KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTOISSA
2 KOR 4:7-9 OSA2
i. Aarre on saviastioissa, jotta se ei näyttäisi tulevan meistä (4:7)
Paavali aloittaa kohdan 4: 7-9 silmiinpistävällä kielikuvalla: Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa (33/38) tai Tämä aarre on meillä saviastioissa (92).
Verbruggen ja Harrisin mukaan, tässä on ensimmäinen paradoksi - ero evankeliumin aarteen kuvaamattoman arvon ja evankeliumin palvelijoiden suhteellisen arvottomuuden välillä.
Jae 6 mainitsi savipurkkeissa olevan aarteen valona, joka tulee Jumalan kirkkauden tuntemisesta. Kuvailemalla "saviastioiksi" niitä, joille evankeliumi on uskottu 1.Tess. 2:4), Paavali ei, Verbrugge ja Harris väittävät, halveksi ihmiskehoa tai vihjaa ruumiin olevan yksinkertaisesti sielun astia. Pikemminkin hän vertaa valon kantajien suhteellista merkityksettömyyttä ja houkuttelemattomuutta itse valon määrittelemättömään arvoon ja kauneuteen.
Tämän vastakohdan takana Paavali näkee jumalallisen tarkoituksena, että ihmiset ymmärtäisivät, että tämä kaiken ylittävä voima on yksin Jumala. Hänen voimansa löytää koko laajuutensa ihmisen heikkoudesta (2.Kor 12:9).
Paavalille (skeuos, "astia") ei ollut vain astia, johon (psyyke, "elämä", "sielu") "aarre" sijoitettiin, kuin "ulkoinen ihminen" oli irrotettava päällys tai vaatetus, "sisäiselle ihmiselle". Aluperäinen termi viittaa kokonaisiin ihmisiin, jotka vaikka itsessään ovat merkityksettmiä ja heikkoja, tulee Jumalan voimakkaita työkaluja välittäessään evankeliumin aarteita.
Savipurkkeja löytyi käytännöllisesti katsoen jokaisesta muinaisen Lähi-idän kodista. Ne olivat halpoja ja helposti rikkoutuvia. Toisin kuin metalliastiat (jotka voitaisiin korjata) tai lasiastiat (jotka voitiin sulattaa ja materiaali käyttää uudelleen), savipurkit oli hävitettävä, kun ne olivat rikkoutuneet. Ne olivat siis halpoja ja niillä ei ollut juurikaan arvoa.
Kruse pohtii olisiko Paavalilla ollut mielessä pienet öljylampput, joita myytiin halvalla markkinoilla. Jos näin on, hänen mukaansa ”Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa” (33/38) tai "Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta" (92) (jae 6) olisi aarre, kun taas heikkoudessaan apostolit olisivat savesta tehtyjä lamppuja, joista valo sai loistaa maailmaan.
Ehkä tietoisena kritikoistaan jotka ihmettelivät, jos Paavali väitti osallistuvansa näin loistavaan palvelukseen, kuinka hänen elämäänsä leimasi heikkous ja kärsimys, Paavali selittää, että meillä on tämä aarre saviastioissa.
Aarteen ja sitä sisältävien saviastioien välisen kontrastin on tarkoitus osoittaa, että tämä suunnattoman suuri (33/38) tai valtava (92) voima on peräisin Jumalalta eikä meiltä.
Kohdassa 1:9 Paavali todisti, että Aasiassa kokema koettelemus opetti häntä "ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää" (33/38) tai ”jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet” (92), ja 3:5 hän tunnustaa, että ”vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta” (33/38) tai "Meidän kykymme on saatu Jumalalta" (92).
Krusen mielestä, vastaavasti tässä sanansaattajan heikkous osoittaa, että kaikki suunnattoman suuri ja valtava voima tulee Jumalalta eikä ole ominaista hänen lähettiläillensä.
Apostoli puhuu jakeessa 6 mainitusta " että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa" (33/38) tai ”näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan” (92) ”aarteena" (33/38 ja 92).
Vaikka kreikan kielellä käännetty sana "aarre" (ton thesauron) voi viitata astiaan, jossa jotain säilytetään (esim. laatikko, arkku tai varasto), tässä termillä tarkoitetaan sellaista arvokasta asiaa, joka on asetettu sellaiseen paikkaan tai säiliöön säilytystä varten. Toisin sanoen, ymmärtää evankeliumi ja oppia henkilökohtaisesti kirkkauden Jumala, saada sokeutunut mieli käsityskykyiseksi ja peitelty sydän avoimeksi, on määrättömän arvokasta.
Silti kullatun laatikon sijasta Jumala antaa tämän aarteen heikoille "saviastioille" (33/38 ja 92) (en ostrakinois skeuesin). Paavali ennakoi ajan, jolloin hänen ruumiinsa luodaan toiseen maailmaan (1. Kor. 15: 35-58); 2.Kor.5: 1-4), mutta se ei ole vielä. "Maallinen maja" (33/38) tai ”maallinen telttamaja” (92), josta hän puhuu seuraavassa luvussa, koostuu murenevasta savesta, huokuvasta, hajoavasta kuolevaisuudesta, jossa kristillisen palvelijan on elettävä uskoa eikä näkyä (2.Kor. 5:4-7).
Guthrie sanoo: Paavalin kielikuva hyödyntää yhteistä jokapäiväistä elämää. Saviastiat olivat tavallisia, edullisia, kertakäyttöisiä, ja niitä käytettiin monenlaisiin käyttötarkoituksiin muinaisessa maailmassa. Yleisväestölle sarjatuotantona valmistetut kertakäyttöiset astiat olivat sekä hauraita että kulutettavissa. Paavali painottaa kuitenkin siltä, että kielikuva perustuu ajatukseen hauraudesta ja ehkä savisäiliöiden vaatimattomasta tavallisuudesta sen sijaan, että ehdotettaisiin, että ihmispalvelijalla on vain vähän käyttöarvoa. Varsinkin kun seuraavat jakeet keskittyvät kuolemaan, kuolevuuteen ja haavoittuvuuteen (vrt. 8-11), fyysisiin ruumiisiin, jotka ovat kuluneet (jakeet 16).
Puhuessaan tästä kohdasta John Chrysostom kirjoittaa: Hän käytti termiä savi viittaamalla kuolevaisen luonteemme heikkouteen ja julistamaan lihamme heikkoutta. Sillä emme ole sen parempia kuin keramiikka, jonka kuolema pian vahingoittaa ja tauti ja jopa lämpötilan vaihtelut tuhoavat. Jumalan voima on kaikkein silmiinpistävin, kun se tekee mahtavia tekoja käyttämällä alentavia ja nöyriä asioita.
Saviastioina apostoli ja hänen työtoverinsa murenevat ja rikkoontuvat; heidät on tehty maasta ja he palaavat maahan (1.Moos.3: 19). Silti tällä aarteen ja maan yhdistämisellä palvelijassa on syvällinen tarkoitus (hina): ”että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä” (33/38) tai ”jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme” (92). Hienojen astioiden ongelma on että niiden kiilto saattaa viedä huomion niiden sisällä olevan aarteen kunniasta.
Guthrien mukaan maasta tehtyjen astioiden kauneus on se, että niiden heikkous ja perimmäisyys keskittyvät Jumalan poikkeukselliseen "voimaan" (tes dynameos). Paavali on jo pitkään kuvannut elämän antavan, vapautta tuovan Hengen voiman muuttaa uutta liittoa (3:6, 17-18). Jumala Kristuksessa repii sokeuden verhon, joka on ihmisen silmissä (3:14), antamalla Jumalan evankeliumin "valon", "että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa" (33/38) tai ”Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan” (92) (4: 6).
Paavali kuvaa tätä Jumalan voimaa ” suunnattoman suurena” (33/38) tai "valtavana" (92) (hyperbolena) laadultaan. Tässä vanha käännös on mielestäni säilyttänyt alkukielisen ilmauksen merkityksen paremmin. Paavali on jo kuvannut uuden liiton palveluksen "kirkkauden” (33/38 ja 92) olevan "paljon enemmän" (33/38) tai”paljon suurempaa” (92) (3: 7-11) ja "paljon runsaammassa määrin" (33/38) tai ”paljon kirkkaampi” (92) (3: 9). Nyt hän pohtii voiman ylimääräistä luonnetta, joka voi nostaa ihmisen sydämen verhon (3:15), antaa hengellisesti sokeutuneille mielille näkökyvyn (4: 4, 6) ja muuttaa uskovat "kirkkaudesta kirkkauteen" (33/38 ja 92) (3:18).
Ihmispalvelijan hauraus palvelee siten keskittymistä evankeliumin Jumalaan, ei hänen lähettilääseensä, kirjoittaa Guthrie. Verbi olla on käännetty (e) merkitsesemään omistamista (ts. " voima olisi Jumalan" (33/38) tai ”voiman olevan peräisin Jumalasta” (92)) Savage ehdottaa, että olemisen verbin merkitys on pikemminkin se, että se välittää todellisuuden eikä havaintoa siitä, että heikkouden palvelijassa voima voi "olla" vain Jumalasta (2.Kor 12: 1-10) . Silti Guthrie väittää, että "evankeliumin voiman lähde on Jumalalta (tou theou) ilman mitään ihmisagenttia (me ex hemon)". Paavali tahtoo tunnustaa tämän tosiasian. Joten Paavalin palvelustoimi on syvällisesti jumalakeskeistä, ei itseään ylistävää, kuten hänen vastustajiensa viesti.
Guthrie George H.; 2 Corinthians: Baker Exegetical Commentary on the New Testament; Baker Academic; 2015
Kruse Colin G.: 2 Corinthians: Tyndale New Testament Commentaries; IVP Academic; 2015
Thiselton Anthony C.; 2 Corinthians: A Short Exegetical and Pastoral Commentary; Cascade Books; 2019
Verbrugge Verlyn & Harris Murray J.; 1 and 2 Corinthians; Zondervan, 2017
KÄRSIMYS JA JUMALAN VOIMA SAVIASTIOISSA OSA 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti