Guatemalan STS matka - osa 1

Guatemalassa minua odotti kaksikerroksinen rivitaloasunto ja kuusihenkinen perhe kahden chihuahuan kanssa. Varsinaisen ihmeen kautta meitä oli isäntä perheen lisäksi majoittunut taloon kaksitoista henkeä.

Lentokentän ulkopuolella Guatemalassa. Oven ulkopuolella oli heti odottamassa iso ihmisjoukko joka piti valtavaa mölyä. Lisäksi paikalla oli ilmapallonmyyjiä ja kukkaismyyjiä. Mutta ei isäntäperheen edustajaa. Eikä minulla tietenkään ollut heidän puhelinnumeroaan. Onneksi Isä piti huolta ja pienen (vajaan puolen tunnin) odottelun jälkeen paikalle ilmestyi isäntämme Mario.

Perheen isä, Mario, äiti Mari Isabel sekä kolme tytärtä, Elizabet, Rocío ja Abigail ja tyttärien serkku nukkuivat vanhempien makuuhuoneessa. Elizabetin ja serkun yhteisessä makuuhuoneessa meitä oli majoittautuneena neljä naista. Minä, filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyössä Meksikossa, Hondurasilainen Nilda sekä El Salvadorista kotoisin oleva Rosy.

Selfie lenteokentän ulkopuolelta. Aikaa oli ihmetellä, kaivaa iPad esiin ja ottaa kuviakin. Ehdin myös keskustella avuliaan taksikuskin kanssa joka olisi halunnut soittaa isäntäperheelle että tulisivat jo vastaan. Mutta kun sitä puhelinnumeroa ei ollut.

Viereisessä Rocíon ja Abigailin makuuhuoneessa majailivat Mauricio ja Edwin Hondurasista, costa ricalainen Luis sekä David USAsta. Kakkoskerroksen tietokonenurkkauksessa nukkuivat myöskin USAlainen Alex ja Guatemalaiseen mam-heimoon kuuluvat Abel ja Orbin.

Minä ja huonekaverini. Vasemmalla punaisessa hameessa Rosy El Salvadorista, keskellä filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyöntekijä Meksikossa ja oikealla hondurasilainen Nilda. Ihania ja rakkaita sisaria joita on kova ikävä, ihan joka hetki.

Alakerran varastohuoneessa majailivat kurssin johtaja, irlantilainen Bryan, ja hänen dominikaanisesta tasavallasta kotoisen oleva vaimonsa, Ami.

Naisten huone Guatemalassa. Minun makuupaikkani oli ikkunan vieressä olevat patjat. Ne tunnistaa niiden vieressä olevasta matkalaukusta. Sinisen sängyn kohdalla nukkui Nilda Hondurasista, telttasänky vaihdettiin puhallettavaan retkipatjaan koska se oli niin epämukava. Vasemmalla olevalla vihreallä puhallettavalla patjalla nukkui Rosy El Salvadorista ja oikealla olevilla patjoilla nukkui filippiiniläis-usalainen Angelina. Kuvasta puuttuvat tietenkin loput matkalaukut sekä kengät ja kaikki muut tavarat joita meillä oli mukana.

Lämpötilat olivat ulkona päivän aikaan yli +30, sisällä oli vielä lämpöisempää, ilmastointia kun ei ollut. Sateiset päivät olivat erittäin tervetulleita koska niiden aikana ei sisälämpö kohonnut samalla tavalla. Meillä oli makuuhuoneen ikkunassa aina verhon lisäksi roikkumassa minun pussilakanani. Se ei ollut sisustuspäätös vaan yritys estää aurinkoa lämmittämästä huonetta saunaksi.

Isäntäperheemme asunto. Kaksi keskimmäistä ikkunaa kuuluvat heidän asuntoonsa. Oikein ja vasemmanpuoleiset ovat naapureiden asuntoja. Alhaalla autotallissa pidimme jatkokurssia.

Ensimmäisenä päivänä meitä oli huoneessa paikalla vain minä ja Angelina jonka jo tunsin Ecuadorin Bellavistan-kylässä tapahtuneesta STS-koulutuksesta. Nukkumaan mennessä katselin huonetta ja ihmettilin mihin oikein aioimme laittaa kaksi muuta naista. Miten he mahtuisivat pieneen huoneeseen kanssamme? Miten voisimme jakaa pienen tilan neljän naisen ja matkalaukkujen kesken? Ja miten koko konkkaronkka, naiset, miehet ja isäntäperhe, selviäisimme hengissä ja selväjärkisinä yhden ainoan suihkun kanssa?

Vihreä alue isäntäperheen asuinalueella. Siellä oli yleensä aamusta iltaan kuntoilijoita, lapsia tai perheitä. Elämänrytmiä oli mukava seurata.

Oli ihmeellistä nähdä miten sopu antoi sijaa. Naapurihuoneen miesten keskustelu aiheutti välillä närää, samoin se kun olin sopinut kaikkien kanssa että ensimmäinen suihkuvuoro, kello puoli kuusi aamulla olisi minun, ja sitten suihkussa olikin jo joku muu. Edwinin jatkuva ylistyslaulu, keskellä yötä ja aamu kuudelta, alkoi välillä häiritä ja naapurihuoneesta taas valitettiin että naistenhuoneesta kuului kuulemma kikatusta aamuyöhön saakka. Tietokonenurkassa välkkyi tietokoneen valo pitkälle yöhön ja vessa- ja kylpyvuoroissa oli aikamoinen sotviminen.

Isäntäperheemme asuinalue, Ciudad de Guatemalan nukkumalähiö.

Mutta kummallisesti kukaan ei harmistunut toiselleen. Jopa talossa kaikuva jatkuva öinen kuorsaus otettiin huumorilla. Samoin kuin se että joku oli jatkuvasti myöhässä aamupalapöydässä.

Emäntämme, Mari Isabel, ja hänen nuorin tyttärensä, Abigail, perheen olohuoneessa.

Isäntäperhe palveli meitä valtavalla rakkaudella ja saimme taistella jotta he suostuivat että mekin voisimme välillä tiskata astioita tai jopa laittaa ruokaa. Kun he tajusivat coca-cola riippuvaisuuteni, niin limpparia alkoi ilmestyä jopa aamupalapöytään. Jos koti-ikävi iski viereen istui Rocío tai Abigail, tai syliin tunki chihuahuan pentu Minny. Koskaan ei jäänyt vaille halausta, siunauksen toivotusta tai ystävällistä hymyä. Ei edes keskellä yötä ylhäällä kukkuessaan tai aamulla pöpperössä vessaan kulkiessa.

Perheen nuorin tytär, Abigail, ihastui kovasti iPadiini ja kävi ottamassa sillä selfieitä sekä pelaamassa pelejä. Kuvat ovat mukava muisto kurssin jälkeen.

Koko kurssi oli valtava siunaus ja etumakua siitä kun jonakin päivänä seisomme Jumalan edessä suurena joukkona veljiä ja sisaria, jokaisesta maasta, jokaisesta kansasta ja ylistämme Jumalaa jokaisella kielellä.

Minä ja hondurasilainen Nilda Amatitlan-järven edustalla. Mustat trikooni saivat monta ihmettelevää katsetta :)

Meillä oli kaikilla yhteinen kieli, espanja. Osa puhui myös enemmän ja vähemmän sujuvaa englantia. Mutta lisäksi oli kieliä joita kukaan muu ei puhunut. Ja vaikka toisilla olikin sama äidinkieli, isänmaa ja kulttuuri olivat hyvinkin erilaiset. Ja useamman kerran nauroimme sille miten yksi sana espanjaksi tarkoitti aivan muuta toisessa maassa, tai miten monia erilaisia sanoja eri maissa käytettiin samaa asiaa tarkoittaessaan.

Isäntäperheemme ja muutamat seurakuntalaiset veivät meidät piknikille ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.

Vain pieni esimaku siitä mitä on tulevaisuudessa edessä kun kaikki yhdessä, omanlaisinamme, ylistämme Jumalaa. Ja opimme rakastamaan toisiamme kieli- ja kultturimuurien yli.

Nauttimassa maisemista ja ateriasta Amatitlan-järven vierellä.

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Johanneksen ilmestys 7:9-10

Amatitlan-järvi Guatemalassa

STS, eli Simply The Story, Vain Tarina, on menetelmä joka perustuu Raamatun kertomusten suulliseen kertomiseen. STS menetelmä käyttää kysymyksiä ja keskustelua rohkaistakseen lukutaidottomia ja lukutaidollisia henkilöitä löytämään itse aarteita Raamatusta.

Isäntämme Mario (takana vasemmalla), koulutuksen johtaja Bryan (keskellä) ja hänen vaimonsa Ami (edessä oikealla).

La Roldos - Meidän Kotikortteli

Tässä muutama kuva meidän kotikorttelistamme. Oikeastaan emme asu ihan La Roldosissa vaan San Juan de Cancagua nimisessä kaupunginosassa, mutta kukaan ei tunnista sitä ja meidän talomme on parin metrin päässä siitä mistä La Roldos alkaa, joten on helpompi sanoa että asumme La Roldosissa.

Kaupunginosalla on hyvin huono maine. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten La Roldos ja ylempänä sijaitseva Pisulí olivat vihoissa keskenään ja täällä käytiin kovia taisteluita seipäiden ja machetejen kera. Useat jopa kuolivat. Syynä vihanpitoon oli politiikka johon täällä suhtaudutaan hyvinkin kiihkeästi. Vieläkään La Roldosin ja Pisulin välit eivät ole aivan kunnossa.

Nykyään kaduilla ei enää taistella mutta koko Quitossa on vaarana sekä rikollisuus että huumeet. Kummankaan takia ei ole suositeltavaa liikkua ulkona pimeän tullen.

Näkymää Roldosin pääkadulle. Alhaalla pienenä näkyy Quitoa. Me emme siis virallisesti ihan ole osa Quitoa, paitsi kun verot pitää maksaa ;)

Sokeriruokomehuntekijä - Yksi korttelin kaupoista myy kaikkea sokeriruo'osta tehtyä. Tässä kone joka puristaa ruo'oista mehun. Se juodaan sitten suorilta mukista.

Lihakauppa pääkadulla. Kanan koivet ja päät ovat suurta herkkua täällä.

Kaikenlaista voi löytyä kaupan. Tällä kertaa ankan- tai hanhenpoikasia. Isot hanhet tuodaan mukana jotta voidaan vakuuttaa että tässä ovat vanhemmat. Useimmiten pikkuiset ovat kuitenkin ankanpoikasia.

Meidän Mikkis - eli Mikael serkkunsa Dayanan kanssa. Taustalla Bailarina haistelee jotain mielenkiintoista.

Grafiitit ja katukoirat ovat molemmat hyvin tavallinen näky Quitossa.

Kotikatumme - meidän talomme on tuo sininen jonka luona Mikkis ja Dayana minua odottavat.

Toivon että jatkatte rukousta perheemme puolesta. 

Huomenna 2 päivä elokuuta lähden Guatemalaan ”Simply The Story” (Vain Tarina) koulutukseen missä opetetaan Raamatun tarinoiden käyttöä lukutaidottomien ihmisten parissa. Tarinoita käytetään sekä evankeliointiin että opetukseen ja menetelmä olisi hyvin tarpeellinen täällä missä niin moni on käytännössä lukutaidoton tai lukee hyvin heikosti.

Pyytäisinkin rukousta jotta matkani menisi hyvin, että saapuisin turvallisesti perille ja oloni Guatemalassa menisi hyvin, samoin kuin paluumatka. Ja jotta Jumala voisi käyttää koulutusta työnsä hyväksi täällä Ecuadorissa. Samoin pyydän rukousta Napon ja Mikaelin puolesta jotka jäävät kotiin, että he olisivat turvassa ja Jumalan varjeluksessa eikä heiltä puuttuisi mitään.

Lupasin jo Suomessa ollessani postata kuvia Guatemalan matkasta Facebook-sivulleni Kiittäkää Ainaja Kaikesta. Jos tahdot nähdä kuvat ja kuulla muutenkin juttuja työstäni, klikkaa sivun nimeä. Kuvat tulen laittamaan FBiin Guatemalasta palattuani. Paluu on 15 elokuuta keskiyöllä, joten ihan heti kuvia ei ole tulossa. Jos Guatemalassa kuitenkin onnistun käyttämään nettiä yritän laittaa kuvia jo aikaisemmin. 

Lupaan myös postata reissusta ja koulutuksesta täällä blogissa vähän enemmän.

Kotona Taas - Perillä Quitossa

Oli mukava saapua pitkän matkan jälkeen kotiin, varsinkin kun aurinko paistoi ja lämpö oikein hiveli heti koneesta ulos astuttuani. Kesä oli saapunut Quitoon minun poissaollessani.

Vierailut seurakunnissa ja ystävien Suomessa luona olivat kuin kulaus vilvoittavaa vettä auringonpoltteessa. Jotenkin sitä oli tottunut tähän arkeen eikä tajunnutkaan miten paljon kaipasi Suomeen ja kaikkien teidän luoksenne.

Näköala makuuhuoneemme ikkunasta.

 Toisaalta oli myös ihana saapua kotiin ja tavata pitkästä aikaa Napo ja Mikael. Jopa Napon poika, Jonathan ja koiramme Bailarina olivat minua vastassa lentokentällä. Kaikkia heitä oli ehtinyt tulla jo ikävä ja oli mukava päästä samantien halaamaan ja tervehtimään heitä.

Kiitos jokaiselle joka toivotti minut tervetulleeksi ja kuunteli kertomuksiani Ecuador-työstäni. Oli ihana pystyä niitä jakamaan tiedän kanssanne. Toivon että ne innostavat teitä rukoilemaan minun, perheeni ja työni puolesta. Tarvitsemme Jumalan johdatusta ja varjelusta joka päivä ja olen syvästi kiitollinen jokaiselle teistä jotka kertoivat rukoilevanne puolestani.

Bailarina valmiina lähdössä lenkille.

 Napo karsi kukkapensaita ja muitakin pihassa kasvavia kasveja ennen Suomeen lähtöäni. Nyt oli mukava nähdä että kukkia oli kuitenkin jo ehtinyt tulla. Joskus on tarpeen leikata turhat oksat pois rasittamasta, vaikka se miten koskisi ja tuntuisi epäreilulta.

Kotiinpalu oli ilonkin keskellä vaikea. Jouduin lyhentämään matkaa koska sain täältä viestin mieheltäni Napolta että poikamme Mikael ei voi hyvin. 

Vielä ei ruusussa ole kukkia mutta onneksi hibiskus tekee parhaansa.

Lepäämme täällä Jumalan lupauksissa ja siinä varmuudessa että Hän on uskollinen. Me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan tai miksi Hän on tämän sallinut tapahtua. Mutta tärkeintä on että Herra itse tuntee ne ajatukset joita Hänellä on meitä kohtaan, ne ovat rauhan eikä turmion ajatuksia ja Hän on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon.

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Jeremias 29:11

Minä Tiedän Vain Hänestä

Olen huomannut itsessäni suorastaan hassun ja kummallisen, ja samalla niin tappavan myrkyllisen, asian viime kuukausien aikana. 

Minulla on niin kiire juosta toimittamassa "Jumalan asiaa" ja tekemässä "Hänen työtään" että en ehdi pysähtyä paikoilleen ja keskittyä Häneen.

Olen aina kokenut itseni enemmän Mariaksi kuin Martaksi. Paras paikka on Jeesuksen jalkojensa juurella, kuuntelemassa Hänen sanojaan. Mutta kun tosipaikka tulee vastaan, alas istuminen ja paikoillaan pysyminen onkin hämmästyttävän vaikeaa.

Eikö se ole suorastaan syntiä olla tekemättä mitään? Miksi minut on oikein tänne lähetetty, istuskelemaan paikoillaan vai tekemään työtä? Satoa on paljon, työmiehiä vähän, minun pitää olla kentällä ja ansaita palkkani. 

Minunko pitää ansaita palkkani? Voinko edes ansaita palkkaani? Voinko itse omalla työlläni ansaita yhtään mitään? Tai lisätä millään tavalla Jumalan rikkautta?

Kaikki on Hänen kallisarvoisesta armostaan kiinni. Vain siinä armossa riippumalla voin saada jotakin. Ja se armo vaatii että katson vain Häneen, katson vain Jeesukseen. Etten korvaa Häntä työllä, työkentällä, toimittamisella ja ansaitsemisella.

Nyt on aika katsoa Jeesukseen. Ottaa vastaan Hänen armonsa.

Vain Hän tietää mitä tulevaisuudessa on vastassa.

Minä tiedän vain Hänestä.

8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;

10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,

Filippiläisille 3:8-10

Vierailulla Viidakossa

Maaliskuussa kävimme Teijon ja Marjan kanssa vierailulla viidakossa, Tenan ja Archidonan alueella Napon provinssissa.

Keskustelimme yhdessä UDAIn (Opetusalueen erityisopetustoimiston) johtajan Nelly Españan kanssa. 

Hän kertoi monia hyviä uutisia ja myös surullisempia.

 Rohkaisevaa oli kuulla että erityisopetus kouluissa jatkuu edelleen ja paikallinen opetushallitus on jopa palkannut sitä varten uusia opettajia sekä perustanut erityisluokkia uusiin kouluihin.

Kannustavaa on myös että opetushallitus on muuttanut erityisopettajien työsopimukset luokanopettajasta, erityisluokanopettajaksi normaalikoulussa, eli vähän kuin suomalainen laaja-alainen erityisopettaja. 

Nyt ei siis tarvitse pelätä että opettajat irtisanotaan koska heillä ei ole tarpeeksi oppilaita, laki vaatii 30 oppilasta per opettaja ja erityisluokissa on yleensä alle 10 oppilasta. Tämä on myös yksi askel tulevaa virkaa varten.

Valitettavasti opetushallitus ei ole pystynyt tarjoamaan laisinkaan opetusmateriaalia erityisluokkia varten. 

Opettajat esittelivät meille materiaalia jotka he olivat onnistuneet säästämään hankkeen lahjoittamista materiaaleista vuosien takaa. 

Ja osan he olivat myös itse omilla rahoillaan ostaneet.

Onneksi koulut ja kylät kuitenkin tukevat nykyään erityisluokkia ja näkevät niiden arvon. 

Panossa kylän johto pohti voisiko jostakin saada rahoitusta toisen erityisluokan rakentamiseen ja haaveilee tulevaisuudessa kylässä olevasta erityiskoulusta johon koko Panon sekä Talagin ja muiden ympärillä olevien kirkonkuntien erityisoppilaat voisivat tulla opiskelemaan.

Archidonan Porotoyakun kylässä koulu ja kylä ovat yhdessä taistelleet erityisluokan puolesta. Oppilaat olisi haluttu viedä pitkän matkan päähän Archidonan kaupunkiin erityiskouluun, mutta heille ei kuitenkaan tarjottu kyytiä. 

- Nyt jo monet oppilaat kävelevät viiden tai melkein kymmenen kilometrin päästä koululle. Miten he olisivat voineet kulkea Archidonaan saakka, kertoi erityisluokan opettaja Maria Belen Shiguango.

Cancaguan intiaaniseurakunta

Vierailulla Cancaguan intiaaniseurakuntaan kuvasin naistenryhmän kuoroharjoituksia. Naiset valmistivat ohjelmaa seuraavan sunnuntain jumalanpalvelukseen.

Naiset laulavat että Jeesuksen paluu on lähellä ja meidän pitää valmistautua siihen. 

Älkää väsykö odottamaan, Raamatussa sanotaan että Herramme Jeesus on meitä lähellä. 

Älä huolehdi jos ihmiset puhuvat sinusta pahaa, Jeesus on sinun vierelläsi. 

Opiskellaan veljet ja sisaret, luetaan Raamattua, Jeesuksen paluu on lähellä.

Cayamben seurakunta

Cayambe on pieni kaupunki Ecuadorin pohjoisosassa Cayamben tulivuoren vieressä. 

Kaupunki on päiväntasaajan vierustalla.

Pacto-kirkolla on seurakunta Cayambessa, nimeltä El Nazareno.

Suurin osa seurakunnan jäsenistä, ja Cayamben kaupungin asukkaista, on mestitsejä.

Mutta seurakunta sijaitsee Pacto-kirkon Kichwa-työalueella.

Seurakunta työskentelee Compassion-hankkeen kanssa tukien vähävaraisia lapsia heidän läksyissään ja opettamalla heille koulun jälkeen Jeesuksesta ja Raamatusta.

Tässä valokuvia ja videota vierailulta Cayamben El Nazareno seurakuntaan.

El Nazarno seurakunnan pastori Carlos Montenegro ja hänen vaimonsa.