Mutta sitten tulin murrosikään ensin psyykeltäni ja sitten hengellisenä nuorena. Halusin enemmän tilaa, enemmän vapautta, vähemmän sääntöjä ja vähemmän tottelevaisuutta. Ja näytti siltä, ettei siihen ollut tarpeeksi tilaa seurakunnassa, jossa kävin parhaillani, ensin Suomessa ja myöhemmin Ecuadorissa.
Katselin ympärilleni ja tilanteeni tuntui hyvin synkältä. Muut seurakunnat suhtautuivat sääntöihin vielä pakkomielteisemmin, he kiinnittivät paljon huomiota pukeutumiseen, käyttäytymiseen ja siihen, kuinka paljon tottelit. Lopulta minun piti kapinoida.
Nyt olin vapaa. Enää ympärilläni ei ollut autoriteettejä jotka pitivät minua ikuisessa hengellisessä lapsuudessa. Mutta tämä vapaus merkitsi vain alkua, mahdollisuutta. Mitä minulla oli nyt vapaus olla ja tehdä?
Fundamentalisti kantaa huolta absoluuttisen auktoriteetin tarpeesta ja pyrkii korvaamaan sanan auktoriteetin tulkin auktoriteetilla. Saavuttaakseen tällaisen absolutistin arvon, fundamentalistilla on taipumus nähdä Raamattu vain jumalallisena sanan ja siten vain palvella sen kirjoittajia. Kuten kristologian dosetisteilla tai apolinisteilla, sana saattaa näyttää olevan ihminen tai sillä voi jopa olla fyysisen inhimillisyyden ominaisuuksia, mutta todellisuudessa jumalallinen on niin päällekkäin inhimillisen kanssa, että se eliminoi inhimillisen melkein kokonaan.
Greyn mukaan sitoutuminen raamatulliseen auktoriteettiin ei itsessään riitä takaamaan raamatullista uskollisuutta. Hänestä evankeliset ovat monesti olleet enemmän kiinnostuneita puolustamaan Raamattua kuin selittämään sitä.[JS1]
Liberaali hermeneutiikka puolestaan sisältää pelon määrätä kirkkoon Jumalan nimissä sääntöjä, jotka vaikuttavat mielivaltaismmilta kuin rakastavilta, tai dogmia jotka ovat vaikeita niellä nykyaikana. Mutta tässä, kuten arialaisen kristologian kohdalla, virhe piilee inhimillisen korostamisessa, joka heikentää tai hylkää kokonaan jumalallisen.
Kaikki evankelikaalistin kristittyjen pelot tämän hermeneuttisen tulkinnan suhteen eivät välttämättä ole oikeudenmukaisia tai perusteltuja, Feen mukaan. Mutta liian usein Raamatun inhimillisen puolen korostaminen johtaa siihen että ihminen kuulee sanassa enemmän kuin Jumalan sanan. Pyhissä kirjoituksissa Jumala ei puhu niinkään ihmisille kuin ihmiset puhuvat hänelle ja hänestä.[JS2]
Evankelikaalinen vastaus tällaiseen hermeneutiikkaan on edelleen voimassa. Ensinnäkin tällainen asennen Raamattuun johtaa siihen että se menettää jumalallisen auktoriteettinsa. Sen sijaan, että Jumala olisi antanut voimallisen sanan joka koskee meitä kaikkia ja istuu lopullisessa tuomiossa tuomiten köyhtyneen ihmiselämämme. Raamatusta on jäljellä länsimaisen rationalismin niukkoja tuloksia sen kalpealla moraalilla ja historiallisella kritiikillä, jotka tuomitsevat tekstin, tekstin itse tuomitessa ne.
Feen mukaan ikuisen sanan ja historiallisen erillisyyden tasapaino jättää meille paljon enemmän epäselvyyksiä kuin jotkut kykenevät hyväksymään. Mitä me teemme pyhän sodan ja kansojen teurastamisen kanssa? Kuinka sovitamme valituksen jossa toivotaan babylonialaisten lasten pään iskemistä kiveä vasten Jumalan runsaaseen armoon? Mitä teemme pyhän suudelman, karismaattisten lahjojen, kasteen, Jumalan suvereeniteetin, käsien päällelaskemisen ja ihmisen vapaan tahdon kanssa? Mainitakseni vain muutamia kohtia joissa evankelikaalit, joilla kaikilla on oma käsitys Raamatusta, jakautuvat syvästi siinä miten Raamattu vaikuttaa elämäämme tietyissä kohdissa.[JS3]
Kaipaus absoluuttisuuteen kaikissa asioissa, joka on fundamentaalisen ajattelutavan takana, on aina myös läsnä evankelikaalisen elämässä ja hermeneutiikassa, juuri sen uskomuksen takia että Raamattu on ennen kaikkea Jumalan sanaa. Koska itse Jumala on näkymätön ja tunnemme hänet vain ilmoituksen ja uskon kautta, ja häneen on lopulta vain luotettava, varmuuden tarve usein johtaa meidät Jumalan luota. Tällainen tarve ajoi fariseuksia tekemään suojan lain ympärille ja lakimiehen suojaamaan tietyn käyttäytymisen. On liikaa luottaa Jumalaan ilman absoluuttista varmuutta, mikä on tietysti ihmisen oma epäjumala.
Jos Jumala on itse erehtymätön, hänen sanojensa on oltava erehtymättömiä. Jos teksti on erehtymätön, sillä on oltava erehtymätön tulkinta. Mutta tämä ei ole evankelikaalinen ymmärrys. Itse teksti on tarkoituksessaan erehtymätön, uskomme sen olevan luonteeltaan Jumalan sanaa. Ja vaadimme tätä, koska vaikka olisimme eri mieltä tekstin merkityksessä, toivomme on itse tekstissä, että sillä on luontainen voima Jumalan sanan korjata meitä.
Mutta tässä on kahtiajaon paikka. Mitä tarkoittaa olla erehtymätön. Jumala ei päättänyt antaa meille joukkoa ajattomia, kulttuuriin sitoutumattomia teologisia totuuksia, joihin meidän tulee uskoa, ja vaatimuksia joita meidän tulee noudattaa. Sen sijaan hän päätti puhua iankaikkisen sanansa tällä tavalla, historiallisesti erityisissä olosuhteissa ja kaikentyyppisissä kirjallisuuslajeissa. Jumala itse sisällytti sanaansa sen epäselvyyden kun hän antoi meille tämän sanan. Älkäämme siis taistelko Jumalaa vastaan ja vaatiko että hän antaisi meille sanansa toisella tavalla. Tai, kuten tapaamme tehdä, muokatko hänen sanaansa teologisten ja kulttuuristen ennakkoluulojen mukaisesti jotka muuttavat sen periaatteiden, ehdotusten tai pakottavien lakien miinakentäksi, mutta kumoavat sen inhimillisen luonteen.
Epäselvyys on osa sitä mitä Jumala teki antaessaan meille sanansa tällä tavalla. Tehtävämme on tunnistaa ja hyödyntää sitä mitä Jumala on tehnyt, sanoo Fee.[JS4]
Toiseksi Raamatun historiallinen erityispiirre ei tuo mukanaan vai tiettyä epäselvyyttä vaan myös jonkin verran akkomodaatiota. Tässäkin on evankelikaalisen ahdistuksen alue. Se, että on olemassa jotakin akkomodaatiota, on asia josta kaikki ovat yhtä mieltä, jopa fandamentlistit vaikkakin joskus tahattomasti. Mutta kuinka paljon ja minkä tyyppistä, nämä ovat polttavia kysymyksiä. Ovatko erot ja ns. ristiriidat akkomodaatiota vai onko niillä aina oltava päätöslauselma joka tyydyttää länsimaalaisen logiikan vaatimukset?
[JS1]Jacqueline Grey; Three is a Crowd: Pentecostalism, Hermeneutics, and the Old Testament; s. 87
[JS2]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51
[JS3]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51
[JS4]Gordon D. Fee; Gospel and Spirit: Issues in New Testament Hermeneutics; s. 51
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti