torstai 12. elokuuta 2021

Ajatuksia arkkia rakentaessa


Mitä tarkoittaa olla tottelevainen? Mitä uhrauksia sinä olet valmis tekemään totellaksesi Jumalaa? Onko tottelevaisuus enää hyve? Ansaitsevatko auktoriteetit, kuten Jumala, meidän tottelevaisuutemme? Saammeko edes kysyä Jumalalta miksi hän tahtoo meidän tekevän jotakin?

Maailmassa ei satanut kun Nooa aloitti rakentamaan arkkia. Pilviä ei ollut näkyvissä, sadetta ei tullut, tulvasta ei ollut tietoakaan. Mutta Nooa aloitti rakentamaan arkkia, kuten Jumala oli hänelle sanonut.

Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.
1 Moos 6:13-14

Jumala kertoi Nooalle mitä hän aikoi tehdä ja miksi. Ja sen jälkeen hän kertoi Nooalle mitä hänen tuli tehdä.

Nooa varmasti tiesi minkälainen maailma oli hänen ympärillään, hän eli siinä. Hän varmasti myös tiesi miten ihmiset käyttäytyivät ja mitä Jumala tarkoitti väkivallalla. Oliko hän surullinen heidän puolestaan? Suriko hän sitä tuhoa jonka hän näki ympärillään? Olisiko hän tahtonut pelastaa muitakin?

Raamattu ei kerro meille mitään tästä. Tiedämme vain että Nooa oli uskollinen Jumalalle ja siksi Jumala puhui hänelle ja kertoi mitä hänen tuli tehdä. Ja Nooa totteli Jumalaa ja uskoi mitä Jumala sanoi hänelle.

Ja Nooa teki näin; aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä, niin hän teki.
1 Moos 6:22

Nooa teki aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä. Raamattu kertoo meille kolme kertaa että Nooa totteli Jumalaa ja teki kuten Jumala hänelle sanoi. Kolme kertaa jotta me varmasti uskoisimme että Nooa teki aivan juuri niin kuin Jumala hänelle sanoi eikä valittanut tai kysellyt tai laikotellut tai viivytellyt. Hän teki mitä Jumala sanoi, niinkuin Jumala käski hänen tehdä, sen hän teki.

Minä valitan Jumallalle liiankin usein, purnaan ja kiukuttelen sen tähden että maailma ja oma elämäni ei ole sellainen kuin toivoisin. Säälin ihmisiä ympärilläni ja toivon että voisin tehdä jotakin jotta he muuttuisivat, että he ymmärtäisivät miksi he tarvitsevat Jumalaa. 


Joskus jopa tunnen ymmärtäväni asiat paremmin kuin Jumala ja tietäväni paremmin mitä pitäisi tehdä jotta maailma olisi parempi paikka, erityisesti minulle mutta muillekin ihmisille.

Ja kun minun on aika totella, usein en tottele lainkaan tai teen sen valittaen, protestoiden, ilman todellista luottamusta Jumalaan, vain koska se on mitä minun tulee tehdä. Silti Jumala rakastaa minua ja on kärsivällinen minun kanssani. Hän odottaa että näen omat virheeni ja tajuan että hänen tiensä on parempi ja sitten ottaa minua kädestä kiinni ja ohjaa minut hyvälle polulle.

Miten paljon Jumalan on täytynytkään rakastaa Nooaa! Nooaa joka ei eksynyt muiden mukana syntiin ja väkivaltaan. Nooa joka ei valittanut kun Jumala pyysi häntä tekemään jotakin järjettömältä tuntuvaa. Nooaa joka kuunteli kun Jumala puhui hänelle. Nooaa joka totteli koska Jumala pyysi sitä häneltä.


Jumala, voi kunpa minäkin voisin olla kuin Nooa. Jumala, anna sen olla mahdollista jonakin päivänä. Tänään jos niin tahdot. Anna minun vakuuttua Sinun rakkaudestasi, Sinun auktoriteettisi hyvyydestä ja Sinun valtavasta mahtavuudesta ja oikeudenmukaisuudestasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti