Ajatuksia Abrahamista ja vanhurskaudesta

Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

1 Moos 15:6

Minkä Jumala luki Abramille vanhurskaudeksi? Mitä on uskoa Herraan? Miksi tämä jopa epärehellinen ja valehtevela kulkuri on Raamatussa nimetty uskonsankariksi? Mitä me voimme oppia uskosta Herraan, Abrahamin elämästä ja uskosta? 1 Moos 15:6 oli tärkeä jae Paavalille (Room 4: 3; Gal 3: 6) ja Jaakobille (2:23).

Jakeessa 1 Moos 15:6 käytetty hepreankielinen verbi, joka tarkoittaa uskomista, tarkastelee koko uskomisen prosessia katsomatta uskon alkuun tai loppuun. Taivutus ei tarkoita, että Abram uskoi ensin Jumalaa tässä vaiheessa. Se ei myöskään tuo Abramin uskoa täydelliseksi tässä vaiheessa. Kirjoittajan käyttämä avoin loppuinen verbin taivutus ei ole kovin yleinen.

Abram oli alkanut uskoa Jahven lupauksiin, kun hän vaelsi Kanaaniin 1. Mooseksen kirjan 12. luvussa. Ja kirjoittajan tämän taivutusmuodon valinta pakottaa lukijan miettimään uskon jatkuvia vaikutuksia.

Todellisessa mielessä Abramin usko oli elinikäistä kävelyä. Hänen uskonsa kypsyi ja koeteltiin. Suurin testi tapahtuu myöhemmin 1. Mooseksen kirjan 22. luvussa kun Aabrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak.

Jaakob muodostaa omassa kirjeessään nimenomaan yhteyden 1. Moos 15. ja 22. luvun välille. Jaakob on saattanut olla tietoinen verbin taivutuksen avoimesta luonteesta ja tulkitsi varmasti Abrahamin elämää vastaavasti. 

ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.

Jaak 2:23

Toisaalta Paavali yhdisti Abramin uskon 1.Mooseksen kirjan 15:6 toiseen lausekkeeseen "ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

Sillä mitä Raamattu sanoo? 

"Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

Room 4:3

samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?

Gal 3:6

Tämä hyvitys on yksinkertainen menneisyys taivutus on imperfektissä. Paavalin mukaan kyseessä täyteyteen saavutettu teko, päätetapahtuma. Tämä oli Paavalin viesti, usko tekee vanhurskaaksi.

Heprean kielessä on vihje siitä, että Jumala vastasi Abramin uskollisuuteen pitämällä sitä vanhurskautena. Keskiaikainen kommentaattori Rashi (1040–1105) lukee 1.Mooseksen kirjan 15:6 näin: ”Pyhä Jumala, siunatkoon häntä, piti Abramia ansiokkaana ja vanhurskaana hänen uskonsa vuoksi”.

Abraham on uskon isä. Jumala on hyvä ja hänen lupauksensa ovat luotettavia. Matkaillessamme maanpäällisen elämän läpi emme aina näe Jumalan näkökulmaa yksittäisiin tilanteisiin, aivan kuten Abraham ei nähnyt, kuinka hänellä olisi lapsia ja suuri perintö.

Abraham luotti Jumalaan siltikin. Me voimme rohkaistua. Uskomme ei ole kertaluonteinen julistus vaan elämää uskollisuudessa. Saatamme katsoa taaksepäin ja sanoa "olemme uskoneet Jumalaan".

Voitko sinä katsoa taaksepäin ja sanoa ”olen uskonut Jumalaan”? Rohkaistu siitä miltä elämäsi näyttää. Aabraham erehtyi monta kertaa elämässään. Hän valehteli ja petkutti eikä ensin uskonut kun Jumala sanoi hänelle että hän tulisi saamaan pojan Saaran kanssa. Silti hänen uskoaan ylistetään Raamatussa.

Aabraham uskoi Jumalaan. Hän eli elämänsä uskossa kulkien. Hänen valintansa syntyivät uskosta lähtien. Vaikka matkalla oli erehdyksiä, Jumala katsoi uskon Aabrahamille vanhurskaudeksi.

Käytännössä opimme tästä jakeesta että miellytämme Jumalaa, kun luotamme häneen. Uskomme, että hänen lupauksensa ovat totta ja varmoja Jeesuksessa Kristuksessa, joten meidän ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, vaikka emme tiedä tulevaisuutta.

Rakas Jumala, anna minun elää ja kasvaa uskossa. Anna minun tehdä valintani uskossa ja anna Sinun katsoa minulle uskoni vanhurskaudeksi. Jeesuksessa olen jo pelastettu. Anna minun uskoni ja luottamukseni Sinuun vanhurskauttaa minut. Aamen.

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA 2 KOR 4:7-9 OSA 3

  KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA  

2 KOR 4:7-9 OSA 3

⁷ Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. ⁸ Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, ⁹ vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. (33/38)

 

⁷Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. ⁸Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, ⁹vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (92)

ii. Me olemme vainotut, ahdistuksessa ja kuolema tekee työtään meissä

Näihin kahteen jakseeseen sisältyy neljä antiteesia, jotka kuvaavat sekä Paavalin heikkoutta tehtäväänsä hoitaessaan että Jumalan voimaa hänen elämänsä ja henkensä säilyttämisessä.

Verbruggen ja Harrisin mukaan, jokainen metafora voi heijastaa gladiaattoritaistelua tai sotilaallista taistelua. Paavalia "painostettiin kaikilla puolilla", mutta hän ei ollut täysin kulmissa tai ilman liikkumavaraa, eikä häntä koskaan ajettu antautumaan. Hän oli "hämmentynyt, mutta ei koskaan järjessämme", "lähes epätoivoinen, mutta ei koko epätoivoinen" tai (yrityksenä säilyttää kreikan sanapeli) "tappiolla, mutta ei koskaan täysin tappiolla". Vihollinen toivoi häntä, mutta ei jätetty armoihinsa, "mutta Jumala ei koskaan hylännyt häntä". Hänet kaatui maahan, mutta ei pysyvästi "maahan kaadettu".

Krusen mukaan jakeessa 7 esitettyä yleistä periaatetta havainnollistaa jakeiden 8 ja 9 neljän paradoksaalisen lausunnon sarja. Nämä heijastavat toisaalta Paavalin ja hänen työtovereidensa haavoittuvuutta ja toisaalta Jumalan voimaa.

Paavali aloittaa vaikeusluettelonsa 4: 8-11 kahdella lauseella, jotka sanovat: ”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa” (33/38) tai ” Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa” (92).

Sanat jotka on käännetty ”kaikin tavoin” on luultavasti lauseen alussa antaakseen sillä lisää painoarvoa ja että se ei voisi keskeyttää listan rytmikästä kulkua. Luettelo koostuu neljästä termistä, jotka kuvaavat Paavalin palvelustyössä kokemaa kärsimystä, ja jokaiseen niistä on yhdistetty vastaus, joka asettaa Paavalin kärsimykset perspektiiviin:

ahdingossa – mutta ei umpikujassa; neuvottomat – mutta emme toivottomat; vainotut – mutta emme hyljätyt; maahan kukistetut – mutta emme tuhotut (33/38).

ahtaalla – mutta emme umpikujassa; neuvottomia – mutta emme toivottomia; vainottuja – mutta emme hylättyjä;  maahan lyötyjä – mutta emme tuhottuja (92).

Kaikki Paavalin palvelukseen osallistuvien haasteita kuvaavat lauseenosat ovat muodoltaan preesenssissä, mikä osoittaa, että Paavalilla on mielessä yhteiset, jatkuvat kokemukset, ja siten ovat preesenssin "tavanomaisen" käyttötavan mukaisia.

Guhthrien mukaan, Paavali kokee että hänen palvelukseensa liittyvät vaikeudet kuuluvat työnalaan; ne muodostavat normaalin dynamiikan aidossa palvelutyössä. Paavalin näkökulmasta tällaiset kärsimykset ovat luonnehtineet hänen palvelustaan ​​aikaisemmin ja varmasti jatkuvat.

Apostoli aloittaa luettelonsa: ”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa” (33/38) tai ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla” (92). Verbi (thlibo) ja sen sanaperhe muodostavat Paavalin suosikkisanaryhmän kuvaamaan palveluksessa kokemiaan koettelemuksia ja vainoa ja löytävät ilmaisun 2 korinttilaikirjeesessä tusinan kertaa.

Muinaisessa maailmassa kirjoittajat voisivat käyttää sanaa viittaamaan erilaiseen painostuksiin ja puristukseen, mukaan lukien painostaminen tungoksessa sosiaalisessa tilanteessa (esim. Markus 3: 9) tai, kuten täällä, ahdistuneisuus tai sorto (esim. 3. Moos 19:33; 5.Moos 28:53; 1.Tess. 3:4; 2.Tess. 1:6-7.) On todennäköistä, että apostoli käyttää tätä termiä luettelossa ensimmäisenä kaiken kattavana kuvaajana lähetystyöhönsä liittyvistä erittäin suurista ongelmista. Nämä ongelmat on koettu "kaikin tavoin", mikä puhuu Paavalin kohtaamien vaikeuksien laajuudesta ja moninaisuudesta täten täyttäen Jeesuksen sanat "kuinka paljon" Paavali tulisi kärsimään hänen nimensä puolesta (Apt teot 9:16).

Paavali sanoo olevansa ”ahdingossa” ”mutta emme umpikujassa” (33/38) tai ”ahtaalla” ”mutta emme umpikujassa”. Semanttisesti (thlibo) yhdessä verbin (stenochoreo) kanssa tarkoittaa ”rajoitettua tai rajoittua kapeaan tilaan, ahtaa täyteen, täyttää, tunkea jotakin johonkin” tai kuvainnollisesti ”olla ahdistunut” (ts. olla emotionaalisesti ahtaalla).

Ainoa paikka jossa se esiintyy UTssa on 6:12 jossa Paavali kirjoittaa ”Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.” (33/38) tai ”siinä on teille tilaa. Sen sijaan teidän sydämenne on ahdas.” (92).

LXX:ssä sana esiintyy neljä kertaa (Joos 17:15; 4 Macc 11:11; Jes 28:20; 49:19), suurimmaksi osaksi puhuen liian pienistä tiloista tai paikoista. Vuoden 92 tulkinta on "ahtaalla", 33/38 ”ahdingossa” mikä olisi minun mielestäni lähempänä Paavalin tarkoitusta, kun otetaan huomioon sanan normaali käyttö muinaisessa maailmassa ja sanan käyttö kohdassa 6:12.

Toisessa kuvaajaparissa todetaan, että Paavali ja työtoverit ovat "neuvottomat, mutta emme toivottomat" (33/38) tai ”neuvottomia mutta emme toivottomia” (92) (aporoumenoi all 'ouk exaporoumenoi).

Ensimmäinen näistä termeistä (aporeo) esiintyy kuusi kertaa NTssä (Markus 6:20; Luukas 24: 4; Johannes 13:22; Apostolien teot 25:20; 2.Kor 4: 8; Gal 4:20), ja se liittyy hämmennykseen tai epävarmuuteen, olla hämmentynyt siitä, miksi jotain tapahtuu tai miten reagoida.

Esimerkiksi termi kuvaa niiden naisten hämmennystä, jotka kohtaavat ylösnousemuksen haudalle mennessään eivätkä löytäneet Jeesuksen ruumista (Luukas 24: 4); sitä käytetään myös kun Festus ymmällään Paavalin ja Jerusalemista tulleiden juutalaisten johtajien välisestä kiistasta (Apostolien teot 25:20).

Lisäksi Paavali on selvästi järkyttynyt, kun hän käyttää termiä Gal 4:20 tunnustaessaan olevansa "ymmällä" (33/38) galatalaisista tai sanoessaan ”en tiedä mitä teille tekisin” (92) galatalaisista.

Siten termi liittyy henkisen sekaannuksen tilaan tai epävarmuuteen jostakin. Niinpä Paavali kommentoi korinttilaisille, että hän on kohdannut epävarmuuden tai hämmennyksen aikoja, jolloin hän työtovereineen ovat olleet "neuvottomat" (33/38) tai ”neuvottomia” (92).

Tällainen hetkellinen hämmennys ei kuitenkaan ole johtanut täydelliseen hämmennykseen tai "toivottomuuteen" (exaporoumenoi), verbi, joka merkitsee psykologisen hämmennyksen tai epäilyn voimakkaampaa muotoa.

Esimerkiksi Polybius käyttää termiä kuvaamaan joutumista toivottomuuden tai epätoivon valtaan.

Apostolin täytyy tarkoittaa, ettei häntä ole vedetty jatkuvaan epätoivon tilaan tai ettei sellainen tila koskenut häntä tällä hetkellä, sillä samalla sanalla hän on jo todennut kohdassa 1:8, että hänen Aasiassa kohtaamansa poikkeuksellinen vaino oli vienyt hänet ja hänen palvelutyöryhmänsä pisteeseen, jossa "jo olimme epätoivossa hengestämmekin" (33/38) tai ”ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä” (92).

Tärkeintä on, että Jumala vapautti hänet siinä tilanteessa ja siten vapautti hänet hetkellisestä epätoivosta. Voi olla, että siirtyminen 1:8sta 4:8een osoittaa, että Paavali oppi läksynsä Aasiassa, kuten Hafemann toteaa, että hetkellisen hämmennyksen ei pitäisi koskaan antaa aihetta epätoivoon.

 

Lähteet:

Guthrie George H.; 2 Corinthians: Baker Exegetical Commentary on the New Testament; Baker Academic; 2015

Kruse Colin G.: 2 Corinthians: Tyndale New Testament Commentaries; IVP Academic; 2015

Thiselton Anthony C.; 2 Corinthians: A Short Exegetical and Pastoral Commentary; Cascade Books; 2019

Verbrugge Verlyn & Harris Murray J.; 1 and 2 Corinthians; Zondervan, 2017

 

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 1

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 2

KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 4