KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA
2 KOR 4:7-9 OSA 4
7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. 8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, 9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. (33/38)
7Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 8Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, 9vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (92)
Päätelmät
Plummer välittää ihailtavasti tämän osan merkityksen. Hän kirjoittaa: saattaa tuntua oudolta, että niin loistavaan järjestelmään kuuluisivat niin heikot ja kärsivät palvelijat; mutta se osoittaa, että voima on Jumalalta eikä heiltä.
2. Kor 1–9 tunnelma voidaan tiivistää lauseeseen chairein dei (”Minun täytyy iloita”), kun taas ilmaisu paraklesis en thlipsei ("lohdutus keskellä ahdistusta"; ks. 1:3-7; 7:4, 7, 13) edustaa sen pääteemaa. Toisaalta kauchasthai dei (12: 1, "minun täytyy ylpeillä") tiivistää lukujen 10-13 hengen, ja dynamis en astheneia (12:9, "vahvuus keskellä heikkoutta") paljastaa pääteeman.
Minun täytyy iloita Jumalan lohdutuksesta keskellä ahdistusta ja ylpeillä Jumalan vahvuudesta oman heikkouteni keskellä. Siinä on mielestäni korinttilaiskirjeen ja tämän jaejakson pääteema. Minä olen vain heikko saviastia jolla ei ole arvoa kuin Jumalan voiman ja suunnattoman aarten pitelijänä. Minun heikkouteni on se joka antaa mahdollisuuden Jumalan voimalle loistaa ja voin vain kiittää häntä siitä että hän on valinnut minut ja että hän pelastaa, lohduttaa ja rakastaa minua kaikkien elämääni sisältyvien vaikauksien ja kärsimysten keskellä.
Thrall toteaa, että todellisten apostolien heikkous ja haavoittuvuus olivat välttämättömiä evankeliumin aarteen asianmukaiselle välittämiselle.
On monia ironioita, jotka on kääritty kristilliseen palvelutyöhön, eikä vähiten sitä, että Jumala antaa loistavan evankeliumin aarteensa maasta tehtyihin ruukkuihin, muuttavan elämänsä halkeileviin ja mureneviin astioihin.
Puhuessaan kärsimyksistä palveluksessa Richard Baxter, puritaanilainen kirkon johtaja ja kirjaiija, julisti: Nämä, samoin kuin muut, jotka mainitsin aiemmin, puhuessani heikkouksistani, olivat etuja, jotka Jumala antoi minulle ahdistuksesta. Siunaan nöyrästi hänen armollista huolenpitoa, joka antoi minulle aarteensa maasäiliössä ja koulutti minut ahdistuksen koulussa ja opetti minulle Kristuksen ristin niin pian; että voisin olla pikemminkin Theologus Crusis, kuten Luther sanoo, kuin Theologus Gloriae, ja ristikantaja, kuin ristintekijä tai teeskentelijä.
Itse myös kiitän Jumalaa siitä että olen naulittu ristille hänen kanssaan. En etsi kunniaa tai mainetta enkä menestystä vaan tahdon että minun heikkouteni antaisi Jumalan voimalle ja armolle kaikkein parhaimmat raamit. Kalliit taideteokset laitetaan vaatimattomiin raameihin jotta katse ei kiintyisi siihen mikä pitelee taulua vaan itse maalaukseen. Samoin minussa katseen ei tule kiintyä siihen kuka olen ja mitä minä pystyn tekemään vaan Jumalaan, hänen voimaansa, siihen kuka hän on, mitä hän pystyy tekemään ja hänen ihmeelliseen armoonsa ja rakkauteensa.
Minä olen halpa savesta tehty astia, mutta en ole kertakäyttöinen enkä poisheitettävä. Jumala on valinnut minut suunnattoman suuren voimansa astiaksi. Minun merkitystäni ei enää symboloi oma voimani ja kauneuteni vaan Jumalan valtava voima ja Jumalan kirkkaus joka säteilee Kristuksen kasvoilta. Minä olen osallinen siihen kirkkauteen ja se on nyt osa minua, minun syvintä minuuttani, sitä kuka minä todella olen ja mistä minä muodostun.
Mutta jotta en ylpistyisi ja luulisi että tuo kirkkaus tulee minusta ja aarre on minun, minun on myös muistettava että olen vain saviruukku, maasta tehty astia jonka Jumala on armossaan valinnut. Tämä on kristityn elämän ja palvelustyön paradoksi. Me olemme vain maan tomua ja samalla osalla kaikkein kirkkain kirkkautta ja valoa.
En voi elää elämääni kristittynä tunnustamatta että kärsimys on osa sitä. En voi myöskään elää elämääni tunnustamatta että Jumala pelastaa minut näistä kärsimyksistä ja lohduttaa minua niiden keskellä. Kärsimys on osa elämää, se ei ole miellyttävä osa mutta Jumala käyttää sitä välineenä ja työkaluna tuodakseen meitä lähemmäs häntä, auttaakseen meitä ymmärtämään paremmin kuka hän on ja keitä me itse olemme.
Kautta maailmanhistorian ihmiset ovat kysyneet, ja kysyvät edelleen, mikä on kärsimyksen tarkoitus. Minusta kärsimys johtaa meitä aina Jumalan luokse. Se ei ole automaattinen prosessi, kenestäkään ei tule hyvää ihmistä vain koska hän kärsii tai kukaan ei löydä Jumalaa vain siksi että hänen elämässään on kärsimystä. Se että me voimme löytää Jumalan että hän ilmestyy meille maailman, ja meidän, luojana ja herrana on ihme ja lahja. Jos Jumala ei tahtoisi ilmoittaa itseään meille, me emme voisi löytää häntä.
Mutta Jumala tahtoo ilmoittaa itsensä luomakunnalleen ja siksi hän on antanut meille sekä Raamatun, lain ja profeetat, että Jeesuksen, oman poikansa. Koska me elämme langenneessa maailmassa synti roikkuu meissä kiinni eikä päästä meitä irti, meidän oma mielemme ja lihamme kapinoi Jumalaa vastaan eikä tahdo päästää irti synnistä. Tässä kärsimys tulee meille avuksi, sen kautta voimme nähdä Jumalan suunnattoman voiman ja kirkkauden joka säteilee Kristuksen kasvoilta. Tämä ei tapahdu automaattisesti, kuten sanoin, vaan kun annamme Jumalalle elämämme hallinnan ja alistumme hänen voimansa ja armonsa alle.
Lähteet:
Guthrie George H.; 2 Corinthians: Baker Exegetical Commentary on the New Testament; Baker Academic; 2015
Kruse Colin G.: 2 Corinthians: Tyndale New Testament Commentaries; IVP Academic; 2015
Thiselton Anthony C.; 2 Corinthians: A Short Exegetical and Pastoral Commentary; Cascade Books; 2019
Verbrugge Verlyn & Harris Murray J.; 1 and 2 Corinthians; Zondervan, 2017
KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 1
