Ajatuksia Joosefin elämän äärellä

Pitääkö meidän antaa anteeksi? Vaikka toiset eivät ansaitse sitä? Vaikka he oikeasti tekivät pahaa meille? Vaikka he oikeasti ovat pahoja? Vaikka he eivät edes pyydä anteeksi? Ja mitä anteeksiantaminen tarkoittaa?

Neljäsosa ensimmäisestä Mooseksen kirjasta kertoo Joosefin kasvamisesta hengellisesti kypsäksi ja tunne-elämältään aikuiseksi ihmiseksi. Monien muiden perheiden tavoin Joosefinkin kasvinperheessä oli paljon rikkinäisyyttä ja surua. Hänen perheensä kantoi patriarkkojen perintöä, ei vain positiivista sellaista vaan myös kaikkea negatiivista jota he olivat keränneet itselleen tunne-elämäänsä vuosien varrella.

Joosefilta meni vuosia päästä eroon sukunsa ja perheensä kierteestä, valheista, pettämisestä, itsekkyydestä, suosikkijäjestelmistä, kateellisuudesta ja vihasta. Joosefin elämänvaiheet olivat kova koulu kasvaa aikuiseksi ja tunneterveeksi ihmiseksi joka eli todeksi omaa ainutlaatuista elämänkohtaloaan Jumalassa. Hän pääsi eroon negatiivisesta perinnöstään ja tuli omaksi itsekseen Jumalassa.

Tapaamme Joosefin Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 37. Hän on seitsemäntoistavuotias nuorukainen, yhdestoista Jaakovin kahdestatoista pojasta ja isänsä suosikki. Perhe on monimutkainen ”uusperhe”, jossa Jaakob, hänen kaksi vaimoaan ja kaksi jalkavaimoaan ja kaikki heidän lapsensa asuvat yhdessä.

Joosef oli epäkypsä, ylimielinen ja täysin tietämätön siitä, että hänen Jumalalta saamansa unet ja näyt vieraannuttaisivat hänet veljistään entistä enemmän. Veljien viha ja kateus Joosefia kohtaan kasvoi siihen pisteeseen että he lavastivat hänen kuolemansa ja kymmenen heistä valehteli, sanoen villieläimen raadelleen hänet. Tosiasiassa veljet myivät hänet orjaksi, siinä toivossa etteivät he enää koskaan kuulisi hänestä yhtään mitään.

Monesti salaisuuksien määrä suvussa antaa viitteitä siitä kuinka terve ja kypsä perhe, tai suku, on. Tämän mittapuun mukaan Joosefin kasvinperhe oli hyvin sairas. Joosefin isä, isoisä ja isoisän isä olivat kaikki syyllistyneet valehteluun ja puolitotuuksiin, salailuun ja kateuteen, jopa varsinaiseen huijaamiseen. Nyt tämä sama sukupolvia kestänyt kaava toistui uudelleen.

Miten tämä kaikki vaikutti Joosefiin? Yhdessä päivässä hän menetti vanhempansa, sisaruksensa, kulttuurinsa, ruokansa, kielensä, vapautensa, turvansa ja toivonsa! Kun hän palveli Egyptissä orjana Potifarin talossa häntä syytettiin valheellisesti raiskauksesta ja isäntänsä hyvin tahdon hyväksikäyttämisestä. Ja hän joutui vuosikausiksi vankilaan. Hänelle avautui mahdollisuus päästä vankilasta pois mutta sekin toivo oli turha. Lopulta hän virui vankilassa 10-13 vuotta.

Joosefin elämä kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka oli pelkkää tragediaa. Hänen jos kenen olisi pitänyt olla täynnä katkeruutta ja vihaa kärsittyään sellaista tuskaa ja ahdistusta perheensä vuoksi!

Silti Joosef yhä rakasti Jumalaa ja etsi häntä uskollisesti. Ehkä ensimmäisen kerran koko patriarkkojen suvussa näämme ihmisen joka uskollisesti rukoilee ja etsii Jumalaa ja luottaa häneen, riippumatta siitä miten synkälle hänen tilanteensa näyttää.

Vaikka Joosefin ympärillä tapahtui hirvittäviä asioita, joihin hän ei itse voinut vaikuttaa, Raamattu sanoo, että Joosef vaelsi Jumalan kanssa.

Miten itsekkäästä, itsekeskeisestä pojasta tuli Jumalaan luottava mies? Kuinka epäkypsä, valheen ja pettämisen ja omahyväisyyden perinnettä kasvava nuorukainen onnistui jättämään tämän kaiken taakseen ja suuntamaan katseensa Jumalaan?

Kuinka monesti minun elämässäni olen kantanut sydämessäni katkeruutta toisia kohtaan? Syyttänyt muita ongelmistani ja nähnyt vain huonot puolet kaikessa mitä tapahtuu?

Sanotaan että ilossa Jumala kuiskaa ja kivussa hän huutaa. Minä olen joutunut kuulemaan huutamista ja käymään kivun koulua. Ei niin pahaa kuin Joosef, ei yhtä tuskallista. Mutta minäkin olen pettynyt ihmisiin joita rakastan, minuakin on rangaistu syyttömästi ja minulle ollaan oltu kateellisia asioista joille en voi mitään, joiden kanssa olen vain syntynyt tai jotka on annettu minulle lahjana.

On pitkä prosessi oppia, sen sijaan että näkisi itsensä uhrina, näkemään itsensä tekijänä ja toimijana. Jumalan lapsena joka roikkuu hänen rakkaudessaan ja tekee parhaansa niillä lahjoilla jotka Jumala hänelle antaa. Lapsena joka ei oleta että kaikki kuuluu hänelle ja että jos hän ei saa jotakin, se on epäreilua. Lapsena joka ei vertaile itseään muihin vaan katsoo vain Jumalaan. Lapsena joka kasvaa aikuiseksi, Jumalaan luottaen.

Kipu ja pettymys on oppitunti. Tämä ei ole helppoa ja kipu ei automaattisesti tee meitä täydellisiksi tai edes paremmiksi ihmisiksi. Samoin kuin eivät pettymykset tai muut elämän kolhut. Mutta meidän vastauksemme kipuun, kolhuihin ja pettymyksiin muuttaa meitä, tai pitää meidät entisen vankina.

Joosef vastasi kipuun, pettymyksiin ja petokseen katsomalla Jumalaan ja luottamalla häneen. Hän vastasi kasvamalla aikuiseksi, ottamalla vastuun omista teoistaan ja antamalla anteeksi niille jotka olivat häntä vastaan rikkoneet.

Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Unien selittämisen ansiosta Joosef nostettiin yhtäkkiä ylös vankikuopastaan ja hänestä tehtiin Egyptin toiseksi tärkein henkilö. Hän vaelsi jatkuvasti Herran kanssa aina kuolinpäiväänsä saakka ja toimi yhdessä Israelin Jumalan kanssa siunaukseksi kasvinperheelleen ja suvulleen, Egyptille sekä koko maailmalle. Hän kunnioitti ja siunasi perhettään joka oli pettänyt hänet, jopa veljiään.

Rakas Jumala, anna minulle sydän kuin Joosefilla. Anna minun oppia kivun, petetyksitulemisen ja pettymysten kautta ja kasvaa aikuiseksi joka luottaa sinuun ja kiittää sinua siitä minkä sinä annat minulle lahjaksi. Auta minua etten odota olevani etuoikeutettu ja katsele mitä muilla on vaan aina kiinnitän katseeni sinua kohtaan ja aina luotan siihen että sinä tahdot minulle parasta ja annat minulle parasta, että sinä annat minulle tulevaisuuden ja toivon, myös kun elämä sattuu. Aamen.