Ajatuksia arkista ulos astuttua

Kuinka pitkään jaksat odottaa että Jumala päästää sinut vaikeuksistasi?

Pystyisitkö odottamaan ensin viisikymmentä päivää ja sitten sataviisikymmentä ja sen jälkeen kaksi ja puoli kuukautta ja sitten neljäkymmentä päivää ja sitten vielä viikon ja toisen viikon ja lopulta kokonaisen vuoden?

Me kaikki olemme eläneet korona pandemian keskellä, nyt jo yli vuoden. Toisten tilanne on ollut elämää uhkaava, osa on menettänyt elämänsä tai läheisiään, toisille tilanne on ollut enimmäkseen epämukava. Kuinka kärsivällinen sinä olet jaksanut olla?

Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä. Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille. Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin.

1 Moos 8:3-5

Nooa, ja hänen perheensä, elivät ensin viisikymmentä päivää myrskyn keskellä. Sitten myrsky lakkasi mutta heidän piti odottaa vielä sata viisikymmentä päivää ennen kuin vesi alkoi vähentyä. Ja seitsemän kuukauden kuluttua arkki pysähtyi vuorelle ja sen jälkeen piti odottaa vielä yli kaksi kuukautta että vuorten huiput tulivat näkyviin.

Vielä ei ollut mahdollista lähteä ulos arkista. Kotini on ollut mukava paikka viettää koronakaranteenia. Minulla on hyvä sänky, olohuoneen sohva ei ole kaikkein pehmein ja mukavin mutta siinä on hyvä istua ja lukea. Talossa on useita huoneita joihin minä ja perheeni voimme mennä olemaan omassa rauhassa tai voimme tulla yhteen ja viettää aikaa ja nauttia toistemme seurasta ja meillä on jopa pieni piha ja puutarha josta voimme nauttia vuoden ympäri. 

Mutta, henkilökohtaisesta kokemuksesta, voin kertoa että kun ulkonaliikkumiskielto estää lähtemästä kotoa, muuta kuin sairaalaan tai lääkärille, viikonlopun verran, koti alkaa tuntua varsin ahtaalta. Kun tilannetta kestää viikon, seinät alkavat tuntua vankilalta. Kun olimme kuukauden karanteenissa, ulos saattoi mennä vain ruokakauppaan, apteekkiin tai lääkärin tapaamiseen, elämä tuntui pysähtyneen kokonaan, seinät kaatuivat päälle ja kaikki piti miettiä uudestaan.

Meidän seurakuntamme kokoukset pidetään edelleen zoomissa, yli vuoden jälkeen. Ja poikani opiskelevat kännykän ja tietokoneen kautta, emmekä tiedä voivatko he palata kouluun ensi lukuvuonnakaan. Mutta me tiedämme että ympärillämme on muita. Me pidämme heihin yhteyttä puhelimella ja tapaamme varovasti, sääntöjä kunnioittaen. Minä edelleen jatkan työni tekemistä ja pojat opiskeluaan.

Nooa ja hänen perheensä olivat keskellä ääretöntä merta, laivassa josta ei päässyt mihinkään ja jota he eivät voineet edes ohjata, eivätkä he olisi tienneet miten ohjata sitä, ja kaikki muut olivat kuolleet. Miten avuton ja toivoton heidän olonsa oli täytynyt olla.

Kymmenen kuukautta oli kulunut, vuorten huiput tulivat esiin, arkki oli jäänyt kiinni ja he eivät voineet kuin odottaa.

Kuinka monta kertaa sinä olet valittanut Jumalalle tilannettasi koronapandemian aikana? Montako kertaa olet toivonut että Jumala olisi tehnyt jotain muuta? Että hän pelastaisi sinut tämän tilanteen keskeltä? Että maailma palaisi takaisin normaaliin? Montako kertaa olet menettänyt toivosi ja ajatellut että tulevaisuudella ei ole mitään hyvää tarjottavana? Montako kertaa olet suuttunut Jumalalle ja vaatinut selitystä, aikataulua, sanaa siitä mitä Hän aikoo tehdä ja mitä Hän tarkoittaa tällä kaikella?

Montako kertaa Nooa valitti, toivoi, epäili, menetti toivonsa tai suuttui Jumalalle? Raamattu ei kerro meille mitään tästä. Nooa on hurskas, vanhurskas, tottelevainen, koska hän teki mitä Jumala käski. Hänen tunteitaan, epäilyksiään tai raivon hetkiä ei kerrota meille.

Nooa ei hypännyt arkista ulos ja hukuttaunut raivoavaan mereen. Hänen perheensä ei kapinoinut ja ripustanut häntä arkin reunalle roikkumaan. He eivät heittäneet eläimiä arkista ulos, syöneet niitä tai lopettanut niiden elämää väsyneenä niiden hoitamiseen. He saattoivat kiukutella, raivota, epäillä ja tuntea epätoivoa. Mutta he tottelivat mitä Jumala oli käskenyt heidän tehdä.

Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut. Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva. Ja Jumala puhui Nooalle sanoen: 

"Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi. Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä." Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos, niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain.

1 Moos 8:13-19

Vuosi ja yksi päivä ja Jumala viimein puhuu Nooalle ja käskee häntä lähtemään ulos arkista ja viemään perheensä sekä eläimet mukanaan. Vapaus saapui viimeinkin, elämä saattoi alkaa uudelleen.

Jumala, anna minulle luottamusta Sinuun ja kärsivällisyyttä odottaa Sinun valitsemaasi päivää. Auta minua muistamaan myrskyjen ja vaikeuksien keskellä, kun päivät vain venyvät ja missään ei näy mitään uutta tai mahdollisuutta muutokseen, että Sinun päiväsi tulee saapumaan kuten Sinä olet luvannut. Auta minua muistamaan että minä voin luottaa elämäni Sinun sanasi varaan ja että Sinun käsivartesi kannattelevat minua vesien, myrskyjen, vaikeuksien ja kivun yllä.

Ajatuksia arkissa vedenpaisumuksen keskellä

Mitä tehdä kun maailma ympärilläsi loppuu? Kun tapahtuu jotakin niin katastrofaalista että kaikki tuhoutuu ja jäljelle ei jää mitään? Mitä tehdä kun jäljelle olet vain sinä, perheesi ja Jumala? Tai pahimmassa tapauksessa menetät jopa perheesi.

Nooa löysi itsensä tästä tilanteesta. Hänen koko maailmansa tuhoutui. Kaikki jäi veden alle ja kaikki kuolivat. Jäljelle jäivät vain hän itse ja hänen perheensä sekä heidän työnsä, eläimet jotka heillä olivat arkissa mukana. Missään ei ollut enää vakaata, kuivaa maata jolle astua. Oli vain myrsky, kuolemaa ja ääretön vesi, yksinäisyys ja epätoivo.

Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta. Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla. Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät. Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset. Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.

1 Moos 7:17-22

Nooa oli arkissa perheensä kanssa, hän oli tuonut heidät turvaan. Hän oli kuunnellut Jumalan ääntä ja totellut, tehnyt mitä Jumala käski hänen tehdä. Hän oli pelastunut tulvivalta vedeltä ja nyt hänen edessään oli tulevaisuus. Vesien massat jotka nousivat vuorten yli, turvonneet kuolleet ruumiit, ihmiset ja eläimet, ja ääretön, rannaton vesi joka jatkui ikuisuuteen, ilman mahdollisuutta palata kuivalle maalle.

Oliko hänen tulevaisuutensa nyt arkissa? Oliko heidän tarkoitus elää veden keskellä ja kuolla siellä? Näkisikö hän koskaan rantaa ja pääsisi kuivalle maalle? Tai hänen poikansa? Vai tapahtuisiko se vasta heidän lapsilleen, tai lastenlapsilleen? Mikä oli Jumalan suunnitelma? Miksi hän ei kertonut sitä kokonaan alusta lähtien? Miksi hän ei sanonut Nooalle kuinka monta päivää sade tulee kestämään ja milloin vedet alkaisivat vetäytyä ja että hän pääsisi vielä takaisin kuivalle maalle ja tuntemaansa elämään?

Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää.

1 Moos 7:24

Viisikymentä päivää sadetta ja myrskyä, ilman aurinkoa tai toivon häivettä. Valittiko Nooan vaimo ja sanoi hänelle että olisi ollut parempi jos Nooa olisi jättänyt hänet kuolemaan muiden kanssa? Sanoivatko Nooan pojat tai heidän vaimonsa samaa? Miten Nooa itse selvisi koko maailman häviämisestä ja tuhoutumisesta vesien alla? Ja kun vedet vain nousivat ja nousivat eikä sade tuntunut koskaan lakkaavan?

Melkein kaksi kuukautta sadetta, ilman sanaa Jumalalta tai vakuutusta tulevasta. Ilman suuntaa mihin mennä tai tietoa siitä miten he voisivat pelastaa itsensä. Vankeina laivassa, keskellä myrskyä. Ja kukaan heistä ei ollut merenkävijä, he eivät tienneet miten laivat toimivat tai miten niitä ohjattiin. Jumala ei edes käskenyt heitä laittamaan arkkiin purjeita!

Oletko koskaan ollut tilanteessa jossa sinä et voi tehdä mitään selvitäksesi siitä? Etkä tiedä mitään mikä voisi auttaisi sinua? Ja se vain jatkuu ja jatkuu eikä Jumala sano mitään. Siellä olet, yksin myrskyn keskellä ja ne ihmiset jotka ovat sinun kanssasi ehkä syyttävät sinua kaikesta ja toivoisivat että olisit jättänyt heidät taaksesi etkä raahannut mukanasi tämän kivun ja kidutuksen keskelle.

Minä olen ollut tällaisissa tilanteissa. Ja valitettavasti minun täytyy myöntää että niiden keskellä en ole pystynyt pitämään uskoa yllä ja luottamaan Jumalaan ja tottelemaan häntä. Epäilykset ovat löytäneet tiensä sydämeeni ja mieleeni. Samoin kuin kapina Jumalaa vastaan. On Jumalan ihme ja hänen valtavan armonsa osoitus että hän on silti tuonut minut myrskyn toiselle puolelle ja muistuttanut että hänhän lupasi minulle pelastavansa minut.

Jumala, minä pyydän että annat minulle tahdon totella Sinua ja uskon Sinun sanaasi ja siihen että tulet tekemään mitä lupasit. Ja luottamuksen siihen että Sinä kannattelet minua. Myrskyt eivät muuta Sinua, tulvat eivät peitä Sinua alleen ja niidenkin keskellä Sinä olet minun kanssani ja Sinun lupauksesi ja sanasi pysyvät.