Me kaikki tunnemme painovoiman kaltaista vetoa takaisin lapsuudenperheemme ja kulttuurimme tuhoisiin tapoihin. Kaikki tunnemme, tai olemme ehkä itse, ihmisiä jotka elävät ikään kuin vain maksaakseen menneisyytensä virheistä. Me kaikki tarvitsemme irtiottoa vanhoista, lapsuudenperheessä opituista tavoista elää ja suhtautua toisiin.
Jeesus sanoi meille Matteuksen evankelissa että ”Joka
rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle
sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se
ei ole minulle sovelias;” (Matt 10:37). Meidän edustamamme ajattelu- ja
käyttäytymistavat eivät ole peräisin
ainoastaan meidän vanhemmiltamme vaan isovanhemmiltamme ja heidänkin
vanhemmiltaan.
Ne varhaisimmat viestit jotka olemme omaksuneet omasta
historiastamme vaikuttavat vahvimmin nykyisiin ihmissuhteisiimme,
käyttäytyiseen ja itsetuntoomme. Kristus tiesi että meidän perheemme ovat
vajaavaisia, ne koostuvat vajaavaisista, epätäydellisistä ihmisistä. Meidän ihmissuhteemme
ja tapamme osoittaa rakkautta ovat synnin rikkomia ja epätäydellisiä.
Riippumatta kulttuuristamme, synnyinmaastamme, koulutuksestamme,
yhteiskuntaluokastamme tai iästämme meidän taustamme on vajaavainen, synnin
rikkoma ja epätäydellinen.
Jokainen Jeesuksen tien seuraaja joutuu jossakin vaiheessa elämäänsä muuria tai seinää vasten. Tuolla seinällä nykyisyys on ikkuna menneseen. Tuosta ikkunasta voimme nähdä mistä muurimme koostuu. Mitkä ovat sen rakennuspalikoita ja mitä asioita joudumme muurin edellä kohtaamaan.
Peter
Scazzeron mukaan, ”tunneterve hengellisyys auttaa antamalla (osittaisen)
tiekartan siitä, kuinka muurin läpi mennään, sekä siitä, mitä elämä muurin
toisella puolella tarkoittaa. Raamatun ensimmäinen kirja kertoo siitä kuinka
synnit ja siunaukset kulkevat sukupolvelta toiselle. Me kaikki kannamme tätä menneisyyttä mukanamme. Voimme olla vahvoja ja elää hyvää elämää vain jos käymme elämämme rakennuspalikat läpi Jumalan kanssa.
Me näämme kuinka ne siunaukset jotka Abraham sai
kuuliaisuutensa ansiosta siirtyivät sukupolvelta toiselle. Ensin hänen
lapsilleen, sitten lastenlapsille ja lastenlasten lapsille. Toisaalta näemme
myös kuinka synnilliset tavat ja rikkinäisyys välittyvät sukupolvelta toiselle.
Meidän esimerkkimme puhuu vahvemmin kuin sanamme ja opetuksemme.”
Kaikki me saavumme seinän eteen ja joudumme pysähtymään ja tarkkailemaan omaa menneisyyttämme ja nykyisyyttämme. Mutta kaikki emme reagoi siihen samalla tavalla. Jollemme ymmärrä tämän seinän, tämän sielun pimeän yön luonnetta, voi seurauksena olla pitkäänkin kestävä kipu ja hämmennys. Me tarvitsemme Jumalan lahjaa tullessamme muurin luokse, se muuttaa elämämme ikuisiksi ajoiksi.
Meidän reaktiomme, saapuessamme muurin eteen, on tavallisesti taistella sitä vastaan, kääntyä takaisin tai yrittää kiertää se. Minä yritin elämässäni vuosien ajan kontrolloida kaikkea mahdollista, itseäni, toisia, elämääni ja koko maailmaa ympärilläni, voidakseni tuntea oloni turvalliseksi. Lopulta tämä johti romahdukseen. Avioliittoni joutui ongelmiin, menetin työni ja koin keskenmenon, enkä tiennyt enää mihin kääntyä. Tiesin vain että minun oli kohdattava nämä tunteet ja käytävä niiden läpi, muuten en selviäisi tästä elämästä hengissä.
Kaikkein pahimmat ja tuskallisimmat kokemuksemme ovat osa
kokonaisidentiteettiämme. Jos kiellämme ne, kiellämme itsemme ja suurennamme
mustaa aukkoa elämässämme. Mitä enemmän me tiedämme itsestämme ja tunnemme
itseämme, sitä enemmän voimme tuntea Jumalaa. Ja sitä vapaampia olemme
päättämään kuinka haluamme elää.
Jumala on kutsunut meitä tekemään elämän ja uskon matkaa yhdessä ystävien kanssa, erityisesti uskovaisten ystävien kanssa. Palaaminen taaksepäin, voidaksemme mennä eteenpäin, on tehtävä yhteisössä. Me tarvitsemme kypsyä ystäviä, mentoreita, hengellisiä johtajia, sielunhoitajia ja terapeutteja tähän. Luotettavia ihmisiä joilta voimme kysyä vaikeita kysymyksiä. Kuten, minkälaisena sinä minut koet? Tai, kerro mitä ajattelet ja tunnet ollessasi kanssani. Pyytääksemme, ole minulle rehellinen.
Jumala toi elämääni luotettavia ihmisiä ja ensin sain käydä terapiassa psykologin luona. Tämä prosessi kesti kaksi vuotta. Sen aikana jouduin kohtaamaan itseni ja oman menneisyyteni. Tunsin vahvasti että kannoin naamaria ja olin pukeutunut naamiaispukuun jolla piilotin todellisen identiteettini. Kuvittelin että jos ihmiset tietäisivät kuka minä todella olin, ei kukaan haluaisi viettää aikaa kanssani tai voisi rakastaa minua.
Näiden luotettavien ihmisten vastausten kuunteleminen ja
yhdessä rukoileminen vie meitä pitkän matkan kohti parantumista ja antaa
näkökulmaa niihin alueisiin elämässämme, joihin tulee tarttua. Tämä kaikki
vaatii paljon rohkeutta.
Minulle hämmästyttävintä oli että kun aloin elämään aitoa elämää, omana itsenäni joksi Jumala oli minut luonut ja näytin muille kuka olin, ihmiset tahtoivat viettää entistä enemmän aikaa kanssani ja sain vastaanottaa todellisen rakkauden vyöryn. Aitouteni vetosi ihmisiin ja kutsui heitä uskaltamaan olla aitoja minun kanssani. Jumala ei myöskään säikähtänyt sitä kuka olin. Onhan hän luonut minut ja tunsi minut jo ennen syntymääni.
Joosef Raamatussa oli hyvin tietoinen menneisyydestään.
Joosef tutki ja ajatteli kaikkea mitä hänelle oli tapahtunut sekä kotonaan että
Egyptissä. Hän avasi oven Jumalalle ja Pyhälle Hengelle tutkia hänen sisimpäänsä.
On selvää että Joosefille oli muodostunut salainen historia hänen suhteessaan
Jumalaan. Hänen koko elämänsä rakentui sille perustalle että hän seurasi
Herraa, Israelin Jumalaa.
Kun tuli hetki tehdä ratkaisevia päätöksiä, Joosef oli
valmis. Hänellä oli monta syytä, ja hetkeä jolloin, tuntea että hänellä ei ollut
oikeutta olla olemassa. Tai että hänen elämänsä oli virhe ja että hän oli
arvoton. Hän olisi voinut päättää olla luottamatta kehenkään ja ettei enää
ottaisi riskejä. Hän olisi myös voinut tuntea että hänellä ei saisi olla
tunteita ja kieltää ne itseltään liian tuskallisina. Hän olisi hyvällä syyllä
voinut pitää itseään häviäjänä, ajatella ettei hänellä ollut tulevaisuutta.
Mutta Joosef ei tehnyt niin. Hänen lapsuudenperheessään ja elämässään kokevat traumaattiset tapahtumat antoivat varmasti hänelle kielteisiä viestejä ja ehdottivat tekemään sisäisiä valoja jotka olisivat voineet ohjata hänen elämäänsä. Mutta valojen ja epävarmuuden sijaan Joosef päätti kuunnelle Jumalaa ja sitä mitä hän sanoi siitä kuka Joosef on. Hänen identiteettinsä, päätöksensä ja elämänsä perustuivat Jumalaan.
Meillä kaikilla on varmasti lapsuudessa ja elämässämme
koettuja traumaattisia kokemuksia. Ja valitettavasti me olemme kuunnelleet
näitä kielteisiä viestejä ja tehneet sisäisiä valoja ja annamme niiden ohjata
elämäämme. Minä kannoin vuosikausia valoja siitä miten en ole minkään arvoinen, miten kukaan ei voi rakastaa minua enkä voi luottaa kehenkään ja että jos haluan että jokin onnistuu elämässäni minun on tehtävä se itse.
Joosef suri rehellisesti kipuaan. Sen ansiosta hän saattoi vilpittömästi
antaa anteeksi ja hän pystyi siunaamaan veljiään, jotka olivat pettäneet hänet.
Hän ei selitellyt eikä vähätellyt kipeitä vuosiaan. Joosef itki toistuvasti
tavatessaan veljensä. Raamattu kertoo meille että hän itki niin suureen ääneen,
että egyptiläiset saattoivat kuulla sen (1 Moos. 45:2).
Useimmat meistä ovat haluttomia palaamaan takaisinpäin ja tuntemaan menneisyytemme kipua ja tuskaa. Monet meistä ajattelevat että menneisyys on musta aukko joka saattaa nielaista meidät. Ajattelemme että sen muisteleminen saa vain asiat huonommiksi.
Menneisyyden läpikäyminen on kivuliasta. Huomaamme joutuneemme valtavan kuopan pohjalle ja ylöspääsyä ei ole. Tämä on Jumalan siunaus. Täällä pohjalla voimme luottaa vain häneen ja hän voi täyttää meidät rakkaudellaan, meillä ei ole mahdollisuuksia juosta karkuun tai täyttää elämäämme jollakin muulla. Kipu ja suru huutavat ja vaativat huomiotamme eivätkä anna meidän keskittyä muuhun.
Lopulta arkeologisen tutkimuksemme myötä menneisyyden fossiilit alkavat löytyä. Ja kun tutkimme niitä Jumalan rakkauden valossa, alamme nähdä asiat mittasuhteissa. Tuska ja kipu ja järkytykset joita koin lapsuudessa rikkoivat minut silloin, mutta nyt aikuisena voin käydä ne läpi ja antaa lohtua sisäiselle lapselleni. Olen tarpeeksi vahva aikuinen tehdäkseni sen. Tässä prosessissa minua on auttanut loistava kristitty terapeutti jonka kanssa olen saanyt käydä asiota läpi.
Joosef tunsi että Jumalan rakastava käsi oli hänen yllään kaiken kivun ja ahdingon keskellä. ”Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala...” hän vakuutti veljilleen (1 Moos 45:8). Näin tehdessään hän todisti että Jumala johdattaa meitä kohti omia päämääriään, usein meille selittämättömällä tavalla, läpi pimeän ja tuntemattoman, jopa mustien aukkojen.
Omassa elämässäni mustat aukot ovat joskus olleet niin hirvittäviä että olen vain voinut maata sängyllä ja itkeä niiden läpi. Tai huutaa ääneen tuskaani tai huokailla. Tiedän että näinäkin hetkinä Pyhä Henki on rukoillut puolestani ja tulkinnut kyyneleeni, huutoni ja huokaisuni Jumalalle. Koskaan en ole ollut yksin.
Jumala on kaikkivaltias Herra ja hänellä on koko historia
hallussaan. Hän tekee työtä tavoilla jotka ovat meiltä salassa. Joosef ymmärsi
että Jumala tekee työtään ja järjestelee asioitaan omien päämääriensä
mukaisesti. Joskus kaiken inhimillisen ponnistelumme vastaisesti tai siitä
huolimatta ja joskus sen kautta.
”Kun antaudumme Jumalalle, häneltä ei koskaan mene menneisyydestämme mitään hukkaan tulevaisuuden kannalta. Jumala ottaa käyttöönsä kaikki elämän matkalla tekemämme virheet, synnit ja kiertotiet, ja niistä tulee hänen lahjansa tulevia siunauksia varten”, kirjoittaa Scazzero.
Miksi Jumala antoi Joosefin kokea kaiken tämän kivun ja
menetyksen? Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 37-50 voimme nähdä merkkejä
kaikesta siitä hyvästä mikä koitui Joosefin kivun ja menetyksen seurauksena
hänelle itselleen, sen aikaiselle suurvallalle Egyptille ja sen kansalle, sekä
hänen omalle lapsuudenperheelleen ja kaikille ihmisille joista hänen isänsä ja
veljensä olivat vastuussa. Mutta suurin osa Jumalan tarkoituksista pysyy
mysteerinä. Meille tärkeintä on että Joosef lepäsi Jumalan hyvyydessä ja
rakkaudessa, jopa silloin kun olosuhteet muittuivat aina vain huonommiksi.
Monesti en ole ymmärtänyt miksi elämässäni on käynyt niinkuin on käynyt. Useimpien asioiden suhteen en ole saanut vastausta tähän päivään mennessä, joskus uusien tapahtumien myötä ymmärrän miksi oli tarpeen käydä läpi aiemmat kokemukseni. Mutta voin luottaa että Jumala tietää ja hänellä on kaikki hallinnassa.
Kristinuskon hyvä uutinen on että alkuperäinen biologinen perheesi ja kasvunympäristösi eivät määrää tulevaisuuttasi. Tulevaisuutesi määrää Jumala! Jumala määrää myös minun tulevaisuuteni, eivät minun virheeni tai kokemani traumat. Kun panemme uskomme Kristukseen ja hänen armoonsa, uudestisynnymme Pyhän Hengen kautta Jeesuksen perheeseen. Meidät siirretään pois pimeyden vallasta, valon valtakuntaan.
Jumalan perheessä menestys tarkoittaa uskollisuutta Jumalan
tarkoituksille ja suunnitelmille elämämme suhteen. ”Vaan etsikää ensin Jumalan
valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”
(Matt 6:33) Jumala lupaa että kaikki muu annetaan meille kun ensin etsimme
häntä.
Jumalan tarkoitus on että paikallisseurakunnat olisivat
paikkoja joissa voisimme kasvaa uudelleen ja elää Kristuksen tavoin. Tämä uusi
yhteisö on paikka jossa voisimme tulla vapaiksi. Ja annamme toisille tilaa kasvaa
ja tulla vapaiksi Kristuksessa. Näin ei aina ole mutta me voimme toivia muutoksen välikappaleina kun kohtaamme rohkeasti menneisyytemme haavat ja etsimme tien pimeydestä valoon yhdessä Jumalan kanssa.
Vapaus on ketjureaktio. Kun yksi ihminen löytää todellisen vapauden Jeesuksessa, hänestä tulee niin vetovoimainen että hän alkaa vetää toisia ihmisiä luokseen. Vähitellen tämä vapaus levittyy ympärille niin että kun kriittinen massa lopulta saavutetaan, saavat kaikki seurakunnan jäsenet kokea vapauden. Ole sinä oman seurakuntasi ketjun ensimmäinen linkki. Etsi vapautta Jeesuksessa ensin itsellesi jotta voisit jakaa sitä myöhemmin muille.
Päästä irti vallan ja kontrollin illuusiosta. Älä anna katkeruuden vallata sydäntäsi, äläkä suostu tekemiesi sisäisten valojen houkutukseen. Uskalla luottaa Jumalaan ja ottaa askelia eteenpäin käsi hänen kädessään. Vaeltaessamme Jumalan kanssa me teemme päivittäin päätöksiä jotka ovat ratkaisevia toimiessamme siunauksen välikappaleena monille.
Meidän elämämme on matka ja tie jota
kuljemme on Jeesuksen. Vain hänen kanssaan pääsemme valoon ja voimme olla vapaita ja onnellisia. Yhtenä päivänä, yhdessä Jeesuksen kanssa, pääsemme myös perille.
Lähde:
Scazzero, Peter: Tunneterve hengellisyys: Tunne-elämältään epäkypsä ei voi olla hengellisesti kypsä; Päivä; 2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti