Häpeästä kylläisenä - Häpeästä vapauteen

Joka päivä on häväistykseni minun edessäni, ja kasvojeni häpeä peittää minut,

Psalmi 44:16

Häpeä sai minut uskomaan että sisälläni oli hirviö. Minun todellinen minäni oli se hirviö ja jotta muut ihmiset eivät hylkäisi minua, lopettaisi minun rakastamistani ja jättäisi minua yksin, minun piti käyttää koko olemukseni peittävää naamiota joka piilotti todellisen minäni.

On valtavan raskasta kantaa häpeää sydämessään, on vielä raskaampaa piilotella sitä jatkuvasti.

Häpeä on siitä ovela sairaus että se saa automaattisen hermoston taistelemaan puolestaan. Kun edes ajattelet asiaa joka aiheuttaa sinulle häpeää, sydämesi alkaa pamppailla, alat hikoilla, sinua alkaa ahdistaa ja tahdot paeta tai piiloutua. Häpeä vakuuttaa sinulle että maailma on vaarallinen. On vaarallista edes yrittää katsoa häpeää ja aivan mahdotonta ikinä kertoa siitä kenellekään.

He kääriytyvät säkkeihin, heidät peittää vavistus, kaikilla kasvoilla on häpeä, ja kaikki päät ovat paljaiksi ajellut.

Hesekiel 7:18

Häpeä on myös ovela koska se naamioituu toiseksi tunteeksi. Se voi tuntea kiukulta, vihalta, katkeruudelta, surulta, yksinäisyydeltä, kivulta ja niin monelta muulta asialta. Moni meistä joka on kantanut tai kantaa häpeää sisimmässään ei edes tiedä että heidän hirviöllään on nimi ja se on häpeä.

Häpeä vakuuttaa sinulle että kaikki on sinun vikaasi. Kaikki mitä yrität epäonnistuu sinun tähtesi. Sinä olet vanhingoksi ihmisille ympärilläsi. Sinä et ansaitse heitä. Ja sinun pitää koko ajan yrittää kovemmin, tehdä enemmän ja olla parempi, koska vika on sinussa.

Minä kannoin häpeää sisimmässäni vuosikymmeniä. En edes tunnistanut tunnetta ennen kuin joku muu sanoi minulle että tunnet häpeää. Ja olin aivan varma että kaikki mitä häpeä kuiski minulle oli totta.

Miksi olen äitini kohdusta tullut näkemään tuskaa ja vaivaa, niin että minun päiväni päättyvät häpeässä?

Jeremia 20:18

Häpeä sai minut sairastumaan ensin voimakkuuteen. Minun piti olla aina valmiina, aina voimakas, aina kannatella toisia. Ja jos sekunniksikaan väsyin tai menetin keskittymiseni, häpeä muistutti minua siitä jatkuvasti. Joten kun sairastuin masennukseen, olin jo täysinoppinut häpeän tulkitsija.

Tulkitsin kaikkien muiden ihmisten eleet, ilmeet ja käyttäytymisen häpeän kautta. Etsin pienimpiäkin vihjeitä siitä että he olivat pettyneet minuun ja jos niitä ei näkynyt, totesin että heidän täytyy teeskennellä koska he ajattelevat että en kestä totuutta. Mikä oli heikkoutta ja aiheutti minulle vielä enemmän häpeää.

Kun viimein väsyin ja en pystynyt kantamaan häpeää ja pitämään yllä naamaria koin täydellisen romahduksen. Sairastuin masennukseen ja ahdistukseen ja minulla alkoi olla paniikkioireita. Viimein ymmärsin että minun on pakko hakea apua. Jumalan ääni huusi minulle vihdoinkin tarpeeksi kovaa että se kuului häpeän melun yli.

Mihin minä joutuisin häpeäni kanssa?

2 Samuel 13:13

Prosessi tuntui alkuun aivan mahdottomalta. Häpeä oli kuin valtava lankavyyhti joka oli mennyt täysin sekasotkuun enkä millään voinut löytää siitä alkua tai loppua. Tuntui että minulla ei ollut energiaa edes alkaa etsiä. Ja häpeä vakuutti minulle että alun tai lopun löytyminen olisi mahdollista ja sitäpaitsi se vain paljastaisi minun häpeäni koko maailmalle. Jotakin mitä häpeävä ihminen ei ikinä koskaan tahdo tapahtuvan.

Mutta elämä oli mahdotonta jos en tehnyt jotakin. Minun oli antauduttava prosessiin oman itseni ja perheeni tähden. Lopulta päätin että mitä tahansa kauheaa sisältäni paljastuisikin, Jumalan avulla rakentaisin itselleni uuden tulevaisuuden. Vaikka sitten ilman ketään muuta jos kaikki muut todella hylkäisivät minut totuuden nähtyään. Olisihan minulla kuitenkin Jumala jäljellä ja sairauteni keskellä olin viimeinkin vakuuttunut että hän on ainoa jota tarvitsen.

Vyyhdin alun löytymisessä meni aikaa. Puhuimme terapeuttini kanssa monista asioista. Mitä tahdoin tulevaisuudelta. Minkä näin tavoitteenani. Mitä asioita halusin tehdä kun olin päässyt masennukseni ja ahdistukseni yli. Mutta kaikki tuo tuntui mahdottomalta koska häpeä vakuutti minulle että minulla ei ollut tulevaisuutta. Kun olisin käynyt asiani läpi, jäljellä ei olisi mitään.

Niinpä minäkin nostan sinulta liepeet kasvojen yli, ja sinun häpeäsi näkyy.

Jeremia 13:26

Ensimmäinen askel eteenpäin löytyi kun tajusin että minä en ole vastuussa koko universumista. Minun ei tarvitse vahtia että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla. Minun välinpitämättömyyteni, eli huolehtimatta olemiseni, ei aiheuttaisi sitä että perheenjäseneni kuolisivat. Minun huolehtimiseni ei tuonut yhtään ihmistä lähemmäs Jumalaa tai pelastanut kenenkään henkeä. Ja jos lakkaisin huolehtimasta maailma ei pysähtyisikään ja tippuisi aurinkoon.

Minä en ollut vastuussa kaikesta. Ja siksi jos jotain pahaa tapahtui, tai joku erehtyi tai teki virheen, se ei ollut minun syytäni. Ja koko maailma ei loppuisi siihen jos minä tekisin virheen elämässäni tai erehtyisin jossakin.

Tie oli pitkä ja raskas. Tarvitsin Jumalan armoa, rakkauta ja tukea. Sekä monen ihmisen läsnäoloa, rakkautta ja tukea. Ja ensin minun piti opetella ottamaan armo, rakkaus, läsnäolo ja tuki vastaan.

ja minä sanoin: "Jumalani, minä olen häpeissäni enkä kehtaa kohottaa kasvojani sinun puoleesi, minun Jumalani; sillä meidän rikkomuksemme ovat nousseet päämme ylitse ja meidän syyllisyytemme on kohonnut taivaaseen asti.

Esra 9:6

Monesti matkan varrella yhdessä terapeuttini kanssa kyselimme, miksi muut ihmiset saavat olla heikkoja? Tai miksi Jumalan armo riittää muille ihmisille? Miksi Jumala rakastaa muita? Miksi muut voivat ottaa tukea vastaan ilman häpeää? Mutta minä en voi.

Moni kysymys oli aika ilmiselvä. Ja aloinkin todeta että inhoan ilmiselviä asioita, koska minulle ne ovat niin vaikeita. Ja kun ne viimein tajuan, niin ne ovatkin aivan ilmiselviä. Vieläkin tahdoin jotenkin hallita tilannetta ja omaa prosessiani. Määrätä sen tahdin ja edistymisaskeleet.

Työ jonka tein päästääkseni irti oli suuri, sanoisin valtavan suuri. Minä päätän kuinka suuri se on ja minä olen auktoriteetti siihen kuinka vakavasti olin sairas. Ja minulla oli oikeus hakea apua ja käyttää yhteiskunnan resursseja minun parantumisprosessiini.

Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.

Job 10:15

Nämä varsin itsestäänselvät asiat olivat minulle alkuun aivan mahdottomia ymmärtää. Kuten se että Jumala todella rakastaa minua ja että hänen armonsa riittää minullekin.

Lopulta opin päästämään irti kuvitellusta kontrollista ja kuvitellusta vastuusta. Opin hengittämään rauhallisesti ja ottamaan asiat päivä tai hetki kerrallaan. Opin että minä en vain voinut hallita kaikkia asioita maailmassa. Ei ollut maagista kaavaa jolla voisin pitää perheeni turvassa ja taata heille ikuisen onnen, vaikka sitten hyväksymällä itselleni ikuisen tuskan, surun ja onnettomuuden. Sairauteni keskellä olin hyvinkin valmis tekemään tämän vaihtokaupan.

Kun viimeinkin uskalsin sanoittaa häpeääni, löysinkin pienin tytön jolla oli liian paljon kannettavaa. Joka ei jaksanut vastuunsa alla. Joka joutui huolehtimaan asioista jotka eivät olleet hänen kykyjensä rajoissa. Ja joka kantoi vastuuta sisarestaan, pikkuveljestään ja vanhemmista sekä itsestään ja kaikesta muusta. Ja tunsi että hänen piti olla se joka tekisi koko perheen onnelliseksi ja pitäisi sen turvassa.

Älä pelkää, sillä et sinä häpeään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi häpeän sinä olet unhottava, leskeytesi pilkkaa et ole enää muistava.

Jesaja 54:4

Oli surullista, ja helpottavaa, nähdä tuo pieni tyttö. Sanoittaa hänen kipunsa, tuskansa, epävarmuutensa ja pelkonsa. Sekä häpeänsä siitä että hän ei onnistunut vaikka hänen olisi pitänyt. Oli ihana päästä lohduttamaan häntä ja kertoa hänelle että hän on hyvä, riittävä, rakastettava ja taitava, juuri sellaisena kuin hän on. Hän oli juuri sitä mitä hän tahtoi olla, ja jopa enemmän.

Ja kun pystyin päästämään irti sen pienen tytön kivusta, surusta ja häpeästä, myös oma häpeäni ja sairauteni alkoivat poistua. Ymmärsin viimeinkin että sisälläni ei ollut hirviötä, minä en ollut hirviö. Olin oma itseni. Ja hirviö oli häpeä jonka olin poiminut mukaani elämän tiellä ja joka oli tehnyt itselleen aivan liian mukavan kodin sisälleni.

Tänä päivänä ymmärrän ettei ole mitään niin suurta häpeää etteikö Jumalan rakkaus ja armo olisi sitä suurempi. Ja että se häpeä jota jokainen meistä kantaa, riippumatta syystä, on aivan liian suuri meille. Sen hirviön voi taltuttaa vain Jumala. Ja vapauden siitä voi antaa meille vain Jumala.

Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.

Psalmi 34:6