sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Onko sielunhoito sama kuin terapeuttinen synninpäästö?

Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Room 14:1

Miten lähellä sielunhoito ja synnintunnustus ovat toisiaan ja miten lähellä niiden tulisi olla? Voiko sielunhoidossa tunnustaa syntejä ja voiko sielunhoitaja julistaa niitä anteeksiannetuiksi ja -saaduiksi?

Kristillinen sielunhoito on kaikkea sellaista keskusteluapua jossa tunnustetaan Raamatun kolmiyhteinen Jumala ja pyritään hänen sanansa valossa ja häneltä apua pyytäen auttamaan ihmisiä heidän hädässään. Kristillisessä sielunhoidossa tulee tunnustaa synnin todellisuus ja anteeksiantamuksen mahdollisuus. Sielunhoitaja ei voi olla rukoilematta ja olematta yhteydessä Jumalaan, ihan koko ajan. Jumala on sielunhoidossa koko ajan taustalla, vaikka puheenaihe olisikin muualla.

Sielunhoidossa Kristus on läsnä. Siinä saa tulla syntisen sielunhoitajan luokse syntinen ihmisen. Perustana Raamattu tuo sielunhoitoon turvaa, siinä meillä on sanat valmiina ja ei tarvitse omia hauraita sanoja etsiä ja tarjota niitä. Meidän tulee myös olla valmiina vastaamaan kysymyksiin uskosta ja siihen että ihmiset ottavat Jumalan ja Jeesuksen sekä Raamatun puheenaiheena esille. Pyhä Henki toimii ihmisen sydämessä ja elämässä, Jumalan voimasta ja meidän rukouksiemme kautta.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
1 Joh 4:19

Lutherille sielunhoito oli teologista, kyse oli nimenomaan omantunnon vapauttamisesta Jumalan sanalla, evankeliumilla.

Kun teemme sielunhoitoa, laitamme käytäntöön meidän sisäisen teologiamme, oman käsityksemme Jumalasta, siitä kuka hän on, mitä hän tahtoo ihmiskunnalle tehdä ja miksi hän on luonut meidät. Sielunhoitajina heijastamme Jumalaa asiakkaan elämään ja meissä hän näkee ehkä ainoan elämänsä aikana lukemansa evankeliumin.

Sielunhoidon tehtävä on ohjalta ihmisiä Jumalan luo ja aitoon lähimmäisyyteen. Sielunhoito ei kuitenkaan rajoitu vain ihmisen hengelliseen puoleen vaan siinä hoidetaan ihmistä kokonaisvaltaisesti. Kristilliseksi sielunhoidon tekee se että siinä haetaan apua myös Jumalan sanasta, rukouksesta ja ripistä.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.
Matt 11:28-30

Sielunhoidon lähtökohta on se että Jumala hyväksyy ihmisen syntisenä, ihmisen arvon perusta on Jumalan kaikkiin kohdistuva armo ja huolenpito. Terapia ei voi tarjota muuta kuin toisten ihmisten ja omaa hyväksyntää mutta kristilliseen sielunhoitoon kuuluu se että on Jumalan hyväksymä.

Entä kun kannetaan syyllisyyttä johon synnintunnustus ei auta? Synnintunnustus vapauttaa synnistä jonka on tehnyt mutta kun ihminen kantaa syyllisyyttä synneistä joita hän ei ole tehnyt tai jotka on jopa hänelle tehty, mitä silloin voi tehdä?

Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi antaa anteeksi? Psykoterapiassa anteeksiantamiselle ei ole perustaa muuta kuin että siinä voi olla jotain hyvää koska viha ja katkeruus tuhoavat. Uskolla on eheyttävä vaikutus ja vain usko voi vastata kysymykseen elämän tarkoituksesta. Erityisesti syyllisyyden kysymykseen tarvitaan kristillistä sanomaa ja sielunhoitoa.

Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.
Gal 6:2

Syyllisyys on psykiatrian ja psykoterapian vaikeinpia ongelmia. Epäterve syyllisyys on sairaus joka kristillisen sielunhoidon on tarpeen ottaa vakavasti. Vain Jumala voi antaa anteeksi meidän syntimme.

Psykoterapiasta tulee sielunhoitoa vain jos Jumalan, synnin ja anteeksiantamuksen todellisuus otetaan huomioon ja vain jos autettavaa pyritään auttamaan kohtaamaan ongelmansa ja saamaan niihin apua Jumalan sanan avulla ja sen viitoittamalla tiellä. Se ei merkitse että kristillisessä sielunhoidossa olisi pakonomaisesti toistettava raamatunlauseita mutta ilman Jumalan sanan tuomaa valoa ja apua meidän keskustelumme ei kanna kristillistä sisältöä.

Jos emme tietoisesti kerro evankeliumia ja puhu Jumalasta sekä julista hänen sanaansa sielunhoidon aikana, se jää helposti pois tai piiloutuu niin että asiakas ei välttämättä edes tajua saavansa kristillistä sielunhoitoa. Samalla sielunhoitaja eksyy helposti pelkäksi terapeutiksi ja yrittää auttaa omilla inhimillisillä voimillaan ja teorioillaan.

Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."
Luukas 5:31-32


Irja Kilpeläisen mukaan sielunhoito on pikä rippi jossa käydään läpi syyllisyyden tunnetta. Jumala hyväksyy ihmisen heikkouksineen, sellaisena kuin hän on vaikka Jumala ei hyväksy syntiä.

Sielunhoitajan työ ei ole luokitella ihmisiä kristittyihin ja ei kristittyihin tai uskoviin ja ei uskoviin, saati pelastettuihin ja kadotukseen meneviin. Meidän tulee pitää ovea avoinna kaikille, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti sanottuna. Voimme luottaa siihen että Jumala tietää kuka on hänen omansa ja se sana jonka ihmisille lausumme, tai rukous jonka rukoilemme heidän puolestaan, ei mene hukkaan.

Syyllisyydestä vapautuminen tapahtuu Jumalan edessä ja Jumala lopulta sen antaa. Jumala voi vapauttaa ihmisen syyllisyydestä, sekä terveestä syyllisyydestä että epäterveellisestä. Molempiin tarvitaan Kristuksen sovitustyötä ja armoa, jonka sielunhoitoprosessi voi tuoda ihmiselle.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.
Kol 3:12-17

3 kommenttia:

  1. Jumala ensin , sitten vasta pihkuinen ihminen !!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä pohdiskelustasi
    Itse olen huomannut omassa sielunhoidossani, että sekä psykologinen ja terapauttinen että teologinen ja raamatullinen asioihin paneutuminen on auttanut tukemaan ihmisiä heidän ongelmissaan.
    Menestystä työssäsi lähimmäisten tukemisessa ja rohkaisemisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, monenlainen tieto ja niiden yhdessä soveltaminen antavat uusia näkökulmia. Tiede on hyvä renki sielunhoidossa myös.

      Poista