![]() |
Ayangue sijaitsee Santa
Elenan maakunnassa, 150 kilometrin päässä Guayaquilista. Rantakaupungin ilmasto
on kuiva ja keskimääräinen vuotuinen lämpötila on 25-29 astetta.
|
Saavuimme Ayangueen
vahingossa. Olimme vanhempieni kanssa yhdellä jouluakarkuunlämpöiseen-reissullamme
ja etsimme uutta rantaa jolla emme olisi vielä ehtineet käydä.
Ajoimme Ecuadorin Ruta del
Sol, Aurinkoreitti, maantietä pitkin Manabin provinssin halki eikä yksikään senkymmenistä
ja sadoista hiekkarannoista tuntunut houkuttelevalta juuri sillä hetkellä.
Pysähdyimme hetkeksi, yö siellä ja toinen täällä. Kunnes olimme ajaneet ulos
koko provinssista ja saavuimme Santa Elenan provinssiin.
Tie alkoi kaartaa pois
rannalta, kohti sisämaata. Säikähdimme että vaihtoehtomme olisivat lähteä
kokonaan rannalta pois, ajaa takaisin tai pitemmälle eteenpäin. Missä olivat
tutut Salinasin ja Playasin rannat.
![]() |
Ayanguen tärkein vetokohde
on maailmanluokan sukellusmahdollisuudet. Ayanguen suojatun lahden erittäin
rauhallinen vesi tekee siitä erinomaisen sivuston vedenalaiseen urheiluun.
|
Olimme jo päättäneet että
viettäisimme uuden vuoden Playasissa. Ja tekesimme mutkan Puerto Morosin kautta
jotta voisimme käydä mangrovesoilla ja delfiinejä katsomassa. Mutta meillä ei
ollut minkäänlaista kiirettä päästä sinne asti vielä.
Vihdoimme saavuimme maantien
haarukkaan. Vasemmalle ja sisämaahan jos tahdoimme jatkaa matkaa Guayaquiliin
ja sieltä Salinakseen tai Playasiin. Oikealle jos tahdoimme mennä Ayangueen.
Emme olleen koskaan kuulleet
Ayanguesta, mutta tie vei selvästi rantaa kohti. Joten käännyimme oikealle.
![]() |
| Ayanguessa on myös laaja valikoima aitoja paikallisia ravintoloita. Niiden erikoisuus ovat oisterit jotka on kalastettu paikallisilta vesiltä ja myydään ja valmistetaan tuoreina. |
Pienten kukkuloiden ohi
ajettuamme, saavuimme vielä pienempään Yanguen rantakaupunkiin. Ensin
säikähdettyämme hotellien hinnoista, päätimme ettemme tarvinneet huonetta aivan
rannan vierestä.
Jatkoimme etsintöjämme ja
päädyimme viimein viihtyisän, nelikerroksisen, puustarakennetun hotellin
kahteen ylimpään huoneeseen. Hotelli oli todella mukava, huoneet olivat avarat
ja meillä oli oma pitkä parveke riippumattoineen.
Hinta oli myös edullinen
koska huoneemme katsoivat kaupunkiin päin, pois rannalta.
Alkuun pelkäsin että yöt
olisivat liian kuumia ilman merituulta. Mutta huoneissamme oli
ilmastointilaitteet. Aamupala ei kuulunut hintaan, mutta kuka sitä kaipasi kun
rannalla oli ravintoloja rivissä ja paikallinen herkku, osteri, oli aivan
uskomattoman edullinen.
Ayanguen ranta on pienipoukama
jota ympäröivät rantakalliot. Niiden välistä kulkee kapea aukko, joten
poukamassa ei ole paljoa aaltoja. Ranta sopii hyvin lapsiperheille rauhallisten vesiensä tähden.
Rantakaupunkiin saapuu myös
paljon matkailijoita omilla laivoillaan ja veneillään. Poukama on luonnonsatama
jonne on hyvä jättää saapua ankkuriin ja nauttia rannasta ja kaupungin
antimista.
Ayanguessa ei ole isoja
kauppoja, eikä yhtään kauppakeskusta. Koko kaupunki on keskittynyt palveluiden
tarjoamiseen matkailijoille. Rannalta löytyy rivi meriravintoloita ja rantakadulla
, joka johtaa kohti rantaa, on niitä vielä lisää.
Lisäksi paikalliset
tarjoavat useita meriurheilumahdollisuuksia, kuten snorklaus ja sukeltaminen.
Veneellä tai laivalla on mahdollista lähteä tutkimusmatkalle läheisille
koralliriutoille jotka ovat täynnänsä Tyynenvaltameren eläimistöä.
Minulle eläin josta nautin
kaikkein eniten oli maaiguaani. Ne pitivät Ayanguen lämpimästä ja kuivasti
ilmastosta aivan yhtä paljon kuin minä ja niitä olikin joka puolella. Ja ne
kasvoivat myös uskomattoman kokoisiksi.
Meidän hotellihuoneemme
eivät ehkä tulleet merinäköalan kanssa. Mutta meillä oli aivan uskomaton
näköala kaupungin katoilla eläviin ja aurinkoapalvoviin iguanoihin. Siellä ne
kiipeilivät seiniä, kattoja ja puita pitkin, riitelivät, rakastelivat ja nauttivat
auringosta.
En tiedä montako sataa kuvaa
ehdin ottaa iguanoista vierailumme aikana.
Iguaanojen lisäksi
lempiajanviettoani oli meressä pulikointi ja rannalla loikoilu. Ayanguen
poukama on niin täydellisen muotoinen ja meri on niin tyyni ja kaunis että monesti
tuli mieleeni että olimme elokuvasetissä emmekä oikeassa maisemassa.
Varsinkin auringonlaskun
aikaan. En ole monessa paikassa nähnyt yhtä upeita auringonlaskuja kuin
Ayanguessa.

















