Kuka on tämä mies? - Kristologia ja Nikean sekä Nikean-Konstantinopolin uskontunnustukset

”Läntinen teologia on toisen vuosisadan lopulla alkanut – ennen kaikkea Tertullianuksen vanavedessä – käyttää Jumalan ykseydestä nimitystä ”yksi olemus” (una substantia) ja kolmesta siinä jollain tavoin erityineestä – siis Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä – ilmausta ”kolme persoonaa” (tres personae). On kuitenkin varottava samastamasta moderniin yksilökeskeiseen persoonakäsitykseen sitä, mitä tuolla terminologialla on yritetty ja yhä edelleen yritetään ilmaista. Ajatus, että olisi ollut kolme jumalaa, torjuttiin silloin yhtä lailla kuin se, että yksi Jumala olisi harrastanut ihmisen kanssa jonkinlaista naamioleikkiä. Kolme persoonaa tarkoitti sitä, että kukin näistä oli erikseen sekä puhuva että puhuteltavissa ja että Jumalassa itsessään oli selittämätöntä sisäistä kommunikaatiota. Millaista se konkreettisesti voisi olla, siihen ei ole käsitteitä.”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

En voi itse sanoa ymmärtäväni kolminaisuutta kovin kattavasti. Mielestäni se on niitä mysteerejä joita meidän ei ole tarpeen täysin ymmärtää voidaksemme olla yhteydessä Jumalaan ja pelastua. Tärkeintä on kuitenkin että Jumala, eli Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta. He ovat yksi. Ja samalla on olemassa kolme persoonaa, jotenkin toisistaan erillään olevia ja yhteinäisiä, jotka elävät ”jumalalllisessa tanssissa”, rakastaen toisiaan sekä itseään ja kommunikoiden toistensa ja itsensä kanssa.

En ymmärrä miten Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat olla yksi. Se on jotenkin käsittämätöntä minulle. Mutta uskon että näin on. Ja tiedän että kun saan eräänä päivänä olla heidän edessään ja nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, tulen tämänkin ymmärtämään paremmin.

Mielenkiintoista on myös Pihkalan lausahdus, torjuttiin että Jumala olisi harrastanut ihmisen kansa jonkinlaista naamioleikkiä. Kyse ei ole siis siitä että Jumala olisi naamioitunut Jeesukseksi ja esittänyt olevansa ihminen vaikka ei sitä oikeasti ollut. Me kristityt uskomme että Jeesus oli täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala, juuri niinkuin hän itse ja uusi testamentti meille kertovat.

Tärkeintä minulle on että voin kommunikoida, olla yhteydessä sekä Isään, Poikaan että Pyhään Henkeen. He kaikki ovat persoonia joihin voin tutustua, he rakastavat minua ja minä voin keskustella heidän kanssaan ja olla yhteydessä heihin. Voin oppia tuntemaan heistä jokaisen.

Meillä ihmisillä vain ei ole termejä eikä mielikuvia eikä käsitteitä sille mitä tämä oikeasti tarkoittaa tai miten se on mahdollista. Mutta eikö tämä juuri todista Jumalan olemassa olosta?

Jos me ihmiset voisimme täysin ymmärtää jumalaa ja käsittää kuka ja mikä hän on, eikö se olisi todiste siitä että hän on meidän itse keksimämme jumala? 

”Kolmiyhteisen jumaluskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalakuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

Kristillisyys on uskoa Kristuksen, eli Jeesuksen, jumalallisuuteen. Että Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista ja siksi mekin voimme elää hänessä ikuisesti.

Siksi kristinusko selittää koko vanhan testamentin uudestaan. Meidän on luettava kaikki kristuksen linssin läpi. Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman ja kuollesta nousun sekä taivaaseen nostamisen kautta. Silloin voimme nähdä Jumalan kertomuksen.

Kertomuksen siitä kuinka hän loi meidät olemaan yhteydessä itseensä ja syntiinlankeemuksen jälkeen teki uuden suunnitelman jota kautta saisimme olla uudelleen yhteydessä häneen. Hän toteutti sitä patriarkkojen ja Israelin kansan historian läpi kunnes vihdoin saapui täydellinen hetki Jumalalle syntyä maaimaan, laskeutua tänne meidän keskellemme ja näin hän teki Betlehemin seimessä, syntyen juutalaisena juutalaiseen perheeseen, osana tätä Jumalan historiaa ja kertomusta joka kulminoituu Jeesuksen elämässä, teoissa, sanoissa, uhrissa, ylösnousussa ja nousessa taivaaseen. Ja jatkuu meidän kristittyjen elämässä ja hänen ruumiinsa, seurakunnan, elämässä ja kertomuksessa.

”Kristologinen kysymys on lyhyesti lausuttuna tämä: millainen on Jumalan ja ihmisen suhde Jeesus Nasaretilaisessa? Uudessa testamentissa – varsinkin synoptisissa evankeliumeissa – näkyy selvästi, ettei Jeesusta pidetty ihmisyyden valhepukuun verhoutuneena jumalolentona vaan todellisena, historiallisena ihmisenä, jolla on kaikki ihmisyyteen olennaisesti kuuluvat ominaisuudet – siis ihmisluonto, niin kuin silloin asia ilmaistiin. Tätä on kutsuttu ”alhaalta käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von unten). Toisaalta Uudessa testamentissa on runsaasti lausumia, jotka heijastavat jumalallista valtaa ja läsnäoloa. Niitä on myös synoptisissa evankeliumeissa, mutta eniten Johanneksen evankeliumissa – samoin kuin monissa Uuden testamentin kirjeissä. Kristuksessa on siis myös – jälleen sen ajan kielenkäytön mukaisesti – jumalallinen luonto. Viimeksi mainittua on kutsuttu ”ylhäältä käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von oben).”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

Jeesus on täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala. Sitä on todella vaikea ymmärtää. Milloin Jeesus tuli tietoiseksi jumaluudestaan? Syntyessään? Oliko hän kummallinen vauva joka osasi kaiken, puhua, kävellä, lausua filosofisia totuuksia, jo syntyessään? Vai mietiskelikö hän ensimmäiset kuukautensa ja vuotensa, salaten jumalallisen luontonsa vanhemmiltaan ja ympäristöltään?

Mutta silloin Jeesus ei olisi ollut täysin inhimillinen. Hän olisi ollut ihmisruumiiseen syntynyt jumala. Jumala joka leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa ja naamioituu toiseksi ja sitten näyttää meille todellisen luontonsa. Se ei minusta kuulosta Raamatun Jumalalta eikä Jeesukselta.

Itse uskon että Jeesus ymmärsi jumalallisen luontonsa täysin kasteensa yhteydessä. Sen jälkeen hänet temmattiin autiomaahan Jumalan yhteyteen, uudistamaan suhteensa itsensä (Isän ja Pyhän Hengen) kanssa ja ehkä oppimaan mitä tarkoittaa olla täysin Jumala ja täysin ihminen.

Sen jälkeen häntä myös kiusattiin, Saatana asetti hänelle kiusauksia joiden yli hänen oli päästävä, näyttääkseen todellisen luontonsa ja ollakseen täysin jumalallinen.

Uskon että Jeesuksella oli yhteys Jumalaan jo syntyessään. Näemme siitä viittauksia esimerkiksi kun hän menee lapsena Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja jää temppeliin koska hänen täytyy olla isänsä luona.

Mutta miten tämä kaikki tapahtui ja miten se on mahdollista ja mitkä mekanismit siinä toimivat ja millä nimellä edes kutsuisimme näitä käsitteitä, siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa tai ymmärrystä. Onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Nämä ovat asioita joihin voin uskoa ja voin luottaa että Jumala teki juuri mitä hänen kuului tehdä.

Ehkä jonakin päivänä me ihmiset kehitämme käsitteitä ja fyysisiä ja matemaattisia lakeja ja merkkejä jotka auttavat meitä ymmärtämään inkarnaatiota paremmin. Se on mahdollista. Jumala on luonut meihin älynsä ja tahtoo meidän sitä käyttävän. En tiedä tapahtuuko se elinikänäni mutta sen tiedän että kun pääsen Jumalan luokse, tulen ymmärtämään kaiken paljon paremmin.

”Ylösnousemusilmestyksissä Jeesuksen oppilaat kohtaavat – uustestamentillisten lähteiden mukaan – hahmon, joka on täynnä jumalallista valo. Hän on toisaalta outu, toisaalta tuttu ja tunnistettava. Hänen siis täytyy olla olennaisesti enemmän kuin se daavidilainen uskonnollis-poliittinen Messias, joillaiseksi he sitä ennen olivat traditionsa mukaisesti Jeesuksen olettaneet. Monoteismi oli ensimmäisille kristityille itsestäänselvyys, mutta Kristus osoittautui heidän kokemuksissaan Jumalan kaltaiseksi.”

Pihkala: Dogmi ja Raamatuntulkinta 

On mielenkiintoista lukea evankeliumeja tältä kannalta. Alkuperäinen kirjoittaja kertoo tarinaa jossa puhdasuskoiset juutalaiset kohtaavat Messiaan. Ihmisen jota he seuraavat. Ihmisen jonka tulosta on heille ennaltakerrottu, joka on vapauttava juutalaiset sortajiltaan ja tuovat heidät uudelleen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihmisen jonka kautta Jumala toimii, jolla on Jumalan henki ja joka tekee sitä kautta ihmeitä.

Vähitellen, Jeesuksen tekojen, opetuksen sekä heidän omien kokemustensa kautta, he ymmärtävät että Jeesus onkin enemmän. Hän ei ole vain ihminen. Hän ei ole vain Messias. Hän on itse Jumala.

Heidän mieltensä ja maailmankuvansa on täytynyt räjähtää. Kaikki on mennyt säpäleiksi. Kaikki mihin olet uskonut, mikä pitää maailmaa pystyssä, mikä on totta ja mistä kaikki heidän tuntemansa oikeat ihmiset, eli muut juutalaiset, ovat yhtä mieltä, onkin väärin. Tai jos ei täysin väärin niin nyt se on nähtävä eri kulmasta. Mustavalkoisesta tuli värillistä, kaksiulotteisesta vähintään kolmiuloitteista. He pääsivät näkemään teatteriesityksen, eli meidän olevaisen maaillman, taakse. Syvemmälle, johonkin suurempaan totuuteen joka on tässä läsnä meidän keskellämme ja samalla muualla.

Kuinka he selvisivät järjissään?

Koska Jeesus, Jumala heidän keskellään, pystyi tekemään maailmasta uudelleen järkevän paikan. Hän pystyi täydentämään kertomuksen, opastamaan miten kaikki sopi yhteen. Ja sen jälkeen he muuttivat maailman.

Mikään ei ole enää samaa. On mahdotonta hyväksyä että maailma on vain tämä materiaalinen todellisuus jonka me näemme ympärillämme. On mahdotonta olla hyväksymättä materiaalista todellisuutta osana kaikkeutta. On mahdotonta olla näkemättä ja kokematta Jumalaa sen kaiken keskellä, koko maailmankaikkeuden keskipisteenä. Enää ei ole maailmankaikkeutta ilman Jumalaa.

”Kun nykyinen suomalainen kuulee Nikean lausumassa tai siitä puoli vuosisataa myöhemmin täydentäen muotoillussa Nikean-Konstantinopolin tunnustuksessa sanat ”samaa olemusta oleva”, hän ei ilman muuta tunnista, mitä siinä oikeastaan lausutaan julki ja mikä on siihen kätketty paradoksi. Äärimmilleen pelkistettynä se on tämä: ristillä kuolinhuutonsa ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” parkaiseva Jeesus Nasaretilainen on olemukseltaan yhtä kaiken olevaisen tuonpuoleisen (transsendenttisen) alkulähteen kanssan. Jumala itse on selityksiä pakenevalla tavalla eriytyneenä, toisena ”persoonana” Jeesus Nasaretilaissa. Hellenistisen olemismetafysiikan spekulaatiot ovat valovuosien etäisyydellä tästä asetelmasta. Kolmiyhteisen jumalauskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalankuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”

Pihkala: Dogmi ja Raamatuntulkinta 

Jeesus Nasaretilainen, tuo ristillä riippuva Jeesus joka huutaa Isänsä puoleen. Hän joka tuntee olevansa irtirevitty, irrallaan, erossa, revitty pois Jumalan yhteydestä. Hän on itse Jumala. Ristillä hän menitti itsensä. Hän tuhosi suhteen itseensä, omaan olemukseensa, siihen kuka hän sisimmiltään oli. Jotta me voisimme pelastua.

Hänet revittiin irti jumalallisesta tanssista, rakkaudesta ja kommunikaatiosta joka on aina ollut olemassa ja tullee aina olemaan olemaan. Hänen omimmasta itsestään, siitä kuka hän todella oli. Hänen täytyi tulla täysin ihmiseksi, täysin erilliseksi olennoksi, täysin yksinäiseksi ja hylätyksi, hänen täytyi olla kaiken lohdun, onnen, rakkauden ja hyvän ulkopuolella, jotta hän voisi kuolla meidän puolestamme. Hänet tehtiin synniksi. Hän otti päällensä meidän syntimme, koko maailman synnin ja hänestä tuli kirottu. Ja hän kuoli. Yksin ja hylättynä, ilman mitään lohtua, hirvittävän kidutuksen kärsineenä kun häneltä oltiin viety viimeinenkin hänen oman itseytensä tunnuspiirre.

Jeesus kuoli yksin. Jeesus kuoli tuskassa. Jeesus kuoli kidutettuna. Jeesus kuoli hylättynä ja hyljeksittynä. Jeesus kuoli ilman mitään lohtua, mitään mistä pitää kiinni. Hän itse hylkäsi itsensä ja kärsi tuon kammottavan tuskan ja hyljätyksi tulemisen.

Miksi ihmeessä? Miksi kaikkivaltias, pyhä, Luoja-Jumala menee tekemään jotakin niin järjetöntä? Niin kammottavaa? Niin julmaa? Miksi hän teki sen itselleen? Miksi hän valmisti kaiken tämän valtavan työn jotta voisi vain hylätä itsensä ja kuolla yksin?

Minun tähteni? Sinun tähtesi? Meidän kaikkien tähtemme?

Täytyy sanoa että Jumala näkee minussa ja maailmassa jotakin paljon enemmän kuin minä ikinä kykenen näkemään. Me emme edes kaikki yhdessä voi olla tuon uhrin arvoisia.

Jumala tuli vapaaehtoisesti tänne maailmaan. Hän otti orjan aseman. Syntyi ihmiseksi ja eli ihmisenä. Ja kuoli ristinkuoleman. Kivun ja kidutuksen täyttämän kuoleman, ihmisten haveksimana ja hylkäämänä. Ja viimein hän itse hylkäsi itsensä.

Hän heittäytyi kuolemaan voittaakseen sen. Hän kuoli jotta yhdenkään meistä ei tarvitisi kuolla.

Ristillä ei kuollut vain Jeesus vaan koko maailman Luoja, meidän kaikkivaltias Jumalamme kuoli meidän puolestamme. Hän jota ilman maailma ei voi olla olemassa, kuoli. Ja koko maailmankaikkeus järisi perustuksillaan ja järkkyi ja muuttui. Sen täytyi muuttua koska sen perusta kuoli. Maailman perustukset uhrasivat itsensä meidän tähtemme.

Kolmen päivän päästä nämä perustukset nousivat kuolleista ja koko maailmankaikkeus ja maailma meidän ympärillämme oli muuttunut. Se mikä oli ennen mahdotonta tuli mahdolliseksi, me voimme nyt elää ikuisesti. Ja se mikä oli kaukana tuli lähelle, Jumalan valtakunta on nyt keskellämme.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16

MAAILMANKUVA, KRISTILLISYYS JA KULTTUURISHOKKI

Minun maailmankuvani koki valtavan shokin juuri 21 vuotta täytettyäni kun lähdin vierailulle vanhempieni luokse Ecuadoriin ja sitten päätin jäädä tänne.

Tämä ei ole viimeisin muutos maailmankuvassani mutta se oli valtava muutos joka monella tapaa teki minusta sen ihmisen joka nykyään olen. Monesti puhun siitä että synnyin Ecuadoriin koska ne ensimmäiset vuodet kun opettelin kielen ja kulttuurin, vähitellen aloin ymmärtämään ihmisiä ja miten minun tulee käyttäytyä ja opin aivan uuden seurakuntakulttuurin, olivat monella tapaa kuin lapsen ensimmäiset vuodet.

 

 

Me ajattelemme omaksuneemme kristillisen maailmankuvan ja ajattelevamme kristillisellä tavalla asioista, maailmasta, ihmisistä, Jumalasta ym. Mutta todellisuudessa me olemme omaksuneet ympärillämme vallitsen version kristillisestä maailmankuvasta johon on sekoittunut suomalaista kulttuuria ja maailmankuvaa ja ajattelutapaa sekä oman perheemme ja seurakuntakotimme tapaa ymmärtää kristillisyyttä, Jumalaa ja lukea Raamattua sekä julistaa sitä ja kaikki tämä on sekoittautunut omaan persoonaamme ja tapaamme ymmärtää asioita ja reagoida niihin.

Emme ole kristittyjä vaan suomalaisia kristittyjä.

 

Tällä en tarkoita että suomalaisessa kristillisyydessä olisi jotakin perustavanlaisesti väärin tai pahaa. Ainakaan sen enempää kuin meissä kaikissa maailman ihmisissä ja kulttuureissa, ajattelutavoissa ja maailmankuvissa.

 

Minä kasvoin kristillisessä kodissa, kävin seurakunnassa syntymästä lähtien, osallistuin seurakunnan toimintaan, pyhäkouluun, kerhoihin, leireille, nuortentoimintaan, ylistysryhmään, nuortenpäiville, raamattutunneille, kävin sunnuntain kokouksessa ja kesäjuhlilla, aktioissa ja evankelioimistapahtumissa ja luin, aina inspiraation iskiessä, Raamattua.

Eli tunsin olevani kristitty ja näin kerroin muille kysyttäessä ja välillä kysymättäkin. Se oli osa identiteettiäni ja uskoin myös Jumalaan.

 

Ecuadorissa kohtasin seurakuntaelämän, nuortenillat, tavan elää ja olla kristitty, puhua siitä ja ymmärtää se joka olikin erilainen kuin omani. Enkä vain yhtä tapaa vaan pääkaupungissa Quitossa kävin slummissa sijaitsevan seurakunnan kokouksissa, Ibarrassa missä vanhempani asuivat oli hyvin keskiluokkainen saman kirkkokunnan seurakunta ja vuorilla missä vanhempani tekivät töitä oli useampi intiaaniseurakunta.

 

 

Jokaisella seurakunnalla oli oma historiansa, kulttuurinsa, perinteensä ja tapansa ymmärtää, selittää, julistaa, opettaa ja lukea Raamattua sekä oma liturgiansa (vaikka kaikki väittivät ettei heillä ole liturgiaa koska vain katolilaisilla on liturgia ja se on PAHA asia) ja tapansa olla kristitty omassa yhteisössänsä.

 

Kaikissa seurakunnissa seistiin kun ylistettiin ja nostettiin kädet ylös (tämä oli hyvin suuri kontroversi 90-luvulla ainakin meidän paikallisseurakunnassamme Suomessa), seurakunnat lauloivat sekaisin vanhempia virsiä ja uusia ylistyslauluja. Missään seurakunnassa ei tanssittu (se oli SYNTIä) ja Pyhän Hengen toimintaa nykypäivänä pidettiin mahdottomana (tämä on onneksi muuttunut kirkkokunnan teologisessa ajattelussa).

Minä tulkitsin seisomisen ja käsien nostamisen karismaattisuudeksi, heille se taas oli normaalia ja vanhoillista seurakuntaelämää.

 

Kaikissa seurakunnissa Raamattua luettiin yhdessä ääneen, saarnat kestivät vähintään tunnin, niiden aikana seurakuntaväelle tehtiin kysymyksiä joihin vastattiin yhdessä kovalla äänellä.

Ihmiset olivat myöhässä kokouksissa ja tulivat äänekkäästi kirkkosaliin ja istuivat eteen kesken kokouksen. Yhdessä intiaaniseurakunnassa ehdotettiin että ihmiset tulisivat ajoissa paikalle jos ovelle laitettaisiin kaksi vanhemmistoveljeä seipäitten kanssa ja he hakkaisivat niillä myöhässä saapuneet.

Intiaaniseurakunnissa äidit imettivät vauvoja kokouksessa ja saattoivat unohtaa rinnan roikkumaan vaatteiden ulkopuolelle. Slummiseurakunnassa naiset tulivat kokoukseen minihameissa ja pastorin piti lopulta laittaa hameille minimipituus. Kaikki naiset meikkasivat ja intiaaniseurakunnassa minulta kysyttiin miksi tulen kirkkoon alasti kun minulla ei ollut korvakoruja korvissa (tyttövauvoille laitetaan täällä reiät korviin alle 3 kuukautisina).

 

Tuntui että maailma oli ihan nurinkurin enkä ymmärtänyt siitä enää yhtään mitään. Ja nämä olivat vain ulkonaisia, näkyviä eroja.

 

 

Vähitellen tutustuin entiseen guerrilla-sissiin joka oli tullut uskoon ja antanut appi-isälleen anteeksi kun tämä vahingossa ampui hänen ainoan poikansa. Intiaanipastoriin joka oli kylänsä ensimmäinen uskoontullut ja joka päätettiin polttaa kuoliaaksi kyläkokouksessa esimerkkinä muille jotka saattoivat suunnitella uskoontuloa (Jumala pelasti hänet ihmeellisesti). Seurakuntalaisia joita oli kivetetty, ajattu kodeistaan uskonsa tähden, uskovia jotka olivat menettäneet työnsä ja perheensä sekä sukunsa uskonsa tähden, ihmisiä jotka kärsivät nälkää, kipua, yksinäisyyttä, hyljätyksi tulemista, köyhyyttä ja jopa kuolivat uskonsa tähden.

 

Miten minä olisin voinut sanoa että he eivät ole uskossa koska heidän uskonsa näytti ja kuulosti ja tuntui erilaiselta kuin minun omani?

 

 

Suomeen on nyt tullut suuri määrä ulkomaalaisia. Moni heistä ei ole uskossa mutta kaikki he näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat erilaisilta kuin suomalaiset. Ja ne jotka ovat kristittyjä tuntuvat uskovan ihan eri tavalla, ehkä jopa väärällä tavalla.

 

Minä uskon että Jumala tahtoo meidän tutustuvan näihin erilaisiin ihmisiin, ottavan heidät meidän elämäämme ja oppivan heiltä, vaikka he eivät olisikaan uskossa tai koskaan tulisi uskoon. Koska ihan jokaikisessä kultuurissa ja ihmisessä on Jumalan kämmenenjälki ja me voimme oppia jotakin uutta Jumalasta ja meistä itsestämme heidän kauttaan.

 

Ja kulttuurishokki on todella tehokas tapa muuttaa maailmankuvaa, tutustua itseensä ja Jumalaan, voin vakuuttaa sen kokemuksesta.