Joulu on tulossa meidän luoksemme

 Ilmestyskirja 21:1-7

Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.

Heprealaisille 11:8-10 

Matkamme alkaa Luoja-Jumalasta. Ja palaa Jumalan luo viimeisellä tuomiolla. Jumala lähettää meidät lentämään ja meidän on vihdoin laskeuduttava takaisin Jumalan käsiin. Me olemme hänen omiaan, hänen lapsiaan.

Mutta Jumala ei odota epäonnistumista tai kuolemaa vetääkseen meidät takaisin hänen luokseen. Hän tulee itse tapaamaan meitä ja kohtaa meidät kaikkialla. Luojamme kohtaa meidät joka vaiheessa. 

Hänellä on anteeksianto huulillaan ja apu käsissään. Hän tarjoaa meille niitä, kun vielä on aikaa. Hän tarjoaa rakkautta, armoa ja anteeksiantoa.

Joulu on tulossa. Ei meidän tulomme Jumalan luo. Hän tulee meidän luoksemme. 

Me emme voi tulla Jumalan luo. Hän on ulottumattomissamme. Mutta hän voi tulla luoksemme, sillä emme ole liian kaukana hänen armostaan.

Edes iankaikkisessa elämässä emme nouse Jumalan tykö, vaan hän laskeutuu luoksemme ja asuu inhimillisesti ihmisten keskuudessa. Kirkkauden ihmisessä, Jeesuksessa Kristuksessa. Kuten Johannes näki ilmestyksessään.

Ja se on hänen viimeinen tulonsa. Me olemme hänen kansansa, ja hän on oleva iankaikkisesti meidän Jumalamme. Meidän Immanuel, meidän Jumalamme kanssamme.

Hän tulee, ja hän on jo tullut. Hän tulee aina. Kristityissä tovereissamme, jopa lapsessa tai vihollisessamme, hän on Kristus. Hänen sanassaan ja näkymättömästi sieluissamme.

Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

Heprealaisille 11:13-16 

Voimme löytää oikean identiteettimme ihmisinä kun elämämme kietoutuu Jumalan elämään. Lyonsin Irenaeus, yksi läntisen kirkon ensimmäisistä suurista teologeista, sanoi että Jumalan todellinen kirkkaus on nähtävissä miehissä ja naisissa, jotka elävät aidosti ja täysipainoisesti. 

Tämä autenttinen elämä on Jumalan todellinen näky. Elämä nyt ja tässä, yhteydessä häneen. Hänen valtakunnassaan, täällä nykypäivänä, keskellä muita valtakuntia. Me olemme hänen omiaan ja rakennamme yhdessä Kristuksen valtakuntaa, maan päälle.

Eläessämme pyhiinvaeltajatietoisuudessa Jumalan tunnistaminen on alkumme ja loppumme. Ihmisen elämän fyysinen matka on pyhiinvaellus Jumalan luolta ja se lopulta vie meidät takaisin Jumalan luo. Näin voimme alkaa ymmärtää, miksi meidät luotiin. Olemassaolomme syyn.

Pyhiinvaeltaja voi oppia ymmärtämään, että koko elämä virtaa jatkuvasti kohti Jumalan läsnäoloa. Kohti loppua, jolla ei todella ole loppua. Pyhiinvaellus on viime kädessä edistymistä Jumalan sydämeen. 

Siinä on kyse matkasta yhdessä kohti Jumalan kutsua täydellisyyteen ja elämän täyteyteen, joka voi vain olemuksensa luonteen vuoksi kasvaa jatkuvasti Jumalan omasta anteliaasta kutsusta syvänä vastauksena jumalalliseen armoon. Kutsusta elää hänen valtakunnassaan, vaikka emme pysty sitä näkemään silmillämme ja kuulemaan korvillamme.

Jumalan armon syvyyksissä ymmärrämme että evankeliumin todellinen lahja on hyväksyä että me elämme osana Jumalan valtakuntaa, täällä ja nyt. Kaikki evankeliumit kertovat meille että liiton lapsina meillä on jo yksi jalka valtakunnassa ja voimme jo täällä maan päällä olla osallisia sen iloista.

Mutta mikään tästä ei ole omaamme. Me emme voi pitää sitä omaisuutenamme. Se on lahja joka on jaettava. Vain kun armon lahja tunnistetaan, juhlistetaan ja jaetaan se voi tarjota elämän ja ravinnon meidän kuivaan ja nälkäiseen maailmaamme.