Lapsen uteliaisuutta on mahdollista ruokkia tarinoilla, juhlilla ja perinteillä.
Täällä Ecuadorissa tärkeimmät rutiinit vuoden kuluessa ovat joulu ja pääsiäinen.
Jouluun valmistaudutaan koko joulukuu, sunnuntaisin käydään läpi eri teemoja Jeesuksen syntymän ympäriltä ja sitten joulun tienoilla (täällä ei ole joulupäivän jumalanpalvelusta) lähimpänä sunnuntaina on joulun jumalanpalvelus johon normaalisti, ei nyt korona-aikana, lapset, nuoret, naiset, miehet, perheet ym. harjoittelevat esiintymisnumeron ja esittävät sen. Usein ennen joulua, ei nyt korona-aikana, on myös erilaisia tapahtumia kuten jouluateria yhdessä seurakunnan kanssa etc.
Itse olen huomannut että poikiani kiinnostaa kaikkein eniten juuri kaikki juhliin ja perinteisiin liittyvä. Jouluna koristelimme joulukuusen ja siitä tuli kysymyksiä, kuten: mistä joulukuusi on tullut? Miksi se liittyy jouluun ja kristinuskoon?
Kun teimme pipareita niin pojat kyselivät miksi teen kamelin mallisen piparin tai miksi kello tai tähti tai sydän. Miksi joulupukki on keksitty ja mistä se tulee?
Samalla on tullut huomatuksi miten valtavasti jouluun liittyvä juhlinta ja koristelu ei ole lainkaan jouluun liittyvää mutta tämäkin toi mahdollisuuden puhua siitä mikä joulussa on todella tärkeää. Jouluvalmistelujen myötä puhuimme siitä miksi Jeesuksen syntymä oli niin merkittävä asia että sitä juhlitaan vieläkin ja joulupöydässä luimme jouluevankeliumin.
Ecuadorissa kirkkovuoden suurin juhla on pääsiäinen ja sitä valmistellaan pitkään ja hartaasti ja juhlitaan isosti, myös kodeissa. Toisin kuin Suomessa, jouluun ei juuri liity ruokaperinteitä mutta pääsiäisenä on omat ruokansa ja niillä kaikilla on oma merkityksensä.
Pääsiäiseen valmistaudutaan koko paastoajan jolloin sunnuntaisin jumalanpalveluksessa puhutaan eri aiheista Jeesuksen ristiinkuolemaan ja siihen valmistautumiseen liittyen. Palmusunnuntai on iso juhla seurakunnassa ja viimein pääsiäissunnantaina on iso tapahtuma jossa on erikseen harjoiteltua ohjelmaa, dramatisointeja ym.
Katolilaisessa kirkossa nämä pyhät rutiinit on järjestetty todella esimerkillisellä tavalla. Tarkoitan tällä ympäri vuotta kulkevia pyhä päiviä joita juhlitaan ja joiden aikana kirkossa on päivään liittyvästä teemasta messu ja perheitä kehoitetaan kertomaan lapsille kotona mitä pyhäpäivänä tapahtui ja miksi sitä juhlitaan. Lisäksi useisiin pyhäpäiviin liittyy kulkue jossa kannetaan pyhimyksen kuvaa tai patsasta tai Jeesuksen elämään liittyvää kuvaa/patsasta etc.
En kannata pyhimysten ja Marian palvontaa tai patsaiden/kuvien rukoilemista. Mutta se että näistä pyhistä päivistä on tehty niin näyttäviä ja tärkeitä pitää seurakuntalaisen mielessä mitä Jumala on tehnyt historian aikana. Kun kirkossa lisäksi luetaan Raamatusta päivään liittyvä paikka, sen näkee taideteoksena, laulaa lauluissa ja kuulee kertomuksena tämä pyhä muisto siirtyy sukupolvelta toiselle aivan eri tavalla.
Mielestäni meidän evankelikaalistenkin tulisi juhlistaa pyhiä päiviä ja Raamatun tapahtumia enemmän ja säännöllisemmin, sekä käyttää taidetta ja eri aisteja sekä tarinoita muistojen, tarinoiden ja identiteetin eteenpäin siirtämiseksi. Näinhän juuri juutalaiset tekevät ja Raamattukin meitä kehoittaa tekemään.
Myös seurakunnissa sekä joulua että pääsiäistä juhlitaan ruoan, erilaisten ohjelmien ja esitysten kautta, tämä tietenkin ennen koronaa ja toivottavasti pian koronan jälkeen. Seurakunta järjestää yhdessä ruokailuja, ruoka valmistetaan ja syödään yhdessä perheiden kanssa. Lisäksi kaikki eri seurakuntaan kuuluvat palvelutehtävät kuten lastentyö, nuorisotyö, naiset, miehet, solut, musiikkiryhmä, etc. harjoittelevat ja valmistavat esityksen tai useampia esityksiä joita nähdään ja kuullaan sekä juhlajumalanpalveluksessa että sitä ennen.
Monet lapset tulevat täällä seurakuntien iltapäivätyöhön mukaan. Siellä lapset ja nuoret saavat aterian, tekevät läksyjä yhdessä ohjaajan kanssa ja saavat opetusta Raamatusta ja Jumalasta. Myös nämä lapset ja nuoret suunnittelevat oman ohjelmansa, harjoittelevat sen ja esittävät muulle seurakunnalle.
Monille lapsille tämä on ainutlaatuinen kokemus kuulla evankeliumia ensimmäisen kerran elämässään. Vaikka katolilainen kirkko tekee hyvää työtä perinteiden siirtämisessä seuraavalle sukupuolvelle, valitettavasti heidän näkemyksensä uskosta on kolektiivinen ja siksi henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ei yleensä synny. Pääsiäinen on tämän tähden seurakunnissa valtavan tärkeä juhla, silloin katolilaisista ja ei-kristityistä perheistä tulevat lapset saavat ensimmäisen kerran eläissään kuulla miksi Jeesus kuoli ristillä ja mitä se tarkoittaa heille henkilökohtaisesti.
Näiden perinteiden, rutiinien, juhlien ja tarinoiden lisäksi näen tärkeänä seurakunnan ilmapiirin. Sen tulee kannustaa ihmisiä, myös lapsia, tekemään kysymyksiä, ihmettelemään ja ottamaan selvää mitä Raamattu tarkoittaa, kuka on Jumala, mitä hän merkitsee minulle ja miksi nämä asiat ovat tärkeitä minun omassa elämässäni. Kysymyksiä pitää kannustaa ja niiden tekijöille vastata selkeästi ja vailla tuomitsemista tai arvostelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti