maanantai 22. maaliskuuta 2021

Mitä Jeesus sanoisi tämän ajan perheille Suomessa?

Itse olen kokenut että Jumala sanoo: Pistä minut ensimmäiseksi. Anna minulle kaikki mitä sinulla on. Luota minun käsiini se mitä ja keitä rakastat kaikkein eniten.

 

Luulen että Jeesus kutsuu meitä tänäkin päivänä sekä arvostamaan perhettä enemmän että arvostamaan sitä vähemmän. Ei tuo sanoma ole yhtään vanhanaikainen. Meidän tulee arvostaa perhettä ja lapsia, lapsia palvellessamme palvelemme Jeesusta, voimme tehdä hänelle kaikkea hyvää mitä tahdomme, lasten kautta, sekä omien että muiden lasten.



Toisaalta meidän tulee laajentaa perheen käsitystä ja ymmärtää että kaikki kristityt ovat samaa perhettä meidän kanssamme, eivät pelkästään ne jotka ovat meille verisukua tai samasta seurakunnasta/kirkkokunnasta/paikkakunalta/maasta/maanosasta/jne. Meidän perheemme elää Kiinassa, USAssa, Keniassa, Ecuadorissa ja Suomessa ja kaikialla muualla missä on Jumalaan uskovia ihmisiä.

 

Lisäksi jos perheemme, se perhe ja suku johon olemme syntyneet, yrittää estää meitä uskomasta Jumalaan tai hylkää meidät meidän uskomme tähden niin meidän velvollisuutemme ei ole heille, eikä Suomen valtiolle ja kansalle näin laajempana perheenä, vaan Jumalan perheelle ja ensimmäiseksi Isällemme, Jumalalle.

 

Nykypäivänä ei Suomessa ehkä olla samalla tavalla tilivelvollisia perheelle ja suvulle kuten Rooman valtakunnassa tai muinaisessa Juudeassa mutta perheet ja suvut ovat edelleen tärkeitä meille ja me välitämme heidän mielipiteistään. Toisaalta ystävät, työkaverit, työpaikka ja yhteiskunta ovat syrjäyttäneet suvun sekä suvun päämiehen niinä joille olemme tilivelvollisia tai joiden mielipiteestä eniten välitämme ja joiden haluamme arvostavan meitä ja joihin haluamme tehdä vaikutuksen ja joilla haluamme olevan hyvän mielikuvan meistä.

 


Luulen että Jumala kutsuu meitä rikkomaan tämän. Se jonka mielipiteellä tai mielikuvilla on väliä on Jumala ja ainoa johon meidän tulee tehdä vaikutus on Jumala ja ainoa jonka arvostusta meidän tulee etsiä on Jumala.

 

Miten voimme käytännössä jokapäiväisessä elämässä laittaa Jumalan ensimmäiseksi?

 

1 Tess 5:17 Paavali sanoo: Rukoilkaa lakkaamatta. Jae ei ole pitkä mutta sitäkin vaikeampi. Mitä tarkoittaa rukoilla lakkaamatta, miten se tehdään, miten voi rukoilla nukkuessa ja syödessä ja puhuessa ja muutenkin koko ajan ja millaista rukousta sen pitää olla?

 

Minulla ei ole vastausta näihin kysymyksiin, anteeksi kaikille. Rukoillaan yhdessä, valintoja tehdessä, säännöllisesti, vastustuksen edessä, temppelissä ja kodeissa, kuoleman hetkellä, kuolleen herätessä ja lasten kanssa. Pidetään Jumala mukana arkielämässä.



Yksinäiset kammiorukoukset ovat varmasti ehdottoman tärkeitä. Ne ovat kuin leipää ja kaurapuuroa, ravintoa jota ilman emme selviä hengissä ja joka ravitsee meidän ruumistamme ja sieluamme. Mutta, jos jatkan ruokaverailua, niin välillä tekee hyvää syödä vaikka jugurtti tai banaani, niistäkin saa tarpeellisia ravintoaineita. Samoin luonaasta ja päivällisestä, muiden kanssa rukoilemisesta, seurakuntana yhdessä rukoilemisesta, perheen kanssa rukoilemisesta tai nopeasta rukouksesta yhden asian puolesta, huudosta Jumalan puoleen, avunpyynnöstä, kiitoksesta.

 

Tehdään rukouksesta arkipäiväinen asia, osa meidän rutiiniamme. Kaikki nämä rutiinit joihin rukous kuuluu tekevät siitä yhä enemmän osan meidän arkielämäämme, jotakin normaalia jonka lapsi oppii ja omaksuu ja jota pitää normaalina ja hyvänä.

 


Kun lisäksi vielä rukoilemme erityistilanteissa, kuten vaikka kun pelottaa tai huolestuttaa tai kiitetään jostakin tosi kivasta tai pyydetään ohjeita ja johdatusta, se tuntuu lapsesta normaalille. Jumala on normaali osa meidän elämäämme, on normaalia pyytää Jumalan mielipidettä, jutella hänen kanssaan, kiittää häntä, kommunikoida hänen kanssaan ja viettää aikaa yhdessä hänen kanssaan.

 

Jumala kaikenlisäksi vielä kuulee rukoukset ja on oikea olemassa oleva, kaikkivaltias Jumala joka vastaa rukouksiimme ja pitää huolta meidän lapsistamme. Eli kun me rukoilemme hän tekee enemmän kuin oman osansa.

 

Tunnen että Jumala kutsuu perheitä rukoilemaan ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Sekä ydinperheitä että sukuja ja seurakuntaperhettä, ympäri maailmaa. Hän tahtoo sanoa meille, viettäkää aikaa minun kanssani, tutustukaa minuun, ottakaa vastaan minun lahjani ja oppikaa minusta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti