ESITTELY JA LUUKKAAN TARKOITUS EVANKELIUMIA KIRJOITTAESSA - LUUKKAAN EVANKELIUMI 1

 

Mikä on Luukkaan evankeliumin tarkoitus? Mitä hän tahtoo meille kertomuksellaan välittää ja minkälaisia kirjallisuuden menetelmiä hän käyttää? Mitä kirjallisuuden lajia Luukkaan evankeliumi edustaa?

Luukas vastaa näihin kysymyksiin evankeliuminsa ensimmäisen luvun neljässä ensimmäisessä jakeessa: Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.
Luukas 1:1-4

Teofiluksen identiteetistä ei ole säilynyt tietoa. Hän saattoi olla joko yksittäinen korkea-arvoinen uskova henkilö, luultavasti hän asui Roomassa, tai joukko ihmisiä joista Luukas käytti tätä ilmeusta "Jumalan ystävä" (teofilos). Koska kyseistä henkilöstä ei ole olemassa mitään historiallisia merkintöjä tai todisteita, käytännön syistä meidän on oletettava, että Luukkaan tarkoitettu lukija saattoi olla kuka tahansa "Jumalan ystävä". Eli se oli osoitettu kaikille kristityille jotka tahtoivat tuntea Jeesuksen paremmin. Ja koska me voimme sanoa olevamme Jumalan ystäviä, voimme tuntea evankeliumin olevan kirjoitettu myös meitä varten.

Luukkaan pyrkimys esittää periaatteensa, historiallinen kontekstinsa, diskurssin tyylilaji (diegesis, "kerrollinen kertomus") ja kirjallinen tarkoitus tarjota luotettava historia ovat pysyneet selkeinä. Niin että ne vaikuttavat vuosisatoja kestäneeseen pohdiskeluun pyhän kirjailijan työn kirjallisiin näkökohtiin. Ei tarvitse olla kirjallisuudentutkija huomatakseen sen tarkan kielen, jota Luukas käyttää.

Luukas tunnustaa aiempien kertomusten olemassaolon ("kuten monet ovat ottaneet käsiinsä"), jotka on kirjoitettu tarkoituksena julistaa kristillisen yhteisön yhteisen uskon peruselementtejä, "julistus niistä asioista, joihin keskuudessamme uskotaan mitä todennäköisimmin" (Luuk. 1:1). Luukas oli selvästi tietoinen ensimmäisen vuosisadan yrityksistä kertoa keskeisimmät tapahtumat. Luukkaan tarkoitus oli pohtia kaikkea, mitä hän saattoi saada selville siitä, mitä Jeesus teki ja opetti. Ja kutoa näistä monista yksityiskohdista uskollinen kertomus joka ei sisältäisi kaikkea mitä voitaisiin paljastaa, vaan ne asiat, jotka ovat sekä vahvistettavia että tarpeellisia uskon ymmärtämiseksi.

Luukas valmistelee meitä evankelinsa pääasiaan esittelemällä ensin muita henkilöitä. Hänen kertomuksensa päähenkilö ja keskimmäinen tarkoitus on Jeesus. Mutta nimeä Jeesus ei mainita lainkaan ensimmäisten 30 jakeen aikana (Luuk 1:1-30). Luukas tietää että meidän tulee valmistaa mielemme ja sydämemme tätä kertomusta varten. Joten hän aloittaa evankeliuminsa kertomalla hurskaasta pariskunnasta joka elää heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Vaikka Matteuksen kertomus on tyypillisesti seemiläinen kertoessaan Jeesuksen syntymän olosuhteet Joosefin näkökulmasta, Luukkaan näkökulma on hämmästyttävän erilainen. Sen sijaan, että Luukas tarjoaisi tavanomaista patriarkaalista sukututkimusta, hän kertoo läheisemmän Jeesuksen sukuhistorian ja keskittyy itse ilmoitukseen ja syntymään. Hän ottaa mukaan kertomukseensa yksityiskohdat jotka puuttuvat muista evankeliumikertomuksista.

Luukas paikantaa tarkasti Jeesuksen syntymän tapahtumat juuri Herodes Suuren hallituskaudelle. Herodes oli juutalainen nukkehallitsija Rooman miehittämässä Juudeassa vuosina 37-4 eKr. Tacituksen mukaan hänen toimeksiantonsa, Markus Antoniukselta ja senaatilta, oli saattaa Galilea, Syyria ja osa Pereaa sekä Juudea yhtenäisemmän Rooman provinssihallinnon alle.

Herodeksen hallituskausi koki pappeuden hallitsevan voiman maallisen syrjäytymisen, Heidän valtansa rajoittui nyt yksinomaan palvontatehtäviin. Näin ollen hyvin poliittisessa mielessä Sakariaan kertomuksella aloittaminen tarkoittaa sitä, että Luukas aloittaa kertomuksensa koskettavalla mutta hirvittävän osuvalla muistolla, että vain haavoittuva jäännös juutalaisesta elämästä Jerusalemissa keskittyi edelleen temppelin palvontaan. Mitä tulee Vanhan testamentin uskollisuuden ja liittosuhteen suureen vertauskuvaan, jossa Israelin profeetat ja runoilijat olivat nähneet valitun kansan "naimisissa" Jumalan kanssa, Israel on tähän mennessä suurelta osin unohtanut "nuoruutensa" ja "morsiusaikansa" armauden ja rakkauden. (Jer 2:2). Se on saastuttanut maan haureellisella menollaan ja pahuudellaan (Jer 3:2). Ja jopa "tehnyt aviorikoksen kiven ja puun kanssa" (Jer 3:9).

Kontekstissa, jossa vain jäännös uskollisista voi muistaa Jeremian valituksen, jonka mukaan "ylen kauhistuttavia tekoja on tehnyt neitsyt Israel" (Jer 18:13). Ehkä harvat muistivat nyt ajatella Jumalaansa niin kuin profeetat kuvasivat häntä, vakavasti haavoittuneena rakastajana, jonka on monissa paikoissa kerrottu sanovan, kuten hän sanoo Jeremiassa: "Tyttären, minun kansani, murtumisen tähden olen minä murtunut, minä käyn murheasussa, kauhistus on minut vallannut" (Jer 8:21). Ja silti kuka on myös muistuttanut uskotonta puolisoaan, että hänen lukemattomista uskottomuudestaan ​​huolimatta hänen oma rakkautensa on iankkaista rakkautta (Jer 31:3-4).

Hoosean profetiassa hän oli luvannut, että hän uudistaa jonain päivänä oma-aloitteisesti rikotun liiton: ... rakastavassa hyvyydessä ja laupeudessa; minä kihlaan sinut minulle uskollisuudessa ja sinä tulet tuntemaan HERRAN. Sinä päivänä tapahtuu, että minä vastaan, sanoo HERRA... 'Minä sanon niille, jotka eivät olleet minun kansani: "Sinä olet minun kansani!" "Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, ...armolla ja laupeudella, kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran. ... Ja minä kylvän hänet itselleni tähän maahan, minä armahdan Loo-Ruhamaa ja sanon Loo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani..." (Hos 2:19-23)

Jopa Rooman miehityksen synkkinä päivinä Israelissa on muutamia, jotka muistavat. Ja tämän jäännöksen palvonta asettaa pohjan draamalle, jonka täysi vaikutus on meidän elämiimme, kuten heidänkin, on ymmärrettävissämme juuri siinä määrin, että ymmärrämme profeettojen puhumisen ratkaisevana edeltäjänä sille, mitä täällä on tallennettu. Kun Luukas kääntyy digesis-kertomuksensa ensimmäiseen kohtaukseen ja esirippu kohoaa, meille esitellään ensimmäinen merkkimme siitä, että Israelin todellinen aviomies on kohottamassa kätensä.

Luukas seuraa pelastushistorian kulkua. Hän näkee evankeliumissaan ja Apostolien teoissa Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen tapahtumat sekä seurakunnan laajentumisen huipentumana Jumalan maailmanlaajuiselle lunastussuunnitelmalle. Ja hänen Israelin kansalle antamiensa lupausten täyttymyksenä.

Rakas Jumala, kiitos siitä että minäkin olen Jumalan ystävä ja siten tämä evankeliumi ja sen sanoma ovat osoitettuja myös minulle. Minä myös saan olla osa sinun pelastussunnitelmaasi. Sinä olet lunastanut minut omaksesi ja minä olen sinun lapsesi ainiaan. Anna Pyhän Henkesi ohjata minua kun luen ja opiskelen sanaasi. Avaa silmäni näkemään, korvani kuulemaan, mielini ymmärtämään ja sydämeni rakastamaan ja anna minun käsieni tehdä tekojasi, jalkojeni kulkea tietäsi ja kieleni ylistää sinua joka päivää ja kertoa sinun ihmeellisiä tekojasi. Aamen.

Evankelikaali hermeneutiikka – Pyhän Hengen antama tulkinta vs. kirjoittajan intentio 5

Tehtävän toinen puoli on Raamatun tulkinnan merkityksellisyys. Kuinka näillä historiallisilla teksteillä on merkitystä meille tänään, vai onko niillä mitään merkitystä? Tässä vaiheessa melkein kaikki riippuu tulkin olotuksista ja esiasenteesta. Tässä evankelikaali ja liberaali jakautuvat eri teille ja myös evankelikaalien eri kirkkokunnat. Ja tässä uskovan ja ei uskovan, kristityn ja ei-kristityn tutkijan, tekemä hermeneutiikka eroaa. Vaikka he lukevat samoja teksteja, tarkoittavat ne heille radikaalista erilaisia asioita.[JS1] 

Vanhoozerin ja Treierin mukaan evankelikaalinen hermeneutiikka joskus erehtyy jättäessään huomiotta kristillisen perinteen ja keskittyessään Raamatun kirkollisiin kuviin, keskusteluihin hallitusjärjestelmistä ja seurakunnallisiin huoliin. Useimmiten puuttuun hyvään hermeneutiikkan perustava teologinen perusta, ei vain käytännöllinen syy totella Jumalaa joka puhuu Raamatun kautta. Jos tämä puuttuu, olemme haavoittuvaisia voimakkaille johtajille ja muuttuville muodeille. Evankelikaalisuus voi kaatua jos kaikki perustuu vain intuitiiviseen ymmärtämiseen. Tarvitsemme, ei vain jakaa perusevankeliumia, vaan myös ymmärtää ja opettaa tätä evankeliumia syvemmin ja paremmin, tähän tarvitsemme evankelikaalista hermeneutiikkaa.[JS2] 

Greyn mukaan, evankelikaaliset hermeneuttiset lähestymistavat Raamatun lukemiseen yleensä näkevät tekstin historiallisen merkityksen selvittämisen hermeneutiikan ensisijaisena tavoitteena. He yrittävät eristää Raamatun tekstin kirjoittajan todennäköisen historiallisen kontekstin ja todennäköisen aikomuksen määrittääksen sen merkityksen.[JS3] 

Historiallisuuden lisäksi, evankelikaalin hermeneutiikan tulee ottaa huomioon kirjallisuuden laji jota Raamatun kirja tai sen osa edustaa. Thiseltonin mukaan niin monissa hermeneutiikan tutkimuksissa on taipumus yleistää merkitysongelmia, mukaan lukien se, ovatko merkitykset yhtä vai useampaa, tai jopa sitä, että raamatullinen kieli ilmaistaan kuvailevina lausekkeina, osoituksena tai puhetoimina, täsmentämättä mitä erityistä Raamatun kirjallisuuslaji, jota tutkimme.[JS4] 

Vaatimus että Raamatun luonne, kuten evankelikaalinen sen ymmärtää, on lukinnut siihen jonkin verran epäselvyyttä, akkomodaatiota ja monimuotoisuutta, saa jotkut ihmiset epätoivoisiksi, sanoo Fee. He etsiytyvät joko kohti fundamentalismin varmuutta tai liberalismin epäselvyyksiä. Minä valitsen, Feen kutsuman, radikaalin keskiosan. Jos Jumala antoi meille sanansa tällä tavalla, kuten uskon hänen tehnee, niin meidän tehtävämme on pitää kiinni molemmista todellisuuksista, sen ikuisuudesta ja historiallisesta erityisyydestä, yhtä voimakkaasti. Jos meillä ei ole aina täydellistä varmuutta merkityksestä tai sovellutuksesta, voimme varmaan siirtyä kohti korkeamman tason yhteisymmärrystä.[JS5] 

Feen mielestä tie parempaan yhteisymmärrykseen evankelikaalien, ja muiden kristittyjen kesken, on löydettävissä tekijän tarkoituksellisuudesta ja Pyhän Hengen tarkoituksellisuudesta. Tämä ei tarkoita että kaikilla kirjoilla ja sanoilla on sama tarkoitus. Runoudella on erilainen tarkoitus kuin lailla. Mutta kaikella ihmisen puheella on tarkoutus. Ja meidän on aloitettava tästä alkuperäisestä tarkoituksesta. Jumala ei puhunut ajattomia aforismeja, kuten Fee sanoo, vaan hän puhui iankaikkisen sanan. Tällä sanalla on erityinen tarkoitus sen historiallisesti erityisissä hetkissä. Eksegeettien ja teologien tehtävänä on löytää/kuulla tuo sana Jumalan alkuperäisen tarkoituksen kannalta. Kuten Fee sanoo, väittäisin että saman sanan, jolla on sama tarkoitus, pitäisi nyt puhua meille meidän omassa historiallisessa ympäristössämme. Sen sijaan, että pitäisimme tätä heikkoutena, meidän tulisi nähdä se Raamatun suurempana kirkkautena ja ylistää Jumalaa siitä. Se, että hän puhui niin suoraan heidän yhteyksissään, antaa meille toivoa että hän puhuu aina saman sanan kautta uudestaan ja uudestaan, meidän ja koko ihmiskunnan yksilölllisen historiallisen kontekstin kautta.[JS6] 

Greyn ehdottaa, että Raamatun merkitystä ei rajoita se, mikä on historiallisesti ja objektiivisesti totta. Raamatun tekstin historiallisen alkuperän ja totuuden määrittämisellä voi olla todella vähän merkitystä lukijalle. Tämä pätee erityisesti evankelisiin lukijoihin, jotka ovat vähemmän kiinnostuneita historiallisesta sijainnista kuin tekstin merkityksestä ja omaksumisesta. Vaikka kriittiset menetelmät voivat kertoa meille joitain tärkeitä asioita tekstistä (esim. sen synty- ja välityshistoria), ne eivät kuitenkaan voi kertoa meille kaikkea mikä on mielekästä tekstissä. Historiallisen totuuden merkitystä heikentävät edelleen korkeamman kritiikin tulokset, joissa raamatullisen kertomuksen elementit ovat osoittautuneet epähistoriallisiksi. Tällöin postmoderni lähestymistapa antaa evankelisille lukijoille mahdollisuuden arvostaa ja tulkita tekstiä riippumatta sen historiallisesta merkityksestä.[JS7] 

Totuus ei tämän näkemyksen mukaan rajoitu tai sijaitse yksinomaan siihen, mikä on historiallisesti "totta", vaan pikemminkin tekstin toiminnassa. Tähän sisältyy paitsi raamatullinen kertomus, jolla voi olla merkitystä historiallisesti kyseenalaisen kautta, myös Uuden testamentin tyypilliset tulkinnat Vanhasta testamentista. Esimerkiksi Cargal löytää raamatullisen esityksen siitä, että Pilatus pesee kätensä Matt. Tämän Pilatuksen toiminnan on tallentanut vain Matteus; muut evankeliumin kirjoittajat jättävät sen huomiotta. Cargal väittää: "Yksityiskohdalla on merkitystä sen toiminnan vuoksi, jota se käyttää Matteuksen kertomuksessa, joka sai hänet sisällyttämään jotain, mitä muut evankelistat unohtivat, koska he eivät pitäneet sitä erityisenä merkityksenä tai keksivät sitä nimenomaan tämän tehtävän suorittamiseksi. Postmodernistisesta näkökulmasta , on kysymys sen toiminnasta tarinassa, joka on merkittävämpi kuin sen historiallinen luotettavuus. "[JS8] 

Koska Jumala puhuu tekstin läpi lukijalle, se antaa tekstille tarkoituksen. Tämä mahdollistaa että usko ei perustu vain historialliselle elinkelpoisuudelle vaan myös Raamatun tekstin käyttökelpoisuudelle ja merkitykselle sen lukijalle.

Thiseltonin mukaan tämä on yksi suurimpia hermeneuttisia virheitä. Todennäköisesti suurin epäilys raamatullisesta totuudesta nousee väärästä käsityksestä, jonka mukaan Raamatun voi merkitä mitä tahansa. Meidän on vastustettava tätä soveltamalla kysymyksiä kontekstista, tyylilajista ja muodostumisesta. Meidän on oltava varovaisia moniarvoisuuden suhteen, erityisesti kun luemme hermeneuttisesti historiallisia kertomuksia tai teologisia totuuksia.[JS9] 

Kuitenkin postmodernismin nykyinen paradigman muutos pois objektiivisuuden väärinkäytöksistä tarjoaa evankelikaaliselle hermeneutiikalle mahdollisuuden tutkia dynaamisia ja moninkertaisia merkityksiä raamatullisen tekstin lukemisessa. Ehkä evankelisen hermeneutiikan pitäisi siirtyä fundamentalistis-liberaalin keskustelun ulkopuolelle ja osallistua postmodernismin nykykontekstiin ja tutkia sen hermeneetisia teorioita. Evankelisen hermeneutiikan on oltava yhä merkityksellisempi postmodernissa kontekstissa asuville ihmisille, jotta vältetään merkityksen menettäminen nykykulttuurissa. Tähän merkitykseen kuuluu sitoutuminen nykyisiin filosofisiin ja hermeneutisiin teorioihin.

Greyn mukaan Ellingtonin ehdottama samanlainen lähestymistapa hyödyntää narratiivista teologiaa ja käsittelee Raamattua tarinana, johon lukija kutsutaan. Tämä tarina-maailma esittelee oman maailmankuvansa, joka "väittää lukijan käsityksen todellisuudesta". Tämä lähestymistapa syrjäyttää historian kysymyksen keskittyen tekstin totuusväitteisiin, jotka näkyvät tarinan maailmasta. Ellington kyseenalaistaa kysymyksen: "Väitän, että raamatulliset kirjoittajat eivät ymmärtäneet eikä olleet kiinnostuneita kirjoittamaan historiaa tämän termin nykyaikaisessa merkityksessä. Kumpikaan eivät kuitenkaan olleet vain luovien tarinoiden kirjoittamisesta viittaamatta" todellisiin tapahtumiin ". [JS10]  

Missä sitten totuus on raamatullisessa kertomuksessa, ja miten siihen pääsee käsiksi ja omistetaan ...? " Raamatun tekstin postmodernisten tulkintateorioiden merkityksestä evankeliselle yhteisölle voidaan keskustella "teksteinä", jotka eivät rajoitu pelkästään Raamatun käyttöön, vaan myös kuvaavat evankelista yhteisöä "tekstinä". Yhteisö "tekstinä" luetaan vuorovaikutuksessa raamatullisen tekstin kanssa sen sijaan, että yhteisö olisi tulkinnan konteksti. Evankelinen hermeneutiikka on tulkitseva toiminta, jossa evankeliset etsivät ymmärrystä itsestään.

Meidän tulee olla varovaisia ylilyöntien suhteen, arvioida tarkasti erilaiset menetelmät ja samalla herkkiä Pyhän Hengen toiminnalle. Ei lainkaan helppo tehtävä ja siksi minusta onkin erityisen tärkeää ettei hermeneutiikkaa koskaan tehdä yksin vaan aina yhteydessä toisiin uskoviin.

---

 [JS1]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 46

 [JS2]Vanhoozer Kevin J. & Treier Daniel J.; Theology and the Mirror of Scripture: A Mere Evangelical Account; s. 18

 [JS3]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 84

 [JS4]Thiselton essee; Malcolm Malcolm R & Porter Stanley E toim.; The Future of Biblical Interpretation: Reponsible Plurality in Biblical Hermeneutics; s. 17

 [JS5]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 52

 [JS6]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 52

 [JS7]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 91

 [JS8]Cargal siteerattu Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 91

 [JS9]Thiselton essee; Malcolm Malcolm R & Porter Stanley E toim.; The Future of Biblical Interpretation: Reponsible Plurality in Biblical Hermeneutics; s. 23

 [JS10]Ellington siteerattu Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 93