Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkonäko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkonäko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. helmikuuta 2018

Olet Ihan Kuin Prinsessa - Suomalainen Ohuthiuksinen Blondi


Suomessa olin aina se tummahiuksinen ja tuuheatukkainen tyttö, tai nainen. Hiusten väriä ja tuuheutta ihasteltiin ja siitä kommentoitiin. Monella ei ollut yhtä tummanruskeita hiuksia kuin minulla, ainakaan lapsuuteni Suomessa.

Ecuadoriin saavuttuani sain kuulla olevani blondi ja monet, tuntemattomatkin, ällistelivät miten ohuet hiukset minulla oli. Se oli todellisen identiteettikriisin paikka.

Monesti väitin vastaan. Sanoin että Suomessa hiukseni ovat tummat. Tuuheasta en viitsinyt edes puhua, riitti että vilkaisin ympärilleni.


Itsestäni tummahiuksisena puhuminen saa usein naurunpyrskähdyksen aikaan. Sitten ihmisten kasvoille nousee hämmästelevä ilme.

Miten vaaleita suomalaiset oikein ovatkaan?

Meni monta vuotta että hyväksyin että minua kutsuttiin blondiksi, sinisilmäiseksi suomalaiseksi. Silmäni ovat aina olleet siniset. Tosin moni täällä kutsuu niitä vihreiksi.

Ecuadorissa kun ei ole luonnostaan sinisilmäisiä ihmisiä. Ne joilla ei ole ruskeat silmät ovat vihreäsilmäisiä.


Joten silmienkin väri muuttuu monien puhuessa minusta. Olen siis se blondi suomalainen jolla on ohuet hiukset ja vihreät silmät.

Se en ole minä, sisimpäni parahtaa aina.

Vieläkin katson itseäni peilistä ja totean että kyllä minun hiukseni ovat ihan paksut, ainakin suomalaisiksi. Ja ehkä ne eivät ne enää ole niin tummat kun aurinko on ne polttanut. Mutta ainakin ne ovat ruskeat.

Ja silmät kyllä ovat ihan siniset!


Vähitellen vuosien varrella ymmärsin ihmisten kehuvat hiuksiani ja silmiäni ja tarkoittavan sanottavansa kohteliaisuudeksi.

Tutustuttuamme tuleva aviomieheni moneen otteeseen ihmetteli miten kauniin vaaleat hiukset minulla oli. Ja kun tulimme tarpeeksi tutuiksi että hän sai ihan koskea hiuksiini, hän aina ihmettelyä täynnä totesi että miten pehmeät ja ohuet sinun hiuksesi ovatkaan.

Alkuun se ei tietenkään saanut mitään iloreaktiota aikaiseksi. Viimein kysyin että oliko se hyvä asia että hiukseni olivat ohuet ja pehmeät.

Mies jäi tuijottamaan minua ihmeissään ja totesi että tietenkin.


Ja hän jatkoi selittämällä miten ihmisillä täällä Ecuadorissa on niin kauhean paksut hiukset ja ne tuntuvat niin karkealle käteen. Esimerkkinä hän piti itseään ja yhtä sisartaan joilla molemmilla on aivan uskomattoman paksu tukka.

Lisäksi vaaleat hiukset ovat kauneuden huippu, aivan kuin vihreät, ei kun siis siniset, silmät. Semmoisia on vain malleilla, elokuvatähdillä ja prinsessoilla.

Valitettavasti näin on. Satujen prinsessoilla on yleensä aina siniset silmät ja vaaleat hiukset sekä valkoinen iho. Ihan vasta viimevuosina on alkanut ilmestyä tummahiuksisia prinsessoja.

Olin siis mieheni mielestä aivan prinsessan näköinen.


En tiedä vieläkään miten suhtautua tähän löydökseen. En pidä itseäni mitenkään prinsessamaisena. Enkä osaa ajatella itseäni blondina.

Hyväksyn kohteliaisuudet nykyään hymyillen ja kiittelen kovasti. Onhan moni mielestään sanonut minulle parasta mitä voi.

Olet aivan kuin lapsuuteni satujen prinsessa.

Sisälläni mutisen joka ikinen kerta, mutta minulla on suomalaiseksi tummat hiukset, ainakin siis jos aurinko ei olisi niitä polttanut. Ja ne ovat kyllä suomalaiseksi tosi tuuheat ja paksut.


Kerro oma tarinasi. Miten omakuvasi on vuosien varrella muuttunut, muiden vaikutuksesta tai itsestään.