Näytetään tekstit, joissa on tunniste inhimillinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inhimillinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2020

Evankelikaali hermeneutiikka – Pyhän Hengen antama tulkinta vs. kirjoittajan intentio 4

 Kuten monet muut kristityt, jätin taakseni fundamentalismin lapsuuden ja valitsin ikuisen murrosiän, joka tarkoitti monien vuosien päämäärätöntä vaellusta seurakunnasta toiseen, kun etsin täydellisesti minulle sopivaa paikkaa. Samaan aikaan olin valmis mukautumaan täysin nykyajan populaarikulttuurin ja sen arvoihin.

Minusta tuli muodikkaan suvaitsevainen, usko oli henkilökohtainen asia ja sitä ei pitänyt äänekkäästi tuputtaa toisille vaan elää omassa yksityisyydessä. Samaan aikaan luin paljon kirjoja Raamatusta mutta en itse tahtonut avata Raamattua. Seurasin suosittuja kristillisiä muusikkoja ja kirjailijoita ja kopioin heidän mielipiteitään ilman mitään kritiikkiä, vaikka samalla julistin olevani originelli ajattelija.

Uskoin halpaan armoon, vastuuttomuuteen, rakastavaan Jumalaan joka aina olisi valmis ottamaan minut vastaan, käyttäydyin miten tahansa. Ja välillä minuun iski moraalinen krapula jonka aikana, väliaikaisesti, palasin takaisin lapsuuteni fundamentalismiin.

Kokeilin korkeakirkollisuutta, kävin katolilaisessa messussa ja jopa heidän retriitissään. Omistauduin sosiaaliselle työlle ja taistelin vammaisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta. Luin feminististä teologiaa ja innostuin mystisestä kristillisyydestä. Kahlasin läpi apologeetikan kirjoja, tutkin vapautuksen teologiaa ja kiinnostuin jopa uusortodoksisesta kristillisyydestä.

Yksi evankelikaalisen hermeneutiikan vaikeuksista liittyy Raamatun tekstien lukemiseen omasta kultuuriperspektiivistämme lähtien. Länsimainen mieli näyttää olevan paljon enemmän huolissaan tarkkuudesta ja oikeasta tavasta ilmaista ”totuus” kuin periaatteessa suulliset kulttuurit. Kyse ei ole siitä että he olivat epätarkkoja yksityiskohtien suhteen tai eivät välittäneet niistä, vaan että he näyttävät olevan paljon vähemmän huolissaan sanatarkasta raportoinnista tai kaikkien yksityiskohtien tarkasta luonteesta.

Kolmanneksi, luonteenomaista vakaumukselle siitä, että Raamattu on sekä inhimillistä että jumalallista, on tunnustus tiitä että se on monimuotoinen ja samalla olennaisen yksinäinen. Monimuotoisuus johtuu sen historiallisista erityispiirteistä, ykseys lopulta jumalallisesta alkuperästä. Mutta tämän yhtenäisyyden ja monimuotoisuuden ilmaiseminen on toinen alue jossa kaikki evankelikaalit eivät ole yhtä mieltä. Valitettavasti se on myös toinen alue, jossa eksegeetit ja dogmaatikot ovat liian usein ristiriidassa.

Perinteinen hermeneettinen periaate on tässä yhteydessä Raamatun analogia – Raamattu tulkitsee Raamatun, koska Jumala on sen perimmäinen kirjoittaja ja antaa sen vuoksi sille yhtenäisyyden.

Evankelikaalina haluaisin olla voimakkaasti tämän periaatteen puolella. Sen ongelma on kuinka tulkinnat ratkaistaan käytännössä. Eksegeetit ovat ymmärrettävästi huolissaan kun näkevät mahdollisen mutta eirttäin epätodennäköisen merkityksen asetettavan tekstille jotta se mukautuisi muihin teksteihin yhtenäisyyden vuoksi. Tämä on aivan liian usein seurauksena aikaisemmasta sitoutumisesta kyseisen yhtenäisyyden muotoon kuin itse ykseydestä. Ykseyden ymmärretään usein merkitsevän yhtenäisyyttä. Se että Raamattu saattaa paljastaa monenlaisia todistajia joistakin asioista on suljettu pois ennen kuin edes tarkastellaan tekstejä.

On vaikea sanoa tarkalleen milloin lapsuus loppuu ja teini-ikä alkaa, psyykessämme, tai hengellisesti. Samoin on vaikea näyttää tarkkaa päivämäärää jolloin aikuistuin ja jätin teini-iän taakseni, sekä muussa elämässäni että hengellisessä elämässäni. Tiedän että osana prosessia oli henkilökohtainen Raamatun tutkiminen ja rukouselämän vahvistuminen. Pyhällä Hengellä oli suuri osuutensa tässä, samoin arkielämän haasteilla joita jouduin kokemaan pikkuveljeni tehtyä itsemurhan ja myöhemmin aviomieheni pettäessä minua toisen naisen kanssa jolloin muutimme erilleen ja jäin yksin vastuuseen pojastamme, työni ja muun elämän lisäksi. Jossain vaiheessa ymmärsin että en selviä ilman Jumalaa ja että fundamentalismin ankara lakeja määräävä jumala ja halvan armon ja liberalismin suvaitsevainen ja aina rakastava jumala eivät kumpikaan voineet minua auttaa. Jäljelle jäi vain Raamatun Jumala ja sen myötä sain uudelleen rohkeuden etsiä itselleni seurakuntayhteys ja hyväksyä se, vaikka se ei ollutkaan täydellinen.

Mutta syvemmällä kuin vanhempani tai kirkkokunnallinen DNAni, tai edes syvemmällä kuin oma henkilökohtainen tarinani, on toinen tarina. Tarina luomisesta ja pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Ja tämä aikaisempi tarina on lopulta se joka määrittelee meidät. Samoin se joka määrittelee evankelikaalisen hermeneutiikan eivät ole tämänhetkiset tai historialliset ajattelusuunnat ja teoriat vaan evankeliumien viesti. Toisin sanottuna, inhimilliset sanat ja teot eivät ole lähtökohtamme vaan mikä määrittelee evankalikaalisen kristityn, teologian ja hermeneutiikan on Jumalan sana ja teot.

Vanhoozerin ja Treierin mukaan evankelikaalinen identiteetti ja Raamatulle uskollisuus ovat jatkuvan, yhteenpunoutuneen keskustelun aiheina. Vielä lisäksi keskustelun määrä ja voima vain lisääntyvät eivätkä vähenny.[JS1] 

Evankelikaalinen ajattelu on protesti modernismia vastaan, koska sen todellisuuden määrittely on hallitsevan maallisen ja modernin näkemyksen, mukaan lukien paranormaalin normatiivisen kokemuksen, tulkinnan ulkopuolella, sanoo Jacqueline Grey.[JS2] 

Gordon D. Feen mukaan kukatahansa tulkki tuo tekstiin aina huomattavan määrän kulttuurillista esiymmärrystä ja henkilökohtaista puolueellisuutta. Suhteellisen objektiivisuuden tulisi kuitenkin olla mahdollista, riippumatta siitä uskooko lukija yliluonnolliseen vai ei. Lukija voi olla uskomatta Jeesuksen kuolleista ylösnousemiseen mutta mikään vakavissaotettava eksegeetin tekijä ei voi kieltää sitä että Paavali uskoi siihen tai että hän uskoi tulevaisuudessa myös tapahtuvan uskovien ylösnousemuksen. Siksi tämä tulkinnan osa on kaikkein tiukimmin historiallinen tehtävä. Se, onko joku hyvä eksegeetti vai ei, riippuu oikeasta sekoituksesta tietoa ensisijaisista lähteistä, herkkyydestä historialliselle datalle ja mahdollisuuksille ja maalaisjärjestä (kun on arvioitava historiallisia todennäköisyyksiä).


 [JS1]Vanhoozer Kevin J. & Treier Daniel J.; Theology and the Mirror of Scripture: A Mere Evangelical Account; s. 17

 [JS2]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 45

maanantai 30. marraskuuta 2020

Evankelikaali hermeneutiikka – Pyhän Hengen antama tulkinta vs. kirjoittajan intentio 3

 Mutta sitten tulin murrosikään ensin psyykeltäni ja sitten hengellisenä nuorena. Halusin enemmän tilaa, enemmän vapautta, vähemmän sääntöjä ja vähemmän tottelevaisuutta. Ja näytti siltä, ​​ettei siihen ollut tarpeeksi tilaa seurakunnassa, jossa kävin parhaillani, ensin Suomessa ja myöhemmin Ecuadorissa.

Katselin ympärilleni ja tilanteeni tuntui hyvin synkältä. Muut seurakunnat suhtautuivat sääntöihin vielä pakkomielteisemmin, he kiinnittivät paljon huomiota pukeutumiseen, käyttäytymiseen ja siihen, kuinka paljon tottelit. Lopulta minun piti kapinoida.

Nyt olin vapaa. Enää ympärilläni ei ollut autoriteettejä jotka pitivät minua ikuisessa hengellisessä lapsuudessa. Mutta tämä vapaus merkitsi vain alkua, mahdollisuutta. Mitä minulla oli nyt vapaus olla ja tehdä?

Fundamentalisti kantaa huolta absoluuttisen auktoriteetin tarpeesta ja pyrkii korvaamaan sanan auktoriteetin tulkin auktoriteetilla. Saavuttaakseen tällaisen absolutistin arvon, fundamentalistilla on taipumus nähdä Raamattu vain jumalallisena sanan ja siten vain palvella sen kirjoittajia. Kuten kristologian dosetisteilla tai apolinisteilla, sana saattaa näyttää olevan ihminen tai sillä voi jopa olla fyysisen inhimillisyyden ominaisuuksia, mutta todellisuudessa jumalallinen on niin päällekkäin inhimillisen kanssa, että se eliminoi inhimillisen melkein kokonaan.

Greyn mukaan sitoutuminen raamatulliseen auktoriteettiin ei itsessään riitä takaamaan raamatullista uskollisuutta. Hänestä evankeliset ovat monesti olleet enemmän kiinnostuneita puolustamaan Raamattua kuin selittämään sitä.[JS1] 

Liberaali hermeneutiikka puolestaan sisältää pelon määrätä kirkkoon Jumalan nimissä sääntöjä, jotka vaikuttavat mielivaltaismmilta kuin rakastavilta, tai dogmia jotka ovat vaikeita niellä nykyaikana. Mutta tässä, kuten arialaisen kristologian kohdalla, virhe piilee inhimillisen korostamisessa, joka heikentää tai hylkää kokonaan jumalallisen.

Kaikki evankelikaalistin kristittyjen pelot tämän hermeneuttisen tulkinnan suhteen eivät välttämättä ole oikeudenmukaisia tai perusteltuja, Feen mukaan. Mutta liian usein Raamatun inhimillisen puolen korostaminen johtaa siihen että ihminen kuulee sanassa enemmän kuin Jumalan sanan. Pyhissä kirjoituksissa Jumala ei puhu niinkään ihmisille kuin ihmiset puhuvat hänelle ja hänestä.[JS2] 

Evankelikaalinen vastaus tällaiseen hermeneutiikkaan on edelleen voimassa. Ensinnäkin tällainen asennen Raamattuun johtaa siihen että se menettää jumalallisen auktoriteettinsa. Sen sijaan, että Jumala olisi antanut voimallisen sanan joka koskee meitä kaikkia ja istuu lopullisessa tuomiossa tuomiten köyhtyneen ihmiselämämme. Raamatusta on jäljellä länsimaisen rationalismin niukkoja tuloksia sen kalpealla moraalilla ja historiallisella kritiikillä, jotka tuomitsevat tekstin, tekstin itse tuomitessa ne.

Feen mukaan ikuisen sanan ja historiallisen erillisyyden tasapaino jättää meille paljon enemmän epäselvyyksiä kuin jotkut kykenevät hyväksymään. Mitä me teemme pyhän sodan ja kansojen teurastamisen kanssa? Kuinka sovitamme valituksen jossa toivotaan babylonialaisten lasten pään iskemistä kiveä vasten Jumalan runsaaseen armoon? Mitä teemme pyhän suudelman, karismaattisten lahjojen, kasteen, Jumalan suvereeniteetin, käsien päällelaskemisen ja ihmisen vapaan tahdon kanssa? Mainitakseni vain muutamia kohtia joissa evankelikaalit, joilla kaikilla on oma käsitys Raamatusta, jakautuvat syvästi siinä miten Raamattu vaikuttaa elämäämme tietyissä kohdissa.[JS3] 

Kaipaus absoluuttisuuteen kaikissa asioissa, joka on fundamentaalisen ajattelutavan takana, on aina myös läsnä evankelikaalisen elämässä ja hermeneutiikassa, juuri sen uskomuksen takia että Raamattu on ennen kaikkea Jumalan sanaa. Koska itse Jumala on näkymätön ja tunnemme hänet vain ilmoituksen ja uskon kautta, ja häneen on lopulta vain luotettava, varmuuden tarve usein johtaa meidät Jumalan luota. Tällainen tarve ajoi fariseuksia tekemään suojan lain ympärille ja lakimiehen suojaamaan tietyn käyttäytymisen. On liikaa luottaa Jumalaan ilman absoluuttista varmuutta, mikä on tietysti ihmisen oma epäjumala.

Jos Jumala on itse erehtymätön, hänen sanojensa on oltava erehtymättömiä. Jos teksti on erehtymätön, sillä on oltava erehtymätön tulkinta. Mutta tämä ei ole evankelikaalinen ymmärrys. Itse teksti on tarkoituksessaan erehtymätön, uskomme sen olevan luonteeltaan Jumalan sanaa. Ja vaadimme tätä, koska vaikka olisimme eri mieltä tekstin merkityksessä, toivomme on itse tekstissä, että sillä on luontainen voima Jumalan sanan korjata meitä.

Mutta tässä on kahtiajaon paikka. Mitä tarkoittaa olla erehtymätön. Jumala ei päättänyt antaa meille joukkoa ajattomia, kulttuuriin sitoutumattomia teologisia totuuksia, joihin meidän tulee uskoa, ja vaatimuksia joita meidän tulee noudattaa. Sen sijaan hän päätti puhua iankaikkisen sanansa tällä tavalla, historiallisesti erityisissä olosuhteissa ja kaikentyyppisissä kirjallisuuslajeissa. Jumala itse sisällytti sanaansa sen epäselvyyden kun hän antoi meille tämän sanan. Älkäämme siis taistelko Jumalaa vastaan ja vaatiko että hän antaisi meille sanansa toisella tavalla. Tai, kuten tapaamme tehdä, muokatko hänen sanaansa teologisten ja kulttuuristen ennakkoluulojen mukaisesti jotka muuttavat sen periaatteiden, ehdotusten tai pakottavien lakien miinakentäksi, mutta kumoavat sen inhimillisen luonteen.

Epäselvyys on osa sitä mitä Jumala teki antaessaan meille sanansa tällä tavalla. Tehtävämme on tunnistaa ja hyödyntää sitä mitä Jumala on tehnyt, sanoo Fee.[JS4] 

Toiseksi Raamatun historiallinen erityispiirre ei tuo mukanaan vai tiettyä epäselvyyttä vaan myös jonkin verran akkomodaatiota. Tässäkin on evankelikaalisen ahdistuksen alue. Se, että on olemassa jotakin akkomodaatiota, on asia josta kaikki ovat yhtä mieltä, jopa fandamentlistit vaikkakin joskus tahattomasti. Mutta kuinka paljon ja minkä tyyppistä, nämä ovat polttavia kysymyksiä. Ovatko erot ja ns. ristiriidat akkomodaatiota vai onko niillä aina oltava päätöslauselma joka tyydyttää länsimaalaisen logiikan vaatimukset?


 [JS1]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 87

 [JS2]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51

 [JS3]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51

 [JS4]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51