Ota vastaan joulun herra, toinen adventtisunnuntai

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.

Jesaja 9:1

Minä kasvoin juhlien adventtia. Adventtisunnuntaina meillä sytytettiin aina kynttilä ja luettiin yhdessä Raamatussa sen sunnuntain kohta. Viikolla tärkein asia oli lapsena adventtikalenterin luukun avaaminen ja sieltä löytyvä suklaa. Adventti on minulle odotusta, sitä että jotakin ihmeellistä on tulossa, jotakin paljon parempaa kuin tavallinen arki. Minulla on monia todella rakkaita muistoja adventista ja joulun odotuksesta joiden toivoisin siirtyvän pojilleni ja muille minulle rakkaille ihmisille.

Aikuisempana adventtikalenterin pieni suklaapala tai suklaarasiat eivät enää jaksanut innostaa minua, eikä oikein lahjojen saaminenkaan jouluaattona. Muistan miten mietin mikä tämä joulun tarkoitus oikein on. 

Kristityssä kodissa kasvaneena ymmärsin että jouluna juhlitaan maailmaan syntynyttä Kristusta, meidän pelastajaamme. Välillä ehdin eksyä koristelemisen ja joulun valmistelemisen ja sen kaiken tuoman stressin ansaan. Mutta vasta kun opin itse antamaan ja iloitsemaan siitä, ei joulu tuntunut minusta enää lainkaan joululta.

Käytämme niin paljon aikaa adventista ja joulunodotuksestamme luoden täydellisiä joulumaailmoita ja koristellen kotejamme ja valmistaen niitä jouluun. Mutta mitä me teemme valmistuaksemme jouluun ja nauttiaksemme adventistä hengellisesti? 

Miten me juhlistamme adventin aikaa, sen merkitystä meille Jeesuksen seuraajina ja yhteyttä Jumalaan joka se antaa meille?

Suurin osa kristityistä sanoo että joulu on Jeesuksen juhla, mutta heijastavatko meidän kalenterimme ja suunnitelmamme sitä? Vai ovatko ne täynnä joulukoristeita, joululeipomisia, joulukortteja, joulujuhlia ja kaikkea muuta kuin varsinaista joulun syytä itseään?

Onko adventti ja joulu ostamista ja koristelua? Onko joulun valmistelu leipomista, korttien tekemistä, lahjojen ostamista ja kodin uudelleen sisustamista? Mikä on adventin ja joulun todellinen tarkoitus? Mistä löytyy se ilo ja riemu josta joululaulut meille kertovat?

Adventti tulee latinan sanasta ”adventus” joka tarkoittaa tulemista. Se on aika jolloin valmistaudumme Jeesuksen ensimmäiseen tulemiseen ja samalla innokkaasti odotamme hänen toista tulemistaan, jolloin hänen kuninkuutensa ja valtakuntansa saapuu maan päälle. Samalla me juhlimme taivaan valtakuntaa ja Jumalan läsnäoloaan täällä meidän keskellämme hänen Pyhän Henkensä kautta. Me odotamme tulevaa, valmistaudumme siihen ja juhlistamme sitä joka on jo keskellämme.

Tämän viikon teema on toivo, toivo siitä että Jeesus on meidän kanssamme ja tulee meidän luoksemme, että hän on lähettänyt Pyhän Henkensä meidän luoksemme ja että me olemme jo hänen valtakunnassaan ja hän tulee uudelleen meidän luoksemme ja tuo valtakuntansa kaikkien nähtäväksi tänne maan päälle.

Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan.

Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;

vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon.

Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.

Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani;

eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.

Jesaja 65:17-19 

Kutsun sinut pohtimaan hetken tätä runoa ja antamaan sen tunkeutua luihisi, sydämeesi ja uniisi. Jumala puhuu: ”uusi taivas, uusi maa, uusi Jerusalem”. Siitä tulee riemun täyttämä maailma, kun uusi tulee. Ja tiedätkö miksi?

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa Jumalan tekemässä maailmassa ei enää ole itkua, ei enää kodittomia ihmisiä, ei enää murtuneita kansalaisia ​​jotka valittavat, ei enää terrorisoituneita ihmisiä jotka huutavat apua.

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa Jumalan tekemässä maailmassa ei ole enää lapsikuolleisuutta, ei enää vain muutaman päivän eläviä pikkulapsia eikä enää vanhoja ihmisiä, ei enää niitä jotka kuolevat liian nuorina tai elävät liian heikkoina tai jatkavat kuorena kun elämä on kadonnut.

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa maailmassa, jonka Jumala on rakentanut ei enää tapahtudu kotien anastamista. Ne, jotka rakentavat, jäävät asumaan, ne, jotka istuttavat, saavat korjata elon ja nauttia sen tuotteista. 

Ihmisiä ei enää veroteta jostakin kotiensa ulkopuolelta. Enää ei menetä koteja koska ne sijaitsevat väärällä alueella tai oikean alueen ulkopuolella. Enää ei ole sotaa tai takavarikointeja. 

Uuden tullessa jokainen ihminen elää viiniköynnöksen ja viikunapuun alla, turvallisena, pelottomana, rauhassa ilman tuhoavia uhkia tai huolia kilpailusta.

Taivas ja maa iloitsevat, koska Jumalan tekemässä tätä uutta maailmaa. Jumala pitää meistä huolen. Jumala on kuin äiti, joka kuulee ja vastaa yöllä, tietäen ennen kuin pyydämme, kuka häntä tarvitsee ja mitä tarvitaan. 

Emme koskaan enää jää yksin.

Runo on vaativa. Jumalan uusi maailma on kykyjemme tai jopa mielikuvituksemme ulkopuolella. Se ei vaikuta mahdolliselta. Väsymyksessämme, omavaraisuudessamme ja kyynisyydessämme uskomme syvästi, että nämä ​​lupaukset eivät voi toteutua täällä. 

Tällainen uudistus on vain runollista fantasiaa.

Adventissa saamme Jumalan voiman. Tämä voima on vastalääke väsymyksellemme ja kyynisyydellemme. Se on evankeliumin ratkaisu kulutukseemme ja omavaraisuuteemme. Silloin kun olemme selviytymisemme rajoilla. Kyynisyytemme ylittävä hyvä uutinen tietää, että maailmaamme voi tulla uutta.

Toivon Jumala joka tulet ja olet jo tullut, syrjäytä uupunut joulumme adventin voiman ihmeellä. Kiitos että sinä tulit maailmaan pelastamaan minut. Kiitos että olet antanut minulle Pyhän Henkesi ja tehnyt minusta sinun valtakuntasi kansalaisen. Kiitos että yhtenä päivänä saavut takaisin ja perustat uuden Jerusalemin, pyhän kaupunkisi, ja taivaallisen valtakuntasi tänne maan päälle. Kiitos että minä saan olla osa sinun suunnitelmiasi ja tulevaisuuttasi. Anna minulle tämä voima, näky uudesta, joka antaa minulle vapauden elää rohkeasti unelmasi maailmaa varten. 

Aamen.