Jumalan kuva: teologinen tulkinta tarinankerronnasta

Mikä on Jumalan kertomus?

Kristillisen teologian keskeinen aksioma on, että Jumala ylittää minkä tahansa järjestelmän tai kertomuksen. Kristillinen usko tarjoaa oman suuren kertomuksensa, jonka se vahvistaa tuovan vapauden. Totuus, joka vapauttaa meidät (Johannes 8:32). Ja paljastaa vision siitä, miten tuo vapaus saavutetaan ja missä muodossa se on.

Michael Horton käyttää termiä "meganarratiivi" ilmaisemaan Raamatun suurta kertomusta, jonka hän pitää kriittisen tärkeänä kristilliselle teologialle.

Hortonin mukaan profeetat ja apostolit olivat täysin tietoisia siitä, että he tulkitsivat todellisuutta tietyn luomiskertomuksen, lankeamisen, lunastuksen ja loppuunsaattamisen puitteissa, kuten kerrottiin tietyille ihmisille (Israel) maailman hyväksi.

Raamatun usko väittää, Horton sanoo, että sen tarina on se, jonka Jumala kertoo. Mikä relativisoi ja tulkitsee muut tarinat Jumalasta, meistä ja maailmasta.

J. R. R. Tolkienin antropologiset tutkimukset, erityisesti pohjoismaisen kulttuurin ja kirjallisuuden alalla, kuten meidän Kalevalamme, saivat hänet päättelemään, että "myytit" olivat läsnä kaikkialla. Myytti on kerrottu tarina todellisuudesta, joka vetoaa pääasiassa mielikuvitukseen ja toissijaisesti älyyn ja rationaliaan.

Joten mikä teologinen selitys voitaisiin antaa tälle?

Tolkien löysi selityksen jumalakuvan käsitteestä, jonka hän piti toimivan kertomuksen mallina. Koska ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi, meillä on kyky luoda tarinoita, jotka heijastavat jollain tavalla jumalallista älyä, joka on säilynyt ihmiskunnassa lankeamuksesta huolimatta.

Meidän on pohdittava mahdollisuutta, että raamatulliset kertomukset voivat koskea sekä inhimillistä järkeä että mielikuvitusta merkittävillä apologetisilla seurauksilla.

C. S. Lewisin mukaan järki on totuuden luonnollinen elin, mielikuvitus on merkityksen elin. Jos hyväksymme Lewisin luokituksen, koskeeko kristillisen uskon ytimessä oleva realistinen kertomus totuutta vai tarkoitusta?

Evankelinen teologi Donald Bloesch on todennut, että Raamattu ei ole kokonaan kertova, sillä se sisältää myös jatkuvaa pohdintaa raamatullisen historian kertomuksista.

Kertomusten esittämisen ja teologisen tulkinnan kytkentä Uudessa testamentissa on laajalti hyväksytty, mikä sallii meidän evankelikaalien myöntää kertomusten tärkeyden ja korostaa kuitenkin tarvetta luoda turvallinen raamatullinen teologinen kehys tällaisten kertomusten tulkinnalle.

Hänen "alisteisen luomisen" teologiansa sai Tolkienin kehittämään hienostuneen mutta hienovaraisen uskontoteologian, joka perustui kristillisen metanarratiivin kykyyn mukauttaa itseensä pakanallisia myyttejä. Sekä kirjallisen muodon että eksistentiaalisen kaipuun suhteen.

Tarjoten kaukaisen kaikuuden evangelioumista, ilosanomasta, todellisessa maailmassa, Tolkien ehdottaa, että pakanalliset myytit voivat herättää ihmetystä ja kaipuuta. Näin luodaan sekä ruokahalu että aukko syvemmälle, kaiken totuuden taustalla olevan totuuden löytämiselle, riippumatta siitä kuinka pirstaleisia ja peiteltyjä sen luonnolliset muodot saattavat olla.

Tolkienille kristillinen "myytti" loi siten älyllisen ja mielikuvituksellisen tilan muille tarinoille. Tolkienin idea ja hänen tekemänsä ajatuksen puolustus osoittautuivat kriittisen tärkeäksi C. S. Lewisin vakuuttumisessa kristinuskon todellisuudesta ja hänen siirtymisestään yleisestä teismistä kristinuskon omaksumiseen.

Kristinusko ei ollut täten ensisijaisesti oppien tai moraalisten periaatteiden joukko, vaan pikemminkin hallitseva ja informoiva suuri kertomus, joka loi ja ylläpitää tällaisia ideoita ja arvoja.

Lewis totesi, että myytit tarjoavat todellisen, vaikkakin kohdentumattoman jumalallisen totuuden hehkun, joka saapuu ihmisen mielikuvitukseen. Sen sijaan että kristinusko olisi yksi myytti monien muiden rinnalla, sen on katsottava edustavan kaikkien myyttien täyttymistä.

Kristinusko on "todellinen myytti", johon kaikki muut myytit vain osoittavat. Se kertoo tosi tarinan ihmiskunnasta, antaen merkitykses kaikille tarinoille jotka ihmiskunta kertoo itsestään.

Lewis näki oikeutetusti, että tämä ero "Jumalan myytin" ja "ihmisen myyttien" välillä tarjosi älyllisen ja mielikuvituksellisen kehyksen. Tämä kehys antoi hänelle mahdollisuuden nähdä muinaisen Kreikan suuret myytit tai pohjoismaiset legendat kaikuna tai ennakkona täydellisestä totuudesta, joka tehtiin tunnetuksi vain kristillisessä uskossa ja sen kautta.

Kristillinen kertomus toteuttaa ja tekee täydelliseksi epätäydellisen ja osittain kätkettynä olevan todellisuuden mikä on ennalta hajallaan ihmiskulttuureissa. Täten kristinuskon ja pakanallisten uskontojen välillä pitäisi olla yhtäläisyyksiä.

Itse asiassa ongelmia syntyisi, jos tällaisia ​​yhtäläisyyksiä ei olisi. Koska tämä tarkoittaisi, että "Jumalan myytti" jätti "ihmisten myytit" koskemattomaksi. Lewisin mukaan suuret pakanalliset myytit olivat hämäriä unia, häivähtymiä tai ennakkonäkyjä kristillisen evankeliumin suuremmasta ja täydellisemmästä totuudesta.

Lewis väitti, että kristillinen kertomus synnyttää siten selkeämmän ja täydellisemmän näkemyksen asioista, mitä  varjot, unelmat ja huhut näyttivät ennakoon ja vihjasivat suuremmasta totuudesta. Mutta se oli totuus, jota ne eivät kyenneet muotoilemaan, paljastamaan tai ruumiillistamaan.

Se on kuin katsella jotain joka vähitellen tarkentuu. Koko kuvan näkeminen auttaa meitä ymmärtämään sen, mikä muuten saattaa tuntua sumealta, sekavalta ja pirstaleiselta. Se mahdollistaa näiden sirpaleiden integroimisen laajempaan näkemykseen asioista, niin että fragmentit liitetään toisiinsa suurempana kokonaisuutena.

Sen, joka näytti olevan ristiriidassa, satunnaista tai jopa merkityksetöntä, on osoitettu sopivan suurempaan kuvaan, Jumalan paljastamaan kuvaan, jota ihmiset eivät ole keksineet.

Patristisen ajanjakson aikana käytettiin laajasti käsitystä logos spermatikosista, järjestävä järki – luova ja käyttöön paneva voima, joka tulkittiin Jumalan istuttamiseksi luomistyön, rationaalisten taipumusten ja intuitioiden kautta, jotka kykenivät saamaan ihmiset löytämään Jumalan. Tämä tärkeä käsite on kuitenkin muotoiltu ensisijaisesti vetoamalla järkeen, ja sitä voidaan pitää puutteellisena mielikuvituksellisesti.

Äskettäin on ilmaantunut uusi kiinnostus siihen liittyvään mythos spermatikos -käsitteeseen keinona ymmärtää tarinoiden ihmiskäyttö merkityksen ja identiteetin välittämiseksi.

Ajatus mythos spermatikosista auttaa meitä ymmärtämään, että meihin on luotu kyky intuitioida ja jumalallinen on ymmärrettävä luomalla ja kertomalla tarinoita, ei pelkästään argumenttien tai rationaalisten käsitteiden kehittämisellä.

Dorothy L.Sayers on kehittänyt samanlaisen lähestymistavan Mind of the Maker-kirjassaan, joka ilmaisee hänen oman erillisen näkemyksensä ihmiskunnan jumalakuvasta eräänlaisena luovan mielen mallina, joka altistaa ihmiset ajattelemaan ja kuvittelemaan tietyillä tavoilla. Sama luovan mielen malli näkyy, hänen mukaansa, sekä teologiassa että taiteessa.

Sayers väitti, että ihmisen luovan prosessin malli vastaa elävän maailmankaikkeuden todellista rakennetta, joten luovan mielen malli on ikuinen idea, joka on juurtunut Jumalan olemukseen.

Tarinat täten ilmaisevat jotain syvällistä siitä, keitä me olemme, mikä puolestaan ilmaisee jotain Jumalasta, joka loi meidät tällä tavalla.

C. S. Lewisin myöhemmissä kirjoituksissa on vihjeitä tällaisesta lähestymistavasta. Hän kirjoitti, että Jumala on yhteydessä maailmankaikkeuteen pikemmin kuin kirjoittaja liittyy näytelmään kuin siten miten esine maailmankaikkeudessa liittyy toiseen.

Nämä pohdinnat antavat meille aihetta uskoa, että tarinat ovat Jumalan antamia keinoja kertoa ihmisille Jumalasta, ymmärtää maailmaa ja maailmankaikkeutta, ja lopulta ne auttavat meitä ymmärtämään jotakin Jumalan merkityksestä elämälle ja ajattelulle.

Kuten C. S. Lewis kerran huomautti, hyvin kerrottu tarina avaa mielikuvituksen uusille tavoille nähdä asiat, jolloin kristillinen tarina voidaan nähdä todellisessa voimakkuudessaan ja se voi hiipiä salaa paatuneen rationalismin valppaan lohikäärmeen ohi.

Ajatuksia hyvän ja pahan tiedon puun äärellä

 

Jumala antoi Aadamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi yhdestä.

”Herra Jumala sanoi ihmiselle: ”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.”

1 Moos 2:16-17

Miksi Jumala loi puun ja laittoi sen puutarhaan jos siitä ei saanut syödä? Miksi tieto hyvästä ja pahasta on edes tarpeellista? Entä jos sitä ei edes olisi ollut olemassa? Mitä olisi tapahtunut jos ihminen ei olisi koskaan langennut?

En osaa kauhean kattavasti vastata omiin kysymyksiini. Sen tiedän sydämeni pohjasta että me emme olisi ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja, jos meillä ei olisi vapaata tahtoa. Ja koska meillä on vapaa tahto me voimme toimia Jumalan tahdon vastaisesti.

Me voimme ymmärtää eron hyvän ja pahan välillä. Se ei välttämättä olisi ollut tarpeellista. Olen varma että olisimme yhtä lailla ihmisiä jos syntiinlankeemusta ei olisi ollut. Paljon onnellisempia ihmisiä, ilman valtavia ongelmia joita meillä ihmiskuntana ja yksittäisinä ihmisinä on.

Meidän ei ole tarpeen tuntea ja kokea pahuutta. Jumala tahtoo että tuntisimme vain hyvän ja hän kutsuu meitä takaisin tilaan jossa saamme levätä hänessä ja tuntea hänen hyvyytensä.

Silti me olemme, tai ainakin minä olen, valtavan viehtyneitä pahuudesta ja synnistä. Tuntuu että siinä on jotakin seksikästä, viehättävää, houkuttelevaa, jotakin parempaa kuin pelkässä hyvyydessä. Lopulta kokemamme kipu kuitenkin vakuuttaa meidät siitä että synti ei ole seksikästä tai mukavaa, se ei tuota mielihyvää eikä se todellakaan ole parempaa kuin hyvyys. Monesti me vain olemme niin hukassa itseltämme että emme enää osaa löytää tietä Jumalan luokse. Onneksi kaikki ei kuitenkaan riipu meistä itsestämme.

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

1 Moos 2:15-25

Teologiaa ei ole ilman eksegetiikkaa

Itse ajattelen että on rationaalisempaa uskoa Jumalan olemassaoloon kuin siihen ettei Jumalaa olisi. Muun muassa ihmisen persoonan olemassaolo, maailmankaikkeuden järjestys ja lainalaisuus sekä ihmisten välinen pyyteetön rakkaus viestivät siitä, että täytyy olla jokin älykäs, rakastava persoona, joka on maailman ja ihmisen luoja. En voi uskoa rationaalisuuteni vuoksi, että kaikki tarvittava informaatio ja järjestys olisivat syntyneet sattumalta ilman mitään perimmäistä syytä.

Harri Koskela 

En voi kuin yhtyä Koskelan sanoihin. Minäkin uskon rationaalisuuteni vuoksi, en ainoastaan sen tähden, mutta se on iso osa uskoni pohjaa. En voi vain uskoa että tämä maailma, me ihmiset, kaikki ympärillämme joka toimii näin ihmeellisellä tavalla, olisi vain jotenkin tullut sattumalta olemaan.

Siksi minuun vetoaa myös apologetiikka. Ja minusta on valtavan tärkeää tietää mitä Raamattu sanoo Jumalasta, ymmärtää häntä paremmin, sitä kuka hän on, miksi hän teki meidät ja maailman, mitä hän tahtoo tältä kaikelta ja mitä hän tarkoittaa sanallaan kertoa meille.

Mitä enemmän luen Raamattua sitä enemmän lumoudun Jumalan persoonasta ja hänen teoistaan ja toiminnastaan sekä sanomastaan ja Sanastaan. Ja vakuuttaudun siitä että kaiken takana on suuri järki, mutta ei mikään leijuva pää tai aivot, vaan persoona jolla on tunteet ja tahto ja joka kommunikoi meidän ja maailmankaikkeuden kanssa.

Ja sitä enemmän myös vakuuttaudun siitä että meidän pitää olla tarkkoja kun luemme Raamattua. Meillä on vastuu ymmärtää Jumalaa ja hänen tahtoaan ja sitä mitä hän haluaa meille kertoa ja välittää Sanansa ja sanansa kautta.

...the central symbol of Paul’s newly shaped worldview was the church itself: the church as the united and holy community. The church didn’t have the normal Jewish symbols – though we should note that Paul clearly wants his ex-pagan converts to embrace certain aspects of Jewish life, such as the rejection of idolatry and sexual immorality. But the church certainly didn’t take on the symbols of the pagan world. The church itself – a community living with an astonishing social mix, and living an astonishing lifestyle of holiness and care for the poor – was the sign, the symbol, the thing you could see on the street that said something new was happening. Paul’s churches didn’t mint coins, but they believed they could see the face of Jesus in one another, as the Spirit transformed them. They didn’t keep the Jewish food-laws, but they practiced a new sort of Passover meal whose radical egalitarianism was a major challenge to the social and cultural structures of the day.

T.N. Wright: Historical Paul and ‘Systematic Theology’ 

Toinen lainaus on T. N. Wrightin tekstistä jossa hän puhuu siitä miten usein teologit ja eksegeetit puhuvat ja julkaisevat ristiin eivätkä kuuntele toisiaan tai opi toisiltaan. Itse olen syvästi vakuuttunut eksegetiikan tärkeydestä, me tarvitsemme ymmärtää mitä Jumala sanoo sanassaan ja meidän tarvitsee ymmärtää hänen Sanaansa, ilmestystään ihmisenä tänne maan päälle.

Mutta miten me voimme tehdä tämän jos me emme ymmärrä koko Jumalan kertomusta, sitä mitä hän on tehnyt historiassa, ja erityisesti Israelin kansan historiassa jonka keskelle Jeesus syntyi?

Me pakanakirkko, ei-juutalaiset Jeesuksen seuraajat, olemme Jumalan adoptoituja lapsia. Meidät on otettu osaksi tätä historiallista kertomusta, istutettu kuin oksa viinipuuhun. Mutta vaikka meidän kauttamme on luotu jotain uutta, me emme ole juutalaisia emmekä epäjumalanpalvojia, kuten T. N. Wright kirjoittaa, me emme kuitenkaan ole erillisiä tästä Jumalan kertomuksesta ja tarkoituksesta. 

Siksi meidän tulee olla tarkkoja ja viisaita. Me tarvitsemme eksegeettistä ymmärrystä ja meidän tulee lukea Raamattua niin että ymmärrämme alkuperäisin kirjailijan tarkoituksen ja mitä hän yrittää kertoa meille Jumalan tarkoituksesta sen kautta. 

Minä uskon syvästi että Jumalalla oli tarkoitus kun hän valitsi Israelin kansan ja hän on välittänyt meille jotakin tärkeää sen historian kautta, jotakin joka on tarpeellista meille kristityille, tuhansia vuosia myöhemmin. Me voimme oppia tuntemaan Jumalaa yhä paremmin kun tunnemme hänen kertomuksensa ja hänen kansansa historian, luonteen ja kulttuurin.

Minusta meidän on myös tärkeä muistaa että Jumala päätti inkarnoitua, tulla ihmiseksi, juutalaisen kulttuurin keskelle ajanlaskumme alussa. Hän valitsi juuri oikean paikan ja hetken. Se paikka ei voinut ollaan missään muualla ja se aika ei voinut olla mikään muu. Tämä oli Jumalan suunnitelman täydellinen hetki ja paikka.

Miksi? Mitä Jumala tahtoo tällä meille kertoa? Mitä se kertoo meille Jumalasta ja hänen luonteestaan ja tahdostaan?

Minä en osaa noihin kysymyksiin vastata tässä ja heti. Mutta haluan löytää niihin vastaukset. Sekä lukemalla Raamattua että opiskelemalla mitä muut minua viisaammat ovat kirjoittaneet että keskustelemalla asiasta uskovien yhteydessä, seurakunnan keskuudessa. 

Toki on hyvä tuntea Raamattua kokonaisuutena ja laajasti, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, vaikka osaisi koko Raamatun ulkoa, jos ei kuitenkaan sen kautta opi Jumalan tahtoa, ja jos se ei vaikuta sen mukaan elämistä.

Veli Loponen 

Ollaan rehellisiä, emmekö me kaikki tulkitse ja ymmärrä Jumalan sanaa juuri metodistikirkon kuvaavalla tavalla? Eli Wesleyn nelitahokkaan kautta: Raamattu, perinne, järki ja kokemus.

Me luemme Raamattua ja suodatamme sen saamamme opin (eli perinteen) kautta, lisäksi me käytämme omaa järkeämme ymmärtääksemme mitä teksti sanoo ja miten se koskettaa meidän elämäämme nykypäivänä ja tulkitsemme sanoja, termejä ja merkityksiä oman kokemuksemme kautta.

Kukaan ihminen ei tule Raamatun äärelle tyhjennettynä kaikesta minkä hän tietää ja tuntee ja ilman omaa ymmärrystään.

Kun minä luen Raamattua, taustalla ovat saarnat, lapsuuden pyhäkoulu ja nuoruuden seurakuntakoulu, uskonnontunnit, lukemani kirjat ja kaikki mitä "tiedän" Raamatusta ja Jumalasta ja sen merkityksestä. 

Kun luen Raamattua, käytän järkiperäistä menetelmää, lukemista, annan merkityksen kirjaimille jotka näen sivulla mutta sen lisäksi myös ajattelen lukemaani, luokittelen sitä, järjestelen sitä eri merkitysten ja opetusten mukaan joita olen saanut sekä elämäni kokemusten kautta. Ja vaikka en lukisi tekstiä, teen samaa kuunnellessani sitä. Emme voi vain nauhoittaa Jumalan sanaa aivoihimme ja sitten hokea sitä automaattisesti takaisin, antamatta sille jotakin merkitystä ensin.

Lisäksi tuon mukanani kokemukseni elämästä, omasta kasvunperheestäni ja ihmissuhteistani, opettajista, kauppiaista, siitä miten maailma toimii ja minkä merkityksen minun kokemukseni on antanut eri tunteille, termeille ja käsitteille. Ja mitä kokemuksia minulla on Pyhän Hengen kautta Jumalasta ja siitä kuka hän on ja millä tavalla hän on minua lähestynyt.

Missään näistä ei ole mitään pahaa. Mielestäni metodistikirkko sanoo rehellisesti sen mitä me kaikki teemme joka tapauksessa. Kukaan tässä maailmassa ei vain lue Raamattua ja sitten tee mitä se sanoo, kaikki me tulkitsemme sitä. Joten ollaan avoimia ja rehellisiä ja myönnetään että teemme näin. Silloin keskustelukin toimii paljon paremmin ja voimme oppia paljon enemmän siitä kuka Jumala on ja mitä hän meille sanassaan kertoo itsestään ja maailmasta.

Ajatuksia ihmisen luomisesta

 Tiedämme Raamatusta että Aadamin ja Eevan elämä Eedenissä oli täydellistä. Heidän suhteensä oli täynnä iloa ja toisen sekä itsensä tuntemista ja lisäksi he tunsivat Jumalan täydellisesti, näkivät hänet kasvoista kasvoihin ja keskustelivat hänen kanssaan. Jumala käytti aikaansa vieraillakseen heidän luona ja kävelläkseen ympäri Eedenin puutarhaa heidän kanssaan.

Aadam ja Eeva elivät levosta käsin. He nauttivat Eedenin kauneudesta ja siellä oli valmiina kaikki mitä he tarvitsivät ravinnokseen, ajanvietokseen ja pitääkseen mielenkiinnon yllään. Puutarha oli kaunis, mielenkiintoinen, sieltä löytyi seikkailuja ja heillä oli seuraa toinen toisestaan sekä Jumalan läheisyys elämässään.

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”

1 Moos 2:15

Jumala loi ihmisen lepoon ja samalla hän loi työn. Työn tekeminen, mielekäs työ ja maailmasta huolen pitäminen, on osa Jumalan suunnitelmaa, ei syntiinlankeemuksen seuraus. Jumala loi myös lepopäivän ja lepäsi itse. Lepo ei ole vapaaehtoista vaan osa Jumalan suunnitelmaa, hän käskee meitä lepäämään. Meidän on tarkoitus olla eikä vain tehdä.

Meidät on luotu sekä olemaan ja että tekemään, tasapainossa. Monesti tunnen että työ on rangaistus. Sen täytyi tulla vastauksena syntiinlankeemukseen. Ansaitsemme leipämme otsamme hiellä ja kärsimyksellä. Ja tämä on totta, meille ei enää anneta ilmaisena lahjana kaikkea mitä me tarvitsemme elääksemme, meidän täytyy ansaita se työllämme. Mutta samalla tiedän että työ on ilo kun saa tehdä jotakin mielenkiintoista, jotakin jossa voin ilmaista itseäni ja sitä kuka olen, silloin tuntuu että jokin minussa kurkottaa Luojaan ja on yhteydessä hänen kanssaan. Me luomme yhdessä jotakin uutta ja nautimme siitä.

Lepo voi myös olla rangaistus, kuten kuka tahansa sairaslomalainen tai työtön tietää. Jumalan lahjat ovat vääristyneet syntiinlankeemuksen mukana ja ne eivät enää ole täydellisiä, ei edes lepo. Mutta kun me käytämme levon lahjaa Jumalan tarkoittamalla tavalla, lepäämme työn jälkeen, annamme itsellemme aikaa ja etsimme sen kautta yhteyttä Jumalaan, voimme taas koskettaa häntä ja löytää yhteyden rakastavaan Jumalaan joka tahtoo meille kaikkea hyvää. Tahtoo tuoda meidät luoksensa ja uudistaa Eedenin puutarhan, luoda uuden maailman jossa me voimme levätä ja tehdä työtä hänen kanssaan ja olla yhteydessä häneen.

 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet". Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.

1 Moos 1:26-31

Ecuadorilaisen pastorin haastattelu

Vastaukset on antanut pastori Anibal Nicolalde joka on Jesús Divino pastor seurakunnan pastori. Seurakunta on Ibarran kaupungin IPEE-kirkon jäsen (Iglesia del Pacto Evangélico del Ecuador) Ecuadorissa.

 

1) Mitä teologia merkitsee sinulle?

Teologian avulla tulemme lähemmäksi suurempaa ja parempaa tietoa siitä, kuka Jumala on, hänen toimintaansa historian keskellä ja hänen tarkoituksensa jokaiselle meistä. Ei vain akateemisesta, henkisestä, teoreettisesta näkökulmasta, vaan myös kokemuksellisesta ja käytännön näkökulmasta.

Teologian tekeminen on sitä, että pyrimme tuntemaan ja ymmärtämään Jumalan tahdon elämässämme sen perusteella, mikä on paljastettu meille Pyhissä kirjoituksissa, samojen, joiden katsomme olevan Jumalan paljastamia ja innoittamia.

Siksi teologinen pohdinta on tärkeää ja välttämätöntä, vaikka monet ajattelevatkin, että se on vain harvoille varattu asia, totuus on, että kun Kristuksen seuraaja lukee Raamattua, tutkii sitä, muistaa sen ja etsii, miten sitä soveltaa elämäänsä, hän tekee teologiaa.

2) Mitä hyötyä teologiasta on seurakuntatyön näkökulmasta?

Uskomme kattavaan evankeliumiin, mikä tarkoittaa, että hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta vaikuttaa yksilön ja yhteiskunnan kaikkiin alueisiin.

Siksi työmme on suuntautunut pelastuksen hyvien uutisten julistamiseen, uusien uskovien hoitoon ja kasvuun, auttamaan heitä kehittämään lahjojaan ja kykyjään, joiden avulla he voivat palvella kirkossa ja yhteiskunnassa, rakentaa pysyvästi suuren hengellisen perheen joka on paikallisseurakunta, joka on valo ja suola ympäristössään. Meidän on annettava uskomme syy, ja tämä saa meidät olemaan herkkiä uskovien yhteisön ulkopuolella olevien tarpeisiin, oppimaan olemaan kirkko, joka ei kytkeydy irti ympäröivän maailman tarpeista ilman, että maailman mallit vaikuttavat siihen.

Kaiken tämän vuoksi on tärkeää ja välttämätöntä tutkia, pohtia ja soveltaa kirjoituksen periaatteita jokapäiväisessä elämässämme, yksilöinä ja seurakuntana.

Kirkossa meillä on raamatuntutkimusohjelmia, jotka on suunnattu ihmisten tuntemaan tarpeeseen.

3) Millaista epäluuloisuutta olet kohdannut teologian suhteen?

Voisin sanoa, että suuressa osassa paikallisia kirkkojamme, Ecuadorin IPEE-kirkossa, pidämme tärkeänä ja välttämättömänä teologista, tutkimista ja Jumalan sanan vakavaa pohdintaa  ja sen soveltamiselle kontekstissa, jossa me asumme.

Tämä heijastuu pastoraalityössä, kirkkojen johtamisen kehittämisessä ja paikallisen kirkon erilaisissa toimissa ihmisten fyysisten, henkisten ja hengellisten tarpeiden kattamiseksi; samoin kuin se, että paikallinen kirkko voi olla läsnä keskellä kaupunkiaan, naapurustoa tai paikkakuntaa.

Siksi voisin sanoa, että teologisella teolla on tärkeä ja keskeinen rooli. Uskon myös, että voin rehellisesti sanoa, että harvoihin seurakuntiemme pastoreihin, toisin kuin moniin Ecuadorin evankelisiin kirkkohin ja kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa, ovat vaikuttaneet liikkeet, jotka ovat manipuloineet pyhiä kirjoituksia, tai poikkeavat raamatun tulkinnan ja eksegeesin perusperiaatteista omaksumalla opetukseensa kyseenalaisia ​​malleja, kuten menestysteologia tai jotkut uus-helluntailaiset liikkeet.

OLEN KRISTUKSESSA – MITÄ SE MINULLE MERKITSEE?

Sain juuri puhelinsoiton että isäni päälle oli kaatunut puu kun hän oli metsässä kaatamassa niitä polttopuiksi. Hänet oli viety sairaalaan ambulanssilla ja tuloksena oli onneksi vain murtunut jalka ja hyvin näyttäviä mustelmia selässä. Poikani on myös sairaalassa, hän on pitkään kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta joita koronapandemia ja hänen sairastamansa epilepsia pahentavat.

Tiedän että isäni ja poikani ovat Jumalan kämmenellä, hänen vallassaan on koko maailmankaikkeus ja meidän kaikkien elämämme. Me olemme Kristuksessa, me olemme turvassa koska olemme hänen omiaan.

Tämä ei tarkoita ruumiillista turvaa, kuten sain jälleen kokea. Moni hyvin läheinen ja rakas ihminen on menettänyt elämänsä pandemian aikana ja sen tähden. Elämän kovia lyöntejä ei voi paeta mutta en voi kohdata yhdessä Jumalan kanssa. Vaikka mikään ei näytä muuttuvan kun meistä tulee Jumalan omia, kun saamme olla Kristuksessa, kaikki muuttuu. Meidän sisimpämme muuttuu ja meidän tulevaisuutemme muuttuu, se mitä varten elämämme muuttuu ja mihin olemme menossa.

Meidän koko oma maailmamme muuttuu koska enää elämäämme ei hallitse ruumiin himot ja halut, eivätkä mielen muutokset tai ajatusten mielihalut, ei ylpeytemme eikä yksinäisyytemme, ei tyhjyyden tunne eikä etsintä täyttää se tyhjyys sisällämme, koska se on jo täytetty.

Ennen minä vaelsin maailman menon mukaan, pahan tahdon mukaan joka vei minut yhdestä tyhjästä himosta toiseen. Silloin nuo halut tuntuivat valtavan tärkeiltä, maailman tärkeimmiltä asioilta. Minun oli saatava itselleni mitä silmäni näkivät, mitä korvani kuulivat ja mitä ruumiini kaipasi. Kuitenkin kun saavutin haluni kohteen sillä ei lopulta ollut merkitystä, jäin aivan yhtä tyhjäksi.

Mutta Jumala rakasti minua, hän rakasti minua ensin ja etsi minut tyhjyyden keskeltä. Hänen rakkautensa tähden minä saatoin rakastaa ja löytää hänet. Hän teki minut, joka olin kuollut rikoksiini, joka elin janoisena erämään keskellä ja nälkäisenä ilman ymmärrystä mistä löytää tyydytystä tarpeiseeni, hän teki minut eläväksi.

Hän vapautti minut ja rakasti minua. Armosta minut on pelastattu ja armosta minua on rakastettu. Ja hän rakastaa minua edelleen. Saan olla Kaikkivaltiaan varjossa ja hän on minun linnani ja turvapaikkani. Hänen lähellään tahdon aina olla, hänen suojassaan olen turvassa. Hänen kanssaan sydämeni saa rauhan, myös pandemian ja elämän kolhujen keskellä.

Jumala on asettanut minut, minut joka ei sitä mitenkään ansaitse, taivaisiin Kristuksen kanssa. Kristuksessa minä olen Jumalan lapsi, hänen omansa, hänen tunnustettu perillisensä, kallisarvoinen ja rakastettu, suojattu ja turvattu.

Minun ei tarvitse pelätä yön kauhuja eikä kulkutautia. Mikään ei voi horjuttaa rauhaani kun olen Kristuksessa. Voin asustaa aina hänen suojaamanaan ja olla turvassa. Pelko pakenee pois ja sydämeni saa rauhan. Jumalan oma käsi suojelee minua, minua joka ei ansaitse edes nähdä Jumalaa, minua joka hänen rakkautensa tähden on saanut suurimman kunnian ja jota rakastetaan joka hetki, ihmeellisellä ja valtavalla tavalla.

Minua ei koskaan jätetä yksin koska minut on pelastettu armossa jotta Jumala voisi osoittaa minulle ylenpalttista siunausta ja armonsa runsautta. Koska hänellä on hyvyyttä minua kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Mihin muualle minä voisin mennä? Missä voisin olla? Kaikkialla ympärilläni on vain kipua, pelkoa ja tuskaa. Vain Jumalan kanssa voin olla rauhassa ja saan olla turvassa, vain hänen kanssaan voin olla onnellinen saan elää hänen siunauksessaan. Vain Kristuksessa voin kokea hänen läsnäolonsa.

Minut on pelastettu armosta, uskon kautta. Minulla ei ole mitään kerskattavaa, en voi kehua millään tavalla itsessäni koska kaikki mitä minulla on, on lahjaa Jumalalta ja kaikki mitä olen tehnyt yksin on vain tuottanut kipua minulle itselleni ja toisille. Jumalaan verrattuna minun tekoni eivät ole mitään, hänen rakkautensa on lahja, valtava lahja, suunnaton armo jota en voi ymmärtää. Ja voin vain kiittää ja antaa takaisin, edes tuhat vuotta eivät ole tarpeeksi jotta voisin korvata hänelle kaiken sen mitä hän on tehnyt puolestani. Ikuisuuskaan ei riitä kiittämään häntä hänen armostaan ja rakkaudestaan.

Silti minut on valmistettu hyviin tekoihin ja luotu Kristuksessa jotta voisin vaeltaa Jumalan minulle edeltäpäin valmistamissa hyvissä töissä. Miten suuri onni ja ilo tämä on, että saan tehdä mitä hän tahtoo, sitä mitä hän on etukäteen minua varten valmistanut ja toteuttaa itseäni kuten hän vain minut tietää.

En voi ymmärtää tätä lahjaa tai hänen valtavaa rakkauttaan. Tiedän vain että ilman Jumalaa en enää jaksaisi. Maailma on liian suuri ja armoton ja elämän aiheuttamat kivut liian syviä. Ilman häntä ei ole mitään, Kristuksessa minulla on kaikki.

 

  Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Ef. 2:1-10

Kärsimyksen ongelma - Kärsimys ja kristinusko

Miksi Jumala sallii kärsimyksen maailmassa?

Meidän on tehtävä ero älyllisen yrityksen selittää kärsimyksen henkinen arvoitus ja käytännöllisen yrityksen oppia selviytymään kärsimyksestä ja ehkä jopa kasvamaan sen kautta välillä.

Monet ovat huomanneet tarinoiden kyvyn auttaa meitä tulemaan toimeen henkilökohtaisten vaikeuksien kanssa ja selviämään moniselitteisistä kokemuksista, kuten menetys ja suru. Ristiinnaulitun Kristuksen kertomuksen keskeinen paikka kristillisessä kerronnassa auttaa meitä kohtaamaan kärsimykset sekä eksistentiaalisena että älyllisenä kysymyksenä.

Kärsimyksen läsnäolo maailmassa ei muodosta haastetta sen järkevyydelle eikä kristillisen kertomuksen sisältämälle merkityksen ja tarkoituksen käsitteelle. Kristilliset teologit ovat jo varhaisimmista ajoista lähtien puolustaneet tätä ymmärrystä kärsimyksen paikasta luodussa maailmassa.

Esimerkiksi Hippon Augustinus (358-430) esitti lähestymistavan pahan läsnäoloon maailmassa, joka vahvisti maailman alkuperäisen koskemattomuuden, hyvyyden ja järkevyyden. Pahuus ja kärsimys syntyvät vapauden väärinkäytöstä, jonka vaikutukset korjataan ja muutetaan lunastuksen, eli Jeesuksen ristinkuoleman, avulla. Augustine väitti, että uskovalla on mahdollisuus ymmärtää kärsimyksen ja pahan arvoituksia maailmassa muistelemalla sen alkuperäistä hyvyyttä ja odottaen sen lopullista palkkiota ja palautumista taivaassa.

Kuinka tarina Kristuksen kärsimyksistä ja kuolemasta auttaa meitä selviytymään elämän arvoituksista ja traumoista?

Varhaiskristillinen hengellisyys, etenkin pitemmän ajanjakson aikana, jolloin kristinusko oli marginalisoitua ja kristittyjä satunnaisesti vainottiin, korosti yksittäisen uskovan henkilökohtaisen kertomuksen yhdenmukaisuutta Kristuksen kanssa, erityisesti kärsimysten ja vaikeuksien suhteen. Rooman katakombien seinämaalaukset ilmaisivat tämän visuaalisesti. Esimerkiksi kuvaamalla Kristusta hyvänä paimenena, joka kuljetti väsyneitä ja peloissaan olevia lampaitaan vaarallisen maailman läpi.

Tämäntyyppiset lähestymistavat hallitsivat kristillistä hengellisyyttä myös keskiajalla, kun yleisesti hyväksyttiin, että kärsimys oli yksinkertaisesti elämän tosiasia, joka ei vaadi selitystä. Se oli kuitenkin otettava huomioon ja ihmisten oli elettävä läpi kärsimyksen.

Monet keskiajan kirjailijat tutkivat kysymystä siitä, kuinka joku voi kasvaa viisaudessa ja kypsyydessä kärsimysten kautta. Usein käyttäen kuvia ristiinnaulitusta Kristuksesta auttamaan mielikuvitustaan porttina mietiskelyyn.

Vaikka keskiajan akateemiset teologit kirjoittivat kärsimyksistä johtuvista kognitiivisista jännitteistä, suurin osa kirjoittajista keskittyi tänä aikana siihen, kuinka uskovat pystyisivät selviytymään tällaisesta kivusta ja hämmennyksestä. Ja miten käyttää niitä molempia askelmina viisauteen ja kypsyyteen.

C. S. Lewis kirjoitti kärsimyksistä kahdessa teoksessa. Vuonna 1940 teoksessa Kärsimyksen ongelma, Lewis väittää, että usko Jumalaan on yhdenmukaista kivun olemassaolon kanssa maailmassa. Kipu, hän tunnetusti väittää, on Jumalan "megafoni kuuron maailman herättämiseksi".

Silti Lewisin sovitus uskosta ja kärsimyksen kokemuksesta tässä työssä on rationaalista, ei eksistentiaalista. Se käsittelee abstrakteja ideoita, ei kärsimyksen ja kuoleman ankaraa, julmaa todellisuutta. Kriitikoidensa mukaan Lewisin lähestymistapa merkitsee pahan ja kärsimyksen todellisuuden kieltämistä koettuina todellisuuksina. Sen sijaan ne pelkistetään abstrakteiksi ideoiksi, jotka on sovitettava uskon palapeliin.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lewis julkaisi (alun perin salanimellä) vaikuttavan kirjan nimeltä Muistiinpanoja surun ajalta. Tämä liikkuva työ koostui tuskallisista ja julmasti rehellisistä pohdinnoista miehestä, jonka vaimo on kuollut hitaasti ja tuskallisesti syöpään.

Yksi tämän teoksen liikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista piirteistä on Lewisin kuvaus hänen heräävästä oivalluksestaan, jonka mukaan hänen järkevä, rationaalinen uskonsa oli joutunut hänen ylivoimaisesta emotionaalisen kriisinsä pahoinpitelemäksi. Lewisin vaimon hidas kuolema ei johtanut epäuskoon. Se paljasti kuitenkin älyllisen uskon epävarmuuden ja sen irallisuuden elämän kovasta todellisuudesta.

Lewisin ratkaisu tuli, kun hän pohti Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kertomusta. Lewis oli ollut huolissaan halustaan pystyä kärsimään kuolevan vaimonsa sijasta. "Jos vain voisin kärsiä hänen puolestaan, tai edes sen kaikkein pahimman kivun, tai minkä tahansa siitä kärsimyksestä, hänen sijastaan."

Todellisen rakastajan merkki oli Lewisin mielestä halukkuus ottaa tuskaa ja kärsimystä, jotta rakas voisi säästyä pahimmalta.

Silloin Lewis näki yhteyden kristilliseen kertomukseen. Juuri näin Jumala teki ristillä.

Onko sallittua, hän kysyy, ottaa kärsimys itselleen jonkun toisen puolesta, jotta henkilö säästyisi ainakin jostakin siitä tuskasta ja laiminlyönnin ja hylätyksi tulemisen tunteesta?

Vastaus on ristiinnaulitussa Kristuksessa. "Yhdelle sallittiin, meille kerrotaan, ja uskon nyt voivani uskoa jälleen, että Hän on tehnyt meidän sijastamme kaikkensa, mitä voidaan tehdä. Hän vastaa meidän kysymykseemme: ’Sinä et voi eikä uskalla. Minä pystyin ja uskalsin.’"

Viime kädessä pahan, kärsimyksen ja kivun olemassaolo herättää kysymyksen merkityksestä.

Onko maailma vain satunnainen, merkityksetön kasautuma vahingossa tapahtuneita sattumia? Vai voidaanko havaita syvempi kuva, joka mahdollistaa ihmisen olemassaolon kysymyksen tuomisen keskipisteeseen?

Sinnikkyyden ja vastustuskyvyn sairauden, kärsimyksen tai trauman edessä on yleisesti nähty olevan paremman, jos vastustamista pidetään merkityksellisenä, tarkoituksellisena tai tuottavana.

Kristillinen kertomus, jonka ytimessä on ristiinnaulittu Vapahtaja, tarjoaa merkityskehyksen, joka sallii tällaisen tulkinnan näistä tapahtumista, mikä auttaa yksittäisiä uskovia selviytymään kärsimyksestään ja ahdistuksestaan.

Se kutsuu meitä astumaan sisään kertomukseen, jossa puhutaan Kristuksen väkivaltaisesta, tuskallisesta ja näennäisesti merkityksettömästä kuolemasta ja tutkitaan, kuinka tämän osoitetaan olevan itsessään merkityksellinen ja kykenevä antamaan merkityksen muille kärsiville.

Kristillinen kertomus selittää sairauden ja kärsimyksen siten, että ne voidaan nähdä yhtenäisinä, mielekkäinä ja mahdollisesti positiivisina. Ne mahdollistavat henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen.

Tämä kertomus kutsuu meitä kuvittelemaan itsemme kävelemässä pimeyden ja surun valtaavan maailman läpi kulkevan Jumalan läsnäolossa. Hän on kanssamme, vaikka kuljemme "kuoleman varjon laakson" läpi.

Pastori ja kirjailija Timothy Keller huomauttaa: "Kärsimykset ovat sietämättömiä, jos et ole varma, että Jumala on sinun kanssasi ja sinua varten."

Uusi testamentti vahvistaa usein, että kristillinen toivo iankaikkisesta elämästä tulevaisuudessa liittyy kärsimyksen kokemukseen nykyhetkessä ja näkee tämän yhteyden Kristuksen kärsimyksen ja ristiinnaulitsemisen kertomuksessa.

”Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.”

Room 8:17

Silloin Pilatus otti Jeesuksen ja ruoskitti hänet. Ja sotamiehet väänsivät kruunun orjantappuroista, panivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänen ylleen purppuraisen vaipan ja tulivat hänen luoksensa ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas"; ja he antoivat hänelle korvapuusteja. Pilatus meni taas ulos ja sanoi heille: "Katso, minä tuon hänet ulos teille, tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä". Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: "Katso ihmistä!" Kun siis ylipapit ja palvelijat näkivät hänet, huusivat he sanoen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä mitään syytä". Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi". Kun nyt Pilatus kuuli tämän sanan, pelkäsi hän vielä enemmän ja meni taas sisälle palatsiin ja sanoi Jeesukselle: "Mistä sinä olet?" Mutta Jeesus ei hänelle vastannut. Niin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö puhu minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?" Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi." Tämän tähden Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat sanoen: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan". Kun Pilatus kuuli nämä sanat, antoi hän viedä Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle, paikalle, jonka nimi on Litostroton, hebreaksi Gabbata. Ja oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki. Ja hän sanoi juutalaisille: "Katso, teidän kuninkaanne!" Niin he huusivat: "Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari". Silloin hän luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen. Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle. Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: "Älä kirjoita: 'Juutalaisten kuningas', vaan että hän on sanonut: 'Minä olen juutalaisten kuningas'." Pilatus vastasi: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin". Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu. Sentähden he sanoivat toisillensa: "Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva"; että tämä kirjoitus kävisi toteen: "He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa". Ja sotamiehet tekivät niin. Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: "Minun on jano". Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Koska silloin oli valmistuspäivä, niin - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri - juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas. Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako". Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet". Mutta sen jälkeen Joosef, arimatialainen, joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikka salaa, juutalaisten pelosta, pyysi Pilatukselta saada ottaa Jeesuksen ruumiin; ja Pilatus myöntyi siihen. Niin hän tuli ja otti Jeesuksen ruumiin. Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin sata naulaa. Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin, niinkuin juutalaisilla on tapana haudata. Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu. Siihen he nyt panivat Jeesuksen, koska oli juutalaisten valmistuspäivä ja se hauta oli lähellä.

Johanneksen evankeliumi 19

Lähteet:

Raamattu, 1933/38

Lewis, C. S.: Kärsimyksen ongelma. (The Problem of Pain, 1940.); Suom. Maritta Pesola; Kirjaneliö; 1979.

Lewis, C. S.; Muistiinpanoja surun ajalta. (A Grief Observed, 1961.); Suom. Anna-Mari Kaskinen; 3. korjattu painos; Kirjapaja; 2009.

McGrath, Alister E.; Narrative Apologetics: Sharing the Relevance, Joy and Wonder of the Christian Faith; Baker Books; 2019.