Kuka minä olen - ihminen blogin takana

Olen Joanna Sormunen, Vapaakirkon lähetti sekä kahden teinipojan, Mikaelin ja Elviksen, äiti. Olen asunut Ecuadorissa vuodesta -96 lähtien. Välissä olin n. puolitoista vuotta Suomessa. Eli yhteensä olen asunut Ecuadorissa jotain 22 tai 23 vuotta. Asumme Ecuadorin pohjoisosassa Andeilla Ibarran kaupungissa. Ibarrassa on vähän yli 130 000 asukasta ja se on noin 2200 metrin korkeudella merenpinnasta.

Opiskelin täällä Ecuadorissa ensin englanninopettajaksi ja sitten psykopedagogiksi, joka on erityisopettajan ja opetuspsykologin sekoitus. Menin täällä naimisiin ja saimme yhden pojan. Toisen pojan Jumala toi elämäämme kun koronakaranteeni alkoi täällä Ecuadorissa maaliskuussa 2020. Hän ei enää pystynyt asumaan kotonaan perhetilanteensa takia. 

Tällä hetkellä perheeseemme kuuluuvat myös doña Anita sekä hänen kaksi tytärtään, Catherine ja Ivana ja Catherinen kaksivuotias poika, Abdiel. Doña Anita auttaa minua täällä kotona ja koska heidän tilanteensa on covid-19 takia ollut todella hankala kutsuin heidät asumaan meille kotiin. Ulkonaliikkumiskieltojen ja muiden pandemian aiheuttamien hankaluuksien keskellä on ollut mukava saada viettää aikaa yhdessä ja olla seurana toisillemme.

Molemmat poikani ovat lukiossa, lukion ensimmäisella ja viimeisellä luokalla. He opiskelevat etänä koska täällä Ecuadorissa koulut eivät ole vielä palanneet takaisin normaaliopetukseen paitsi jotkut pikkukoulut maaseudulla. Pojille on raskasta kun he eivät pysty näkemään kavereita ja opetusta pitää seurata tietokoneelta ja kännykästä. Minä joudun myös tekemään työt tietokoneelta käsin ja seurakunnan kokoukset ja toiminta pidetään zoomissa.

Tulin Ecuadoriin vierailulle vanhempieni luokse. He tulivat tänne lähetystyöhön, kun minä olin päässyt lukiosta. Minä haaveilin lähtetystyöstä lapsesta lähtien, en tiennyt minne Jumala kutsuu minut mutta ajattelin että ehkä Afrikkaan tai Kiinaan. Etelä-Amerikka alkoi kiinnostaa kun nuortenillassamme vieraili lähetystyöntekijä Boliviasta. Kun en päässyt vanhempieni mukaan Ecuadoriin koska olin jo täysi-ikäinen se tuntui minusta valtavan epäreilulta. 

Onneksi sain rahat kokoon matkalippuja varten ja vanhempani auttoivat minua hankkimaan viisumin ja tulin tänne välivuodeksi. Välivuodesta kasvoi ensin neljä vuotta ja sitten minun täytyi todeta että Ecuador on koti jonne Jumala on minut kutsunut ja sen ihmiset ovat tulleet minulle liian rakkaiksi jotta osaisin enää asua Suomessa.

Ecuadorissa olen asunut Andeilla sekä täällä Ibarrassa ja maan pääkaupungissa Quitossa. Lisäksi asuin Tyynenvaltamen rannalla Mantassa useamman vuoden, Baezassa pilvisademetsä-alueella ja Tenassa Amatsonin viidakossa. Ihmiset eri alueilla sekä luonto ja maisemat ovat tulleet tutuiksi ja rakkaiksi. Olen saanut työni kautta tutustua naisiin ja lapsiin täällä sekä heidän tilanteeseensa ja tarpeisiinsa. Myös vammaiset, heidän perheensä ja vertaisjärjestöt ja niiden toiminta ovat tulleet tutuiksi. Samoin kuin Pohjoisten Andien ja Amatsonian syntyalueen alkuperäisasukkaat ja heidän järjestönsä, elämänsä ja kylänsä.

Elämä ei ole aina helppoa täällä mutta se on aina rikasta ja mielenkiintoista. Olemme saaneet elää Jumalan varjeluksessa ja pysyä suhteellisen terveinä ja turvassa. Tulevaisuudessa saamme varmasti seikkailla lisää hänen suojassaan.