Ajatuksia autiomaavaelluksesta ja Israelin kansasta

Onko mahdollista jäädä henkisesti kiinni hyväksikäyttäjään vaikka muuten on jo tilanteesta vapaata? Olemmeko me todella vapaita ennenkuin olemme vapautuneet myös sisimmässämme? Voimmeko olla tapojemme, menneisyytemme ja perinteidemme vankeja? Oletko sinä jonkin vanki? Elätkö elämääsi, tietämättäsi, orjana?

Vaikka heprealaiset, Israelin kansa jätti Egyptin, Egypti ei kuitenkaan jättänyt heidän sisimpäänsä. Heidän ajatusmallinsa ja tapansa olivat edelleen kiinni Egyptissä. He toistivat vanhoja malleja jotka he olivat oppineet siellä selviytyäkseen. Vaikka heidän ruumiinsa olivat vapaita orjuudesta, heidän mielensä oli edelleen orjana Egyptissä.

Voitko tunnistaa saman itsessäsi? Kun olen käynyt läpi omaa elämääni, olen huomannut että lapsuudessani j nuoruudessani opin toimimismalleja jotka auttoivat minut selviytymään tilanteista joissa elin. Ja kun jatkoin niiden toistamista aikuisena, nämä aikanaan terveelliset ja tarpeelliset toimintamallit olivatkin muuttuneet epäterveiksi ja jopa myrkyllisiksi. Olikin aika jättää mennyt taakseen ja muuttua uudeksi.

Egyptissä perheet ja suvut olivat joutuneet kokemaan ja tekemään kammottavia asioita selvitäkseen hengissä ja pelastaakseen edes osan lapsistaan. He olivat joutuneet tappamaan omia poikalapsiaan, hylkäämään heitä Niilin veden ja eläinten armoille ja elämään sen kanssa.

Onko sinun menneisyydessäsi kammottavia asioita joita olet joutunut tekemään? Oletko joutunut hylkäämään jonkun toisen, selvitäksesi itse hengissä? Kannatko vieläkin syyllisyyttä ja tuskaa siitä mitä teit selvitäksesi?

Miehet olivat eläneet melkein pelkästään yhdessä ammatissa, tiilientekijöinä. Heillä ei välttämättä ollut mitään muita taitoja. Mitä naiset olivat joutuneet tekemään sinä aikana? Mitä se tarkoitti että heidän ruumiinsa ei kuulunut heille itselleen, ei miesten eikä naisten? Mitä heiltä oli vaadittu?

Mitä sinulta on vaadittu selvitäksesi? Oletko saanut itse päättää mitä ruumiillesi ja sinulle itsellesi tehdään? Onko sinun rajojasi aina kunnioitettu? Vai oletko joutunut ottamaan kaiken vastaan ja jäänyt kynnysmatoksi?

Raamattu kertoo meille että heprealaisia ruoskittiin ja pahoinpideltiin. Että he menettivät lapsensa suoraan äidin rinnoilta. Ja että he elivät köyhyydessä. Raamattu kertoo myös että kun heprealaiset, entiset orjat, jättivät Egyptin taakseen, olivat he rikkaita. Heidän naapurinsa olivat antaneet heille kultaa, jalokiviä ja koruja lahjoina ja heillä oli mukanaan karjaa ja muita rikkauksia.

Miten erilaiseksi heidän on täytynyt tuntea itsensä! Mutta erämaassa heidän entiset naapurinsa eivät voineet enää nähdä heitä. Oli mahdotonta vertailla rikkauksia egyptiläisten kanssa koska nämä olivat takana Egyptissä. Ja kaikki oli aivan erilaista ja pelottavaa. Jopa tutut jumalat jäivät heidän taakseen.

Vertaatko sinä edelleen itseäsi menneisyyden ihmisiin? Haluatko päteä heidän silmissään ja näyttää että selvisit? Onko sinulla vanhoja, tuttuja jumalia jotka ovat jääneet taakse ja joita edelleen kaipaat? Ketkä tai mitkä ovat sinun epäjumaliasi?

On surullista lukea miten israelin kansa pelkää Jumalaa, välttelee häntä, karkaa pois hänen luotaan, uhmaa häntä ja ei millään ymmärrä omaa identiteettiään Jumalan esikoisina. Jumala on valinnut heidät, he ovat esikoisia kaikkien kansojen keskellä. 

Vaikka Jumala itse ilmestyy heidän keskelleen, näyttäytyen pilvipatsaana päivällä ja tulipatsaana yöllä sekä tulessa ja pilvessä vuoren päällä, he eivät silti käsitä Jumalan pyhyyttä ja suuruutta. Nämä ominaisuudet vain pelottavat heitä lisää ja he etsiytyvät yhä uudelleen takaisin tuttujen ja turvallisten epäjumalien ja väärien oppien pariin. He haluavat laittaa Jumalalle rajat ja menevät orjuudesta kapinalliseen röyhkeyteen ja takaisin.

Pelkäätkö sinä Jumalaa tai välttelet häntä? Uhmaatko hänen tahtoaan? Oletko ymmärtänyt identiteettisi Jumalan lapsena, hänen omanaan? Käsitätkö Jumalan pyhyyden ja suuruuden? Hänen rakkautensa määrän sinua kohtaan? Vai tahdotko rajoittaa Jumalaa ja palata entiseen orjuuteen?

Jumalakin tietää jo etukäteen että luvattuun maahan saavuttuaan Israel tulee unohtamaan hänet. Ja silti hän rakastaa heitä, ohjaa heitä, opastaa heitä ja lohduttaa sekä vahvistaa heitä. Eikä hän koskaan hylkää heitä suuressa rakkaudessaan.

Rakas Jumala, sinä tunnet minut ja minun sisimpäni haavat. Tunnet lapsuuteni ja nuoruuteni ja selvitymiskeinoni, tavat joilla olen pärjännyt, uhrit jotka olen joutunut tekemään ja häpeän jota kannan sisimmässäni. Tiedät että tuo häpeä sitoo minut menneisyyteen, samoin kuin kipu jota kannan sisimmässäni. Vapauta minut, auta minua asettamaan terveet rajat ja ymmärtämään sinun pyhyytesi, suuruutesi, ihmeellisyytesi ja rakkautesi. Anna minulle uusi identiteetti sinun lapsenasi ja auta minua elämään se identiteetti todeksi. Aamen.

Ajatuksia Mooseksen elämän äärellä

Rakastaako Jumala vain täydellisiä ihmisiä? Pitääkö minun olla parempi voidakseni palvella häntä? Kutsuuko Jumala valtakuntaansa vain niitä jotka tulevat hyvistä kodeista ja joilla on hyvät taustat? Voimmeko palvella Jumalaa jos menneisyytemme on ollut ongelmallinen?

Mooseksen koti- ja perhetaustat olivat molemmat todella rikkinäisiä ja traagisia. Olosuhteista johtuen, hänen perheensä asui maassa jossa valtion määräyksestä israelin kansan piti tappaa poikalapset, hänen vanhempiensa oli ensin piilotettava hänet ja sitten hylättävä hänet, toivossa että joku egyptiläinen löytäisi vauvan ja kasvattaisi hänet ottolapsenaan.

”Niin farao antoi koko kansalleen käskyn, että kaikki heprealaisille syntyneet pojat oli heitettävä Niiliin mutta tytöt oli jätettävä eloon.”
2 Moos 1:22

Kuinka moni meistä kykenisi antamaan lapsensa tapettavaksi? Ja kuinka moni uskaltaisi olla tekemättä sitä? Tietäen mitkä seuraamukset olisivat koko perheelle. Miten on mahdollista elää tällaisessa ympäristössä hukkumatta ahdistukseen ja epätoivoon?

Jumalan johdatuksesta faraon tytär löysi Mooseksen kun hän kellui kaislakorissaan pitkin Niiliä. Mooseksen sisko Miriam oli piiloutunut lähettyvillä ja kun faraon tytär mietti kenelle imettäjälle antaa lapsi hoitoon, ehdotti Miriam Mooseksen omaa äitiä.

Mitä Miriamilla on mahtanut liikkua mielessä hänen katsellessaan pikkuveljeään joka keinui kaislakorissaan pitkin Niiliä? Joki ei ole mitenkään pikkuinen, mukana pysyäkseen hänen on varmasti pitänyt liikkua nopeasti ja varmasti sydämessä oli pelko veljen katoamisesta joenmutkan taakse tai aaltojen alle.

Mooses sai viettää perheensä kanssa, ainakin osan ajasta, ensimmäiset vuotensa. Hän kasvoi kuitenkin faaraon perheen parissa. Hänen kansalaisuutensa oli selkeästi tiedossa, faaraon tytär totesi sen jo hänet löytäessään.

”Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: ”Tämä on varmaan heprealaisten poikia.”
2 Moos 2:5-6

Mitä liikkui Miriamin mielessä kun Faraon tyttären orjattaret onkivat hänen pikkuveljensä kaislakorin joesta rannalle? Ja toivat sen Faraon tyttären luokse? Vaatetuksesta oli varmaan aika selvää että kyseessä oli tärkeä ihminen. Ehkä Miriam heti tiesi ja ymmärsi kuka hänen veljensä oli löytänyt. Mitä se merkitsi hänelle? Ja mistä hän löysi rohkeuden puhua Faraon tyttärelle ja ehdottaa äitiään imettäjäksi?

Mooses kasvoi ympäristössä jossa israelilaisia pidettiin orjina ja ihmisarvoltaan alempina kuin egyptiläisiä ja varsinkin hallitsevaa eliittiä. Vaikka faaraon tytär olisikin kiintynyt häneen tai jopa rakastanut häntä lapsenaan, Mooses sai selkeästi kasvinvuosinaan kuulla ettei kuulunut tähän eliittiin, hän oli israelilaisten orjien jälkeläinen. Minkälaisen jäljen se jättikään hänen identiteettinsä? Tai omakuvaansa ja itseisarvoonsa?

Kun Mooses tuli aikuiseksi hän etsi oman kansansa seuraa. Mutta hän selkeästi näki itsensä parempana ja ylempiarvoisena kuin tavalliset israelilaiset orjat. Olihan hän kasvanut faaraon hovissa ja opiskellut siellä faaraon perheen jälkeläisten kanssa. Hän osasi varmasti lukea ja kirjoittaa ja tiesi monia asioita joista orjilla ei ollut minkäänlaista tietoa.

”Kun Mooses oli varttunut aikuiseksi, hän meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantaansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan.”
2 Moos 2:11-12

Tämä asenne näkyy hänen tavassaan kohdella maanmiehiään ja järkytyksessä kun he eivät ottaneetkaan häntä vastaan niin tärkeänä henkilönä kuin miksi hän itsensä tunsi. Vaikka häntä varmasti painoi egyptiläisen esimiehen murha jonka hän oli suorittanut, oli Egyptistä paon takana myös tämä hyljätyksi tulemisen tunne ja identiteetin kaaos. En ole egyptiläinen enkä faaraon perhettä, eikä minua edes huolita israelilaiseksi, kuka siis olen, hän varmasti ajatteli mielessään.

”Kun hän seuraavana päivänä meni taas heimoveljiensä luo, hän näki kahden heprealaisen miehen tappelevan keskenään. Hän sanoi riidan aloittajalle: ”Miksi lyöt veljeäsi?” Mies vastasi: ”Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään? Aiotko tappaa minut niin kuin tapoit sen egyptiläisen?” Silloin Mooses pelästyi ja ajatteli: ”Se on siis kuitenkin tullut ilmi!” Kun farao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmauttaa Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon...”
2 Moos 2:13-15

Rakas Jumala, minä myös olen kantanut mukanani ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnetta siitä että en ole yhtä hyvä kuin muut, tai tarpeeksi hyvä. Sinä tiedät että taustani ja perhehistoriani eivät ole yhtä traagisia kuin Mooseksella mutta ne ovat silti jättäneet jälkensä minun itsetuntooni, identiteettiini ja omakuvaani. Monesti elämäni aikana olen tuntenut että en ole tarpeeksi hyvä, että minun pitää tehdä enemmän ja suorittaa enemmän kelvatakseni ja ollakseni yhtä hyvä kuin muut. Sinussa minä tiedän että identtiteettini on Jumalan lapsi, olen hyväksytty semmoisena kuin olen ja sinä rakastat minua tällaisena. Auta minua ottamaan vastaan se rakkaus ja luottamaan siihen, tuntemaan itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Auta minua muistamaan kun tunnen että minä en riitä, ettei minun tarvitsekaan, koska Sinä olet minun rinnallani ja olet minun oma Isäni.
Aamen.

Ajatuksia Joosefin elämän äärellä

Pitääkö meidän antaa anteeksi? Vaikka toiset eivät ansaitse sitä? Vaikka he oikeasti tekivät pahaa meille? Vaikka he oikeasti ovat pahoja? Vaikka he eivät edes pyydä anteeksi? Ja mitä anteeksiantaminen tarkoittaa?

Neljäsosa ensimmäisestä Mooseksen kirjasta kertoo Joosefin kasvamisesta hengellisesti kypsäksi ja tunne-elämältään aikuiseksi ihmiseksi. Monien muiden perheiden tavoin Joosefinkin kasvinperheessä oli paljon rikkinäisyyttä ja surua. Hänen perheensä kantoi patriarkkojen perintöä, ei vain positiivista sellaista vaan myös kaikkea negatiivista jota he olivat keränneet itselleen tunne-elämäänsä vuosien varrella.

Joosefilta meni vuosia päästä eroon sukunsa ja perheensä kierteestä, valheista, pettämisestä, itsekkyydestä, suosikkijäjestelmistä, kateellisuudesta ja vihasta. Joosefin elämänvaiheet olivat kova koulu kasvaa aikuiseksi ja tunneterveeksi ihmiseksi joka eli todeksi omaa ainutlaatuista elämänkohtaloaan Jumalassa. Hän pääsi eroon negatiivisesta perinnöstään ja tuli omaksi itsekseen Jumalassa.

Tapaamme Joosefin Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 37. Hän on seitsemäntoistavuotias nuorukainen, yhdestoista Jaakovin kahdestatoista pojasta ja isänsä suosikki. Perhe on monimutkainen ”uusperhe”, jossa Jaakob, hänen kaksi vaimoaan ja kaksi jalkavaimoaan ja kaikki heidän lapsensa asuvat yhdessä.

Joosef oli epäkypsä, ylimielinen ja täysin tietämätön siitä, että hänen Jumalalta saamansa unet ja näyt vieraannuttaisivat hänet veljistään entistä enemmän. Veljien viha ja kateus Joosefia kohtaan kasvoi siihen pisteeseen että he lavastivat hänen kuolemansa ja kymmenen heistä valehteli, sanoen villieläimen raadelleen hänet. Tosiasiassa veljet myivät hänet orjaksi, siinä toivossa etteivät he enää koskaan kuulisi hänestä yhtään mitään.

Monesti salaisuuksien määrä suvussa antaa viitteitä siitä kuinka terve ja kypsä perhe, tai suku, on. Tämän mittapuun mukaan Joosefin kasvinperhe oli hyvin sairas. Joosefin isä, isoisä ja isoisän isä olivat kaikki syyllistyneet valehteluun ja puolitotuuksiin, salailuun ja kateuteen, jopa varsinaiseen huijaamiseen. Nyt tämä sama sukupolvia kestänyt kaava toistui uudelleen.

Miten tämä kaikki vaikutti Joosefiin? Yhdessä päivässä hän menetti vanhempansa, sisaruksensa, kulttuurinsa, ruokansa, kielensä, vapautensa, turvansa ja toivonsa! Kun hän palveli Egyptissä orjana Potifarin talossa häntä syytettiin valheellisesti raiskauksesta ja isäntänsä hyvin tahdon hyväksikäyttämisestä. Ja hän joutui vuosikausiksi vankilaan. Hänelle avautui mahdollisuus päästä vankilasta pois mutta sekin toivo oli turha. Lopulta hän virui vankilassa 10-13 vuotta.

Joosefin elämä kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka oli pelkkää tragediaa. Hänen jos kenen olisi pitänyt olla täynnä katkeruutta ja vihaa kärsittyään sellaista tuskaa ja ahdistusta perheensä vuoksi!

Silti Joosef yhä rakasti Jumalaa ja etsi häntä uskollisesti. Ehkä ensimmäisen kerran koko patriarkkojen suvussa näämme ihmisen joka uskollisesti rukoilee ja etsii Jumalaa ja luottaa häneen, riippumatta siitä miten synkälle hänen tilanteensa näyttää.

Vaikka Joosefin ympärillä tapahtui hirvittäviä asioita, joihin hän ei itse voinut vaikuttaa, Raamattu sanoo, että Joosef vaelsi Jumalan kanssa.

Miten itsekkäästä, itsekeskeisestä pojasta tuli Jumalaan luottava mies? Kuinka epäkypsä, valheen ja pettämisen ja omahyväisyyden perinnettä kasvava nuorukainen onnistui jättämään tämän kaiken taakseen ja suuntamaan katseensa Jumalaan?

Kuinka monesti minun elämässäni olen kantanut sydämessäni katkeruutta toisia kohtaan? Syyttänyt muita ongelmistani ja nähnyt vain huonot puolet kaikessa mitä tapahtuu?

Sanotaan että ilossa Jumala kuiskaa ja kivussa hän huutaa. Minä olen joutunut kuulemaan huutamista ja käymään kivun koulua. Ei niin pahaa kuin Joosef, ei yhtä tuskallista. Mutta minäkin olen pettynyt ihmisiin joita rakastan, minuakin on rangaistu syyttömästi ja minulle ollaan oltu kateellisia asioista joille en voi mitään, joiden kanssa olen vain syntynyt tai jotka on annettu minulle lahjana.

On pitkä prosessi oppia, sen sijaan että näkisi itsensä uhrina, näkemään itsensä tekijänä ja toimijana. Jumalan lapsena joka roikkuu hänen rakkaudessaan ja tekee parhaansa niillä lahjoilla jotka Jumala hänelle antaa. Lapsena joka ei oleta että kaikki kuuluu hänelle ja että jos hän ei saa jotakin, se on epäreilua. Lapsena joka ei vertaile itseään muihin vaan katsoo vain Jumalaan. Lapsena joka kasvaa aikuiseksi, Jumalaan luottaen.

Kipu ja pettymys on oppitunti. Tämä ei ole helppoa ja kipu ei automaattisesti tee meitä täydellisiksi tai edes paremmiksi ihmisiksi. Samoin kuin eivät pettymykset tai muut elämän kolhut. Mutta meidän vastauksemme kipuun, kolhuihin ja pettymyksiin muuttaa meitä, tai pitää meidät entisen vankina.

Joosef vastasi kipuun, pettymyksiin ja petokseen katsomalla Jumalaan ja luottamalla häneen. Hän vastasi kasvamalla aikuiseksi, ottamalla vastuun omista teoistaan ja antamalla anteeksi niille jotka olivat häntä vastaan rikkoneet.

Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Unien selittämisen ansiosta Joosef nostettiin yhtäkkiä ylös vankikuopastaan ja hänestä tehtiin Egyptin toiseksi tärkein henkilö. Hän vaelsi jatkuvasti Herran kanssa aina kuolinpäiväänsä saakka ja toimi yhdessä Israelin Jumalan kanssa siunaukseksi kasvinperheelleen ja suvulleen, Egyptille sekä koko maailmalle. Hän kunnioitti ja siunasi perhettään joka oli pettänyt hänet, jopa veljiään.

Rakas Jumala, anna minulle sydän kuin Joosefilla. Anna minun oppia kivun, petetyksitulemisen ja pettymysten kautta ja kasvaa aikuiseksi joka luottaa sinuun ja kiittää sinua siitä minkä sinä annat minulle lahjaksi. Auta minua etten odota olevani etuoikeutettu ja katsele mitä muilla on vaan aina kiinnitän katseeni sinua kohtaan ja aina luotan siihen että sinä tahdot minulle parasta ja annat minulle parasta, että sinä annat minulle tulevaisuuden ja toivon, myös kun elämä sattuu. Aamen. 

Ajatuksia Aabrahamista ja patriarkoista

Kaikki patriarkaaliset perheet Raamatussa ovat rikkinäisiä, hajallisia ja huonoja esimerkkejä. He välittivät synnilliset tapansa ja rikkinäisyytensä sukupolvelta toiselle. Esimerkki puhui vahvemmin kuin opetus.

Valehteleminen kulki sukupolvesta toiseen heidän suvussaan. Abraham valehteli kahdesti Saarasta. Valheet olivat tunnusomaisia Iisakin ja Rebekan avioliitolle. Jaakob valehteli lähes kaikille ja hänen nimensä tarkoittaa ”pettäjä”. Kymmenen Jaakobin pojista valehteli Joosefin kuolemasta, lavasti hautajaiset ja säilytti ”perhesalaisuuden” yli kymmenen vuoden ajan.

Patriarkkojen perhe-elämää varjosti suosikkijärjestelmä jokaisessa sukupolvessa. He eivät koskaan kohdelleet lapsiaan samalla tavalla tai edes esittäneet rakastavansa heitä yhtä paljon. Aabraham suosi Ismaelia ja Saara puolestaan Iisakia. Iisak suosi Eesauta ja Rebekka suosi Jaakobia. Jaakob suosi Joosefia kaikkien muiden ylitse ja myöhemmin Benjaminia.

Joka sukupolvessa veljesten välit katkesivat ja niitä varjosti kateus ja jopa viha. Aabrahamin poikien, Iisakin ja Ismaelin, välit katkesivat ja he asuivat kaukana toisistaan. Iisakin nuorempi poika Jaakob pakeni veljeään Eesauta koska pelkäsi hänen tappavan hänet ja oli täysin erossa hänestä vuosien ajan. Jaakobin poika Joosef joutui veljiensä pettämäksi kun he olivat kateellisia hänelle ja joutui eroon heistä yli kymmeneksi vuodeksi.

Jokaisessa sukupolvessa aviopuolisojen suhde on myös heikko. Aabraham sai avioliiton ulkopuolisen lapsen Hagarin kanssa. Iisakilla oli erittäin huono suhde Rebekkaan. Ja Jaakobilla oli kaksi vaimoa, siskokset joiden suhde oli riitaisa ja kateellinen, sekä kaksi jalkavaimoa.

Miten nämä ihmiset voivat toimia meille esimerkkinä? He ovat esimerkki huonoista avioliitoista, riitaisista väleistä, itsekkyydestä, kyvyttömyydestä rakastaa omia lapsiaan, kateellisuudesta ja siitä miten tuhota perhe-elämä ja miten meidän ei tulisi kasvattaa lapsiamme. He ovat myös esimerkillisiä siinä miten he eivät luottaneet Jumalaan vaan omaan oveluuteensa ja älykkyyteensä ja yrittivät omin keinoin saada Jumalan siunaukset itselleen. Miten Aabraham voi olla uskon sankari? Ehkä Iisakin syntymä tapahtui juuri siksi vasta hänen vanhuudessaan, koska vasta silloin hän oli oppinut luottamaan Jumalaan eikä omaan itseensä.

Miksi Jumala salli näiden tarinoiden kirjoittamisen Raamattuun? Miksi hän ei etsinyt parempia perheitä, täydellisempiä vanhempia, avioliittoja ja lapsia sekä sisaruksia? Miksi hän käytti ihmisiä jotka ovat aivan kuin me kaikki, kuten minä itse?

Onko Jumalan tarkoitus sanoa että hän voi käyttää minuakin? Ja että hän voi muuttaa meidän avioliittomme ja perheemme? Hän voi parantaa meidän haavamme ja tehdä meistä uusia. Meidän ei tule luottaa hienoon sukuumme, perheeseemme tai omiin ansioihimme, vaan Jumalaan. Siihen että hän voi luoda uutta minussakin ja tuoda elämää myös minun haavoittuneeseen menneisyyteeni ja nykyisyyteen. Hänelle ei mikään ole mahdotonta, en edes minä.

Ajatuksia vedenpaisumuksen äärellä

Kulje yhteydessä Jumalaan. Me ihmiset olemme Jumalan luomistyön mestarinäyte. Jumala loi meidät olemaan yhteydessä häneen.

”...Luodessaan ihmisen Jumala teki hänet kaltaisekseen.”
2 Moos 5:1

Meidät on luotu Jumalan kaltaisiksi. Mitä se tarkoittaa? Mikä tekee meidät Jumalan kaltaiseksi?

Ulkonäkö ei varmaan ole se asia. Jumala on henki, hänellä ei ole ruumista niinkuin meillä. Joten sen täytyy olla jotakin sisäisessä elämässämme. Meidän kykymme rakastaa, kommunikoida, olla yhteydessä toisiin ja luoda uutta. Nämä ovat ajatuksia jotka minulle tulevat ensimmäisenä.

Minä olen myös Jumalan kaltainen koska osaan ajatella ja suunnitella ja minulla on tunteita kuten hänellä. Minä tunnen iloa, riemua, surua, tuskaa, kiukkua, vihaa, turhautumista, surua, ihan kuten Jumala. Me olemme molemmat tuntevia olentoja, minä ja Jumala. Minä olen Jumalan kaltainen.

Siitä voin olla varma että mikään minun tekoni tai kykyni ei tee minusta Jumalan kuvaa ja kaltaista. Jos saan heijastaa täydellistä Aadamia, Jeesusta, elämässäni, tapahtuu se täysin Jumalan armosta ja koska hän on ensin rakastanut minua. Hän on valinnut minut omaksi kuvakseen täällä maan päällä.

Valitettavasti ihmiset joutuivat hukkaan. ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pykimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.”
1 Moos 6:5-6

Miten pahoja ihmisten on täytynyt olla! Historian aikana ihmiset ovat uhranneet toisiaan väärille jumalille, he ovat polttaneet lapsiaan elävältä uhrina näille jumaluuksille. Ihmiset ovat prostituoineet itseään ja toisiaan, harrastaneet kaikenlaista mahdollista haurautta miesten, naisten, lasten ja jopa eläinten ja esineiden kanssa. Ihmiset ovat tappaneet toisiaan kaikilla mahdollisilla, ja mahdottomilla, tavoilla, kiduttaneet toisiaan, valehdelleet ja varastaneet ja rikkoneet jokaista mahdollista käskyä jonka Jumala on meille antanut. Me olemme tehneet syntiä, ylenpalttisesti rikkoneet Jumalaa vastaa ja meidän syntimme ovat kuin vuoret Jumalan edessä.

Tekivätkö ihmiset ennen vedenpaisumusta jotakin vielä pahempaa? Onko edes olemassa mitään pahempaa kuin mitä ihmiset ovat tehneet toisilleen, eläimille ja tälle maailmalle historiamme aikana? Vai ovatko meidän syntimme aivan yhtä pahat kuin ennen vedenpaisumusta ja Jumala on säästänyt meidät vain koska hän vannoi näin Nooalle?

Minä en osaa vastata. Enkä edes tahdo viettää kauheasti aikaa miettien kaikkia mahdollisia syntejä joilla ihmiset olisivat voineet rikkoa Jumalaa vastaan. Haluan vain kiittää Jumalaa siitä että hänen armonsa riittää ja että sen ansiosta minä saan olla hengissä tänään ja vapaa synnin orjuudesta, hänen poikansa uhrin tähden.

Ajatuksia veljesmurhan äärellä

Ensimmäinen kysymys jonka ihminen tekee Raamatussa on vastuusta. ”...Olenko minä veljeni vartija?” (1 Moos 4:9).

Eedenin puutarhan täydellinen pariskunta ja perhe, jossa ei ollut häpeää ja puolisot olivat alastomia toisensa edessä ja rakastivat toisiaan niin syvästi että tahtoivat erottaa itsensä vain toista varten, on hajalla. Jäljellä on hajonnut perhe jossa veli on kateellinen toiselle ja tuntee niin suurta vihaa että hän lopulta tappaa tämän.

Mitä tapahtui rakkaudelle, antautumiselle, tunteidensa avoimesti paljastamiselle, rehellisyydelle ja anteliaisuudella joiden kuuluisi olla Eedenin perintö? Mihin ne hävisivät? Tuhosiko syntiinlankeemus ihmiset niin täydellisesti että jopa Aadamin ja Eevan parisuhde ja heidän suhteensa omiin lapsiinsa tuhoutuivat samalla?

Lankeamuksen tulos on rikkinäinen suhde Jumalaan. Aadamin ja Eevan suhde rikkoontui myös kun he syyttelivät toisiaan (1 Moos 3:11-12). Ja seuraavassa luvussa näemme että heidän lastensa veljessuhde oli myös rikkonainen. Kain oli vihainen veljelleen Aabelille.

”Herra kysyi Kainilta: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.”
1 Moos 4:6-7

Me joko olemme synnin herroja tai se on meidän herramme. Kainin tapauksessa synti oli hänen herransa ja hän oli sen orja. Hän tappoi veljensä (jae 8) ja Jumala asetti hänelle uuden kysymyksen: Missä on veljesi Aabel? (jae 9). Kainin vastaus oli Raamatun ensimmäinen ihmisen tekemä kysymys: Olenko minä veljeni vartija? (jae 9).

Olenko minä veljeni vartija? Olenko minä vastuussa veljestäni? Mitä se minulle kuuluu missä hän on? Enkö ole vastuussa vain itsestäni? Mitä se sinua kiinnostaa? Olenko jotenkin vastuussa sinulle, valjeni tekemisistä tai omista tekemisistäni?

Raamatullinen vastaus on että olemme vastuussa veljistämme, sisaristamme ja lähimmäisistämme. Me olemme vastuussa toisistamme. Me emme voi vapauttaa itseämme vastuusta siitä mitä tapahtuu ympärillämme, meidän kotikaupungissamme, kotimaassamme tai maailmassa. Me emme voi hyväksyä että tuhannet ihmiset kuolevat köyhyyteen ja sairauksiin meidän ympärillämme ja sanoi vain ”se ei ole minun vastuullani”.

Me emme ole vain vastuussa muista vaan meidän etuoikeutemme on tuoda iloa ja siunausta muiden elämään. Perheemme, ystäviemme, seurakuntalaisten, naapurien ja kaukaisten muiden maiden asukkaiden elämään. Meidän vastuullamme on muuttaa niin monen ihmisen elämää kuin mahdollista.

Miten tämä onnistuu kun me kannamme itsessämme sekä syntiinlankeemusta että sukupolvien kautta kertynyttä rikkonaisten suhteiden perintöä?

Itse emme tähän kykene. Vain Jeesus voi vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja Pyhä Henki voi muuttaa meidän sisimpämme kun tulemme Jumalan lapsiksi. Se ei tapahdu kerralla tai yhden yön aikana. Mutta mitä pitempään olet yhteydessä Jumalaan ja mitä enemmän tämä yhteys sinua muuttaa, sitä enemmän tulet löytämään rakkautta itsestäsi ja sitä enemmän sitä tahdot näyttää muille.

Ajatuksia ihmisestä ja lankeamuksesta

Aadamin ja Eevan suhde Jumalaan oli rikki. Heidän ystävyytensä Jumalan kanssa oli pilalla. Kun he kuulevat että Jumala saapuu Eedenin puutarhaan, he piiloutuvat (1 Moos 3:8). Mutta Jumala tuli etsimään heitä ja me löydämme tekstistä Jumalan ensimmäisen kysymyksen Raamatussa: ”...Missä sinä olet?” (1 Moos 3:9).

Jumala ei luovuttanut. Hänen ensimmäinen kysymyksensä Raamatussa on kysymys meille, hän haluaa tietää missä me olemme. Jumala on kiinnostunut ihmisistä vaikka me olemme langenneita, vaikka me emme tee hänen tahtoaan ja emme ole täydellisiä ja meissä on vikoja.

Milloin tahansa me eksymme pois Jumalan luota, hän tulee etsimään meitä. Hän haluaa uudistaa suhteen meidän kanssamme ja tuoda meidät lähelle itseään. Vaikka se tuntuu ihan mahdottomalta, minä voin olla alasti Jumalan edessä eikä minun tarvitse tuntea häpeää. Jeesuksen uhrin tähden minun suhteeni Jumalaan voi olla täydellinen, vaikka syntiinlankeaminen on tapahtunut ja minä itse olen tehnyt syntiä, tarkoituksella ja useaan kertaan.

Jumala sanoo että Eevan jälkeläinen tulee iskemään käärmeen pään murskaksi ja käärme tulee puremaan häntä kantapäähän (1 Moos 3:15). Jeesus on se joka murskasi käärmeen pään. Mutta hän joutui  myös maksamaan siitä. Se iski häntä kantapäähän ja Jeesus joutui kuolemaan, pelastaakseen meidät kuolemalta.

Ristillä Jeesus murskasi Saatanan vallan mutta se maksoi hänelle hänen elämänsä. Hänen verensä vuosi jotta me voisimme pelastua ja voisimme saada anteeksi ja meidän suhteemme Jumalaan voisi korjaantua.

Miksi meidän on pakko tehdä syntiä kun hinta on niin korkea? Miksi Jumala vaatii niin korkean hinnan? Ja miksi Jeesus oli valmis maksamaan sen?

En ole vielä valmis vastaamaan siihen miksi minulla on tarve tehdä syntiä. Tiedän että se vaatii suurempaa astetta alastomuutta kuin mihin olen valmis. Sen tiedän että Jeesus oli valmis maksamaan hinnan koska hän rakastaa meitä niin paljon, koska hän rakastaa minua ja sinua ja me olemme hänelle niin kallisarvoisia. Hinta vaadittiin koska Jumala on Pyhä ja oikeudenmukainen ja synnin hinta on kuolema. Synti on kapina Jumalaa vastaan, me ihmiset kapinoimme ja ansaitsimme kuoleman. Jonkun oli kuoltava ja siksi Jumala valmisti tämän suunnitelman, tuskallisen, kivuliaan, mahdottomalta tuntuvan suunnitelman, joka antaa meille kaikille mahdollisuuden pelastua.