”Läntinen teologia on toisen vuosisadan lopulla alkanut – ennen kaikkea Tertullianuksen vanavedessä – käyttää Jumalan ykseydestä nimitystä ”yksi olemus” (una substantia) ja kolmesta siinä jollain tavoin erityineestä – siis Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä – ilmausta ”kolme persoonaa” (tres personae). On kuitenkin varottava samastamasta moderniin yksilökeskeiseen persoonakäsitykseen sitä, mitä tuolla terminologialla on yritetty ja yhä edelleen yritetään ilmaista. Ajatus, että olisi ollut kolme jumalaa, torjuttiin silloin yhtä lailla kuin se, että yksi Jumala olisi harrastanut ihmisen kanssa jonkinlaista naamioleikkiä. Kolme persoonaa tarkoitti sitä, että kukin näistä oli erikseen sekä puhuva että puhuteltavissa ja että Jumalassa itsessään oli selittämätöntä sisäistä kommunikaatiota. Millaista se konkreettisesti voisi olla, siihen ei ole käsitteitä.”
En voi itse sanoa ymmärtäväni kolminaisuutta kovin kattavasti.
Mielestäni se on niitä mysteerejä joita meidän ei ole tarpeen täysin ymmärtää
voidaksemme olla yhteydessä Jumalaan ja pelastua. Tärkeintä on kuitenkin että
Jumala, eli Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta. He ovat yksi. Ja
samalla on olemassa kolme persoonaa, jotenkin toisistaan erillään olevia ja
yhteinäisiä, jotka elävät ”jumalalllisessa tanssissa”, rakastaen toisiaan sekä
itseään ja kommunikoiden toistensa ja itsensä kanssa.
En ymmärrä miten Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat olla yksi. Se on jotenkin käsittämätöntä minulle. Mutta uskon että näin on. Ja tiedän että kun saan eräänä päivänä olla heidän edessään ja nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, tulen tämänkin ymmärtämään paremmin.
Mielenkiintoista on myös Pihkalan lausahdus, torjuttiin että Jumala olisi harrastanut ihmisen kansa jonkinlaista naamioleikkiä. Kyse ei ole siis siitä että Jumala olisi naamioitunut Jeesukseksi ja esittänyt olevansa ihminen vaikka ei sitä oikeasti ollut. Me kristityt uskomme että Jeesus oli täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala, juuri niinkuin hän itse ja uusi testamentti meille kertovat.
Tärkeintä minulle on että voin kommunikoida, olla yhteydessä
sekä Isään, Poikaan että Pyhään Henkeen. He kaikki ovat persoonia joihin voin
tutustua, he rakastavat minua ja minä voin keskustella heidän kanssaan ja olla
yhteydessä heihin. Voin oppia tuntemaan heistä jokaisen.
Meillä ihmisillä vain ei ole termejä eikä mielikuvia eikä
käsitteitä sille mitä tämä oikeasti tarkoittaa tai miten se on mahdollista. Mutta
eikö tämä juuri todista Jumalan olemassa olosta?
Jos me ihmiset voisimme täysin ymmärtää jumalaa ja käsittää kuka ja mikä hän on, eikö se olisi todiste siitä että hän on meidän itse keksimämme jumala?
”Kolmiyhteisen jumaluskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalakuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”
Kristillisyys on uskoa Kristuksen, eli Jeesuksen,
jumalallisuuteen. Että Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli meidän puolestamme ja
nousi kuolleista ja siksi mekin voimme elää hänessä ikuisesti.
Siksi kristinusko selittää koko vanhan testamentin
uudestaan. Meidän on luettava kaikki kristuksen linssin läpi. Jeesuksen
syntymän, elämän, kuoleman ja kuollesta nousun sekä taivaaseen nostamisen
kautta. Silloin voimme nähdä Jumalan kertomuksen.
Kertomuksen siitä kuinka hän loi meidät olemaan yhteydessä itseensä ja syntiinlankeemuksen jälkeen teki uuden suunnitelman jota kautta saisimme olla uudelleen yhteydessä häneen. Hän toteutti sitä patriarkkojen ja Israelin kansan historian läpi kunnes vihdoin saapui täydellinen hetki Jumalalle syntyä maaimaan, laskeutua tänne meidän keskellemme ja näin hän teki Betlehemin seimessä, syntyen juutalaisena juutalaiseen perheeseen, osana tätä Jumalan historiaa ja kertomusta joka kulminoituu Jeesuksen elämässä, teoissa, sanoissa, uhrissa, ylösnousussa ja nousessa taivaaseen. Ja jatkuu meidän kristittyjen elämässä ja hänen ruumiinsa, seurakunnan, elämässä ja kertomuksessa.
”Kristologinen kysymys on lyhyesti lausuttuna tämä: millainen on Jumalan ja ihmisen suhde Jeesus Nasaretilaisessa? Uudessa testamentissa – varsinkin synoptisissa evankeliumeissa – näkyy selvästi, ettei Jeesusta pidetty ihmisyyden valhepukuun verhoutuneena jumalolentona vaan todellisena, historiallisena ihmisenä, jolla on kaikki ihmisyyteen olennaisesti kuuluvat ominaisuudet – siis ihmisluonto, niin kuin silloin asia ilmaistiin. Tätä on kutsuttu ”alhaalta käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von unten). Toisaalta Uudessa testamentissa on runsaasti lausumia, jotka heijastavat jumalallista valtaa ja läsnäoloa. Niitä on myös synoptisissa evankeliumeissa, mutta eniten Johanneksen evankeliumissa – samoin kuin monissa Uuden testamentin kirjeissä. Kristuksessa on siis myös – jälleen sen ajan kielenkäytön mukaisesti – jumalallinen luonto. Viimeksi mainittua on kutsuttu ”ylhäältä käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von oben).”
Jeesus on täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala.
Sitä on todella vaikea ymmärtää. Milloin Jeesus tuli tietoiseksi
jumaluudestaan? Syntyessään? Oliko hän kummallinen vauva joka osasi kaiken, puhua,
kävellä, lausua filosofisia totuuksia, jo syntyessään? Vai mietiskelikö hän ensimmäiset
kuukautensa ja vuotensa, salaten jumalallisen luontonsa vanhemmiltaan ja
ympäristöltään?
Mutta silloin Jeesus ei olisi ollut täysin inhimillinen. Hän
olisi ollut ihmisruumiiseen syntynyt jumala. Jumala joka leikkii kuurupiiloa
ihmisten kanssa ja naamioituu toiseksi ja sitten näyttää meille todellisen
luontonsa. Se ei minusta kuulosta Raamatun Jumalalta eikä Jeesukselta.
Itse uskon että Jeesus ymmärsi jumalallisen luontonsa täysin
kasteensa yhteydessä. Sen jälkeen hänet temmattiin autiomaahan Jumalan
yhteyteen, uudistamaan suhteensa itsensä (Isän ja Pyhän Hengen) kanssa ja ehkä
oppimaan mitä tarkoittaa olla täysin Jumala ja täysin ihminen.
Sen jälkeen häntä myös kiusattiin, Saatana asetti hänelle kiusauksia joiden yli hänen oli päästävä, näyttääkseen todellisen luontonsa ja ollakseen täysin jumalallinen.
Uskon että Jeesuksella oli yhteys Jumalaan jo syntyessään. Näemme
siitä viittauksia esimerkiksi kun hän menee lapsena Jerusalemiin
pääsiäisjuhlille ja jää temppeliin koska hänen täytyy olla isänsä luona.
Mutta miten tämä kaikki tapahtui ja miten se on mahdollista
ja mitkä mekanismit siinä toimivat ja millä nimellä edes kutsuisimme näitä
käsitteitä, siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa tai ymmärrystä. Onneksi
minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Nämä ovat asioita joihin voin uskoa ja voin
luottaa että Jumala teki juuri mitä hänen kuului tehdä.
Ehkä jonakin päivänä me ihmiset kehitämme käsitteitä ja fyysisiä ja matemaattisia lakeja ja merkkejä jotka auttavat meitä ymmärtämään inkarnaatiota paremmin. Se on mahdollista. Jumala on luonut meihin älynsä ja tahtoo meidän sitä käyttävän. En tiedä tapahtuuko se elinikänäni mutta sen tiedän että kun pääsen Jumalan luokse, tulen ymmärtämään kaiken paljon paremmin.
”Ylösnousemusilmestyksissä Jeesuksen oppilaat kohtaavat – uustestamentillisten lähteiden mukaan – hahmon, joka on täynnä jumalallista valo. Hän on toisaalta outu, toisaalta tuttu ja tunnistettava. Hänen siis täytyy olla olennaisesti enemmän kuin se daavidilainen uskonnollis-poliittinen Messias, joillaiseksi he sitä ennen olivat traditionsa mukaisesti Jeesuksen olettaneet. Monoteismi oli ensimmäisille kristityille itsestäänselvyys, mutta Kristus osoittautui heidän kokemuksissaan Jumalan kaltaiseksi.”
On mielenkiintoista lukea evankeliumeja tältä kannalta.
Alkuperäinen kirjoittaja kertoo tarinaa jossa puhdasuskoiset juutalaiset
kohtaavat Messiaan. Ihmisen jota he seuraavat. Ihmisen jonka tulosta on heille
ennaltakerrottu, joka on vapauttava juutalaiset sortajiltaan ja tuovat heidät uudelleen
yhteyteen Jumalan kanssa. Ihmisen jonka kautta Jumala toimii, jolla on Jumalan
henki ja joka tekee sitä kautta ihmeitä.
Vähitellen, Jeesuksen tekojen, opetuksen sekä heidän omien
kokemustensa kautta, he ymmärtävät että Jeesus onkin enemmän. Hän ei ole vain
ihminen. Hän ei ole vain Messias. Hän on itse Jumala.
Heidän mieltensä ja maailmankuvansa on täytynyt räjähtää. Kaikki on mennyt säpäleiksi. Kaikki mihin olet uskonut, mikä pitää maailmaa pystyssä, mikä on totta ja mistä kaikki heidän tuntemansa oikeat ihmiset, eli muut juutalaiset, ovat yhtä mieltä, onkin väärin. Tai jos ei täysin väärin niin nyt se on nähtävä eri kulmasta. Mustavalkoisesta tuli värillistä, kaksiulotteisesta vähintään kolmiuloitteista. He pääsivät näkemään teatteriesityksen, eli meidän olevaisen maaillman, taakse. Syvemmälle, johonkin suurempaan totuuteen joka on tässä läsnä meidän keskellämme ja samalla muualla.
Kuinka he selvisivät järjissään?
Koska Jeesus, Jumala heidän keskellään, pystyi tekemään
maailmasta uudelleen järkevän paikan. Hän pystyi täydentämään kertomuksen,
opastamaan miten kaikki sopi yhteen. Ja sen jälkeen he muuttivat maailman.
Mikään ei ole enää samaa. On mahdotonta hyväksyä että maailma on vain tämä materiaalinen todellisuus jonka me näemme ympärillämme. On mahdotonta olla hyväksymättä materiaalista todellisuutta osana kaikkeutta. On mahdotonta olla näkemättä ja kokematta Jumalaa sen kaiken keskellä, koko maailmankaikkeuden keskipisteenä. Enää ei ole maailmankaikkeutta ilman Jumalaa.
”Kun nykyinen suomalainen kuulee Nikean lausumassa tai siitä puoli vuosisataa myöhemmin täydentäen muotoillussa Nikean-Konstantinopolin tunnustuksessa sanat ”samaa olemusta oleva”, hän ei ilman muuta tunnista, mitä siinä oikeastaan lausutaan julki ja mikä on siihen kätketty paradoksi. Äärimmilleen pelkistettynä se on tämä: ristillä kuolinhuutonsa ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” parkaiseva Jeesus Nasaretilainen on olemukseltaan yhtä kaiken olevaisen tuonpuoleisen (transsendenttisen) alkulähteen kanssan. Jumala itse on selityksiä pakenevalla tavalla eriytyneenä, toisena ”persoonana” Jeesus Nasaretilaissa. Hellenistisen olemismetafysiikan spekulaatiot ovat valovuosien etäisyydellä tästä asetelmasta. Kolmiyhteisen jumalauskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalankuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”
Jeesus Nasaretilainen, tuo ristillä riippuva Jeesus joka
huutaa Isänsä puoleen. Hän joka tuntee olevansa irtirevitty, irrallaan, erossa,
revitty pois Jumalan yhteydestä. Hän on itse Jumala. Ristillä hän menitti
itsensä. Hän tuhosi suhteen itseensä, omaan olemukseensa, siihen kuka hän
sisimmiltään oli. Jotta me voisimme pelastua.
Hänet revittiin irti jumalallisesta tanssista, rakkaudesta
ja kommunikaatiosta joka on aina ollut olemassa ja tullee aina olemaan olemaan.
Hänen omimmasta itsestään, siitä kuka hän todella oli. Hänen täytyi tulla
täysin ihmiseksi, täysin erilliseksi olennoksi, täysin yksinäiseksi ja
hylätyksi, hänen täytyi olla kaiken lohdun, onnen, rakkauden ja hyvän
ulkopuolella, jotta hän voisi kuolla meidän puolestamme. Hänet tehtiin
synniksi. Hän otti päällensä meidän syntimme, koko maailman synnin ja hänestä
tuli kirottu. Ja hän kuoli. Yksin ja hylättynä, ilman mitään lohtua,
hirvittävän kidutuksen kärsineenä kun häneltä oltiin viety viimeinenkin hänen
oman itseytensä tunnuspiirre.
Jeesus kuoli yksin. Jeesus kuoli tuskassa. Jeesus kuoli
kidutettuna. Jeesus kuoli hylättynä ja hyljeksittynä. Jeesus kuoli ilman mitään
lohtua, mitään mistä pitää kiinni. Hän itse hylkäsi itsensä ja kärsi tuon
kammottavan tuskan ja hyljätyksi tulemisen.
Miksi ihmeessä? Miksi kaikkivaltias, pyhä, Luoja-Jumala menee tekemään jotakin niin järjetöntä? Niin kammottavaa? Niin julmaa? Miksi hän teki sen itselleen? Miksi hän valmisti kaiken tämän valtavan työn jotta voisi vain hylätä itsensä ja kuolla yksin?
Minun tähteni? Sinun tähtesi? Meidän kaikkien tähtemme?
Täytyy sanoa että Jumala näkee minussa ja maailmassa jotakin
paljon enemmän kuin minä ikinä kykenen näkemään. Me emme edes kaikki yhdessä
voi olla tuon uhrin arvoisia.
Jumala tuli vapaaehtoisesti tänne maailmaan. Hän otti orjan
aseman. Syntyi ihmiseksi ja eli ihmisenä. Ja kuoli ristinkuoleman. Kivun ja
kidutuksen täyttämän kuoleman, ihmisten haveksimana ja hylkäämänä. Ja viimein
hän itse hylkäsi itsensä.
Hän heittäytyi kuolemaan voittaakseen sen. Hän kuoli jotta
yhdenkään meistä ei tarvitisi kuolla.
Ristillä ei kuollut vain Jeesus vaan koko maailman Luoja,
meidän kaikkivaltias Jumalamme kuoli meidän puolestamme. Hän jota ilman maailma
ei voi olla olemassa, kuoli. Ja koko maailmankaikkeus järisi perustuksillaan ja
järkkyi ja muuttui. Sen täytyi muuttua koska sen perusta kuoli. Maailman
perustukset uhrasivat itsensä meidän tähtemme.
Kolmen päivän päästä nämä perustukset nousivat kuolleista ja koko maailmankaikkeus ja maailma meidän ympärillämme oli muuttunut. Se mikä oli ennen mahdotonta tuli mahdolliseksi, me voimme nyt elää ikuisesti. Ja se mikä oli kaukana tuli lähelle, Jumalan valtakunta on nyt keskellämme.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä
olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti