tiistai 1. lokakuuta 2019

Kertomus riittää jatkokurssi Punkuwaykun kylässä


Heinäkuussa pidimme Kertomus riittää -jatkokurssin Punkuwaykun kylässä. Kylän nimi tarkoittaa rotkon ovea tai porttia kichwa-kielellä.



Punkuwaykussa oli pidettiin viime vuonna peruskurssi ja nyt kutsuimme mukaan kurssilla olleita, jatkamaan opintoja ja jotta he paremmin pysyisivät jakamaan Jumalan sanaa sukulaisille, naapureilleen, kyläläisille ja seurakunnassa.


Kurssille saapui myös viidakosta mukaan kokeneempia kertomuksen kertojia jotka auttoivat meitä peruskurssin järjestämisessä toisessa alueen kylässä. Heidän taitojaan hiottiin kurssin aikana ja he antoivat tukea Punkuwaykun tarinankertojille.


Mukana oli enimmillään kaikkiaan viisitoista henkeä. Täkäläiseen tyyliin osa osallistui koko kurssiin, toiset tulivat vain iltapäivällä tai aamulla ja osa vain yhtenä tai kahtena päivänä. Kaikkiaan kurssi kesti viisi päivää.


Parasta minusta oli nähdä että seurakunnan naistenpiirin naisista, joiden kanssa olen työskennellyt viikottain kertomusten parissa, mukana oli useampi nainen. Yksi ihan koko viikon, toiset vain iltapäivän tai päivän tai pari, mutta tärkeintä oli että he olivat mukana.


Kurssin vetäjistä, Irlantilainen Bryan Thompson ja hänen vaimonsa Amarylis, oli varmasti välillä hämmentävää kun ihmisiä tuli ja meni, miten sattui. Mutta onneksi he ovat jo tottuneita Latinaisamerikkalaiseen tyyliin. Amarylis on itse Dominikaanisesta tasavallasta.


Jokainen kurssilainen esitti ainakin yhden Raamatun kertomuksen ja sai siitä palautetta. Monelle tämä jatkokurssi on hetki kun menetelmä vihdoin alkaa selkeytyä. Itse muistan miten jännitin tuon ensimmäisen kertomuksen kertomista, niin etten saanut sitä edes tehtyä loppuun saakka. Onneksi tämän kurssin osallistujille ei käynyt yhtä huonosti.


2 kommenttia: