista esiymmärrystä ja henkilökohtaista puolueellisuutta. Suhteellisen objektiivisuuden tulisi kuitenkin olla mahdollista, riippumatta siitä uskooko lukija yliluonnolliseen vai ei. Lukija voi olla uskomatta Jeesuksen kuolleista ylösnousemiseen mutta mikään vakavissaotettava eksegeetin tekijä ei voi kieltää sitä että Paavali uskoi siihen tai että hän uskoi tulevaisuudessa myös tapahtuvan uskovien ylösnousemuksen. Siksi tämä tulkinnan osa on kaikkein tiukimmin historiallinen tehtävä. Se, onko joku hyvä eksegeetti vai ei, riippuu oikeasta sekoituksesta tietoa ensisijaisista lähteistä, herkkyydestä historialliselle datalle ja mahdollisuuksille ja maalaisjärjestä (kun on arvioitava historiallisia todennäköisyyksiä).

---

 [JS1]Vanhoozer Kevin J. & Treier Daniel J.; Theology and the Mirror of Scripture: A Mere Evangelical Account; s. 17

 [JS2]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 45