maanantai 19. huhtikuuta 2021

OPETUSLAPSEUDEN ENSIASKEL

 

Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä.

Mt 9:9

Ensimmäinen kutsu, tai käsky, jonka Jeesus antaa meille on yksinkertainen. ”Seuraa minua”. Ehkä jopa pettävän yksinkertainen. Mitä se tarkoittaa? 

Matteus nousi ylös, jätti työpaikkansa ja elantonsa ja seurasi Jeesusta. Tarkoittaako tämä että meidän pitää tehdä samalla tavalla?

Kehoitus ei ole kevyt, pelissä on koko elämä. Seuraamiseen liittyy jättäminen, luopuminen ja lähteminen.

 


Ja kulkiessaan Galilean järven rantaa hän näki Simonin ja Andreaan, Simonin veljen, heittävän verkkoa järveen; sillä he olivat kalastajia. Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia". Kohta he jättivät verkot ja seurasivat häntä. Ja käytyään siitä vähän eteenpäin hän näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja Johanneksen, hänen veljensä, heidätkin venheessä, laittamassa verkkojaan kuntoon. Ja kohta hän kutsui heidät; ja he jättivät isänsä, Sebedeuksen, palkkalaisineen venheeseen ja lähtivät seuraamaan häntä.

Mk 1:26-20

Meitä ei kutsuta vain jättämään työtämme ja elantoa, vaan myös isämme ja perheemme, koko yhteisömme. Uuden elämänmallin hyväksyminen edellyttää vanhan hylkäämistä.

Se ei ole aina helppoa. On vaikea jättää taakseen perhe, koti, yhteisö, kaikki mikä tuo  meille turvaa ja hyvinvointia. Kaikki eivät pystyneet siihen edes kohdatessaan Jeesuksen henkilökohtaisesti.

Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?" Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt." Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'". Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua". Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Mt 19:16-22

Ei riitä että me noudatamme lakia ja pidämme käskyt, tai rakastamme lähimmäistä niinkuin itseämme. Meidän on jätettävä kaikki taaksemme ja seurattava Jeesusta.

Meille on kuitenkin luvattu että taakka jonka Jeesus laittaa harteillemme on paljon helpompi ja kevyempi kuin taakka jonka maailma antaa meille. Meidän sydämemme halut ja ruumiimme kaipuu sekä mielen harhailu ovat paljon raskaammat kantaa ja ne tuovat meille kipua ja tuhoavat elämämme.

Jeesuksen ies, hänen sanojensa ja tiensä seuraaminen, on paljon kevyempää ja tuo meille paljon suuremman ilon. Kun menetämme itsemme, löydämme kuka todella olemme. Ja kun keskitämme katsemme häneen ja seuraamme häntä, löydämme todellisen ilon.

Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Mt 11:29

Me joudumme luopumaan paljosta mutta meille on myös luvattu paljon. Jeesuksessa me saamme levon sieluillemme. On myös yksi oleellinen ero rabbeihin ja muihin opettajiin ja uskontoihin verrattuna. Me emme ole valinneet Jeesusta vaan hän on valinnut meidät.

Jeesus kutsuu meitä: Seuraa minua! Hän tahtoo meidän imitoivan itseään, tulevan itsensä kaltaiseksi. Myös Paavali kertoo tämän meille. 

Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.

1 Kor 11:1

Emme pysty kaikessa olemaan kuin Jeesus mutta siksi hän on jättänyt meille Pyhän Hengen. Pyhä Henki avustaa meitä ja ohjaa meitä ja auttaa meitä kulkemaan oikeata tietä ja tulemaan yhä enemmän Jeesuksen kaltaisiksi.

Opetuslapsi tarkoitti klassisessa kreikassa henkilöä joka sitouttaa itsensä opettajan alaisuuteen saadakseen teoreettista tietoa tai käytännön elämänohjetta. Henkilöä saatettiin kutsua opetuslapseksi ainoastaan opettajan seurassa. 

Jeesuksen opetuslapset eivät kuitenkaan ole vain oppilaita vaan myös Jumalan valtakunnan edustajia ja puollustajia.  Valitessaan opetuslapsensa Jeesus rikkoin rabbien yleisiä periaatteita. Hän valitsi opetuslapsikseen veronkerääjän, vapaustaistelijan ja kalastajia jotka olivat epäpuhtaita ja synagogajumalanpalvelusyhteisön ulkopuolella.

Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

Fil 3:17

Rabbien opetuslapset seurasivat opettajaansa tullakseen jonakin päivänä itse rabbiksi. Jeesuksen opetuslapset seurasivat Jeesusta tullakseen hänen kaltaisekseen, palvelijaksi.

Meillä on esikuvia. Ensimmäinen niistä on Jeesus. Olkaamme kuten hän. Vaeltakaamme ja eläkäämme kuten Jeesus vaelsi ja eli. Seuratkaamme Paavalin, Pietarin ja muiden opetuslasten esimerkkiä kun he jättivät kaiken taakseen, voidakseen seurata Jeesusta. 

Mitä sinä olet valmis jättämään taaksesi?

Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.

1 Kor 4:16

Seuraa Jeesusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti