Kertomus riittää -kurssi Balsayakun kylässä viidakossa

Oli suuri ilo tehdä Jumalan työtä yhdessä Kertomus riittää -tiimin kanssaan Tenan lähistöllä sijaitsevassa Belsayakun kylässä viidakossa. Andit vaihtuivat rehevään viidakkoon ja lämpötila nousi huomattavasti.

Kaksi Chiriwasin kurssin nuorta osaanottajaa, sisarukset Rut (11 v) ja Josué (10 v) Cashaloman kylästä innostuivat Raamatun kertomuksista niin paljon että lähtivät, vanhempiensa luvalla, toisen Vapaakirkon lähetin Hannan Eriksonin mukana viidakkoon jotta voisivat osallistua myös Tenassa pidettävälle peruskurssille ja olla apuna siellä.

Lisäksi mukana olivat Punkuwaykusta Jorge ja hänen vaimonsa Noma, sekä heidän 5 vuotias poikansa Natán, lähtivät viidakkoon meidän mukaamme. Ennen lähtöämme Norma kertoi minulle heidän rukoilevan etteivät saisi töitä Tenan kurssin ajalle voidakseen lähteä mukaan. Norma on ompelija ja tekee äitinsä kanssa perinteisiä intiaanivaatteita kylien naisille ja Jorge on puuseppä.

”Tuntuu hassulle pyytää Jumalalta ettemme saisi töitä kun muut rukoilevat että Jumala antaisi heille työtä. Mutta me tunnemme sydämissämme että Jumala on kutsunut meidät lähtemään Tenaan ja tekemään Hänen työtään ja jos joku pyytää meidät nyt töihin niin emme pääsekään lähtemään.” Norma sanoi minulle.

Norma on yksi Punkuwaykun naisista jotka osallistuvat maanantaisin pidettävään naisten Raamatun opintoryhmään.

Viidakosta kouluttajina olivat Hanna, pastori Ramiro sekä nuori nainen nimeltään Gina, Bellavistan kylästä. Kaikki kolme olivat mukana myös vuoriston koulutuksissa meidän apunamme.

Viikko oli meille raskas. Kuumuutta ja kosteutta riitti, juomavettä sen sijaan ei. Muutenkin kurssien aikana oli kaikenlaisia pikku hankaluuksia. Ibarrassa minun asuinalueeltani meni vesi ja emme pystyneet pesemään itseämme ja juomavesi piti ostaa kaupasta.

Tenassa ei kauppoja ollut lähellä koska olimme leirikeskuksessa pikkukylän vierellä ja juotavaa piti hakea kaupungista saakka. Lisäksi huoneisiin tunki taranteloja ja muuta alueen eläimistöä. Jumala oli kuitenkin hyvä ja kantoi meitä koko koulutuksen ajan.

Kurssilla oli mukana useita varhaisteinejä ja teinejä joiden kanssa Hanna työskentelee viidakossa ja oli mahtava nähdä miten Jumala saapui heidän elämäänsä ja muutti heidän sydämiään ja antoi toivon ja rakkauden heille. On suuri etuoikeus saada olla mukana Jumalan työssä.

Erityisesti Jorge ja Norma saivat olla suurena siunauksena varhaisnuorille. Heidän intonsa oppia yhä enemmän Jumalan Sanasta ja jakaa sitä toisille sekä heidän rakkautensa omaa kansaansa ja viidakon kichwoja kohtaan näkyi kaikessa heidän tekemisessään ja sanomisessaan. Heidän pienryhmissään olevat nuoret ja varhaisnuoret rohkaistuivat keskustelemaan Jumalasta ja jopa ottamaan Hänet vastaan oman elämänsä ruhtinaaksi.

Myös Rutin ja Josuen esimerkki rohkaisi varhaisnuoria. Heistä oli uskomatonta tavata nämä pienet evankelistat ja lähetystyöntekijät vuoristosta jotka olivat rohkeasti saapuneet, ilman vanhempiaan, viidakkoon. Vain voidakseen jakaa siellä asuville hyvää sanomaa Jeesuksesta. Moni varhaisnuori saapui koulutukseen heidän esimerkkinsä innostamana.

Rukoilettehan kaikkien puolesta joita Jumala on koskettanut sekä täällä vuorilla että viidakossa jotta he saisivat kasvaa uskossa ja Jumalan tuntemisessa. Ja jotta työ saisi jatkua seurakunnissa ja kylissä.

Kertomus riittää -kurssi Chiriwasin kylässä

Chiriwasin nimi tarkoittaa kylmää taloa ja kylä sijaitsee Imbabura tulivuoren rinteellä missä kylmät tuulet piiskaavat sitä melkein jatkuvasti ja se usein on sumuun kääriintynyt tai jopa pilvet laskeutuvat niin alas että peittävät kylän.

Chiriwasiin meidät kutsui paikallinen baptisti-seurakunta. Heidän pastorinsa sekä muutama seurakuntalainen oli mukana viime vuonna Punkuwaykun peruskoulutuksessa ja he tahtoivat nyt että koko seurakunnalla olisi mahdollisuus oppia kertomaan Raamatun kertomuksia ja tutkiskelemaan niitä.

Punkuwaykun jatkokoulutuksen päätyttyä haastoimme punkuwaykulaisia mukaamme Chiriwasiin, mukaamme innostui kaksi nuorta miestä, Vicente ja Jorge. Rukoilettehan heidän molempien puolesta sekä heidän perheittensä puolesta.

Chiriwasissa koulutuksessa oli mukana suuri joukko lapsia ja nuoria. Eräs heistä, Santiago nimeltään, tuli kurssille äitinsä pakottomana ja ensimmäiset päivät enimmäkseen hoiti myös kurssilla mukana olevansa vanhemman sisarensa vauvaa.

Mutta Raamatun kertomukset muuttivat jotakin 14-vuotiaan nuoren miehen sydämessä. Kun hän toiseksi viimeisenä päivänä, perjantaina, kertoi kertomuksen Jeesuksen lähetyskäskystä toiselle ryhmälle, se selkeästi kosketti hänen sydäntään. Kertomuksen jälkeen hän sanoi minulle tulleensa kurssille vain koska äiti oli hänet pakottanut ja että hän oli ollut enemmän kuin isänsä, joka oli ennen seurakunnan aktiivinen jäsen mutta sitten erilaisista syistä jäänyt pois ja nyt ei oikein enää edes uskonut Jumalaan.

”Mutta nyt minä tiedän että Jumala on olemassa ja että Hän on todella mahtava. Ja minä haluan oppia yhä enemmän Hänestä ja haluan opiskella pastoriksi kun olen aikuinen. Ja haluan kertoa isällenikin miten mahtava Jumala on ja tuoda hänet uudelleen seurakuntaan.” Santiago kertoi minulle.

Mukana olivat myös siskokset Sara (9 v) ja Noemi (10 v) äitinsä kanssa. Molemmat kertoivat oman kertomuksensa pienryhmissä. Saran kertomus palavasta pensaasta ja Mooseksesta sai paljon hämmästystä aikaiseksi aikuisissa kuulijoissa terävien kysymystensä takia. Noemi ryhmässä oli mukana Chiriwasin pastori ja oli ihana nähdä miten rohkeasti nuori tyttö kertoi Raamatun tarinan ja esitti kysymyksiä kuulijoilleen.

Kaksi kurssin nuorta osaanottajaa, sisarukset Rut (11 v) ja Josué (10 v) innostuivat Raamatun kertomuksista niin paljon että lähtivät, vanhempiensa luvalla, toisen Vapaakirkon lähetin Hannan Eriksonin mukana viidakkoon jotta voisivat osallistua myös Tenassa pidettävälle peruskurssille ja olla apuna siellä.

Myös Jorge ja hänen vaimonsa Norma, sekä heidän 5 vuotias poikansa Natán, lähtivät viidakkoon meidän mukaamme. Ennen lähtöämme Norma kertoi minulle heidän rukoilevan etteivät saisi töitä Tenan kurssin ajalle voidakseen lähteä mukaan. Norma on ompelija ja tekee äitinsä kanssa perinteisiä intiaanivaatteita kylien naisille ja Jorge on puuseppä.

”Tuntuu hassulle pyytää Jumalalta ettemme saisi töitä kun muut rukoilevat että Jumala antaisi heille työtä. Mutta me tunnemme sydämissämme että Jumala on kutsunut meidät lähtemään Tenaan ja tekemään Hänen työtään ja jos joku pyytää meidät nyt töihin niin emme pääsekään lähtemään.” Norma sanoi minulle.

Norma on yksi Punkuwaykun naisista jotka osallistuvat maanantaisin pidettävään naisten Raamatun opintoryhmään.

Kertomus riittää jatkokurssi Punkuwaykun kylässä

Heinäkuussa pidimme Kertomus riittää -jatkokurssin Punkuwaykun kylässä. Kylän nimi tarkoittaa rotkon ovea tai porttia kichwa-kielellä.

Punkuwaykussa oli pidettiin viime vuonna peruskurssi ja nyt kutsuimme mukaan kurssilla olleita, jatkamaan opintoja ja jotta he paremmin pysyisivät jakamaan Jumalan sanaa sukulaisille, naapureilleen, kyläläisille ja seurakunnassa.

Kurssille saapui myös viidakosta mukaan kokeneempia kertomuksen kertojia jotka auttoivat meitä peruskurssin järjestämisessä toisessa alueen kylässä. Heidän taitojaan hiottiin kurssin aikana ja he antoivat tukea Punkuwaykun tarinankertojille.

Mukana oli enimmillään kaikkiaan viisitoista henkeä. Täkäläiseen tyyliin osa osallistui koko kurssiin, toiset tulivat vain iltapäivällä tai aamulla ja osa vain yhtenä tai kahtena päivänä. Kaikkiaan kurssi kesti viisi päivää.

Parasta minusta oli nähdä että seurakunnan naistenpiirin naisista, joiden kanssa olen työskennellyt viikottain kertomusten parissa, mukana oli useampi nainen. Yksi ihan koko viikon, toiset vain iltapäivän tai päivän tai pari, mutta tärkeintä oli että he olivat mukana.

Kurssin vetäjistä, Irlantilainen Bryan Thompson ja hänen vaimonsa Amarylis, oli varmasti välillä hämmentävää kun ihmisiä tuli ja meni, miten sattui. Mutta onneksi he ovat jo tottuneita Latinaisamerikkalaiseen tyyliin. Amarylis on itse Dominikaanisesta tasavallasta.

Jokainen kurssilainen esitti ainakin yhden Raamatun kertomuksen ja sai siitä palautetta. Monelle tämä jatkokurssi on hetki kun menetelmä vihdoin alkaa selkeytyä. Itse muistan miten jännitin tuon ensimmäisen kertomuksen kertomista, niin etten saanut sitä edes tehtyä loppuun saakka. Onneksi tämän kurssin osallistujille ei käynyt yhtä huonosti.

Raamatun kertomuksia ja koettelemuksia Paraguayssa

Anglikaaninen kirkko Asuncionissa.

Paraguayn kesä on kuuma ja kostea. 

Tammikuu on kuumin kuukausi eikä ole lainkaan tavatonta että lämpötila nousee +50 Celsiusta saakka. Joulukuussa oli ollut useampi päivä jolloin lämpöä oli +48 ja ihmiset odottivat tammikuusta todella kuumaa.

Rukouspyyntöni olikin jo etukäteen että lämpötilat eivät olisi noin kuumia ja ettei lämpö ainakaan nousi +40 saakka. Oleskeluaikanani lämpöisin päivä nousi +37. Minulla oli niin kuuma että tunsin pökertyväni kun taas paikalliset vetivät lämpöistä päälle uskomattoman kylmien kesäkelien keskellä.

Onneksi anglikaanisen kirkon koulun leiripaikalla, jossa kurssin pidimme, oli ilmastoidut luokkahuoneet. Päivällä pidimme kurssia avoimessa ruokalutilassa jossa oli vain yksi seinä ja korkea katto. Kun tuuli, se pääsi mukavasti läpi vilvoittamaan meitä. Valitettavasti keskipäivän jälkeen tuuli yleensä laantui ja kosteus alkoi kerääntyä, samalla kun ilma kävi koko ajan lämpimämmäksi.

Monesti tuntui että henkeni pelastivat nukkumatilojen ilmastointi sekä suihku. Kävin kaikkein kuumimpana aikana kastelemassa pääni ja välillä menin suihkuun vaatteet päällä. Tuntui ihan mukavalta kun ne kuivuivat kuumassa ilmassa vähitellen päälläni. Eikä tarvinnut pelätä vilustumista.

Paraguayn ihmeisiin kuuluivat myös valtavat myrkylliset sammakot joita hyppelehti leiripaikan nurmikoita pitkin illan pimennettyä. Osa niistä oli pienen jäniksen kokoisia. En ole moisia ikinä nähnyt. Lisäksi yöllä ihmettelin miksi joka puolella oli kissanpentuja, mutta kävikin ilmi että ne olivat pienempiä sammakoita joiden äännehdintä kuulosti ihan kissanpennun mau’unnalta.

Kuumuuden keskellä, ilman internetiä, tuli mieleeni olinkohan puraissut liian ison palan. Paraguaylaiset tuntuivat aivan erilaisilta kuin mikään muu Latinalaisen Amerikan kansa johon olen tutustunut. Minulla oli vaikeuksia sekä ilmaston että ihmisten kanssa.

Samalla vielä koulutuksesta vastaava lähetystyöntekijä oli unohtanut hankkia tarpeeksi ruokaa minulle. Paraguayssa syödään paljon vehnäjauhopitoisia ruokia, pastaa, leipää, suolaisia ja makeita leivonnaisia, mitä minä en pystynyt syömään. Joten parina päivänä ateriani oli riisikakkujeni lisäksi vain salaattia.

Pienryhmäni koostui ensin kolmesta tytöstä jotka kilpailivat keskenään kuka voisi olla hiljaa pisimmän aikaa. Raamatun kertomuksista ei tuntunut löytyvän mitään ja oli aivan mahdotonta kuvitella että tytöt kertoisivat niitä toisille ryhmille.

Jokainen uskaltautui kuitenkin omalla vuorollaan ja yksi tytöistä purskahti itkuun kesken kertomuksensa. Hän kertoi tarinan Paavalista vankilassa, miten hän oli todistanut uskostaan kuvernööri Feelixille ja yksi kuulijoista ihmetteli ääneen sitä miten Jumala armossaan antoi Feelixille mahdollisuuden katua. Tämä oli liikaa tarinankertojallemme, hän itse oli ollut hyvin vaikuttunut samasta asiasta heimomme kesken tarinasta keskustellessamme ja alkoi itkeä kokieassaan Jumalan armon niin syvästi.

Lopulta meillä kaikille kuulijoilla oli kyyneleet silmissä kun keskustelimme tarinasta. Miten rohkea Paavali olikaan ja miten paljon Jumala meitä kaikkia rakastaakaan. Nuorelle 18-vuotialle tytölle kokemus oli kuitenkin niin valtava ettei hän millään sen jälkeen halunnut suostua enää kertomaan tarinoita.

Rukoilimme kouluttajien kesken hänen puolestaan ja kun hän viimein suostui kertomaan toisen tarinan se vaikutti todella syvästi kuulijoihin ja sai hänet itsensä vihdoin vakuuttumaan että hän pystyi esiintymään julkisesti ja puhumaan Jumalan sanasta.

Pakollisen paaston, eristäymisen tunteen, vierastamisen, koti-ikävän ja jopa mykkyyden keskellä, kaikkein kuumimpana päivänä voin niin huonosti etten pystynyt oikein edes puhumaan, aloin ihmetellä oliko Jumala edes kutsunut minua Paraguayhin. Kun kuumuus vihdoin hellitti, aloin saada ruokaa ja koulutuksen yllä oleva vihollisen hyökkäys alkoi hellittää aloin vihdoin ymmärtää miksi olin siellä.

Sitä ennen saimme kokea kuitenkin kaikenlaista. Kurssimme johtaja astui aamulla herättyään huoneensa ovella myrkkykäärmeen päälle. Se ei onneksi kuitenkaan onnistunut puremaan häntä ja kurssilaiset tappoivat sen viimein, metsästettyään sitä ensin pitkin ja poikin huonetta. Samana iltana kurssin johtajan vaimo löysi sängystään elävän skorpioonin.

Skorppiooni - tässä jo kuolleena

Paraguaylaisilla miehillä on hyvin heikko itsetunto. Miehet ovat yleensä hyvin hiljaisia ja naiset ovat paljon aktiivisempia ja ottavat useammin johtavan aseman, myös seurakunnassa. Paraguayn STS-ryhmässä on ollut mukana vain yksi mies, nuori 18-vuotias poika, kaikki muut ovat naisia.

Koulutuksen aloitettuamme, suurin osa koulutettavista oli naisia, mutta sen kakkosvaiheessa paikalle saapui uusi ryhmä nuoria miehiä. Kun nämä miehet saapuivat alkoivat hyökkäykset meitä kohtaan.

Kurssin aikana saimme nähdä miten nämä miehet alkoivat puhua julkisesti ja ottaa vastuuta ja toimia johtajina. Rukoilettehan Paraguayn puolesta että nämä nuoret miesjohtajat voivat edelleen toimia vastuuasemissa seurakunnissa ja että he eivät menettäisi näkyään vaan toisivat lisää miehiä seurakuntaan mukaan.

Viimeisenä päivänä kun kurssi loppui, menin makuutiloihimme pakkaamaan tavaroitani ja löysin ison kuolleen torakan keskeltä tyynyäni. Siinä se makasi ketarat ojossa. Olimme juuri edellisenä päivänä käyneet ryhmässäni läpi kertomusta Paavalista Maltalla ja miten häntä puri myrkkykäärme ja Paavali vain ravisti sen kädestään pois.

Mielessäni tuhahdin että yksi torakka ei ole mitään käärmeeseen ja skorppiooniin verrattuna. Onko uskoni tosiaan niin heikko etten kestäisi mitään pahempaa. Puhein tästä vielä englantilaiselle lähetystyöntekijälle matkalla hänen kotiinsa. Yövyin hänen luonaan Paraguayassa ennen koulutusta ja sen jälkeen.

Saavuttuamme puolen yön maissa hänen kotiinsa löysimme hänen keittiöstään jättiläiskokoisen lentävän torakan. Se oli elossa ja hyvässä kunnossa, eikä millään tahtonut meidän antaa tappaa itseään. Vihdoin jahtasin sen kaapin alle jossa ensin tainnutin sen Bevin antamalla myrkyllä ja sitten siirsin kaapin pois paikaltaan ja hypin torakan päällä kunnes se oli palasina. Viimein lakaisin sen rikkalapioon ja heitin vessanpyttyyn ja vedin vielä vedet päälle. Sen jälkeen totesin että en minä tarvitsekaan niin suuria koettelemuksia, kyllä torakat ovat ihan tarpeeksi minun uskolleni tässä vaiheessa.