torstai 5. elokuuta 2021

Ajatuksia vedenpaisumuksen äärellä


Kulje yhteydessä Jumalaan. Me ihmiset olemme Jumalan luomistyön mestarinäyte. Jumala loi meidät olemaan yhteydessä häneen.

”...Luodessaan ihmisen Jumala teki hänet kaltaisekseen.”
2 Moos 5:1

Meidät on luotu Jumalan kaltaisiksi. Mitä se tarkoittaa? Mikä tekee meidät Jumalan kaltaiseksi?


Ulkonäkö ei varmaan ole se asia. Jumala on henki, hänellä ei ole ruumista niinkuin meillä. Joten sen täytyy olla jotakin sisäisessä elämässämme. Meidän kykymme rakastaa, kommunikoida, olla yhteydessä toisiin ja luoda uutta. Nämä ovat ajatuksia jotka minulle tulevat ensimmäisenä.

Minä olen myös Jumalan kaltainen koska osaan ajatella ja suunnitella ja minulla on tunteita kuten hänellä. Minä tunnen iloa, riemua, surua, tuskaa, kiukkua, vihaa, turhautumista, surua, ihan kuten Jumala. Me olemme molemmat tuntevia olentoja, minä ja Jumala. Minä olen Jumalan kaltainen.

Siitä voin olla varma että mikään minun tekoni tai kykyni ei tee minusta Jumalan kuvaa ja kaltaista. Jos saan heijastaa täydellistä Aadamia, Jeesusta, elämässäni, tapahtuu se täysin Jumalan armosta ja koska hän on ensin rakastanut minua. Hän on valinnut minut omaksi kuvakseen täällä maan päällä.


Valitettavasti ihmiset joutuivat hukkaan. ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pykimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.”
1 Moos 6:5-6

Miten pahoja ihmisten on täytynyt olla! Historian aikana ihmiset ovat uhranneet toisiaan väärille jumalille, he ovat polttaneet lapsiaan elävältä uhrina näille jumaluuksille. Ihmiset ovat prostituoineet itseään ja toisiaan, harrastaneet kaikenlaista mahdollista haurautta miesten, naisten, lasten ja jopa eläinten ja esineiden kanssa. Ihmiset ovat tappaneet toisiaan kaikilla mahdollisilla, ja mahdottomilla, tavoilla, kiduttaneet toisiaan, valehdelleet ja varastaneet ja rikkoneet jokaista mahdollista käskyä jonka Jumala on meille antanut. Me olemme tehneet syntiä, ylenpalttisesti rikkoneet Jumalaa vastaa ja meidän syntimme ovat kuin vuoret Jumalan edessä.


Tekivätkö ihmiset ennen vedenpaisumusta jotakin vielä pahempaa? Onko edes olemassa mitään pahempaa kuin mitä ihmiset ovat tehneet toisilleen, eläimille ja tälle maailmalle historiamme aikana? Vai ovatko meidän syntimme aivan yhtä pahat kuin ennen vedenpaisumusta ja Jumala on säästänyt meidät vain koska hän vannoi näin Nooalle?

Minä en osaa vastata. Enkä edes tahdo viettää kauheasti aikaa miettien kaikkia mahdollisia syntejä joilla ihmiset olisivat voineet rikkoa Jumalaa vastaan. Haluan vain kiittää Jumalaa siitä että hänen armonsa riittää ja että sen ansiosta minä saan olla hengissä tänään ja vapaa synnin orjuudesta, hänen poikansa uhrin tähden.

3 kommenttia:

  1. Kiitos Joanna hyvästä palveluksesta silloin kun olin luonanne ne 2-3 vrk ennen Gideon ry työn alkua Quitossa , jossa jaoimme yhteensä yli 200 000 Uutta Testamenttia . Quitosta jatkoimme matkaa meren rannalle toiseen kaupunkiin , jossa olimme täydessä työn touhussa myös jakaen yhteensä 429 000 UT-kirjaa . Siunausta Jeesuksessa Kristuksessa t kari ja Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle herkullisista karkeista. Oli oikein hauska tutustua ja siunausta palvelutyöllesi.

      Poista