Archidona La Bella - Pieni Viidakkokaupunki Ecuadorissa

Archidonan kaupunki, tai Archidona la Bella, sijaitsee Ecuadorin Amatsonian alueella. Archidonan kaupunki on Archidonan kanttoonin hallinnollinen keskus.

Archidona sijaitsee Andien alareunoilla, 577 metrin korkeudella. Archidonan kaupungissa on 5478 asukasta ja koko kanttoonissa asuu noin 18 551.

Archidona sijaitsee Misahualli-joen laaksossa. Vuorokauden keskimääräinen lämpötila on +25 C ympäri vuoden ja kosteusprosentti vaihtelee 90-100%.

Minulla on monta rakasta muistoa Archidonan kaupungista. Ensimmäisen kerran kävin Archidonassa yli kymmenen vuotta sitten, ennen kuin kunnon tie oli rakennettu Baezasta Tenaan.

Silloinen tie oli mutaa ja savea. Koska kyseessä on Amatsonia eli sademetsä, matkalla yleensä sataa aina. Ja tie näytti ja tuntui sille.

Archidona perustettiin espanjalaisten toimesta 21.04.1560. Kaupungin perustaja, Bartolomé Marín, oli kotoisin Espanjan Archidonasta ja nimesi uuden kaupungin kotikaupunkinsa mukaan.

 Intiaanipäällikkö Jumandy taisteli espanjalaisia vastaan Archidonassa ja sytytti kaupungn palamaan 29.11.1578. Taistelujen jälkeen kaupungin asukkaat hylkäsivät sen ja kaupunki rakennettiin uudelleen vasta vuonna 1638 kun Jesuiitat saapuivat alueelle.

Archidona oli vuosikymmenten ja satojen ajan Ecuadorin Amatsonian alueen tärkein kaupunki. Ecuadorin presidentti, Gabriel García Moreno, loi Orienten provinssin 11.05.1861 jolloin Archidonasta tuli uuden provinssin hallinnollinen keskus.

Yksi tietty parin kilometrin pituinen pätkä oli aina kuin liukumäki. Märkä savi sai autonrenkaat liukumaan ja sutimaan. Toisella puolella oli jyrkkä vuorenseinämä ylöspäin, toisella puolella alaspäin.

Valitettavan moni auto ja bussi suistui tällä kohdalla tieltä alas rotkoon. En osaa sanoa monetko kymmenet, tai sadat, ihmiset ovat siinä kuolleet. Mutta paljon heitä oli. Tuntui että ainakin yksi bussi tipahti kerran kuukaudessa.

Tämä oli aikanaan ainoa tie Tenaan ja siitä seuraaviin intiaanikyliin. Ei ollut muuta kulkumahdollisuutta, joten ihmiset ottivat riskin ja toivoivat ettei heidän matkansa aikana sattuisi onnettomuutta.

Kun uusi tie oli rakennettu ja vuorenrinteet vahvistettu kivenmurikoin ja insinöörien taidennäyttein, onnettomuudet alkoivat vähentyä. Valitettavasti alueella sataa edelleen päivittäin ja se aiheuttaa mutavyöryjä. Monet bussit ja autot ovat jääneet mutavyöryn alle.

Itsekin olen ajanut autolla kun mutaa on alkanut yhtäkkiä valumaan ylhäältä auton eteen ja on pitänyt hätäisesti jarruttaa ja peruuttaa ettei muta tule päälle. Tai vuorenrinne on murtunut vierestä, edestä tai takaa sateiden takia ja ryhmähtänyt alas rotkoon.

Onneksi siunausta on ollut mukana ja kertaakaan en ole itse lähtenyt mudan mukana. Ymmärrettävistä syista suhtautumiseni alueeseen on varsin kaksijakoinen.

Toisaalta rakastan viidakkoa ja siellä asuvia ihmisiä. Sinne on aina ikävä. Tuntuu että sydämessä on tyhjä paikka jota ei voi täyttää kuin viidakko ja viidakon intiaanit. Se on matkustamisen ja monissa paikoissa elämisen surullinen puoli, miten valtava ikävä voi olla kun muuttaa seuraavaan paikkaan.

Toisaalta joka kerta matkustaessani alueelle pelkään kuoliaakseni. Pälyilen ympärilleni ja lasken uusia mutavyöryjä ja romahtaneita kohtia tiellä. Pudistelen päätäni nähdessäni mutavyöryn alle jääneen talon tai suren viimeisessä pahassa romahduksessa kuolleita ihmisiä.

Monesti mutavyöry tai romahdus tarkoittaa että tie on poikki ja ei ole kulkumahdollisuuksia. Usein se tarkoitti myös että meiltä meni vesi poikki, koska mutavyöry katkaisi vesijohdon. Pahimpien vyöryjen aikana viidakosta tuleva öljyputki katkesi ja aiheutti öljyvuotoja ja valtavaa tuhoa ympärilleen luonnossa.

Useimmat muistoni ovat kuitenkin onnellisia.  Kun teini oli pieni alle kouluikäinen poikanen, otin hänet mukaan useimmille työmatkoille. Jouduinhan olemaan päiväkausia, ja välillä tahtomattani viikkokausia, poissa Quiton kodistamme.

Näillä matkoilla kävimme aina yhdessä Archidonan erilaisissa uima-altaallisissa hosterioissa tai läheisissä joissa uimassa. Teinille on erityisesti jäänyt mieleen paikka jota kutsuttiin Apinoiden Saareksi – Isla de Los Monos. Hosterian lisäksi paikka on Ecuadorin Ympäristöministeriön hyväksymä turvapaikka viidakon eläimille jossa niitä kuntoutetaan takaisin luontoon päästäkseen.

Useimmat eläimet palaavat luontoon. Toiset ovat liian vahingoittuneita, joko metsästäjien tai salakuljettajien käsissä, tai ne on vangittu liian nuorina, jotta ne voisivat enää palata viidakkoon. Tällaiset eläimet joko jäävät Apinoiden Saarelle tai ne sijoitetaan eläintarhoihin eri puolille Ecuadoria.

Nimensä mukaisesti Apinoiden Saarella asuu satoja apinoita. Hosterian alue kattaa useamman hehtaarin ja siellä on paljon viidakkoa missä apinat saavat asua rauhassa, omassa ympäristössään. Välillä ne tulevat ihmettelemään hosteriassa työskenteleviä tai vierailevia ihmisiä.

Pikkuiselle teinille tämä oli minun työpaikkani. Kun lähdin yksin matkaan, hän kuvitteli minun menevän uimaan altaisiin ja leikkimään apinoiden kanssa. Se oli mitä hän teki meidän työmatkoillamme.

Vuosien varrella aloin kuljettaa häntä mukanani intiaanikyliin. Siellä hän näki hyvin erilaisen todellisuuden kuin turistien suosimat hosteriat uima-altaineen. 

Mutta vieläkin hänen muistoissaan Archidona on paikka jossa pääsee uimaan, leikkimään apinoiden kanssa, pitelemään käärmeitä sekä tutustumaan muihin viidakon eläimiin.

Ei varmasti mikään huono lapsuudenmuisto.